Algerian jalkapallojoukkue lahjoittaa MM-rahat Gazaan

Algerian jalkapallojoukkue on päättänyt lahjoittaa yhdeksän miljoonan dollarin palkkionsa Gazaan, joka on sionistien jatkuvien hyökkäyksien kohteena.

Joukkueen hyökkääjä Islam Slimanin mukaan palestiinalaiset tarvitsevat tällä hetkellä rahaa kipeämmin kuin pelaajat. Algeria on ainut arabijoukkue, joka osallistui Brasilian MM-kisoihin.

Kentillä on aiemminkin osoitettu solidaarisuutta sionistien vainoamalle kansalle. Joulukuussa Nicolas Anelka teki niin sanotun quenelle-eleen, jonka katsotaan olevan haistatus sionisteille. Chilessä jalkapallokerho Palestino sai juutalaiset suunniltaan painettuaan pelipaidan, jonka selässä oli historiallisen Palestiinan kartta. Kun Portugali kohtasi Israelin viime vuonna MM-ottelussa, jalkapallotähti Christiano Ronaldo kieltäytyi vaihtamasta pelipaitoja israelilaisten kanssa. Hän ei omien sanojensa mukaan halunnut olla missään tekemisissä murhaajien kanssa.

Israel on jatkanut loppuviikosta väkivaltaansa palestiinalaisia vastaan. Murhattuaan Jerusalemissa 18-vuotiaan Yusuf Abu Zagherin juutalaisvaltio on jatkanut Gazan moukaroimista pommeillaan. Torstaisissa ilmaiskuissa loukkaantui lukuisia ihmisiä, mukaan lukien 68-vuotias nainen. Iskuissa on tuhottu myös ihmisten koteja.

Muun muassa Iranin ulkoministeriö on tuominnut sionistien väkivallan. Marzieh Afkham ulkoministeriöstä totesi, että esimerkiksi palestiinalaisten uskonnollisten oikeuksien rajoittaminen osoittaa kuinka heikko Israel todellisuudessa on. Hän myös muistutti, että palestiinan kansalla on täysi oikeus aseelliseen vastarintaan sionistirikollisia vastaan.

Hang the Bankers

4 kommenttia

  1. Hienoa, että algerialaisurheilijat osoittavat solidaarisuutta!

    Arvostan nyt myös enemmän Cristiano Ronaldoa tämän uutisen jälkeen!

    Cristianolla on munat!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Loistavaa Algeria!!

    Hyvä että näin tapahtuu, tosin tämä uutinen ei ikinä tule eksymään valtamediaan koska sen omistaa kyseiset sionismi terroristit.. Minä inhoan yli kaiken noita sionismi juutalaisia jotka rakastaa ja ihannoi sotia..

    Nyt haulikolla töitä ois, oi kuka taikois sionismi runkkarit pois..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Nyt kohosi kyllä Ronaldon osakkeet roimasti! Kiitos tästä infosta!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Aivan loistavaa lojaalisuutta ja empatiaa maailman ehkä sorretuinta kansaa kohtaan. Näillä rahoilla he pystyvät aloittamaan normaalia elämäänsä jos maahan tunkeutuneet parasiitit ymmärtävät lähteä sieltä pois.

    Olen todella yllättynyt ettei tämä uutinen ole ollut valtamiediassa. Toisaalta, sehän on sionitien hallinnassa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat