- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Amerikan talouspakotteet tehneet Iranista omavaraisemman

Pentagonin entisen virkamiehen, Michael Maloofin mukaan [1] amerikkalaiset talouspakotteet ovat tehneet Iranista aiempaa omavaraisemman ja voimakkaamman valtion.

Maloofin mukaan Israelin vakoojalennokkioperaation [2] torjunta on loistava osoitus Iranin sotilaallisista kyvyistä. Iranin Vallankumouskaartin eliittisotilaat ovat torjuneet lukuisia sionistien salaisiksi tarkoitettuja hyökkäyksiä maata vastaan.

Yhdysvallat on kohdistanut juutalaisten vaatimuksesta [3] kovaa painetta ydinteknologiaansa kehittävää Irania kohtaan. Talouspakotteet eivät ole kuitenkaan toimineet lännen tahtomalla tavalla, vaan ne ovat tehneet Iranista aiempaa kekseliäämmän ja omavaraisemman. Samalla Iranista on tullut riippumattomampi länsimaisesta yhteisöstä. Tämä näkyy muun muassa Iranin puolustusvoimien teknisessä kehityksessä.

Yhdysvallat väittää Iranin valmistavan ydinasetta, vaikka mitään todistetta tästä ei ole olemassa. 2000-luvun alussa amerikkalaiset syyttivät myös Irakia [4] joukkotuhoaseiden valmistamisesta oikeuttaakseen hyökkäyksen maahan. Mitään joukkotuhoaseita ei löytynyt, mutta sionistit saivat vaatimansa sodan. Amerikkalaisten liittolaisvaltio Israel on rakentanut valtavan ydinasevaraston [5] ja rikkonut samalla kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Koska sionistit johtavat Yhdysvaltoja, ei Amerikka kuitenkaan ole aikeissa aloittaa talousboikottia juutalaisvaltiota vastaan.

Lue myös: Mitä jokaisen tulisi tietää Iranista [6]