- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Amerikkalaiset haaskaavat 31 prosenttia ruoastaan – mutteivät enää kauan

Yhdysvaltojen maatalousministeriön häkellyttävän tutkimuksen mukaan noin kolmasosa kaikesta maassa tuotetusta ruoasta haaskataan. Kyseessä saattaa olla historian mahtavin suurvalta. Varmaa on ainakin se, että sen kansalaiset ovat historian suurimpia ahmatteja. Yli 35 prosenttia amerikkalaisista on julkisen terveysinstituutin (CDC) mukaan virallisesti luokiteltu ylipainoisiksi.

Ikävä kyllä ahmimisen ja kepeiden ravintoasenteiden aikakausi on lähestymässä loppuaan. Monien kasvukeskusten kriittisen kuivuuden ja muiden epäedullisten sääolosuhteiden vuoksi koko maailmaa uhkaa laaja ruokakriisi. Se tulee vaikuttamaan meistä jokaiseen. Esimerkiksi noin puolet kaikesta Yhdysvaltojen ravinnosta kasvatetaan Kalifornian osavaltiossa, ja juuri nyt Kalifornia kärsii ennennäkemättömästä kuivuudesta. Ruoan hinta tulee nousemaan räjähdysmäisesti, mikä tulee vaikuttamaan jokaisen amerikkalaistalouden rahankäyttöön.

On päivänselvää, etteivät amerikkalaiset voi haaskata tulevaisuudessa ravintoaan nykyiseen tapaan. Epäkunnioitus ruokaa kohtaan on järkyttävän yleistä. Yhdysvaltojen maatalousministeriön mukaan maan kansalaiset haaskaavat kauhistuttavat 60,5 miljardia kiloa ruokaa vuosittain:

”Lähes kolmasosa 195 miljardista amerikkalaisille tuotetusta ruokakilosta jää harakoille. Tämä on ongelma kaatopaikoille. Tiedon tulisi avata niiden virkamiesten silmät, jotka ovat vastuussa köyhien ja nälkäisten hyvinvoinnista.”

”Maatalousministeriön raportin mukaan kolmasosa amerikkalaisille tuotetusta ruoasta jäi syömättä. Se joko homehtui, kuivettui tai pilattiin jo valmistusvaiheessa. Osa vain heitettiin hankkimisen jälkeen syömättä roskiin.”

Raportti ei tietenkään väitä, että ihmisten tulisi syödä nykyistä enemmän. Kuten mainittua, länsimaat kärsivät lihavuusepidemiasta:

”Koska CDC:n mukaan yli kolmannes amerikkalaisista aikuisista on ylipainoisia, tehokas tapa torjua ravinnon haaskaamista olisi yksinkertaisesti syömisen vähentäminen. Lihavuus tuotti vuonna amerikkalaisille yli 147 miljardin dollarin terveyskulut vuonna 2008. Ylipainoiset kuluttivat keskimäärin 1 429 dollaria enemmän terveyspalveluihin kuin normaalipainoiset.”

Länsimaalaiset ovat uskomattomia ahmijoita ja tahdittomia tuhlaajia. Meillä luulisi siis olevan ruokaa tarjottavaksi myös niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

Ikävä kyllä olemme äärimmäisen ahneita ja meiltä puuttuu myötätuntoisuus.

homeless [1]

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, esimerkiksi Yhdysvallat on kieltänyt kodittomien ruokkimisen useissa osavaltioissa. Niissäkin osavaltioissa, joissa se on sallittua, ovat päättäjät asettaneet tälle lannistavia rajoitteita:

”Kodittomien ruokkimisesta tuli yhä vaikeampaa helmikuussa. Columbiassa, Etelä-Carolinassa hyväntekeväisyyttä tekevät ja voittoa tavoittelemattomat järjestöt joutuvat tästä lähtien maksamaan osavaltiolle toiminnastaan. Ne joutuvat myös hankkimaan aina erikseen luvan 15 päivän varoitusajalla, mikäli tahtovat ruokkia kodittomia puistoissa.”

”Free Times -julkaisu haastatteli hiljattain Food Not Bombs -järjestöä, jonka toimintaa lakimuutos on vaikeuttanut huomattavasti. Järjestö tarjoaa ruokaa kodittomille paikallisessa puistossa joka sunnuntai – se on jatkanut toimintaansa jo 12 vuotta. Ryhmässä aktiivisesti toimivan Judith Turnipseedin mukaan järjestön toiminta on jatkunut läpi vuosien moitteettomasti ja jäljet siivotaan jokaisen aterian jälkeen. Lakimuutoksen vuoksi Food Not Bombs joutuu kuitenkin vastaisuudessa maksamaan viikottain 120 dollaria viranomaisille siitä, että he haluavat antaa ruokaa kodittomille!”

”Columbian kaupunginvaltuusto päätti karkotusstrategiastaan viime elokuussa. Alueen kodittomat aiotaan sulloa suojarakennuksiin kaupungin liepeille, jotta he eivät pääsisi keskusta-alueelle. Kaupunginvaltuusto pelkää, että mikäli kodittomien ruoka-apua jatketaan keskustassa, nämä eivät suostu siirtymään kaupungin raja-alueille.”

Mikä meitä oikein vaivaa?

Ahdamme suuhumme enemmän ja enemmän ranskanperunoita ja kanankoipia, emmekä viitsi huolehtia vähäosaisista. Ehkä todella ansaitsemme synkän tulevaisuutemme. Jatkuva kuivuus vaikuttaa muuttavan Yhdysvaltojen länsiosat hiljalleen kuivaksi erämaaksi.

Tässä muutamia uskomattomia ennen-ja-jälkeen -valokuvia Kaliforniasta:

Ilman jonkinlaista ihmettä tämän vuoden sato tulee jäämään katastrofaalisen huonoksi. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, kalifornialaiset maanviljelijät ovat päättäneet jättää viljelemättä puoli miljoonaa eekkeriä maata tänä vuonna kuivuuden vuoksi.

drought [2]

Tilannetta pahentaakseen hallitus on päättänyt katkaista monien maanviljelijöiden vedenjakelun. Holly Deyo kirjoitti hiljattain artikkelissaan:

”Hallitus on tullut hulluksi. Tämän todistaa se, että viime viikolla päättäjät päättivät katkaista vedenjakelun Yhdysvaltojen ruoantuotannon tärkeimmille alueille. Kalifornia on kuolemassa janoon, sillä se kärsii koko osavaltion historian pahimmasta kuivuudesta. Maanviljelijät saivat kuulla järkyttävän uutisen siitä, ettei liittovaltio aio enää tarjota heille vettä. Inhottuun päätökseen liittyi myös se, että Sierra-vuoriston lumisuus on ollut vain 25 prosenttia normaalimäärästä. Vettä ei ole jo ennestään vaarallisen tyhjien reservien täydentämiseksi.”

On sanomattakin selvää, että tämä tulee tuhoamaan useiden maanviljelijöiden elinkeinon. Fox News kertoo:

”Liittovaltion viranomaisten mukaan Kalifornian Central Valley -laaksoon ei tänä vuonna jaeta vettä. Tämä on järkyttänyt kuivuudesta kärsivät maanviljelijät.”

Central Valley -laakso, yksi maailman tuottoisimmista maanviljelyalueista, on kokenut kovan iskun vuosisadan kuivimman vuoden vuoksi. Viime viikolla sisäministeriö ilmoitti lopettavansa vedenjakelun maanviljelijöille.

”Isku tulee olemaan ennennäkemätön. Vuosikymmeniä toimineet yritykset tulevat kaatumaan vedenpuutteen vuoksi,” sanoi Dennis Falaschi, Panoche Water Districtin johtaja.

Mikäli Kalifornia tuottaa huomattavasti tavallista vähemmän, tulee se tarkoittamaan ruoan hinnan räjähdysmäistä nousua. Holly Deyo kertoo lisää:

”Naudanlihan hinnan noustua ihmiset alkavat ostaa kanaa, porsasta, kalaa ja kalkkunaa. Kanan hinta on jo noussut, vaikka se ei vielä olekaan samalla tasolla kuin naudanliha. Kehitys tulee nostamaan edellämainittujen hintaa, mikä vaikuttaa yleisesti lihan saatavuuteen. Kalifornia on tuottanut edellämainittujen proteiinilähteiden lisäksi myös lammasta. Ja nyt asiantuntijat varoittavat, että lihan hinta tulee nousemaan kuivuuden vuoksi. Kyse ei siis ole vain naudanlihasta; kuivuus vaikuttaa kaiken ruoan saatavuuteen.

Täytyy myös muistaa, että karjan kokonaismäärä Amerikassa on kutistunut jo seitsemän vuoden ajan putkeen. Määrä on pienempi kuin kertaakaan sitten vuoden 1951. 1951 Yhdysvaltojen väestömäärä oli kuitenkin alle puolet nykyisestä.

On syytä toivoa ja rukoilla, että Kalifornian kuivuus loppuu pian. Tämä tosin on epätodennäköistä. National Geographicin haastattelemien tiedemiesten mukaan alue on läpi historian kärsinyt joskus yli kymmenenkin vuoden kuivista kausista.

Kerran kuivuus jatkui 200 vuotta putkeen, joten Kalifornian kuivuus saattaa loppua jo ensi vuonna – tai jatkua vielä kuolemammekin jälkeen. Emme voi tietää. Vain se on varmaa, ettei ruokaan voi tulevaisuudessa suhtautua yhtä kevytmielisesti kuin ennen.

Alkuperäinen artikkeli lähteineen englanniksi The Economic Collapse Blogissa [3].