TTIP-vapaakauppasopimuksen [1] taustalla vaikuttaa uusliberaali [2] talousajattelu, joka yhdistää suuria suomalaispuolueita aina SDP:stä perussuomalaisiin ja kokoomukseen. TTIP-lobbaajat tahtovat tuhota taloudellisen nationalismin [3], sillä he vastustavat kaikkea sääntelyä.
Taloudellisen sääntelyn viholliset ovat omineet suojelupyhimyksekseen skotlantilaisen taloustieteilijän ja moraalifilosofin Adam Smithin. Smith-mytologian ytimessä on ”talouden näkymätön käsi”, jonka kerrotaan ratkaisevan pulman kuin pulman valtiota tehokkaammin ja edullisemmin.
Kun Jussi Halla-ahon kaltaiset [4] perussuomalaiset tahtovat avata Suomen luonnonresurssit, peruspalvelut ja luonnolliset monopolit amerikkalaisille pankeille TTIP-sopimuksen avulla, he väittävät, että pankkien kautta työskentelevä ”näkymätön käsi” tulee jakamaan meille enemmän vaurautta kuin nationalistinen hallitus jakaisi.
Mutta mitä Smith tarkoitti ”näkymättömällä kädellä”? Oliko Smith anarkisti, joka piti valtiota järjestään ihmisen vihollisena? Ei suinkaan. Kokosimme alle taloustutkimuksen professori Michael Hudsonin [5] sekä professori Gavin Kennedyn Adam Smith’s Lost Legacy [6] –sivuston selonteot siitä, kuinka suurten pankkien asiaa ajavat uusliberaalit ovat sotkeneet Smithin ajattelun ja myyneet väärennöksensä pahaa-aavistamattomalle valtavirralle.
Smithin pääteos Kansojen varallisuus julkaistiin 1776. Missä kohdassa kirjaa hän väittää, että ”paras tapa edistää talouskasvua on purkaa sääntelyä ja antaa ’markkinoiden näkymättömän käden’ päättää kaikista hinnoista ja resurssien kohdistamisesta”? Ei missään.
Smith ei koskaan kirjoittanut mitään tällaista. Tämä on 1900-luvulla syntynyt myytti, joka levisi suullisena perinteenä Englannin Cambridgen (ja Yhdysvalloissa Chicagon ja ehkä myös Harvardin) yliopistossa. Kirjallisen muotonsa se sai juutalaisen Paul Samuelsonin [7] 1948 kirjoittamassa teoksessa Economics: an introductory analysis. ”Näkymättömän käden” käsite oli alkanut elää omaa elämäänsä, jolla ei ollut enää mitään tekemistä Smithin kanssa.
Kun Smith kirjoitti ”näkymättömästä kädestä”, kuvasi hän sillä esimerkiksi eri ihmisten erilaista suhtautumista ulkomaankauppaan. Osa kauppiaista piti ulkomaankauppaa liian riskialttiina, kun taas osa suuntasi pelottomasti maailmalle. Osa investoi pelkästään kotimaan markkinoille jostain muusta syystä. Tässä yhteydessä ”näkymätön käsi” ei kuitenkaan liittynyt millään tavalla markkinoihin ja sääntelyyn.
Julkisten investointien puolesta
Vastustiko Smith todella kaikkea sääntelyä? Ei suinkaan. Mikä tärkeintä, hän kannatti pankkitoiminnan sääntelyä, mistä me Goldman Sachs –ajan ihmiset voisimme ottaa opiksemme.
Smithin mukaan valtion täytyi valvoa ja ohjailla myös rahapainoa, postiverkostoa ja kunnallishallintojen palveluita sekä järjestää osittain julkisilla varoilla tuettua koulutusta englantilaisten työläisten lapsille. Valtion tuli Smithin mukaan kontrolloida myös markkinoilla käytettyjä punnitus- ja mittayksiköitä sekä sitä, millaiset tuotteet saivat laatumerkinnän.
Smithin mukaan valtion tuli myös investoida laajoihin hankkeisiin (esimerkiksi siltoihin, teihin, satamiin, katujen valaistukseen, jätekuljetuksiin sekä turvallisuuteen), jotka olivat liian kalliita yksityisten hoidettaviksi. Viisaat julkiset investoinnit helpottivat yrittäjien toimintaa ja olivat siis hyödyksi myös yksityiselle sektorille.
Smith jopa ehdotti, että valtion tulisi investoida rahaa hankkeisiin, joilla lepran kaltaiset vaikeat sairaudet saataisiin eliminoitua yhteiskunnasta. Häntä voidaan pitää siis julkisen terveydenhuollon edelläkävijänä. Smith kannatti myös julkisesti järjestettyä liikuntaa ja kansanterveyttä edistäviä hankkeita, jotka paransivat kansalaisten elämänlaatua ja samalla maanpuolustuskykyä. Kaikki tämä käydään läpi Kansojen varallisuuden viidennessä kirjassa.
Smithin mukaan valtion tulisi verottaa erityisesti maanvuokraa ja koronkiskontaa. Hän oli siis samoilla linjoilla Ranskan fysiokraattien kanssa. Nämä tahtoivat säätää maaveron, joka olisi suitsinut Ranskan maanomistaja-aristokraatteja, jotka keräsivät niin maaseudun kuin kylien tuottaman varallisuuden omiin kirstuihinsa. Viidennessä kirjassa Smith toteaa, että tonttien ja kiinteistöjen tasapuolisempi verottaminen tulisi ”nostamaan kokonaistuloja huomattavasti”.
Smithin mukaan Britannia voisi kasvaa taloudelliseksi suurvallaksi vain, mikäli teollisuuskapitalismi vapautettaisiin feodalismin kahleista. Aristokratian veloittama maanvuokra ja korkotulot tulisi verottaa pois, sillä maanomistajien tulot ovat tyypillinen ”ilmainen lounas” eli palkkio laiskottelusta.
Ensimmäisen kirjan luvussa 11 Smith muistutti, että maanomistajat pyrkivät luonnostaan asettamaan tuotteidensa hinnan niiden valmistamisen kokonaiskustannuksia korkeammalle. Tämä oli merkittävä tappio kansantaloudelle.
[8]Monopoleja vastaan
1814 David Buchanan julkaisi Kansojen varallisuudesta uuden version oman kommentaarinsa kera. Buchanan rinnasti maanvuokran ja koronkiskonnan monopoleihin.
Buchananin mukaan maanvuokramaksu oli ansaitsematon tulonsiirto – palkkio tekemättömästä työstä. Tonttien korkeat vuokrat rikastuttivat eliittiä elintarvikkeiden kuluttajien kustannuksella. Kyse oli nollasummapelistä, jossa kuluttajat ja reaalitalous hävisivät.
1800-luvulla ymmärrettiin, että maankorko oli tuotteen hinnasta se osa, joka ei liittynyt tuotteen valmistuskustannuksiin. Maankorko oli toisin sanoen ansaitsematonta tuloa. Se oli yleiskustannus, joka kohotti hintoja aivan turhaan. 1817 David Ricardon teos Principles of Political Economy and Taxation käsitteli maankorkoa. Kun maaperä köyhtyi ja kysyntä kasvoi, elintarvikkeiden hinta nousi kattamaan tuotannon korkeat rajakustannukset. Ne, jotka kykenivät edelleen viljelemään maata alhaisin kustannuksin, hyötyivät hintojen noususta, sillä heidän tuottonsa paisuivat huomattavasti.
Klassisten taloustieteilijöiden tärkeimpiä ajatuksia oli se, että maankorko oli sidottu joko luonnonresursseihin tai yhteiskunnallisiin etuoikeuksiin (”monopoliin”). Maankorolla ei ollut mitään tekemistä työn ja tuottavuuden kanssa. Se on ”ilmainen lounas”, vaikka juutalaisen Milton Friedmanin mukaan ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan.
1900-luvun vaihteessa yhä useammat alkoivat painottaa, että esimerkiksi tärkeät palvelut ja luonnolliset monopolit kuuluivat syystäkin julkisen sektorin piiriin. Valtion tuli tarjota tärkeimmät palvelut joko edulliseen hintaan tai jopa ilmaiseksi (esimerkiksi teiden ollessa kyseessä).
Tavoitteena oli, etteivät hinnat pääsisi kohoamaan tuotantokulujen yläpuolelle; välistävetoa ja koronkiskontaa vastaan tahdottiin siis taistella. Suomalaisetkin lukijat tietävät, miten käy, kun esimerkiksi sähkönjakelu yksityistetään [9]: elämisen ja yrittämisen kustannukset ampaisevat taivaaseen.
Nykyään uusliberaalit hallitukset länsimaissa toimivat juuri Smithin oppien vastaisesti. Useat maat pitävät ”vapaana markkinataloutena” sitä, että tontit ja kiinteistöt ”vapautetaan” verotaakasta samalla, kun yrittämistä, työtä ja kuluttamista verotetaan ankarasti.
Maanvuokran ”vapauttaminen” veroista oli tärkeä syy sille, miksi kansainväliseen finanssikriisiin johtanut kiinteistökupla [10] pystyi syntymään. Monopolien sääntelyn purkaminen edesauttoi kuplan syntyä myös, sillä arvopapereiden hinnat pumpattiin täyteen ilmaa halvalla katteettomalla velkarahalla.
[11]
Ulkomaanvelkaa vastaan
Smithin mukaan sodankäyntiä ei tullut rahoittaa velkaantumalla yksityisille pankeille.
Smith vastusti sotia ulkomailla, sillä hänen mielestään sodat eivät yleensä olleet julkisen velan ja korkojen aiheuttamien veronkorotusten väärtejä. Sodat ovat tulonsiirtoja veronmaksajilta velkojille eli (usein ulkomaalaisille) pankkiireille.
”Vapaan markkinatalouden” ja liberalismin nimiin vannova länsi on toiminut siis juuri päinvastaisella tavalla kuin liberaalien suojelupyhimys Adam Smith on neuvonut. Sodat esimerkiksi Irakia ja Afganistania vastaan on rahoitettu velkarahalla, mikä on kurjistanut veronmaksajia ja lihottanut pankkiireita. Velalla rahoitetut sodat ovat nostaneet elämisen ja yrittämisen kustannuksia sekä rampauttaneet sotaosapuolten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. Ulkomaisen velan taakka kasvaa jatkuvasti.
Maanomistajat ja pankkiirit olivat kaksi pääomatuloilla elävien luokkaa, jotka perivät Euroopan feodaaliherrojen aseman. Heistä tuli uusi aristokratia, joka rikastui vain siksi, että he olivat perineet omistamisen, rahanluonnin ja koronkiskonnan monopolin.
Uusliberaali politiikka tahtoo siirtää verotaakan pankkiireilta ja maanomistajilta työn ja yrittämisen harteille. Tämä ei edusta klassisten taloustieteilijöiden kuvaamaa ”vapaata markkinataloutta”. Adam Smith tahtoi vapauttaa markkinat maanvuokrasta ja koronkiskonnasta – Smith ei koskaan julistanut, että valtio ei saisi puuttua yhteiskunnan kannalta epäoikeudenmukaisen korkeisiin monopolihintoihin.
Uusliberaali politiikka ei ole vapauttanut markkinoita, vaan se on johtanut kiihtyvään velkaantumiskierteeseen ja veropohjan rapautumiseen sekä synnyttänyt yhteiskunnallisesti räjähdysherkän kahtiajaon koronkiskojien ja palkansaajien välille.
Lue myös: Velkaorjuuden historia tiiviisti [12]