Adolf Hitlerin Taisteluni-äänikirja, osa 1

Tänään on kulunut 128 vuotta Adolf Hitlerin syntymästä. Hitlerin merkittävin kirjallinen perintö on hänen kaksiosainen Taisteluni-teos. Kirjan ensimmäisessä osassa Hitler kertoo muun muassa nuoruudestaan, yhteiskunnasta tekemistään havainnoista, poliittisen liikkeen strategioista, sodasta sekä ensimmäisistä puolueen julkisista kokouksista.

Hitlerin tekemät havainnot, huomiot, mielipiteet ja näkemykset ovat hämmästyttäviä ja mielenkiintoisia, ja ne puhuttelevat tänäkin päivänä lukijaa tekstin iästä huolimatta. Ei olekaan ihme, että Euroopan viholliset ovat tehneet kaikkensa teoksen sanojen vääristelyssä ja mustamaalaamisessa.

Tänään 20.4.2017 julkaisemme Taisteluni-kirjan ensimmäisen osan Tilinteon ensimmäisen luvun ”Isänkodissa” podcastina! Julkaisemme tulevat 11 lukua seuraavina viikonloppuina. Tahdomme tarjota historiallisen teoksen suomalaiselle yleisölle viimein modernissa muodossa. Emme halua ainoastaan juhlistaa äänikirjalla Hitlerin syntymäpäivää vaan myös haastaa kuuntelijamme.

Päivästä toiseen näemme vääryyttä tapahtuvan yhteiskunnassamme. Kyseessä voi olla poliittisen eliittimme harjoittama oman edun ajaminen suomalaisten kustannuksella, Suomen poliisin muuttuminen poliittisen eliitin yksityisarmeijaksi, pakkomonikulttuurisuuden ja pakolaisten aiheuttamat verityöt, valtamedian yksipuoleinen suomalaisvastaisten valheiden levittäminen tai globaalin eliitin ja pankkiirien harjoittama valkoisten vastainen politiikka ja toiminta. Poliittisen korruption luonne ja perimmäiset syyt ovat pysyneet pitkälti samoina Taisteluni-teoksen syntyvuosista aina 2000-luvulle asti.

Tänä päivänä yhä useampi suomalainen on herännyt ymmärtämään yhteiskuntamme epäoikeudenmukaisuuden ja vastuuttomuuden. Kuka tahansa suomalainen voi ikään, varallisuuteen tai sukupuoleen katsomatta todeta, ettei yhteiskuntamme ei ole sitä, mitä kansamme, rotumme ja lapsemme ansaitsevat. Vihamielinen eliitti on ottanut poliittisen järjestelmän valtaansa.

Haluammekin tuoda kansallissosialistista viestiä esiin uudella tavalla julkaisemalla Taisteluni-äänikirjan; haastamme kuuntelijoitamme kysymään itseltään, olisiko Adolf Hitlerin kuvailema kansallissosialistinen maailma ja yhteiskunta kunniallisempi, parempi ja vastuullisempi paikka meille, lapsillemme ja tuleville sukupolville. Taisteluni on monessa mielessä futuristinen teos – se ottaa kantaa ongelmiin, joista kärsimme nyt 100 vuotta myöhemmin!

Taisteluni on ensimmäinen Riimuradion julkaisema täyspitkä äänikirja. Toivomme, että te kuuntelijat annatte palautetta ja rakentavaa kritiikkiä mahdollisimman monipuolisesti, jotta voimme parantaa tarpeen mukaan laatua, kun teemme Taisteluni-teoksen toisesta osasta, Kansallissosialistisesta liikkeestä, äänikirjan. Tietysti myös toivomme, että levitätte ja mainostatte äänikirjaa mahdollisimman laajasti! Antoisia kuunteluhetkiä!

 

Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.

19 kommenttia

  1. ”Mein Kampf” elää ja puhuu meille kaikille. Se on sanasta sanaa totta nyt ja silloin.

    Sama saatanallinen, demoninen voima on taas kerran kansojemme kimpussa, verta siitä imien.

    Viikon päästä Ruotsissa, Falunissa, oikeat ihmiset, Pohjolan suoraselkäiset miehet, ja Pohjolan voimakkaat naiset, nousevat päättäväisinä tätä voimaa vastaan, katsoen sitä silmästä silmään ja antamatta periksi tuumaakaan.

    Nouse ylös ja puolusta kansaasi, ja isänmaatasi, Pohjolan Mies ja Pohjolan Nainen!

    Plusääni(32)Miinusääni(3)
  2. Suuri johtaja joka omalla allekirjoituksellaan valtuutti vammaisten tappamisen, ensin lasten ja sitten aikuisten.

    ”Those who don’t know history are destined to repeat it”
    -Edmund Burke

    Kirjoittakaa Googleen ” hitler killed disabled” tai jotain vastaavaa, aiheesta on kirjoitettu aika paljon, mutta onko magneettimediassa ?

    Ilmeisesti, hitlerin metodit jossa vammaiset listitään puhtaan rodun ylläpitämiseksi olisivat käytössä myös nykypäivänä jos kansallissolialistit olisivat vallassa , vai onko tämä kyseinen vammaisten tappaminen näissä piireissä käsitelty ja tuomittu ?

    Sama kuin abortit, on ihmisen hengen vieminen synti ja rikos.

    Ei mulla muuta

    Plusääni(5)Miinusääni(24)
    1. Hitlerin ja natsien hallinnon huonot ja kamalat puolet tiedetään ja eiköhän useimmille ole selvää, ettei niitä kannata toistaa. Kansallissosialismia vastustetaan yleensä juuri sillä argumentaatiolla, että saamme paketissa mukana kaikki Hitlerin hirmuhallinnon suorittamat kauheudet. Ehkä näin onkin tai ehkä ei. Asiaa ei ole tutkittu eikä kokeiltu juuri missään, sillä viimeisin kansallissosialistinen kokeilu taisi olla juurikin Hitlerin Saksa.

      Nyt on oikeastaan kysymys siitä, että Hitlerin perintö ei ole pelkästään mustaa ja pimeyttä, vaan miehellä oli paljon hyviäkin ideoita ja laaja-alaista näkemystä. Hyvät ideat eivät roiku kiinni Hitlerin demonisessa haamussa, vaan ne voidaan irroittaa siitä, jos tahtoa, tarmoa ja ennakkoluulottomuutta riittää. Kuunnellaanpa siis rauhassa, mitä tuleman pitää. Jätetään rotukiihkoilu ja sotahulluus vähemmälle ja tartutaan miehen hyviin ideoihin ja monessa suhteessa valistuneeseen näkemykseen historian kulusta (pl. arjalaisuusmystiikka, jossa natsit ajautuivat liian pitkälle).

      Plusääni(6)Miinusääni(14)
      1. Niin siis et tunnu tietävän mitään. Ei ollut hirmuhalklintoa eikä kauheuksia. Niitä tehtiin saksalaisille ja kommunismi sekä Lännen sitä kohti askeltava mokutushelvetti ovat hirmuhallintoa. Ei ole mitään demonismia Hitlerissä. Sinunkaltaisessasi valehtelijassa sitäkin enemmän. Et voi olla aidosti tuota mieltä. Siksi. Ei ollut sotahulluutta eikä oikeastaan rotukiihkoakaan. Rotujuissa riippuu tietenkin mielipiteestä, mutta et taida tuntea edes totuutta niistä.

        Koska et tiedä mitään historian kulusta, sellaiseen vetoaminen on tuollaisne purkauksen jälkeen melkoisen oksettavaa. Tyypillistä vihollisen agitaattorin valehtelua. Armaat päättäjämme kai ovat käskyttäjiensä toimeksiannosta muutes rakentamassa yhteiskuntaa, jossa tulevaisuudessa totuuden puhuminen lähes asiassa kuin asiassa vie nopeasti giljotiiniin.

        Plusääni(20)Miinusääni(4)
    2. Paitsi että puheet vammaisten ja muiden murhaamisesta ovat voittajien valheita, joita toistelet täällä kuin ihan loataksesi Hitler-jutun hänen syntymäpäivänään. Valitettavasti Suomessa ei ole mediaa, jossa Hitleriä voitaisiin puida asiallisesti ja ilman tällaista terrorismia.

      Magneettimedia voisi todellakin julkaista jutun, jossa oikaistaan viimein myös nuo eutanasia-valheet. Tässä on ollut valkoinen läiskä.

      Plusääni(18)Miinusääni(5)
  3. Aika raju kirja. Minulle oli yllätys, että juuri National Zeitung joutui paljon sensuroimaan tätä miestä eikä päinvastoin. Sanoisin, että lähes täysosuma. Tässä on siis uuri painos, ilmeisesti laajennettu ja siis isompi ja siten toistaiseksi kai halvempi myös käytettynä atikvaareista melko pitkään.

    Nostan hattua ja tämä kirja on syytä laittaa tähän, sillä kirjassa suorastaan ylistetään Hitleriä

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Olen lukenut. Kirjasta puuttuu Jumala ja tie hänen yhteyteensä, Jeesus Kristus, ja siten kirjasta puuttuu todellinen totuus ja kaikki. Kirja ohjaa syntisiä ihmisiä, esim. Suomen kansaa, ”vastarintaan” ja oman voiman käyttöön (= perkeleen käyttöön, vastoin Jumalan sanaa, Room. 13:1-2) eikä parannuksen tekemiseen Jumalan edessä ja siten Jumalan avun saamiseen. Kirja ohjaa perkeleessä hukkumiseen, ei ainoaan apuun, Jumalaan. Ihmisen apu hukuttaa, Jumalan apu pelastaa. Koska koko ihmiskunta nykyisin turvaa omaan voimaansa ja ymmärrykseensä ja on tehnyt esivallasta omien halujensa ja himojensa (= perkeleen) palvelijan, edessä on maailmaloppu ja viimeinen tuomio. Kaiken kattava perkeleen palvonta (= oman itsen palvonta) johtaa pikaiseen hukkumiseen, 2. Piet. 3:10-13.

      Ihmisen ymmärrys on perkeleen ymmärrys (syntiinlankeemuksen peruina kaikki ihmiset ovat luonnostaan perkeleen orjia). Pelastuminen on yksin siinä, että nöyrrytään Jumalan ja hänen sanansa edessä (= katumus – vanha, perkelettä sydämessään kantava ihminen kuolee) ja tartutaan uskossa Jeesuksen Kristuksen meille hankkimaan syntien anteeksiantamukseen (= usko, uuden, vanhurskaan ihmisen syntyminen). Katumus + usko = parannus, ihmisen uudestisyntyminen Jumalan lapseksi, jonka sydämessä asuu nyt Jumala (Pyhä Henki) eikä perkele. Vain näin saadaan yhteys Jumalaan ja KAIKKI apu ja varma vastaus rukouksiin. Kaikki muu hukuttaa, sillä kaikki muu on perkeleenpalvontaa (ihmisen itsensä palvontaa ja siten perkeleenpalvontaa). Hylätessänne oikean Jeesuksen Kristuksen (Vapahtajan, Pelastajan) voitte vain hukkua ja hukuttaa. Kaikki apu on yksin Jumalassa, ja hän teiltä puuttuu.vl

      Plusääni(6)Miinusääni(15)
      1. En saanut käsitystä, että olisi ihan väkivaltaan kehotettu tai varsinaisiin laittomuuksiin. Tarkoittaako omavaltaisuus tässä sitä, että toimitaan ”ilman Jumalaa”? Jospa jumalat vain jätettiin taka-alalle tuossa ja halutaan kaikkien ei-juutalaisten uhattujen yhtymistä vastustamaan ylivaltapyrkimyksiä tms.?

        Tosin en ehkä muista aivan kaikea. Luulisi, että olisin kuitenkin jotain tuollaista huomannut.

        Ateistiksihan tuo mies muistaakseni julistautuu

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
        1. Olen siis lukenut Gerard Menuhinin kirjan ”Tell the Truth and shame the Devil”, 2015 (julk. The Barnes Review), siis ensimmäisen painoksen.

          Sivulla 451 Menuhin siteeraa Mikhail Bakuninia, joka kirjoittaa, että vapaus voidaan luoda vain vapaudella, so. ihmisten maailmanlaajalla KAPINALLA ja uurastavien massojen vapaalla järjestäytymisellä alhaalta ylös (ei siis diktatuurilla). Menuhin ilmoittaa Bakuninin olevan oikeassa. Menuhin huomauttaa, että massamaahanmuutto tuhoaa kulttuurisen yhteenkuuluvuuden ja siten tukahduttaa sen spontaanin myllerryksen (tai palon; combustion) kipinän, joka on elintärkeä aidolle kansasta nousevalle KAPINALLE (rebellion). Menuhin jatkaa KANSANNOUSUSTA (popular revolt; insurrection) puhumista, ja toteaa, että KANSANNOUSU hylkää sellaiset kapinoinnin kieltävät lait, jotka rajoittavat kansalaisten oikeuksia.

          Sivun 451 lopussa ja seuraavalla sivulla Menuhin toteaa, että ”aika on loppumassa”. Hän sanoo, että on TOIMITTAVA ennen kuin ihmisistä tulee sirutettuja orjia. On toimittava, ei reagoitava. Ihmisten tulee hänen mukaansa toimia kollektiivisesti, koska voima tulee vain lukumäärästä. On muutettava raha- ja pankkijärjestelmä, on lakattava maksamasta veroja, on järjestettävä mielenosoituksia ja talous on pysäytettävä. Menuhin toteaa: ”SITTEN TAISTELU TODELLA ALKAA”, taistelu hallituksen ja kansan välillä, taistelu vapaudesta tai alistettuna olemisesta.

          Tällaisen esivaltaa vastaan nousemisen Jumala sanassaan kieltää, ilmoittaen sen vievän perikatoon:

          ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion” (Room. 13:1-2).

          Meillä on kansan halujen ja himojen kannalta huono ja maanpetoksellinen hallitus kansan syntien vuoksi, rangaistuksena synneistä (massiiviset lastenmurhat aborteissa, homous, julkea jumalanpilkka yhteiskunnan kaikilla tasoilla, myös kirkoissa, lasten hukuttaminen helvettiin lakkauttamalla evankeliumin opetus niin kodeissa kuin kouluissa, yleinen jumalaton elämä – jopa yritys rakentaa koko yhteiskunta Jumalasta vapaalle pohjalle).

          Sivulla 457 Menuhin kirjoittaa, että rauhan ihmisten kesken tulisi olla normi maan päällä ja että tällaisen normaalin tilan saavuttaminen vaatii KAIKEN ENERGIAMME. Hän luottaa siis ihmiseen, vaikka ihminen on syntiinlankeemuksen peruina perkeleen orja (kuten maailmasta selvästi näkee). Menuhin tulee siis luottaneeksi perkeleeseen, ja siten hän syöksee kaiken tuhoon (koska pelastus on vain Jeesuksessa Kristuksessa eli syntien anteeksiantamuksessa Jumalan edessä, yhteydessä Jumalaan). Menuhin jännittää perkeleen (= luonnollisen ihmisen) voiman äärimmilleen, vaikka juuri siitä voimasta (perkeleestä) tulisi luopua parannuksenteossa (= katumus + usko). Menuhin vie lukijansa paitsi maalliseen perikatoon myös ikuiseen helvettiin.

          Menuhin on luonnolliseen ihmiseen ja siten perkeleeseen uskoja, siis humanisti. Ihminen on hänelle kaiken mitta, ja siten hän tulee palvoneeksi yksin perkelettä. Sivuilla 449-450 Menuhin puhuu inhimillisestä täyttymyksestä keskeisenä arvona, ihmiselämän arvosta, ihmisoikeuksista, yksilön aistitusta itsetäyttymyksestä, yksilön luonnollisten halujen ja kykyjen edistämisestä ja toteutuneesta ihmisestä. Kaikki tuo on perkeleenpalvontaa, sillä ihminen on luonnostaan, syntiinlankeemuksen peruina, perkeleen orja. Luonnollisen ihmisen tahto on tuon perkeleen pää. Luonnollisen ihmisen voima on perkeleen voima. Luonnollisen ihmisen ymmärrys on perkeleen ymmärrys. Sydämessä asuu perkele. Raamattukin sanoo:

          ”kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä” (Room. 14:23).

          Luonnollisen, Kristuksessa pelastumattoman ihmisen kaikki ajatukset, sanat ja teot ovat siis perkeleestä, syntiä Jumalan edessä.

          Menuhinin sokeus ja jumalattomuus saa hänet julistamaan maailman uhkaavan tilanteen yhden ihmisjoukon, juutalaisten, syyksi (vaikka syy on Jumalan rangaistus kansojen julkeiden syntien vuoksi – elämme keskellä Jumalan vihaa, ja Jumala rankaisee usein synneistä toisten ihmisten tai ihmisryhmien synneillä). Puolueellisena (umpikierona) humanistina Menuhin julistaa, että jos juutalaisten turmiollinen (baleful) vaikutus loppuu, olot paranevat kaikkialla, koska silloin häviävät heidän mukanaan koordinoidut yllykkeet edistää yhteiskunnallista levottomuutta taloudellisen voiton ja poliittisen vallan saavuttamiseksi globaalissa mittakaavassa. Silloin ei Menuhinin mukaan olisi sotia, ei heilahtelevia suhdanteita, ei keinotekoisia taloudellisia kriisejä eikä asuntokuplia ja tavallisten ihmisten olot paranisivat vastuullisen hallinnon alaisuudessa. Todellinen koulutus hyödyttäisi väestöä.

          Näin Menuhin demonisoi yhden ihmisryhmän, vaikka koko ihmiskunta on syyllinen. Koko ihmiskunta on Jumalan vihan alainen, koska Vapahtaja on kaikkialla hylätty.

          Menuhin niin ollen päättelee, että jos juutalainen pyrkimys tuhota kaikki arvokas POISTETAAN, jos suunnitelma raunioittaa kaikki sukupolvien saavutukset SUISTETAAN RAITELTAAN, silloin ympäristön luonnollinen järjestys ihmisten keskuudessa nousee jälleen esiin, jos vain suuri enemmistö haluaa elää rauhassa ja vauraudessa. Tästä Menuhin etenee sitten edellä mainittuihin kapinointeihin ja taisteluihin hallitusta vastaan.

          Menuhinin kirja on jumalaton, vastuuton, kakaramainen ja turmiollinen eksytyskirja. Ne epäkohdat, jotka hän tuo esiin, ovat todellisia, mutta hän ei ymmärrä, että ne ovat Jumalasta lähteviä vitsauksia, joilla Jumala rankaisee synneistä ja samalla ajaa kohti sydämen epätoivoa (katumusta) ja Kristusta, pelastumista. Menuhin on sokea, joka taluttaa sokeita. Niin kaikki hukkuvat.

          Menuhinin isä on juutalainen, äiti ei. Sivulla 272 Menuhin ilmoittaakin, ettei hän juutalaisen lain mukaan ole juutalainen, sillä juutalaisuus periytyy juutalaisen lain mukaan äidin kautta. Hän pitää itseään juutalaisen ja ei-juutalaisen välimuotona.

          ”Hullu sanoo sydämessänsä: ’Ei ole Jumalaa’” (Ps. 14:1). Hulluutta ovat siis luonnollisten ihmisten yritykset pelastaa omin voimin maa, kansa ja oma itsensä. Kaikki apu tulee Jumalalta, ja tie Isän Jumalan yhteyteen on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus. Ainoa oikea tie on parannuksenteon tie, katumuksen ja uskon tie, kristittyjen rukouksen tie.vl

          Plusääni(4)Miinusääni(6)
        2. Tiedoksi Raakkelille.

          Kirjoitin tähän vastauskommentin, mutta se jäi ”odottamaan hyväksyntää”, joten on epävarmaa, julkaistaanko sitä lainkaan. Julkaisenkin varmuuden vuoksi vastauskommenttini Totuusblokissa, sen kirjoituksen ”Demokratia on surkea hallitusmuoto” kommenttiosastossa.vl

          Plusääni(2)Miinusääni(3)
        3. Hitler oli kristitty. Tässä on hyvä sivusto, joka antaa lisätietoa hänen uskonnollisuudestaan. https://mk.christogenea.org/

          On toki Mein Kampfissakin viittauksia Raamattuun ja Jumalaan. Ateisti Hitler ei missään nimessä ollut, vaan päinvastoin vastusti ateismia kiivaasti ja koki sen yhdeksi juutalaisen materialismin vaarallisimmista aseista.

          Nimimerkille Puuttuu: Codreanun kristillisyydellä kyllästetty fasismi saattaa olla enemmän sinun mieleesi, vaikka kyllä Hitlerkin oli syvästi uskonnollinen Jumalan soturi.

          Plusääni(7)Miinusääni(5)
  4. Tämähän on tosi hieno juttu. Vaikka löytyy kirja itseltä, niin voiskin kuunnella sen, aurinkoa ottaessa, Adolf Hitlerin ajatuksista ja tekstistä tulee aina niin hyvä olo, ja se innoitus olemaan rehellisempi itselleen.

    Hän oli niin oikeamielinen ja todellinen voima.

    Plusääni(15)Miinusääni(1)
  5. Taas ihmisiä viedään kuin pässiä narussa!

    Ensiksikin, Hitler ei ole itse kirjoittanut tätä kirjaa ja toiseksi, hän oli Vatikaanin kouluttama jesuiitti-agentti. Samanlainen agentti kuin kuin muutkin ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan osallistuneet jesuiitta-agentit (lue: valtioiden päämiehet) , jotka korruptoituneina olivat 100 %:sti sota-juonessa mukana. Holo-hoax on HOAX ainoastaan sen vuoksi, että jokaisessa Euroopan valtiossa tapettiin silmittömästi ihmisiä, varsinkin Neuvostoliitossa.

    Magneettimedian toimituksen pitäisi pyrkiä kaikin tavoin totuuteen, joka löytyy kyllä tämän umpikuluneen ”sionisti-juutalaisverhon” kusetusverhon takaa, mikäli sen haluaa löytää. Teitä huijataan tällä jatkuvalla juutalaisvihan ylläpitämisellä kuin myös tällä ”Hitler oli sitä ja tätä”, sillä Hitler ei kirjoittanut tätä kirjaa ja hän ei ollut vähimmässäkään määrin sankari. Hän ei ollut edes saksalainen vaan jesuiittien aivopesemä henkilö (tai pitäisikö paremminkin sanoa ”henkilöt” koska Hitlerillä oli useita sijaisnäyttelijöitä, samoin kuten muillakin entisillä ja nykyisillä feikki-päämiehillä), joka palveli Vatikaanin sotakoneistoa…. sitä samaa ihmisverta vuodattavaa koneistoa, joka omistaa parhaillaan niin YKn, Unisefin, AMNESTYn kuin NATOnkin Lähi-Idän-USAn organisoimista terroristiryhmistä puhumattakaan.

    Toisin sanoen: Hitler (jesuiitta-agentti) palveli Vatikaanin sotakoneistoa täsmälleen samoin kuin hänen ns. sotavastustajansa (vastustajiksi naamioituneet jesuiitta-agentit), jotka toimivat täsmälleen samoin. Nämä avainpelurit tekivät kaiken sen, mitä heidän KÄSKETTIIN tehdä ja se käsky tuli Vatikaanista, jonka puhuva pää on ollut, ja vielä tänä päivänäkin on; teeskentelevä HOLY FATHER. Se tarkoittaa sitä, että kaikki ensimmäisen ja toisen maailmansodan ”avainpelaajat” (lue: valtioiden päämiehet) palvelivat samaa sarvet päässä seisovaa pimeyden Isäntää!

    Teidän ei tarvitse luonnollisesti tätä ylläolevaa kommenttia uskoa, kuten ette uskokaan, mutta tämä on kylmä totuus. Amen!

    Plusääni(9)Miinusääni(19)
    1. Olet sinä vaan huijari jesuiitat olivat juuri juutalaisia jotka olivat perustaneet alusta saakka jesuiitat tai ottaneet järjestön omaan käyttöönsä kuten juuri parasiitit tekevät,nykyäänkin kaikki talous on juutalaisten käsissä eikä minkään jesuiittojen senkin huijari.

      Plusääni(10)Miinusääni(0)
    2. Tiedättekö myös kuka on jesuiitta, jokainen voi tarkistaa tämän väitteen aivan itse katsomalla mistä yliopistosta tämä mies valmistui ja katsomalla tämän yliopiston logoa.

      Epäilen, että Trump on myös jesuiitta. Myös nykyinen paavi on jesuiitta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat