AIDSin ja HIV:n salainen alkuperä: Miten tiedemiehet loivat kaikkien aikojen kauheimman taudin – ja salasivat sen.

Vihreän apinan teoria

Monet ovat kuulleet teorian, jonka mukaan AIDS on ihmisten tekemä. New York Timesin (29.10.2000) haastattelemista New Yorkin tummaihoisista 30 % uskoo AIDSin olevan laboratoriossa suunniteltu ”etninen ase” tartuttamaan ja tappamaan mustia. Jotkut uskovat salaliittoteorian olevan uskottavampi kuin johtavien AIDS-tutkijoiden julistama Afrikan Vihreä Apina-teoria. Todellisuudessa Vihreä Apina-teoria julistettiin vääräksi tutkijoiden toimesta jo vuonna 1988, mutta monet AIDS-kouluttajat ja –sivistäjät jatkoivat siitä puhumista ihan viime päiviin asti. Vuonna 1999 mediatempauksessa teoria afrikkalaisesta vihreästä apinasta korvattiin täysin Simpanssi Afrikasta –teorialla ja tieteellinen yhteisö hyväksyi täysin AIDSin lähteneen simpanssista.

Los Alamosin supertietokoneella analysoitiin fylogeneettinen kädellisten virusten sukupuu (jota harva maallikko ymmärtäisi) ja tuotti tulokseksi tiedon, että HIV hyppäsi simpanssista ihmiseen Afrikassa noin 1930-luvulla. Vuonna 2000 Etelä-Afrikassa pidetyssä kansainvälisessä AIDS-konferenssissa eräs tutkija väitti simpanssiviruksen (SIV) olevan ikivanha ja hypänneen ihmiseen jo vuonna 1675, mutta pysyneen näkymättömissä ihmisväestössä 30-luvulle asti. Asiasta raportoi tiedejournalisti Laurie Garrett, joka toistelee iänikuisia syitä AIDSin nopeaan leviämiseen Afrikassa: likaiset neulat, saastunut veri ja yleiset irtosuhteet.

Erikoisvirus syöpäohjelma (SVCP, 1962 – 1977)

Tiedemiehet ja lääketieteen journalistit ovat sopivasti unohtaneet tosiasian, että kirurgit ovat suorittaneet elinsiirtoja simpansseilta ihmisille jo vuosikymmeniä. Keith Reemtsman kuollessa 74-vuotiaana vuonna 2000 häntä pidettiin lajien välisen elinsiirron (ksenotransplantaation) pioneerina. Vuoteen 1964 mennessä hän oli siirtänyt simpanssin munuaisen jo kuuteen potilaaseen. Kaikki kuusi ensimmäistä potilasta kuolivat, mutta myöhemmin Reemtsma onnistui lukuisissa menestyksekkäissä ihmisten elinsiirroissa.

Paljon todennäköisempi eläinvirusten levittäjä ihmisiin on unohdettu erikoisvirussyöpäohjelma (SVCP), jossa kehitettiin, kasvatettiin ja istutettiin erilaisia eläinviruksia, jotka kykenivät aiheuttamaan syöpää ja vahinkoa immuunijärjestelmälle hypätessään eläimistä ihmisten soluihin ja kudoksiin. SVCP alkoi vuonna 1964 valtion rahoittamana kansallisen syöpäinstituutin ohjelmana Bethesdassa Marylandissa. Alun perin ohjelman oli tarkoitus tutkia leukemiaa ja imusolmukesyöpää, mutta pian ohjelmaa laajennettiin tutkimaan kaikkia syövän muotoja.

SVCP-ohjelma yhdisti maan parhaimmat virologit, biokemistit, immunologit, molekyylibiologit ja epidemiologit sekä arvostetuimmat laitokset yritykseen arvioida virusten rooli syövän aiheuttajana ihmisissä. Ohjelmaan kuului useita myöhemmin johtavia AIDS-tutkijoita, kuten tri Robert Gallo (yksi HIV:n keksijöistä), Myron ”Max” Essex (kissa-AIDSin tutkija) ja Peter Duesberg (jonka mukaan HIV ei aiheuta AIDSia).

Ohjelman laajuus oli kansainvälistä ja siihen kuului tutkijoita Japanista, Ruotsista, Italiasta, Hollannista, Israelista ja jopa Ugandasta Afrikasta. SVCP:n päätavoite oli kerätä erilaisia ihmis- ja eläinsyöpiä ympäri maailman ja kasvattaa suuria määriä syöpää aiheuttavia viruksia. Projektissa useita eläinviruksia sopeutettiin ihmissoluihin ja näitä viljeltyjä viruksia toimitettiin tutkijoille ympäri maailmaa.

Kansallinen syöpäinstituutti NCI julkaisi vuosittain raportin SVCP:n edistymisestä. Vuoden 1971 raportin mukaan hiirileukemiavirus saatiin sovitettua ihmissoluun, hiiren sarkooman ja kissan leukemian sisältävä ”hybridivirus” saatiin kasvamaan kissan soluissa, kanan ja kissan retrovirukset aiheuttivat syöpää apinoissa. Hiiri-kissa hybridivirus ja kissan leukemiavirus saatiin muokattua ihmissoluille soveltuviksi kudosviljelmissä. Näissä kokeissa siis ”lajihyppäys” oli arkipäivää.

SVCP, kädellisten tutkimus ja biologinen sodankäynti

Kansallisessa syöpäinstituutissa erikoissyöpävirusohjelman kanssa yhteen liitti voimansa puolustusvoimien biologisen sodankäynnin tutkijat. Richard Nixon ilmoitti 18.10.1971 että puolustusvoimien biologisen sodankäynnin laboratoriot Fort Detrickissä Marylandissa muutettaisiin tutkimaan syövän syytä, estämistä ja hoitamista. Nixonin nk. ”Syövän vastaista sotaa” varten biologisen sodankäynnin laboratorio nimettiin uudeksi Frederick Syöpätutkimuskeskukseksi ja Litton Bionetics nimettiin pääsopimuskumppaniksi tähän projektiin.

Vuoden 1971 raportin mukaan yksi yhdistetyn tutkimuskeskuksen päätavoitteista oli ”onkogeenisten ja onkogeeniseksi epäiltyjen virusten laajamittainen jatkuva tuotanto tutkimustarpeiden tyydyttämiseksi.” Erityishuomio annettiin kädellisten viruksille (HIV:n väitetty afrikkalainen alkuperä) ja ”merkittävän määrän potentiaalisten inhimillisten virusten menestykselliseksi tuottamiseksi.” Potentiaaliset virukset olivat eläin- ja ihmisviruksia, jotka saattaisivat aiheuttaa syöpää ihmisissä. Kädellisten syöpää aiheuttavat virukset sopeutettiin normaaleille ihmissoluille.

Tutkimuseläimiä (apinoita, simpansseja, hiiriä ja kissoja) tarvittiin tasaisella syötöllä, mikä johti kasvatusyhdyskuntien perustamiseen SVCP:n tarpeita varten. Maailman joka kolkasta rahdattiin terveitä eläimiä lisääntymis- ja tutkimustarkoituksiin ja tartutettuja eläimiä rahdattiin taas eri laboratorioihin.

Vuoteen 1971 mennessä yhteensä 2274 kädellistä oli rokotettu Bionetics Research laboratorioissa Fort Detrickin johdolla. Yli 1000 näistä apinoista oli jo kuollut tai siirretty muihin kädellisten keskuksiin (joitakin eläimiä lopulta päästettiin jopa takaisin vapauteen). Siihen mennessä useisiin apinalajeihin oli tartutettu lymfoomaa aiheuttavia viruksia ja oli saatu eristettyä apinavirus (Herpesvirus saimiri), joka tulisi olemaan hyvin läheistä geneettistä sukua uudelle Kaposin sarkoomalle, joka aiheutti AIDSin ”homosyövän” muutaman vuosi myöhemmin.

Valmistellakseen kädellisiä ja muita tutkimuseläimiä syöpää varten niiden immuunijärjestelmää heikennettiin tarkoituksella lääkeaineilla, säteilyllä ja syöpää aiheuttavilla kemikaaleilla ja aineilla. Eläimiltä poistettiin kateenkorva ja/tai perna, vastasyntyneisiin ja sikiöihin ruiskutettiin viruksia. Joillekin eläimille tartutettiin malaria niiden pitämiseksi jatkuvasti sairaana ja niiden immuniteetti heikkona.

Kädellisiä (erityisesti vastasyntyneitä ja simpanssivauvoja) suosittiin erityisesti tutkimuseläiminä, sillä ne olivat fysiologisesti ja immunologisesti lähimpänä ihmistä, eikä näitä viruksia koskaan testattaisi virallisesti ihmisillä. Säteilytettyjen reesusapinoiden yhdyskunta tuotti eläimiä elinsiirtokokeiluihin.

Robert Gallo oli johtavia tutkijoita Bioneticsin kädellisten tutkimusprojektissa, jossa pumpattiin ihmisen syöpäkudosta ja erilaisia kanan ja apinoiden syöpäviruksia vastasyntyneisiin makakeihin (pieni apinalaji). Vuoden 1971 SVCP:n raportin mukaan (NIH-71-2025) viruksia ei voi kokeilla ihmisissä, joten ihmistä alempien läheistä sukua olevien kädellisten käyttö tutkimuskohteina oli hyväksyttävää.

Bioneticsin tutkijat arvioivat syövän pitkäaikaisvaikutuksia ruiskuttamalla ihmis- ja eläinsyövän materiaalia eri apinalajeihin. Vastasyntyneisiin, säteilytettyihin ja syöpää aiheuttavilla kemikaaleilla ruiskutettuihin apinoihin siirrettiin verta (”mahdollisimman useisiin paikkoihin ja mahdollisimman suurella määrällä”), joka oli otettu erilaisista ihmisleukemiapotilaista. Muissa tutkimuksissa eläimiin rokotettiin erilaisilla eläinviruksilla tartutettuja kudoksia. Useita erilaisia ihmisen syöpäkudoksia injektoitiin eläimiin. Kukaan ei tiedä, kuinka monta ”uutta ja orastavaa” virusta luotiin ja sovellettiin SVCP:ssä. Todennäköisesti kaikkia arkistoja näistä eläinviruskokeista ei tulla koskaan tutkimaan.

Erikoisvirussyöpäohjelman loppu ja AIDSin synty

Vuonna 1977 SVCP koki kunniattoman lopun, sillä Gallon mukaan ”ei löytynyt mitään selkeitä tieteellisiä todisteita ihmissyövän aiheuttavasta viruksesta, ei edes DNA-viruksesta, joten suurin osa tutkijoista kieltäytyi myöntämästä virusten vaikutusta syövän syntyyn ihmisissä. SVCP oli myös poliittisesti arka, sillä se nieli paljon rahaa ja keräsi huomiota, mutta ei tuottanut näkyviä ja vaikuttavia tuloksia.”Kaikesta huolimatta SVCP:ssä syntyi geeniteknologia, molekyylibiologia ja ihmisen genomiprojekti. Kaikkein eniten se vaikutti eläinten retrovirustieteeseen, joka johti kriittisen tärkeään ymmärrykseen syövästä ja ihmisten immuunijärjestelmää tukahduttavista retroviruksista. Taivaan lahjana homojen AIDS nosti virologit jälleen tieteen kärkeen. HIV, syöpää aiheuttava ja immuniteettia tukahduttava retrovirus, tekisi Robert Gallosta maailman kuuluisimman tiedemiehen.

Vain harva ymmärtää AIDSin oikeasti olevan uudenlainen syöpä, eikä tätä näkemystä ole tuotu julkisuuteen ilmeisistä syistä. Lääkärit ovat aina kertoneet potilailleen, ettei syöpä ole tarttuva tai seksitauti. Virologit halusivat AIDSin ja homosyövän olevan aivan uusi sairaus, sillä HIV vaikutti myös ennennäkemättömältä. Oli helpompaa syyttää homoja ja heidän vapaata seksielämää tämän uuden sairauden levittämisestä, kuin osoittaa sormella tiedemiehiä. Jos AIDS yhdistettäisiin eläinsyövän ja eläinlajien välillä siirtyvien tautien tutkimuksiin 70-luvulla, olisi moderni lääketiede suurissa ongelmissa. Siksi tutkijat eivät sekoittaneet pakkaa kertomalla AIDSin olevan syöpä, vaan vaativat viruksen lähteen etsimistä Afrikan sademetsien apinoista, eikä länsimaisista syöpätutkimuslaitoksista ja niiden eläinkokeista.

AIDSia edeltävät homojen hepatiitti B rokotukset (1978 – 1981)

Erikoisvirussyöpäohjelman päättyessä tuhannet homomiehet New Yorkissa, Los Angelesissa ja San Franciscossa osallistuivat koehenkilöinä valtion rahoittamaan hepatiitti B rokotuskokeeseen. Muutamassa vuodessa näissä kaupungeissa puhkeaisi ”homojen autoimmuunisairaus”, joka tulisi tunnetuksi AIDSina.

Voisiko AIDSin syynä olla viruksen saastuttamat rokotukset? 1970-luvun alussa hepatiitti B rokotukset valmistettiin simpansseista, joista sittemmin oletetaan myös HIV:n kehittyneen. Yhä tänäkin päivänä useat epäröivät hepatiitti B rokotuksen ottamista peläten sen alkuperäistä yhteyttä homomiehiin ja heidän AIDS-tartuntoihin. Vanhemmat lääkärit muistavat, että alkuperäinen kokeellinen hepatiitti B rokotus tehtiin hepatiittiin sairastuneiden homomiesten kerätystä veren seerumista. Tuotiinko AIDS homomiesten keskuuteen näissä kokeellisissa rokotuksissa tuhansien homomiesten rokotuskokeilussa New Yorkissa 1978 ja länsirannikon kaupungeissa 1980 – 1981?

AIDS levisi ensimmäisenä New Yorkin homojen parissa 1979 pari kuukautta sen jälkeen, kun rokotuskokeilu alkoi Manhattanilla. Hämmästyttävä ja tilastollisesti merkittävä tosiasia on, että New Yorkin hepatiitti B rokotuskokeiluun osallistuneista homomiehistä 20 % havaittiin HIV-positiivisiksi 1980 (vuosi ennen AIDSin ”virallistamista”). Manhattanin miehillä oli siis maailman korkein HIV:n esiintymistiheys, korkeampi kuin Afrikassa, oletetussa HIV:n ja AIDSin syntypaikassa. Tosiasia on, ettei Afrikassa löydetty todistettuja varmoja AIDS-tapauksia ennen vuotta 1982.

Eräät tutkijat ovat vakuuttuneita, että kokeellisia hepatiitti B rokotuksia käytettiin keinona pistää HIV liikkeelle amerikkalaisten homojen keskuudessa. AIDS-tutkijat ovat kuitenkin vähätelleet kaikkia taudin yhteyksiä rokotuksiin. Vuonna 1987 esitettiin teoria (Patient Zero theory) siveettömästä kanadalaisesta homomiehestä, joka toi AIDSin Amerikkaan työskennellessään stuerttina. Montagnier on monessa asiassa eri mieltä Robert Gallon kanssa ja sanoo myös tästä teoriasta: ”En pidä mahdollisena amerikkalaisen AIDS-epidemian syntymistä yhdestä ainoasta lähteestä.” Hän kohahdutti myös sanoen, ettei Robert Gallo ollut oikea lääkäri, vaan oikeammin biokemisti koulutukseltaan, mikä selittäisi hänen laboratoriossaan sattuneet näytteiden saastumiset ja virhetulkinnat. Gallo on itse aina kertonut olevansa lääkäri ja jos hän ei olekaan, on käsissämme varmasti suuren luokan salaliitto-ongelma.

HIV:n homo- ja heterokannat ja seksuaalinen suuntautuminen

On yleisesti tiedossa, että AIDS tarttuu heteroseksin välityksellä Afrikassa ja se alkoi puhtaasti homojen kantamana sairautena Yhdysvalloissa. Vaikka kansalle kerrottiin, ettei kukaan ole immuuni AIDS:lle, vielä kaksikymmentä vuotta ensimmäisen AIDS-tartunnan jälkeen 80 % kaikista uusista amerikkalaisista AIDS-tartunnoista on homomiehillä, suonensisäisten huumeiden käyttäjillä tai näiden seksikumppaneilla. Miksi? Voiko HIV valikoida uhrinsa rodun tai seksuaalisen käyttäytymisen perusteella?

1990-luvun puolivälissä molekyylibiologit tunnistivat ainakin 8 HIV:n eri alatyyppiä (”kladia” tai kantaa), jotka tartuttivat eri ihmisiä kaikkialla maailmassa. Hämmästyttävää on se, että amerikkalaisissa homoissa vallitseva B-kanta tartuttaa helpommin rektaalikudosta, mikä selittää AIDSin tarttumisen helpommin homojen kuin heteroiden keskuudessa Yhdysvalloissa. Vastaavasti Afrikassa vallitseva kanta tartuttaa helpoimmin vaginan ja peniksen limakalvojen ja kohdunkaulan kudosta, mikä selittää AIDSin tarttumisen helpoimmin heteroseksin kautta Afrikassa. Harvardin yliopiston eläinlääkäri Max Essex (joka tutki ennen AIDSia kissojen leukemiaviruksen siirtymistä) tutki Thaimaasta löytynyttä E-alatyypin HIV-virusta ja havaitsi tämän aasialaisen HIV-kannan tartuttavan helposti naisen vaginan ja kohdunkaulan soluja, joihin homojen B-alatyypin virus ei tarttunut yhtä helposti.

Miten on mahdollista, että amerikkalainen AIDS on tullut Afrikasta, mutta homomiesten HIV-B-kantaa ei juuri tavata Afrikassa? Onko HIV:n kantoja muokattu tarttumaan helpommin homoseksissä altistuviin solutyyppeihin ja toisia kantoja tarttumaan helpommin vaginan soluihin? SVCP:n tiedetään muokanneen retroviruksia tarttumaan tietynlaisiin soluihin. Jo 1970 biologisen sodankäynnin tutkijat opettelivat suunnittelemaan erityisiä taudinaiheuttajia (erityisesti viruksia), jotka hyökkäisivät tiettyjen rotujen soluihin.

Myöhemmin vuonna 1997 Stephen O’Brien ja Michael Dean Kansallisen Syöpäinstituutin Laboratory of Genomic Diversitysta osoittivat, että 10 prosentilla valkoihoisista on AIDS:lle vastustuskykyisiä geenejä, mutta Afrikan tummaihoisilla ei ollenkaan. Onko tämä vain jälleen yksi erikoisuus viruksessa, joka hyppäsi lajista toiseen Afrikan viidakoissa? Vai onko HIV suunniteltu virus, jonka erikoiset alatyypit on muokattu tartuttamaan tiettyjä rotuja ja homoja?

AIDSin tultua julkisuuteen vuonna 1981 terveysviranomaiset tyynnyttelivät kansaa mediassa sanoen, ettei ollut syytä huoleen: ”AIDS on homojen sairaus.” Vielä 1987 Robert Gallo sanoi Playboyn toimittajalle David Blackille: ”En tiedä yhtäkään tapausta (Amerikassa), jossa mies olisi saanut (AIDS) viruksen naiselta heteroseksin välityksellä. AIDS ei tule koskaan olemaan suuri uhka valtaväestölle.” Afrikassa taas AIDS tartutti miehiä ja naisia yhtälailla, joten Gallon selitys mustille oli: ”Niin vain tapahtuu, mutta se saattaa johtua erilaisista seksikäytännöistä tai useammista irtosuhteista tai sukupuolitaudeista.”

AIDSin alkuperän mysteerin ratkaisu

SVCP:n AIDSia edeltävät lajienväliset kokeet syövällä ja viruksilla on suurelta osin poistettu AIDSin ja HIV:n historiasta. Virustutkimukseen yleisesti liittyviä viruskontaminaatioita on myös vähätelty. Tästä johtuen HIV:n ja AIDSin alkuperä on hämärtynyt ja vääristynyt.

SVCP:n tarkka tutkiminen paljastaa ”puuttuvia linkkejä” HIV:n mahdollisesta laboratorioalkuperästä. SVCP:n arkistoista löytyy tarkat tiedot tutkijoiden kyvystä tuottaa ”uusia” tauteja eläinten syöpää aiheuttavista viruksista. Eläinvirusten kyky saastuttaa helposti laboratoriokokeita ja rokotustuotantoa on myös laajalti tiedetty tosiasia. Kaikki nämä tekijät yhdessä tekevät teorian ihmisen luomasta AIDSista järkevän ja vakuuttavan.

HIV/AIDSin historiaa pitää tutkia vielä tarkemmin ainakin seuraavissa osa-alueissa:

–          AIDSin ja syövän välinen yhteys

–          HIV:n yhteys tunnettuihin eläinsyövän laboratorioviruksiin

–          SVCP:n osallisuus AIDSin puhkeamiseen

–          Rokotusohjelman osuus AIDSin puhkeamiseen

–          Biologisen sodankäynnin tutkimusten osuus AIDSin puhkeamiseen

–          AIDSin alkuperään liittyvä tahallinen väärä informaatio

–          AIDS-uhrien syyllistäminen ja väärä informaatio

–          Biologisen sodankäynnin salaisuudet ja sen tieteelliset vaikutukset

–          Syöpä- ja AIDS-tutkijoiden liittäminen yhteen biologisen sodankäynnin tutkijoiden kanssa

–          Hallituksen ja puolustusvoimien tutkijoiden ”vaitiololupauksen” ongelma

–          Hallituksen liittäminen lääketieteeseen biologisen sodankäynnin tarkoituksia varten

–          Salaisten lääketieteellisten kokeilujen pitkä historia pahaa-aavistamattomilla kansalaisilla

HIV:n ja AIDSin laboratorioalkuperän selvittämiseksi kaikki nämä osa-alueet vaativat täydellisempää ja erillistä vastausta. Jos nämä asiat jätetään huomiotta, tulevat miljoonat kuolemaan ja kärsimään AIDSista ja muista ”orastavista tulevaisuuden viruksista”.

SVCP (ja biologisen sodankäynnin tutkimukset ympäri maailman) on muuttanut lääketieteen historiaa ikuisiksi ajoiksi ja aiheuttanut nykyisen biologisen terrorismin vaarat ja pelon uusista ihmisen luomista viruksista ja taudinaiheuttajista. HIV/AIDSin tutkiminen jättämällä SVCP huomiotta on kuin tutkisi holokaustia mainitsematta natseja. Tämä analogia saattaa loukata joitakin, mutta ottaen huomioon SVCP:n läheiset kytkökset HIV/AIDS-epidemiaan, kannattaa viimeinen tuomio lykätä siihen, kunnes kaikki faktat on tuotu julki.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.whale.to/v/cantwell3.html

13 kommenttia

  1. Asiallinen artikkeli, josta kuitenkin puuttui tieto, että WHO:n isorokkorokotuskampanja oli syynä AIDS-viruksen leviämiseen Afrikassa. Arvostettu sanomalehti London Times kirjoitti 11.5.1987 etusivulla: ”Isorokkorokote pani alulle AIDS-viruksen”. HIV-tartunnat vastasivat täysin WHO:n rokotusohjelmaa Haitissa, Brasiliassa ja Afrikassa. Artikkeli sai alkunsa siitä, että WHO itse alkoi epäillä, oliko rokotusohjelmalla yhteyttä AIDS-epidemiaan. WHO palkkasi ulkopuolisen tutkijan ottamaan asiasta selvää. Tutkija löysi selvän yhteyden HIV-tartuntojen ja rokotusohjelman välillä. WHO salasi ymmärrettävästi tutkimuksen, jolloin ko. tutkija kääntyi London Times-lehden puoleen.
    Paitsi Lontoossa, shokkiuutinen joutui täydelliseen uutispimentoon kaikkialla maailmassa. Miksiköhän?

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
  2. Aids on paljolti samankaltainen kuin isorokko. Aidsia ei luultavasti levitetty tahallisesti, vaan se on epäonnistunut rokote-kokeilu. Afrikkaa rokotettiin isorokkoa vastaan tuolloin, jolloin alkoivat ilmenemään ensimmäiset AIDS epidemiat Afrikassa. Amerikkaan AIDS levisi sitten homojen harjoitettua seksiä Afrikkalaisten kanssa. Siksi sitä pidettiinkin aluksi homojen tautina.

    Amerikkalainen lääkefirma joutuisi niin suuriin korvauksiin ettei se selviäisi niistä. Tässä on suurin syy miksi Aidsin alkuperä salataan. Raha puhuu taaskin, ja aseillahan Amerikka vaientaa kaikki.

    AIDS lääke saattaisi löytyä isorokkoon suunnitelluista lääkkeistä, jos sellaisia sattuu olemaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  3. HIV on viirus joka tarttuu, Aids on sairaus joka siitä tulee, jos sitä ei hoideta.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  4. Harhaista roskaa. On selvää että tämän ”artikkelin” kirjoittaja ei ymmärrä paskaakaan HIV:n biologiasta ja molekyylibiologian kehityksestä. Jaa, että 70-luvulla muokattiin HIV:ä (tai muutakaan virusta) siten että sen tartumistapa muuttuu? Salli mun nauraa. Olen alan tutkija ja tiedän näistä asioista melkoisen paljon ja voin kertoa että se ei olisi MITENKÄÄN ollut mahdollista sen ajan teknologialla ja tietämyksellä, hyvä että edes nykyäänkään.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
      1. Olen samaa mieltä siitä, että tieteessä on joissakin asioissa edistytty huimasti, kun taas toisissa asioissa tieteen toiminta on laskenut alaspäin kuin lehmän häntä. Me tavalliset tallaajat emme vain valitettavasti tiedä edes miljoonasosaa tieteen saavutuksista. Valitettavaa on se tosiasia, että hulluuden ja viisauden raja on hyvin pieni, kulkevat melkein käsikädessä. Ja siksipä tämä rokote ja lääketeollisuus on mielestäni astunut jo hulluudenrajan yli. Kun otetaan huomioon esim. mitä kaikkia uusia tauteja on rokotteilla ja lääkkeillä on saatu aikaiseksi ja lisää tulee koko ajan. Ja nämä lääketehtaiden ”tirehtöörit” senkun rikastuvat jälleen, moninkertaisesti aiheuttamiensa tautien kustannuksella ja kansa maksaa kiltisti. Kyllä tuo lääkemyrkkyteollisuus on ihan P…….. ja suuresta sellaisesta!

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. Olet sitten harvinaisen tietämätön ja lahjaton tutkija. 70-luvun puolivälissä amerikkalainen valtamedia mainosti etusivun uutisena, että armeijan mikrobiologit ovat kehittämässä virusta, joka puhdistaa maailman homoseksuaaleista, mustista, rikollisista ja seksuaalisesti holtittomista ihmisistä.

      Viruksen työnimi oli ”Visna” ja sen piti tuhota immuunisysteemi ja aiheuttaa mm säärisyöpää.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
      1. Suuri kiitos, että vaivauduit oikaisemaan tiedoillasi suurta pimeyttäni. Mutta rohkenen kuitenkin epäillä, että et kai ole sitä mieltä että esim. mustat ihmiset kuuluukin hävittää muiden mainitsemiesi ihmisryhmien mukana pois päiviltä!!! Jos noin on en voi sille tietenkään mitään mutta toivoisin jonkin asteisa käytöstapoja meitä sinun mielestäsi , (mutta kun on lusikalla annettu) jne. Kuulun kyllä mieluummin tähän mainitsemaasi ”lusikalla annettujen” ryhmään kuin tiedeuskovaisiin skeptikoihin. Suuri kiitos vielä kerran viisaista huomautuksistasi! Näitä lisää, jään odottamaan.

        Plusääni(1)Miinusääni(2)
  5. Vuonna 1995: Testattiinko AIDS – virusta kuluttajilla. AIDS epidemian synnyn aiheutti Hepatiitti – B – rokote USA:ssavuosina 1978 – 1981 ( http://www.whale.to/b//martin.html)

    Aids huijauksen tarkoituksena on Afrikan väestön Kansanmurha ja loukata ihmisoikeuksia kaikkialla.
    Otteita nettikirjasta Muutos Käsissämme: Sairauksien seitit Google – Teos haun tulos
    Kirsti Oikarinen – 2013 Kirja on monipuolinen teos ja kertoo niin ”kaameita” asioita että on pakko tehdä välillä jotain muuta että pystyy taas jatkamaan tiedonhaluisena kaiken mahdollisen mitä kirja kertoo.

    Tulipa mieleen kun HPV – rokotteen sijasta annettiin eräässä Suomen kaupungissa Hepatiitti – B -rokote tytöille. Tekisi mieli oikein laittaa kyseisen kaupungin nimi tähän. Olikohan siinäkin rokotteessa, ehkäpä AIDS – virusta mukana ym. moskaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  6. TÄSSÄ VASTAUKSET AIDS ASIOIHIN SEKÄ MIETTIKÄÄPÄ OTATTEKO VIEL BAYERIN ASPIRIINIA KUN OLETTE KATSONEET NÄMÄ VIDEOT::::NIMITTÄIN SE JOKA EI KATSO NIIN TÄSSÄ LYHYESTI. BAYER VALMSITI JA MYI AIDS VIRUKSELLA OLEVAA ASPIRIINIA MAAILMAN YMPÄRI::::::TUHANSIA AIDS SAIRAITA JA KUOLLEIOTA; MUTTA NÄISTÄHÄN EI PUHUTA:::EDELLEEN HAEN SEURAAVISSA VAALEISSA PRESIDENTIKSI JA TARVITSEN SINUN TUKEASI:::JOTEN KLIKKAA TYKKÄÄN JA PEUKKU YLÖS




    https://www.youtube.com/watch?v=BPKqM-TV2i8

    Plusääni(1)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat