- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Aforismeja korona-Suomesta

Pahuus pyörittää tässä demokratiassa kaikkea. Kansa on mukana täysin rinnoin, ikään kuin pahuus olisi ihanteellinen ja kansan kannalta nappiin osunut tilanne. Nykyisin se näkyy kaikkien lakien ohi menevässä syvässä virallisessa korruptiossa, esim. kaikkien vammauttamisessa ja tappamisessa rokotusten avulla virusta vastaan, jota ei ole olemassa.

Kaikissa maissa rokotettujen määrät (1., 2., 3. rokotuksessa jne.) ja rokotuskattavuudet ovat enemmän tai vähemmän keksittyjä sopimaan poliittisesti ja psykologisesti juuri siihen tilanteeseen ja juuri siihen ajankohtaan, jossa kulloinkin ollaan. Rokotuskattavuuksia veivataan keinotekoisesti esimerkiksi 70%:sta 80%:iin, 90%:iin, 95%:iin, 98%:iin, 99,9%:iin, kunnes kaikki (= mahdollisimman moni) on rokotettu ja hyvin suuri osa tapettu tai vammautettu (kuolemaan nopeasti). Juuri nyt voivotellaan tiedotusvälineissä tämänhetkistä keksittyä ”riittämätöntä” tasoa 79,5% (alun perin pyrittiin 70%:iin), joten ”nyt onkin päästävä” 90%:iin ja rokotusponnisteluita on taas lisättävä (näin pääministeri 5.11.2021; sama veivaus tapahtuu kaikissa muissakin maissa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden päämajan käskystä – mikään taso ei koskaan riitä, vaikka niin aluksi aina luvataan).

Yhteenkään pedonpesän (rokoteasiantuntijat, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, hallitus) lukuun ei voi luottaa, sillä aivan kaikki tässä ”koronaepidemiassa” on räikeää ja härskiä huijausta. Rokotettuja voi todellisuudessa olla vaikka vain 40%. Luulen myös, että hallituksen ja THL:n koronarokotteillaan tappamien suomalaisten määrä on todellisuudessa n. 20 000 – 30 000 (lukuun pääsen USA:ssa sikäläiseen rokotteiden haittavaikutusrekisteriin [VAERS] ilmoitetun rokotekuolemien lukumäärän 17 000 perusteella, kun otetaan huomioon se, että siellä rokotevahingoista ja -kuolemista raportoidaan virallisen tutkimuksen mukaan vain alle 1%; rokotekuolemia USA:ssa on siis todellisuudessa tällä hetkellä n. 1,7 miljoonaa, todellinen kansanmurha; kun tuo luku väestömäärään suhteutettuna jaetaan 60:llä, saadaan Suomessa rokotteilla tapettujen määräksi vajaat 30 000). Rokotekuolemathan kernaasti ja lähes automaattisesti luokitellaan tilastoissa ja kuolintodistuksissa ”joksikin muuksi” (huijaaminen on kaikenkattavaa), eikä niistä raportoida sivuvaikutusrekisteriin kuin pieni murto-osa (kuten USA:ssa). Rokotteilla vahingoitettuja on tapettujen lisäksi varmasti valtava määrä (niistäkään lääkäreiden ei ole pakko tehdä ilmoitusta), satoja tuhansia, miljoona?

[1]

Kansan suuri enemmistö hyväksyy kaikki pedon määräämät toimet kansan nitistämiseksi – maskit, eristystoimet, sulkutilat, talouksien tuhoamiset, jäljitykset, rokotukset, rokotuspassit jne. -, vaikka virusta ei ole olemassa. Yhä edelleen kansa kulkee turpavyö naamalla – mikä on suuri häpeä ja suuren yhteiskunnallisen kyvyttömyyden ja kelvottomuuden osoitus, kumartaminen ja antautuminen pedon edessä koko kansan häviöksi.

Jos kuvitellaan, että jokin virus todella olisi olemassa, niin miksi vain suu ja nenä pitää tukkia maskilla? Virushan pääsisi sisään ja ulos myös ihon lukemattomien hikirauhasten (todellisia mahtiväyliä! niitä on pari miljoonaa!), korvakäytävien rauhasten ja silmien kyynelkanavien kautta! Ja joskus alapään aukkojen kautta, ainakin kerran kaksi joka ikinen päivä vuodet ympäriinsä! Ja välillä vaatteiden välistä ja vaatekudoksen läpi se pääsisi aukoista sisään. Ja pääsisihän se, pikkuinen kun on, joka tapauksessa vapaasti sisään ja ulos kasvomaskin reunojen ja ihon väliin jäävien reilujen rakojen kautta, ymmärtäähän sen jokainen, lapsikin (rakoja ei ole liimattu eikä käsketty liimata umpeen – ne todella ovat apposen auki joka ikiselle ”virukselle”, myös ymmärryksenkasvatusvirukselle ja pedontuhovirukselle!). Maskien läpikin virus tai kokonainen virusarmeija pääsisi helposti (väitetyt virukset ovat paljon pienempiä kuin maskikudoksen aukot). Mutta viruksia ei ole olemassa.

Päättelen tästäkin: maskeilla ja muilla koronatoimilla ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Ei myöskään THL:llä, sos. ja terv. ministeriöllä, lääkäreillä, professoreilla, terveysviranomaisilla ja terveysasiantuntijoilla. Ovat perkeleellinen mafia. Sairas kultti. Peto. Tuhoavat kansan. Maskeilla ja muilla koronatoimilla peto vain kesyttelee ja orjuuttelee ihmisiä ja kansoja ja ihmiskuntaa omaan käyttöönsä ja erityisesti omaan jatkokäyttöönsä, teurastettaviksi, teurasjätteeksi. Hyi hallitus! Hyi THL! Hyi rokoteasiantuntijat! Hyi lääketiede! Hyi tiedotusvälineet! Hyi Fimea! Hyi Valvira! Hyi koko saatanallinen jengi!

Hallitus ja THL tuhoavat Suomen kansalaisia täysin häikäilemättä, tappavat kansaa. Rokotukset ovat suoraa myrkyttämistä, vahingoittamista ja tappamista. Eikä edes mitään virusta ole olemassa, jota vastaan rokotettaisiin. Rokotus on jo itsessään täysin luonnoton ja loukkaava toimenpide, kuten jokainen lapsikin luonnostaan tajuaa ja vaistoaa. Väkivaltaista puoskarointia. Idiotiaa, syvää, syvää idiotiaa. Ei ihmisten sisään kuulu ruiskuttaa puhdasta sontaa!

Maskit myös tuhoavat terveyttä. Ne vievät sisään hengitettävän ilman happipitoisuuden 17%:iin (normaali pitoisuus on 21%). Hiilidioksidipitoisuus veressä nousee, jolloin syntyy respiratorinen asidoosi (hapan tila, happomyrkytys). Se johtaa lukuisiin sairauksiin. Ja eikö työterveyslakikin KIELLÄ maskin käytön, jos sisään hengitettävän ilman happipitoisuus laskee niinkin alas kuin 17%:iin! Eikö raja ole jossakin 19%:n paikkeilla? Laki siis KIELTÄÄ maskien käytön ainakin työpaikoilla. Mikseivät viranomaiset ryhdy toimiin hallituksen ja THL:n härskin rikollisuuden estämiseksi ja lopettamiseksi?

[2]
Maailman talousfoorumin perustaja Klaus Schwab. Valokuva: Remy Steinegger.

Mutta hallitukselle ja THL:lle tuo, että monin tavoin saadaan kansalaisia sairaiksi ja heitä tapetaan, on suuren tyydytyksen aihe ja nimenomainen tavoite, sillä mitä sairaampi kansa, sitä enemmän lääketeollisuuspedolla ja terveysmafialla on potilaita ja sitä enemmän peto ja mafia saavat rahaa lääkkeiden ja rokotteiden ja muiden hoitojen myynnistä ja kehittämisestä, ja mitä enemmän kansaa saadaan tapettua, sitä enemmän maailman liikakansoitusta ja rahan kertymistä ”elukkojen” käsiin saadaan vähennettyä ja sitä enemmän häiritsevistä hyödyttömistä syöjistä ja ”elukoista” päästään eroon ja maailma ja kaikki rahat jäävät yksin pedolle, saatanalliselle kultille. Sitähän Uusi maailmanjärjestys, YK:n agendat 21 ja 2030 ja Maailman talousfoorumin esittämät projektit, Great Reset (suuri NOLLAUS; maailman suuri UUDELLEENJÄRJESTELY) ovat. Ei suomalaisia enää tarvita. Osa hautaan. Loput orjiksi.

Hälyttävää ja toisaalta naurettavaa mutta suomalaisen koronaviruskansan mielestä varmasti erittäin hyödyllistä ja kiitettävää on se, että vaikka mitään koronavirusta ei ole olemassa, USA:ssa on tämän vuoden elokuussa myönnetty patentti teknologialle, joka mahdollistaa (tarvittaessa pakollisena) ihmisten valvonnan koronaviruksen vuoksi heidän digitaalisen aktiviteettinsa perusteella (älypuhelimet, älykellot, muut älylaitteet, niiden kamerat ja mikrofonit, mobiililaitteet, sovellukset, sosiaalinen media, verkon selausaktiviteetti, maksuliikenne, terveystiedot, työpaikkatiedot, hallituksen tiedot, valvontakamerat) ja myös heidän ammattinsa ja niiden paikkojen tai tapahtumien luonteen ja tyypin ja heidän niissä viettämänsä aikamäärän perusteella, joissa he ovat käyneet. Tuon patentoidun teknologian avulla kaikesta yllä mainitusta kootaan kullekin ihmiselle pisteytys, joka määrittää sen, kuinka vaarallinen viruksen levittäjä hän potentiaalisesti on ja koska hänelle täytyy suositella rokotusta (tai tulevaisuudessa ehkä pakolla se hänelle antaa).

Tuon teknologian on määrä tulla lisäksi maailman hallitusten nyt tavoittelemiin (= pedon määräämiin) yhä laajempiin valvontatoimiin, sellaisiin kuin rokotuspassit ja sovellukset, jotka käyttävät paikkamääritystä ja kasvotunnistusta karanteenien valvomiseksi (koronaviruksen vuoksi, jota ei ole olemassa). Ihmisten tarkkaa sijaintia voidaan joukkovalvontana seurata reaaliajassa koko ajan, heidän kontaktejaan (etäisyydet, liikkeet) muiden valvottavien kansalaisten kanssa voidaan seurata, eri paikoissa vietetyn ajan määrää voidaan seurata, älypuhelimeen puhuvien tai siihen muuten katsovien ihmisten kasvoja voidaan puhelimen kameran kautta valokuvata sen toteamiseksi, käyttävätkö he maskia, laitteiden mikrofonien äänien avulla voidaan saada selville, pesevätkö he käsiään, ja paikkatiedoista (maantieteellinen sijainti, pysähtymiset ja lähtemiset) voidaan havaita, koska he käyttävät julkista liikennettä, kun tietoja verrataan julkisen liikenteen aikatauluihin. Kaikesta tästä kertoo artikkeli tässä osoitteessa: https://www.activistpost.com/2021/11/new-patent-proposes-digital-surveillance-to-vaccinate-people-based-on-social-credit-style-scores.html [3]

https://www.activistpost.com/2021/11/new-patent-proposes-digital-surveillance-to-vaccinate-people-based-on-social-credit-style-scores.html

Peto päästettiin irti v. 1913 USA:ssa, kun se sai siellä yksityisen, väkisin velkaan, velkaorjuuteen ja tuhoon vievän velkarahajärjestelmänsä (jossa raha on pelkkää korollista, tyhjästä luotua velkaa) liittovaltion keskuspankiksi (FED). USA:n armeija ja koko hallinto esimerkiksi ovat olleet siitä lähtien pedon välineitä (väkisin kasvava korollinen velka nostaa pedon – velkojan – automaattisesti kaiken hallitsijaksi ohi kaikkien lakien). Koska USA oli silloin ja on sen jälkeen ollut maailman voimakkain valtio, peto sai vallan yli koko maailman (sodissa ja poliittisissa kiristystoimissa tuo valtaus on toteutettu käytännössä). Pedon ”rahasta”, siis velasta, täällä (artikkelini ja sen alla olevat lukuisat kommenttini): https://www.magneettimedia.com/kaikki-pankkivelat-mitatoitavissa/ [4]

Käytännössä siis v. 1913 sinetöitiin Suomen ja koko maailman kohtalo pedon hallitseman maailman voimakkaimman valtion ja armeijan kynsissä. Meilläkin on sitä paitsi pedon velkarahajärjestelmä, joten sitäkin kautta päädymme tuhoon: aluksi hiljalleen kiihtyvä kituminen velkahirressä, kun kansaa on pidetty vain sen verran hengissä, että sitä voidaan lypsää, lypsää, lypsää ja lypsää. Nyt peto on toteuttamassa Suomen kansan ja koko ihmiskunnan lopullista lahtaamista – ympäristö, hammastahnat (käyttäkää fluorittomia hammastahnoja tai vaikka kookosöljyä!), kemikaalit, ruoka, vesi, ilma ja jopa monet vaatekappaleet on myrkytetty ja saastutettu tietoisesti. Koko maa on myrkytetty elektromagneettisella säteilyllä. ”Virusta” (jota ei ole olemassa) käytetään syntipukkina petoteollisuuden saasteiden aiheuttamille sairauksille.

Lahtausprosessissa kaikki yhteiskunnan tahot – valtio, yritykset, kunnat, kansalaiset – ovat joutuneet suuren velkataakan alle pedon orjiksi. Ihmisiltä viedään käteinen raha ja tilalle tulee pedon valvoma digitaalinen ”raha” (palkkio- ja orjuutusjärjestelmä, jossa kuuliaisuus pedolle palkitaan ja niskoittelusta rangaistaan elämän hankaloittamisella tai jopa hengenmenetyksellä). Pankit ovat pelkkiä yhteiskunnallisia kontrollilaitoksia, vailla oikeaa rahaa (velka ei ole oikeaa rahaa, vaikka sen tositteita, seteleitä, käytetään valtion määräyksellä rahan tavoin, laillisina maksuvälineinä).

Kasvatus ja koulutus on petoistettu. Yliopistot on petoistettu. Historia on petoistettu. Kaikki tieteet on petoistettu. Kaikki tieteellinen tutkimus on petoistettu. Lääketiede on petoistettu. Yhteiskunnan, talouden, politiikan ja terveydenhuollon aloilla asiantuntijuus on petoistettu (asiantuntijat ovat ammattivalehtelijoita ja ammattihuijareita, jopa tappajia). Kansalaiset on tuhottu jo syntymässä pedon myrkkypiikeillä (rokotuksilla) kyvyttömäksi sairaalloiseksi idioottilaumaksi ja lässyttäviksi heittiöiksi. Armeija on petoistettu naisiksi. Hallinto on petoistettu naisiksi. Yhteiskunta on petoistettu naisiksi. Kirkot on petoistettu naisiksi ja ulkokultailulaitoksiksi, joissa vallitsee pelkkä hurskasteleva lässytys ja teeskentely. Oikeuslaitos on petoistettu (se edustaa kulttimafiaa, petoa). Tiedotusvälineet on petoistettu ja myrkytetty. Presidentit ovat pedon pienoiskuvia. Hallitus on pedon toimeenpanoelin. Eduskunta on pikkupetoja, jotka hamuavat ja kiljuvat pedon syliin. Kansa on petoistettu, kun kohta kaikki synnit on laillistettu. Abortit eli lastenmurhat (jo n. 700 000 kpl.). Jumalanpilkka. Homous Jumalan pilkkaamiseksi. Tie avun, Jumalan, yhteyteen on tallattu maahan Raamatun ja sen evankeliumin tukahduttamisella. Nyt on käsillä lopullinen kuolinisku: koko kansan suora myrkyttäminen rokotteilla, jotka ovat täynnä vaarallisia myrkkyjä. Sitten kaiken hirvittävä loppu ja vaikerointi ja itku.

Internet, Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä (Bill Gates, rokotemurhaaja, massamurhaaja!), Google, YouTube ja kaikki sosiaalisen median jätit sekä teleoperaattorit televerkkoineen ovat pedon suunnitelmallisesti ja saalistamista varten tietoisesti rakentama täysin yksityinen pyydystysverkko, johon se pyydystää ja on pyydystänyt tuhoamista ja tappamista varten lähes koko ihmiskunnan ja sen viralliset yhteiskunnalliset rakennelmat tietoineen ja elinehtoineen. Tuo verkko, internet, on siis koko ajan ollut yksityisen myrkyllisen tahon ansa, ja siihen koko maailma on astunut.

Nyt maailman kaikki viralliset tahot (hallitukset, virastot, valtiot, kunnat, laitokset, hallinnon tiedotusvälineet – Suomessa Yle -, kansojen terveystiedot, henkilötiedot, lupatiedot, ajokorttitiedot, eläketiedot, tilastotiedot, yliopistot, koulut, arkistot, salaiset tiedot, itse asiassa kaikki mahdollinen eri maiden hallinto, tietous, talous, toiminta jne.) ja epäviralliset yksityiset tahot – lähes kaikki ihmisten, yhteisöjen ja yritysten toiminta, pankkitilit, salaisuudet, sopimukset, suunnitelmat, arkistot jne. – ovat astuneet tuohon aivan hirvittävään ansaan, internetiin ja joskus sen pilvipalveluihin (pedon palvelimille), ja nyt peto voi täysin vapaasti, vihellellen ja lauleskellen, tuhota muutamalla näppäimen painalluksella koko maailman toiminnan ja jopa elämän (kriittinen infrastruktuurikin on ”netissä”, samoin elintarvikkeiden toimitusketjut ja myös monen ammatin harjoittamisen ja työn edellytykset ja perustat).

Nyt peto on sitomassa tuohon ansaverkkoonsa kaikki maailman esineet (ne voidaan jo valmistusvaiheessa ”siruttaa”) ja laitteet, jopa liikennevälineet, ja peto kutsuu sitä ”esineiden internetiksi.” Peto haluaa liittää tuohon esineiden internetiin myös ihmiset asentamalla heihin ja heidän aivoihinsa (juuri rokotteilla!) siruja, jotka mahdollistavat yhteyden muodostamisen aivojen ja esimerkiksi keinoälyn välille, jolloin ihmisestä tulee ohjelmoitava ja ohjattava esine, kone, joka toimii orjana pedon käskyjen mukaan. Tätä verkostoa kutsutaan ”kehojen internetiksi”, joka on siis osa esineiden internetiä. Ihminen voidaan siinä tuhota napinpainalluksella. Tässä tulee näkyviin se, että peto pitää meitä muita aivan oikeasti eläiminä, tosin ihmisen muotoisina eläiminä, ja siksi se voikin vailla omantunnontuskia tappaa meitä rokotteilla ja muilla myrkyillä ja kesyttää jäljelle jääneet keinoälyllä toimiviksi orjikseen ja koneikseen.

Suomessa viralliset tahot ovat (pedon käskystä) vimmalla levittäneet ja pakottaneet internetiä kaikkialle ja kaikille ihmisille, ja se on aivan hirvittävä asia! Se on kuin koko kansa ja koko yhteiskunta vietäisiin suoraan giljotiinin terän alle. Jostakin syystä etenkin naiset ovat innokkaasti levittäneet tuota vihollispedon ansaverkkoa ihmisille, myös vanhuksille. Lapsetkin on kouluissa ja jopa kodeissa (!) sidottu siihen! Ihmisten koko työura on sidottu internet-ansaan! Minusta internetin käyttöönotossa tulee lohduttomalla tavalla näkyviin suomalaisen ihmisen syvimmistä syvin typeryys, täysi kyvyttömyys hallita omaa ja läheistensä elämää. Mitä viisautta on astua suoraan pedon ansaan ja viedä siihen muutkin? Viralliset tahot toimivat tukka suoralla pedon käskystä, koska Suomea hallitsee peto, mutta ihmeellistä on se, että yksityiset ihmiset ja yhteisölliset tahot myös kävelevät mitään kyselemättä tuohon hengenvaaralliseen ansaan. Tämä kaikki paljastaa sen, että Suomen kansa on elinkyvytön kansa. Peto on sisäisesti jo tuhonnut sen. Nyt sätkitään pedon verkossa ja jopa iloitaan siitä ja kiitetään sitä!

Vaaleissa kansa itse valitsee pikkupedot (ja siten itse pedon) valtaan. Ehdokasasettelun tekevät puolueet, ja puolueet ovat pedon paikallisia konttoreita ja sen vuoksi ytimeltään kaikki samanlaisia. Aina kun kansa äänestää, se äänestää petoa ja omaa kuolemaansa. Kansa ei ole koskaan asettanut omia ehdokkaita. Puolueita on monta, koska niiden avulla kansa saadaan tappelemaan keskenään ja varsinainen vihollinen, peto, unohtuu, ja on unohtunut.

Velka, velkaorjuus ja koko ajan kiristyvä velan hirttosilmukka ovat pakottaneet Suomen pedon orjaksi. Kansainvälinen valuuttarahasto onkin ilmoittanut, että jos koko väestöä ei nyt rokoteta, ei heru rahaa (sitä velkaa), mistä seuraa yhteiskunnan pikainen romahtaminen.

Kansaa rokotetaan rokotteilla, joista nähtävästi jotkut erät ovat vaikuttamatonta eli myrkytöntä tai lähes myrkytöntä ainetta, plaseboa, ja jotkut erät varsinaisia myrkkyjä, jotka vammauttavat tai tappavat (nyt meneillään oleva globaali rokotuskampanja on v. 2023 päättyvä rokotetutkimus, jossa koko ihmiskunta on koe-eläimenä, ja tutkimuksessa kuuluu olla plaseboryhmä ja varsinaisen rokotteen saava ryhmä). Vähitellen, kun kansa on jotenkin tottunut rokotuksiin, myrkyllisten ja tappavien rokote-erien osuutta lisätään. Näin kansa saadaan koko ajan mukaan omaan tappamiseensa, hyväksymään loputtomat rokotteet, tappovälineet, ja rokotetutkimuksen päätyttyä ne hyväksytään virallisesti ja tehdään kaikille pakollisiksi (nykyisiä hätätilavaltuutuksella käytettäviä kokeellisia koronarokotteita ei voi määrätä pakollisiksi).

Sairaaloita ja niiden toimintaa eivät johda enää lääkärit vaan tummapukuiset teknokraatit (pedon agentit, siis tappajat), joilla on sairaaloissa sellaisia virkanimityksiä kuin ”intensivisti” eli tehohoitoekspertti (sanelee, kuinka potilaita hoidetaan, ja toteuttaa potilaiden tappamiset esim. hengityskoneen tai ”lääkityksen” avulla ”protokollien” ja tilastojen perusteella, potilaiden tilan ja lääkäreiden arviot sivuuttaen), ”eetikko” (määrää, koska on sopivaa tappaa potilas esim. hengityskoneen avulla) ja ”hospitalisti” eli yhdyslääkäri (toteuttaa tappamisia laajemmissa puitteissa), ks. seuraavat linkit asiaa tutkineen Amazing Pollyn videoihin:

https://rumble.com/vmn7bz-how-hospitals-are-killing-us.html [6]

https://rumble.com/vmu957-hospital-insiders-reveal-soulless-covid-protocols.html [7]

Lääkäreillä ei ole sairaaloissa käytännössä mitään varsinaista omaa sananvaltaa tai merkitystä (paitsi kulisseina pettämässä valkoisissa takeissaan potilaita, niin että nämä luulevat olevansa oikeassa hoidossa). Sairaalat, hoitokodit, terveyskeskukset, maakunnalliset terveysviranomaiset, THL, yksityiset terveyspalveluiden tuottajat ja hallitus toteuttavat laajaa kansanmurhaa ja väestön orjuuttamista pedon käskystä pedon osoittamalla tavalla. Sote-uudistus on käsitykseni mukaan tehty tätä tarkoitusta varten.

On tullut pedon viimeisen iskun aika, ja sen peto toteuttaa kansan itsensä ja sen toimielinten kautta. Kansa on 100%:sti sokeutettu petoksilla, niin että kansa luulee toimivansa oikein, vaikka se toimii 100%:sti omaksi tuhokseen. Olemme keskellä valtavaa tappavaa huijausta ja silmänkääntötemppua, jossa maan johto, oikeuslaitos, terveysviranomaiset ja valtavirtaiset tiedotusvälineet ovat mukana.

Lääkärit ovat myrkyllisine ja kajoavine ”hoitoineen” (synteettiset ja myrkylliset lääkkeet, myrkylliset rokotteet, kehon osien irti leikkaamiset, myrkylliset sädehoidot) ihmisten tappajia.

Lääkärit ovat ylivoimaisesti suurin tappaja maailmassa. Myös esimerkiksi syöpä- ja sydäntautikuolemat johtuvat lääkäreiden lääkkeistä ja hoidoista. Sairaalat (myös terveyskeskukset) ovat nykyisin hyvin vaarallisia paikkoja, Moolokin kitoja. Niitä tulee karttaa kuin ruttoa. On luotettava omaan kehoon, sillä keho parantaa aina itsensä, kun sen annetaan oireineen tapahtua (oireet eivät ole sairauden merkki vaan merkki siitä, että keho on suorittamassa parantavaa toimintaansa, joka ytimessään on kehoon kertyneiden myrkkyjen poistamista ulos kehosta eri tavoin ja eri elinjärjestelmien kautta). Tästä seuraavassa linkissä: https://www.magneettimedia.com/laaketiede-on-massiivinen-petos/ [8]

Vaikka pedonpesät (hallitus, THL) julistavat pedonkiilto silmissä, että sairaalat täyttyvät nyt ”koronaan” sairastuneista rokottamattomista, ne täyttyvät todellisuudessa rokotetuista, jotka kärsivät vaikeista rokotevammoista. Nuo pedonpesät kutsuvat rokotevammoja ”koronataudiksi” ja vaativat tämän huijauksensa turvin rokottamattomien voimaperäisempää myrkyttämistä (rokottamista)! Sairaalat täyttyvät rokotevammaisista, ja sitä kutsutaan ”koronan leviämiseksi” ja ”koronaviruksen muuttumiseksi vaarallisemmaksi”, ja tässä virallinen huijaaminen on jo barbaarista ja täysin häikäilemätöntä. Rokotevahingot vievät ihmisiä sairaalaan, ei mikään ”korona” (mitään koronavirusta ei ole olemassa).

Terveydenhuolto Suomessa on kansan terveyden tuhoamista lähes väkisin myrkkypiikeillä ja ehkä pian kansan hoitamista kumiluodeilla, kuten muualla maailmassa jo tapahtuu.

Siihen, mitä ns. rokoteasiantuntijat, THL ja hallitus sanovat, ei voi luottaa enää lainkaan. Rokoteasiantuntijat ovat läpikotaisin valehtelijoita, koska viruksia, joita vastaan rokotteita kehitetään, ei ole olemassa. THL luonnollisesti on murhaajien (lääkeyhtiöiden ja niiden takana olevan pedon) taskussa, ja hallitus on vain pedon välikäsi veronmaksajien rahojen keräämiseksi pedon ja sen pikkupetojen verisiin taskuihin.

THL:n yhteisrahoittajia ovat olleet vuosina 2009-2019 seuraavat tahot (jotkut joka vuosi, jotkut vain joinakin yksittäisinä vuosina): lääketehtaista GlaxoSmithKline, Pfizer ja Sanofi Pasteur/Merck, Maailman terveysjärjestö, University of South Florida, Bill ja Melinda Gatesin säätiö ja USA:n NIH, National Institutes of Health (jossa pahamaineinen Anthony Fauci toimii).

Ns. rokoteasiantuntijat, hallitus, THL ja tiedotusvälineet (suoraan sanoen ”tiedotushuorat”) lietsovat herkeämättä pelkoa, ja tuota pelkoa käytetään vipuvartena koko maan ja koko kansan tuhoamiseen (maailmanhallituksen luomiseen, orjuuden hirvittävään toteuttamiseen, kansan laajamittaiseen murhaamiseen). Ne suomalaiset, jotka käyttävät maskeja, noudattavat eristyssuosituksia ja sulkutiloja, käyttävät käsidesiä, testauttavat itsensä testillä, joka ei testaa virusta eikä osoita diagnoosia (on pelkkä tuntematonta alkuperää olevien genomipätkien monistusmenetelmä tutkimustoimintaa varten), ja rokotuttavat itsensä, mahdollistavat tuon Suomen kansan ja Suomen maan tuhoamisen. He veivaavat ja vipuavat suostumuksillaan pedon valtaan ja mahdollistavat kaiken tuhon ja kaiken kuoleman. Suomi on ruokkinut ja yhä ruokkii petoa, ja nyt peto on kasvanut niin suureksi, että se syö ruokkijan.

Hallitus on eufemismi orjuuttajalle ja tappajalle. Rokoteasiantuntija on eufemismi lääketieteelliselle valehtelijalle, sillä viruksia, joita vastaan rokotteita valmistetaan, ei ole olemassa. THL on eufemismi suunnitelmalliselle murhaajalle. Fimea on eufemismi Suomen kansan murhaamiseen tarkoitettujen myrkkyjen hyväksyjälle. Valvira on eufemismi pedon valheiden vahtikoiralle.

Lääketieteellinen systeemi ei paranna ketään. Se varastaa ja tappaa. Se on läpimätä ja korruptoitunut. Se valehtelee, että viruksia on olemassa. Lisäksi se on kansan lumonnut magic show, taikanäytös.

”Koronapandemia”, ”koronavirus” ja koronatoimet ovat kolmas maailmansota, jossa oveluus on mennyt niin pitkälle, että Suomen kansa on itse saatu tuhoamaan itsensä. Miehiä, sotureita, Suomessa ei ole eikä pitkään aikaan ole ollut kuin muutama. Maata johtavat miehien puuttuessa naiset ja taikausko (= kyvyttömyys) pedon ohjastamina.

Nykyisin kansa on pelkkä pedon taikasauvan heilautuksella luotu hypnoosi, taikausko, vailla tajua todellisuudesta. Peto ei siedä totuutta, ja siksi suomalaiset myrkyttävät (rokotuttavat) itseään antaumuksella hautaan asti. Niin voimakas on hypnoosi. On kolmas maailmansota, ja heikko ja kyvytön Suomi on jo nyt hävinnyt.

Seuraa täystuho, jonka peto maalliseen valtaan päästyään jo v. 1913 lopullisesti suunnitteli hyödyllisiä idiootteja ja hyödyttömiä syöjiä varten. Kaiken lisäksi tuo täystuho on täysin ansaittu. Mitä muuta sydänten jumalattomuus, jumalanpilkka, evankeliumin hävittäminen, julkisynnit ja naisvalta ja naistyrannia ovat kuin täystuho, itsemurha? Sen, mitä nyt kansan tuhoksi tapahtuu, on kansa itse ansainnut ja kutsunut luokseen. Kaikki on täysin loogista, eikä tässä ole mitään epäoikeudenmukaisuutta. Oikea apu, elävä Jumala, on sydämissä hylätty, ja kansaa, joka hänet hylkää, hän ei auta. Perkelekansa hukkuu omaan perkeleellisyyteensä.

Avun nimi on siis Jeesus Kristus eli syntien anteeksiantamus Jumalan edessä, tie Isän Jumalan yhteyteen, Joh. 14:6. Muuta todellista apua ei ole. Kansaa, joka tulee Jumalan sanan voimasta Jumalan edessä parannukseen, seuraa Jumalan suosio ja varjelus, ja sellainen kansa saa inhimillisen ja oikeamielisen hallituksen ja inhimillisen ja oikein toimivan terveydenhuoltojärjestelmän.

Vain Jumala voi poistaa vitsaukset, sillä pedon takana on perkele, joka on henki ja jota ei niin ollen voi voittaa voimatoimin. Ainoa ase, joka sitoo perkeleen ja sen tuloksena myös pedon, on Jumalan evankeliumi. Nykyisin kansan tulee siis lukea, kuulla ja julistaa Jumalan sanaa eli Raamattua, ja silloin sanassaan vaikuttava Pyhä Henki (Jumala itse) tulee sanansa myötä sydämeen ja synnyttää siellä uskon Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen ristillä (= uskon syntien anteeksiantamukseen) ja ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi (perkele joutuu kaikkoamaan sydämestä) ja alkaa elää Jumalan suojeluksessa ja varjeluksessa.

Pyhä Henki jää sydämeen asumaan, ja siksi sydämen usko on sielun ylösnousemus Jumalan luokse (Pyhä Henki tulee asumaan sielussa, ja ihmisestä tulee hengellinen). Sydämessä Pyhä Henki vaikuttaa jatkuvan rukouksen, jonka Jumala on luvannut kuulla (katumatonta syntistä Jumala ei kuule, Joh. 9:31). Mitä Jumalan omat rukoilevat, sen Jumala kuulee ja toteuttaa haluamallaan tavalla, Joh. 14:13-14; 15:7, 16; Matt. 21:22. Näin päästään pedosta ja kansaa uhkaavasta perikadosta.

Jos kansan suuri enemmistö kuitenkin pysyy jumalattomuudessaan ja perkeleen riehunta maassa jatkuu, silloin Jumalan omilla (sydämen kristityillä) ei voi olla ulkonaista rauhaa. Sisäinen rauha ja turvallisuus heillä kuitenkin on, sillä Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh. 14:27), ja: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33).

Vapahtajamme on jo valmistanut omilleen ikuisen asuinsijan: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen” (Joh. 14:1-3).

Niissä ikuisissa asuinsijoissamme, jotka Vapahtajamme Jeesus Kristus on meille hänen omilleen valmistanut, vallitsee vanhurskaus, ei perkeleen riehunta eikä hysteerinen koronatyrannia eivätkä myrkkypiikit ja niiden himopiikittäjät: ”Mutta hänen (Jumalan) lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:13), ja: ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu, vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon” (Jes. 65:17-18).

”Mutta kun nämä (lopun ajan merkit) alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28).

Vesa-Ilkka Laurio

lääketiet. lis. (eläkk.)

Tiedostoja

https://www.activistpost.com/2021/11/new-patent-proposes-digital-surveillance-to-vaccinate-people-based-on-social-credit-style-scores.html

https://rumble.com/vmn7bz-how-hospitals-are-killing-us.html [6]

https://rumble.com/vmu957-hospital-insiders-reveal-soulless-covid-protocols.html [7]

https://www.magneettimedia.com/laaketiede-on-massiivinen-petos/ [8]