- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Albert Einsteinin suhteellisuusteorian silmänkääntötemput

Suurimmat totuuden myrkyttäjät verhoutuvat tiedemaailman kaapuun. Usein, mutta ei aina, tieteellinen valehtelu on juutalaisten tiedemiesten saavutuksia. Juutalainen A. Einstein julistettiin suhteellisuusteorioidensa myötä aikakautensa huomattavammaksi tieteelliseksi neroksi, vaikka häntä rehellisemmät ja lahjakkaammat fyysikot huomasivat erikoisen suhteellisuusteorian lähinnä puijaukseksi.

Silmänkääntötemppuilija Albert Einstein. [1]
Silmänkääntötemppuilija Albert Einstein.

Tämä teoria olisi jäänyt historiaan filosofisena kuriositeettina, ellei sitä olisi sidottu aikansa erääksi poliittiseksi kiistakapulaksi; kansallissosialistit taistelivat tuolloin vapautuakseen ja vapauttaakseen Euroopan sionistijuutalaisten kahleista. Kansallissosialistit vastustivat teoriaa ja pyrkivät lopettamaan sionistisen hegemonian. Sionistiset voimat eli teorian kannattajat kytkivät liikkeelle vuosisatojen kuluessa kehittämänsä salaisen poliittisen vallankäytön mekanisminsa, johon kuului ehkä tärkeimpänä vapaamuurarijärjestöt. Tiedämme nyt, että sionistien salaiset voimat voittivat teorian vastustajat ja siten tämä virheellinen fysiikan ”dogmi” elää tietyissä oppikirjoissa vielä tänäkin päivänä.

 

Erikoisen suhteellisuusteorian virheellisyydet

Eetterin ongelma; onko valon nopeus kaikkialla sama?

1600-luvun fysiikan käsityksen mukaan koko maailmankaikkeuden peitti tasaisesti kitkaton eli siis liikkumaton substanssi, niin sanottu maailmaneetteri. Tämän eetterin mittaamiseksi laadittiin 1800-luvun lopulla laite, jonka avulla ajateltiin saada valon nopeus tarkasti mitattua. Oletuksena oli, että maailmaneetteri vaikuttaisi valon nopeuteen eri tavoilla eri ajankohtina ikään kuin joen virtaus vaikuttaa uimariin eri tavoilla riippuen siitä, minne suuntaan uimari matkaa, myötävirtaan tai vastavirtaan. Oletuksena oli siis että maapallo auringon kiertoradalla liikkuu eetterin suhteen välillä ikään kuin myötävirtaan ja välillä taas ikään kuin vastavirtaan.

1600-luvulla oli lähtökohtana absoluuttisessa lepotilassa oleva maailmaneetteri. [2]
1600-luvulla oli lähtökohtana absoluuttisessa lepotilassa oleva maailmaneetteri.

Kyseisen Michelson-Morleyn kokeen avulla todistettiin se, että koepaikan korkeudella valo kulki äärellisellä nopeudella joka suuntaan. Valon nopeus joka suuntaan oli (C) 299 998 km/s ≈ (3,00 * 108) m/s. Kokeella todistettiin lisäksi se, että tällä nimenomaisella koepaikan korkeudella ei ollut mitään maailmaneetteriä, joka olisi täyttänyt M-M –testin oletukset, juuri kuvitellusta väliaineesta.

Kuitenkaan koe ei todistanut sitä, että ei olisi mitään sähkömagneettisten aaltojen eetteriä! Valon tai sähkömagneettisten signaalien eteneminen aaltomaisena liikkeenä vaatii tietysti substanssin eli eetterin, jossa sähkömagneettiset aallot liikkuessaan syntyvät.

Kokeella todistettiin valon liikkuvan samalla nopeudella, yhtäläisessä substanssissa. Eetterin suhteen kokeella ei todistettu eetterin vaikuttavan eri tavoin valon nopeuteen maapallolla, vaan sen vaikutus on vakioinen. Toisin sanoen kokeen tulokset eivät sulje sitä pois, että on olemassa eetteri, jonka vaikutus on maapallon ilmakehässä liikkuvaan valoon vakio.

Mutta sitä, että koko avaruuteen eli maailman kaikkeuteen olisi tasaisesti levittäytynyt ja täydellisessä lepotilassa oleva maailmaneetteri, koe ei tukenut. Eihän tällaista maailmansubstanssia voinut tietenkään olla olemassa.

Yllä esitetystä voidaan päätellä, että eetterin ts. substanssin rakenteen vaihtuminen vaikuttaa siten myös valon nopeuteen.

Sähkömagneettinen eetteri eli substanssi on olemassa, mutta mitään kitkatonta maailmaneetteriä ei ole, sillä sen olemassaolo sulkeutuu pois jo valon vaihtelevana nopeutena esimerkiksi vedessä ja ilmassa. Aine siis vaikuttaa substanssin olemassaoloon kitkallisesti.

Einstein synnytti erikoisen suhteellisuusteoriansa pohjalta dogmin, ilman kokeellisia tutkimustuloksia tai havaintoja, että sähkömagneettisen signaalin nopeus olisi tyhjössä jokaisen tasaisesti liikkuvan koordinaatiston suhteen sama, koordinaatiston omista liikeradoista riippumatta. Tämä yllä mainittu valon nopeus olisi samalla maksimaalinen signaalinopeus. Valo kuitenkin etenee eetterissä eli väliaineessa.

Nykyisen fysiikan tutkimuksen mukaan valon nopeus ei ole vakio, vaan sen nopeus vaihtelee. Tämä valon nopeuden vaihtelu puolestaan todistaa jo sähkömagneettisten aaltojen erilaisen eetterin olemassa olon; valon nopeuden muutos kertoo kitkasta, joka puolestaan perustuu eetterin vaikutukseen, eetterin ominaisuuden mukaisesti.

Tähän liittyen on mielenkiintoista huomioida australialaisten fyysikkojen teoria, jonka mukaan valon nopeus ei olisikaan vakio. Tämä tarkoittaisi sitä, että Einsteinin suhteellisuusteoria ei pitäisi paikkaansa. Uudesta teoriasta kertoi tiedelehti Nature vuonna 2002.1

Australialaisen New South Walesin tutkijat havaitsivat, että etäisestä kvasaarista tullut valo sisälsi fotoneja, jotka valo oli miljardien valovuosien matkallaan imenyt itseensä tähtienvälisistä pilvistä. Näin ollen kvasaarista purkautuneet atomit ovat hiukan erilaisia kuin maapallolla olevat. (Kvasaarit ovat tähtimäisiä kohteita, jotka säteilevät satoja tai tuhansia kertoja galakseja voimakkaammin.)1

Tutkijoiden mukaan ilmiöllä on kaksi selitystä: Joko valon nopeus vaihtelee suurilla etäisyyksillä tai elektronien varaus vaihtelee.1

Elektronivarauksen vaihtelu ei termodynamiikan lakien mukaan ole mahdollista, joten ainoa mahdollisuus on valon nopeuden vaihtelu, sanovat tutkijat.1

Lisäksi Glasgow’n yliopiston tutkimusryhmä onnistui kumoamaan yhden nykyfysiikan tärkeimmistä periaatteista. Yksittäisiä valohiukkasia eli fotoneita on saatu kulkemaan valon nopeutta hitaammin.2

Viime vuonna tehdyssä kokeessa skotlantilainen tutkimusryhmä käytti erityistä maskia, jolla muutettiin fotonien muotoa. Näin muutetut fotonit laitettiin kilpasille tavallisten fotonien kanssa. Selvisi, että muokatut fotonit liikkuivat tavallisia fotoneita hitaammin.2

Aalto-hiukkas-dualismi

Erikoinen suhteellisuusteoria on hidastanut kvanttiteorian kehittymistä. Siinähän vielä nykyisin on vallalla täysin epäjohdonmukainen aalto-hiukkas-dualismi, jonka mukaan valo eli sähkömagneettinen signaali perustuisi dualistiseen luonteeseen, joka tarkoittaisi niiden omaavan sekä aaltojen että hiukkasten ominaisuuksia. Luonnollisesti sähkömagneettisilla aalloilla täytyy olla tietty substanssi ts. eetteri, jossa aaltoliike etenee, mutta se ei voi tapahtua kvanttiteorian mukaisesti.

avaruus [3]

Fysiikan peruslait ovat kausaalisia eli ilmenevät syy-seuraussuhteen kautta. Luonnon maailmassa on kolme toistensa suhteen epäjatkuvassasuhteessa (diskreettiä) olevaa atmosfääriä: puhtaampi eetteri eli aura, josta on peräisin gravitaatio, eetteri, josta aiheutuu sähkö, magnetismi ja valo sekä uloimpana maan lähellä eetteri eli ilmakehä. Energian ja virtauksen lähteenä on luonnollisesti aurinko, joka vaikuttaa mainittujen eetterien ja ilmakehän kautta.3

Puhtaassa eetterissä syntyvä gravitaatio saa aikaan diskreetisti sähkön, magnetismin ja valon keskimmäiseen atmosfääriin.

Aikamme tiede ei tunne eetterin ja auran mekanismia, koska ei ole tietoa diskreeteistä asteista.

Maailmankaikkeus ja oma Aurinkokuntamme muodostuu alkuaineista, joiden koostumus vaihtelee Aurinkokuntamme alueista riippuen. Tästä johtuen eetterin koostumus on erilainen lähempänä Aurinkoa. Niinpä se koostumus lienee Auringon ja maapallon välisen matkan puolivälissä toisenlainen, kuin aivan lähellä maapalloa. Tästä johtuen valon kulkeminen erilaista atmosfääri kerroksien lävitse on erilaista. Tämä johtuu siitä, että yhden atmosfäärin vaikutukset, suhteessa toiseen atmosfääriin, ovat diskreettejä eli syy-seuraussuhteessa esim. edellisen atmosfäärin kerrokseen nähden.

Viive eli aikadilataatio

Ajan vääristymä eli aikadilataatio on suhteellisuusteorian ennustama ilmiö, jonka mukaan kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin. Aikadilataatiota on yritetty todistaa oikeaksi esimerkiksi myoneilla, joiden elinikä olisi sitä pidempi, mitä nopeammin ne kulkevat.

Yllä mainittu ei kuitenkaan todista aikadilataatiota oikeaksi. Itse asiassa ajan vääristymää ei ole todistettu vielä missään oikeaksi. Tästä huolimatta asian ympärille on kudottu matemaattinen formaatti, jonka välityksellä esitetään asia totuutena lukuisissa fysiikan oppikirjoissa.

Se että dogmia saarnataan totuutena erilaisten fysiikan ”rabbien” toimesta, on saanut pontta muiden muassa sähkömagneettisten signaalien käyttämisestä alkeishiukkastutkimuksessa, kuten jo yllä mainittiin. Alkeishiukkastutkimuksessa esiintyvä viive syntyy hiukkasten suurten nopeuksien ansiosta, eivätkä todista dogmia oikeaksi.

Huvittavinta lienevät erilaiset kuvaelmat oletetuista kellokokeista. Siinä jossakin koordinaatistossa voidaan asettaa lähellä valon nopeutta kiitävään rakettiin kello ja X-akselilla keikkuva havainnoitsijalla on myös aikarauta hallussaan. Raketin kuljettua tietyn välimatkan havainnoitsijan suhteen olisi raketin sisällä olevan kellon aika kulunut hitaammin kuin havainnoitsijan kello tällä nimenomaisella merkityllä raketin matkalla.

Tämän kaltaisen kokeen avulla pyritään uskottelemaan aikadilataation todellisuutta. Eihän mikään mittari tai kello voi todistaa ajanviivästymistä tai nopeutumista, sillä aika on objektiivinen ilmiö tai käsite. Aika ei ole mikään subjektiivinen ilmiö. Niinpä meillä on yhteinen aika, joka on sama olemmeko valon nopeudella kiitävässä aluksessa vai Maan pinnalla.

Tietysti valonnopeudella liikkuvaan kelloon voi vaikuttaa fysikaalisia voimia, kuten painetta, jotka voidaan kuvitella hidastavan niiden mekaanista liikettä. Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys yleiseen aikaan vaikuttavasta viiveestä, vaan täysin mekaaniseen laitteeseen kohdistuneesta ilmiöstä.

Toisaalta mikä on aika? Ajan käsite on vain sidoksissa mekaanisiin välineisiin, kuten kelloon. Aika on fysikaalinen perussuure, jota ei oikeastaan ole edes olemassa. Ajan käsite on saanut alkunsa planeettojen liikeradoista ja nykyisin sen määrityksessä voidaan käyttää atomien liikkeittä. Todellisuudessa aikaa ei ole, vaan on vain materian muutoksia.

Kuriositeettina voidaan esittää nykyisten fyysikoiden tulkinta ajan vääristymästä:

Tarkastellaan kahta toistensa suhteen paikallaan olevaa systeemiä eli inertiaalivertailujärjestelmää S ja S’, missä S’ liikkuu S:n suhteen nopeudella v.  S’:n lepokoordinaatiston origossa tapahtuu kaksi tapahtumaa, joiden aikaero on S’:n näkökulmasta t’. Koska t = k ( t’ + v x’ / c2 ), ja x’ = 0, niin t = k t’. Nähdään, että S ja S’ havaitsevat eri aikaeron kyseisille tapahtumille. Ero on sitä suurempi, mitä nopeammin S’ liikkuu S:ään nähden, toisin sanoen nopeuden kasvaessa erotus t – t’ lisääntyy. Tätä ajan hidastumista sanotaan aikadilaatioksi.

Juuri yllä olevaan voidaan todeta, että matematiikka on neutraali tieteenalue: niinpä sitä voidaan käyttää joko vääryyden tai totuuden välineenä.

Lyheneekö kappaleen pituus lähellä valonnopeutta?

Erikoinen suhteellisuusteoria väittää, että kappaleen pituus riippuu kappaleen liiketilasta, jolloin kappaleen pituus muka lyhenisi lähellä valon nopeutta likipitäen nollaksi. Tietysti näin näyttää käyvän, mikäli havaintojen perusteena on valo. Tämä ilmiö johtuu ainoastaan valon nopeudesta tai sen hitaudesta. Kuitenkin mainittu suhteellisuusteoria inttää, että näin tapahtuu myös todellisuudessa.

Kalevi Mäkisen mukaan Lorentz’in kontraktion (kappaleen lyhentymisen) kaavan mukaan pituus lähenee raja-arvona nollaa, näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahdu. Kontraktiossa kappaleen pituus lyhenee korkeintaan noin sadasosaan. Muistettava on, että kontraktio riippuu materian laadusta, eikä suhteellisuusteoriasta löydy sille oikeaa selitystä.4

Täysin selvää on, että kappale ei lyhene kuljettaessa valon nopeudella. Jos esimerkiksi asetamme teräspalkin alukseen, joka kestää rasituksen liikuttaessa valon nopeudella, ei kuitenkaan sisällä oleva palkin pituus lähellä valon nopeutta lyhenisi. Todellisuudessa kappaleet eivät lyhene kuljettaessa nopeudella c.

 

Einsteinin suhteellisuusteoria romuttuu

Lopuksi voidaan vielä mainita, että Cernin tutkimuskeskuksen asiantuntijat tekivät joitakin vuosia sitten löydön, joka varmistuessaan järjestää luonnontieteen peruspilarit uudelleen. Myös Einsteinin suhteellisuusteoria tulisi menettämään tieteellisen uskottavuutensa.5

Tutkijat ovat löytäneet neutriinoja, alkeishiukkasia, joiden nopeus on suurempi kuin valonnopeus.5

Ehdotuksia:

Koska valon nopeus c ei ole vakio, voitaisiinko kokonaisenergian kaava esittää muodossa:

E=m(c±x)2,

jossa x on tuntematon vaihtuja, joka toimisi valon nopeuden arvon täsmentäjänä.

Lisäksi E:n voidaan katsoa vaikuttavan maailmankaikkeudessa jokaisen massallisen hiukkasen aiheuttama voima, joka kohdistuu toiseen massalliseen hiukkaseen. Tässä on myös muka gravitaatio ilmiö.

F=G(m1m2/r2),

missä m1  ja m2 ovat hiukkasten massat, r niiden välinen etäisyys ja G gravitaatiovakio.

Täten kokonaisenergian kaavan voisi suunnitella olevan:

E=Fm(c±x)2.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Yle (8.8.2002). Tutkimus: Suhteellisuusteoriassa on virhe? Saatavilla: http://yle.fi/uutiset/3-5139979 [4]
  2. Nummila, Sakari (25.1.2015). Tähdet ja avaruus. Ensimmäistä kertaa historiassa – valo saatiin kulkemaan valonnopeutta hitaammin. Saatavilla: https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/ensimmaista-kertaa-historiassa-valo-saatiin-kulkemaan-valonnopeutta-hitaammin.html [5]
  3. Swedenborg, Emanuenl (). Opera philosophica et Mineralia. Osa 1. Principia. Saatavilla: https://ia802703.us.archive.org/9/items/principiaorfirst01swedrich/principiaorfirst01swedrich.pdf [6]

4.      Mäkinen, Kalevi (2014). Aika-avaruus. Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi.

5.      Tiede (päivitetty: 25.9.2012). Nopea, nopeampi, neotriino? Saatavilla: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/nopea_nopeampi_neutriino_ [7]