Abdiqadir Osman Hussein ja suomalaisen oikeusjärjestelmän puutteet

Kansallinen Vastarinta otti eilen vaihtoehtomedioihin yhteyttä, kun julkaisun verkkosivut otettiin alas kahden tuoreen paljastusartikkelin (1, 2) jälkeen. Magneettimedia julkaisee ajankohtaisen ”Abdiqadir Osman Hussein ja suomalaisen oikeusjärjestelmän puutteet” –artikkelin kokonaisuudessaan.

Muistutamme myös sananvapauden vihollisia siitä, etteivät itsenäiset mediat tule hiljentymään painostuksen vuoksi.

* * *

Abdiqadir Osman Hussein vapautetaan vankilasta 1. syyskuuta ja hänet tullaan toivottavasti karkottamaan Somaliaan, ainakin näin poliisi on vakuutellut. Hänen tekojensa aiheuttamasta surusta ja kärsimyksestä voi lukea artikkelistamme ”15-vuotiaan seurakuntatytön raaka murha Tampereella”. Husseinin tapaus antaa myös mahdollisuuden tarkastella oikeusjärjestelmämme toimivuutta laajemmin.

Huomiota kiinnittävät Husseinin saamat tuomiot. Ensimmäisestä rikoksestaan, 13-vuotiaan tytön raiskauksesta puukolla uhaten, selvittiin kahdella vuodella ja kymmenellä kuukaudella. Oikeusjärjestelmäämme kuuluu lepsuus ensikertalaisia kohtaan, ja suhteessa muihin raiskaustuomioihin tuomiota voi pitää jopa melko pitkänä (90-luvulla tuomioiden keskipituus oli 18 kuukautta). Toisaalta kyseessä on alaikäiseen kohdistunut teko, minkä täytyisi koventaa tuomiota. Lyhyissä raiskaustuomioissa ei tunnuta huomioivan uhrin tai muun yhteiskunnan turvallisuuden näkökohtia.

Seuraavalla rikoksellaan, Tuuli-Maria Ikosen murhalla, Hussein osoitti, ettei häntä ehkä olisi kannattanut niin pian vapauttaa. Tästä hän kuitenkin sai elinkautisen, mitä voidaan pitää tyydyttävänä oikeusjärjestelmässä, jossa kuolemantuomiosta on luovuttu.

Elinkautisessakin on kuitenkin porsaanreikänsä. Vuonna 2005 Hussein pääsi kolmen tunnin lomalle. Hänen ilmeisesti katsottiin olevan nyt ympäröivälle yhteiskunnalle turvallinen, mutta toisin kävi. Hän syyllistyi nelivuotiaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pahoinpitelyyn, mistä hän sai vain vuoden ja kolme kuukautta vankeutta.

Koska Husseinilla oli jo elinkautinen, oli tuomio siinä suhteessa enää muodollinen. Se oli kuitenkin lyhyytensä puolesta vaarallinen signaali. Toistuvilla rikoksillaan heti tilaisuuden saatuaan hän oli selvästi osoittanut yhteiskuntakelvottomuutensa. Tästä huolimatta Helsingin hovioikeus katsoi vuonna 2015 sopivaksi myöntää armahduksen Husseinille vastoin rikosseuraamuslaitoksen näkemystä.

Nykyinen oikeusjärjestelmä osoittaa hampaattomuutensa erityisesti vaarallisten väkivaltarikollisten kohdalla. Tässä näkyy marxilainen oikeuskäsitys, jonka mukaan rikollinen on yhteiskunnan sortavien rakenteiden uhri eikä vastuullinen yksilö. Kansallissosialistinen ihmiskuva tunnustaa ihmisten erilaisuuden myös rikollisissa taipumuksissa, mikä näkyy poliittisessa ohjelmassamme. Suurimpaan osaan väestöstä parasta rikoksentorjuntaa on ennaltaehkäisy; tarjotaan paremmat puitteet lainkuuliaiseen elämään sekä ylläpidetään aitoa tunnetta kuulumisesta itseään laajempaan yhteisöön, kansaan:

”Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen näkemys on, että suuri osa rikollisuuden vähentämiseen tähtäävästä työstä kannattaa suunnata muualle kuin rangaistusten pituuksiin ja poliisien lukumääriin kaduilla. Mitä epäoikeudenmukaisemmin yhteiskunnan resurssit ovat jakautuneet ja mitä suuremmat erot vallitsevat yhteiskuntaluokkien välillä, sitä korkeammalle nousevat myös rikostilastot.

Tällä hetkellä globaali valtaeliitti ruokkii järjestelmällisesti länsimaissa levottomuuksia ja rikollisuutta käyttääkseen niitä tekosyinä valvontayhteiskunnan rakentamiselle ilman, että kansa protestoi. Valvontayhteiskunnan rakentaminen etenee vauhdilla päivä päivältä. Valvomaton puisto ei kuitenkaan tee kenestäkään rikollista. Tilaisuus varastaa ei aina saa ihmistä varastamaan, vaan syy löytyy useammin yhteiskunnan moraalista ja hengestä. Rikollinen valtio kasvattaa rikollisia ihmisiä.”

On kuitenkin aina olemassa erityisyksilöitä, esimerkiksi psykopaatteja, jotka ajautuvat helposti rikoksen poluille kaikista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista huolimatta. Täysin rikokseton yhteiskunta on utopiaa. Abdigadir Osman Hussein kuuluu toistuvilla raaoilla rikoksillaan selvästi tähän kategoriaan. Oikea, eettinen ratkaisu näihin tapauksiin on ilmeinen:

”On vastuutonta toimintaa valtiolta päästää ihmishirviöitä kuljeskelemaan kaduillemme. Valtion on myös epäinhimillistä pitää jotakuta lukittujen ovien takana koko elämäänsä. Sarjamurhaajat, törkeisiin koskemattomuuden loukkauksiin syyllistyneet pedofiilit ja esimerkiksi sadoille ihmisille hengenvaarallisia aineita myyneet huumekauppiaat ovat mielestämme menettäneet oikeutensa elää.

Vaikka kuolemanrangaistus onkin peruuttamaton, sovellamme sitä erityisen häikäilemättömiin ja törkeisiin rikoksiin. Kun on näyttöä, ettei mikään vankeustuomio riitä vastaamaan rikoksen törkeyttä, tulee teosta rangaista kuolemalla. Kuolemantuomion väärinkäytösten ja mielivaltaisuuden välttämiseksi pohjoismaisen senaatin on vahvistettava tuomioistuimen päätös ennen kuin se astuu voimaan.”

Samoin voi pohtia niitä viestejä, joita oikeusjärjestelmämme tuomioillaan antaa. Vaikuttaa siltä, että oikeuden mukaan valtion kassakirstu ja loukatut tunteet (erityisesti virkamiesten) asettuvat kansalaisten turvallisuuden edelle. Oikeuksien tuomiot rikkovat kansalaisten oikeustajua; fyysiset rikokset johtavat järjestään melko alhaisiin tuomioihin, kun taas valtioon (veronkierto, talousrikokset) tai valtaideologiaan (kansanryhmää vastaan kiihotus, uskonrauhan rikkominen) suunnatut rikokset johtavat suhteessa koviin tuomioihin. Ne kertovat oikeuslaitoksen prioriteeteista: valtiota tai virkamiehiä kohtaan kohdistuneet loukkaukset tuomitaan ankarammin kuin hallintoalamaisten keskinäiset rikokset.

Tapanilan raiskaustuomioiden yhteydessä esitettiin erilaisia vertailuja rikostuomioista. Erityisesti huomioon nousi vertailu tuomioon nuuskan myynnistä, josta tuli kolmelle tekijälle yli kahden vuoden tuomiot ja lähes miljoonan vahingonkorvaukset valtiolle. Seppo Lehto puolestaan on saanut kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta eli käytännössä loukatuista tunteista. Ovatko nämä loukatut tunteet tai nuuskarikokset todella vakavampia tai samantasoisia rikoksia kuin alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö?

Mielenkiintoista Tapanilan tapauksessa on myös julkisuus lieventämisperusteena. Tämä haiskahtaa selittelyltä, eikä sitä varmasti olla valmiita soveltamaan vaikkapa kansallismielisten kohdalla, vaikka näissä tapauksissa julkisuus olisi varmasti rankempaa etenkin valtamedian taholta. Tuolla logiikalla Breivikillekin olisi tullut antaa lievennystä hänen iskunsa saaman laajan julkisuuden vuoksi.

Monikulttuurisuuden eräs tragedia on, että eliitin unelmien vuoksi tavalliset kansalaiset saavat kantaa niskoillaan päätösten seuraukset joutuen pahimmillaan murhatuiksi tai raiskatuiksi. Oikeusjärjestelmämme mädännäisyys taas tässä kokonaisuudessa tarkoittaa, ettei edes rikoksista kiinni saatuja tuomita kunnolla. Myöskään kansainvaelluksen mukanaan tuomia vaarallisia yksilöitä ei pystytä tehokkaasti eristämään muusta yhteisöstä. Uhrit tai heidän omaisensa eivät saa oikeutta virallisen oikeuden kautta, sillä tuomiot eivät vastaa kansan oikeustajua, vaan tuomarien ja byrokraattien linjauksia, jotka viime kädessä ovat peräisin yhteiskuntaa hallitsevalta eliitiltä. Tämä näkyy siinä, kuinka hyökkäykset valtion kassakirstua tai valtaideologiaa vastaan tuomitaan.

 

M. K. / Kansallinen Vastarinta

20 kommenttia

  1. Meillä on tässä yhteiskunnassa yksi suuri yhteinen vihollinen ja se on uskonto. Kun katsotaan mitä tehtiin ristiretkien aikana, mitä tekevät Amerikkalaiset ”demokratian levitysksen nimissä” ja mitä tekevät muslimit itse oikeutetuksi katsomallaa tavalla niin kaikessa on perusteena uskonto.

    Jos mieittään miksi Bidhalaiset, Zeniläiset ja Taolaiset eivät tee vastaavia rikoksia tai syyllisty niihin uudestaan niin se johtuu yksinkertaisesti siitä että he eivät usko johonkin ylimaalliseen, joka ohjaa ja/tai vaikuttaa ihmiseen koko elämänsä aikana. He eivät usko että ympäristö muokkaa ihmisen kaltaisekseen. He tietävät että ihminen muokkaa ympäristön haluamakseen.

    Itse tulin kahden suuremman suvun tuloksena maailmaan. Sukujen joille valehtelu on täysin normaalia. Joille petokset ja vääryydet kuuluvat osana omien etujen ajamista. Joille ”rehellisellä työnteolla ei rikastu” on perus mottoja. Ja jotka tekevät kaikkensa kiertääkseen veroja koska ”verottaja vie kaiken”.

    Jossain vaiheessa kun lähdin opiskelemaan niin molempien sukujen puolelta tuli kyseenalaistusta tulevaisuudestani. ”Koulutat ittes puun aj kuoren väliin” oli yleisin kommentti. ”Jätkät vittuilee ja herrat vittuilee” oli lähes yhtä useasti sanottu. Mutta kun aloitin opiskelun niin jo ensimmäisenä vuotena ymmärsin että paljon siitä mitä kotona oli opeteltu ja se mitä suku edusti, oli jotain ihmeellista luulotietoa jota sovellettiin omien näkemysten mukaan. Ja siinä pikkuhiljaa tietoisuuden kasvaessa ymmärsin että matematiikkakaan ei mene niinkuin kotona on opetettu.

    Ymmärsin että löytämällä polun pois kurjuudesta elämä on ihanaa. Ja ne onnen hetket löytyvät jokapäiväisestä elämästä. Eivät Viking-Linen risteilyiltä tai älykännyköistä. Ja nyt kun katson ympärilleni, molemmat suvut ajelevat ruosteisilla autoilla, kiroavat pientä eläkettään ja ovat jatkuvasti ulosottomiesten vakioasiakkaita. ”Koko ikäni olen töitä tehnyt ja tässä on kiitos yhteiskunnalta” on itsepetoksen suurin ilmenemismuoto.

    Entäs minä sitten? Rehellisellä työnteolla olen saanut maksettua taloni, perikunta on saanut kaikki ajokortit jotka ovat halunneet, kulkuneuvoja on pihalla riittävästi ja rahaa on jäänyt pankkitilillekkin. Itse asiassa enemmän kuin mumpikin suku yhteensä. Rehellisellä työnteolla voi siis rikastua.

    Ihminen muokkaa ympäristön haluamakseen !!

    Plusääni(4)Miinusääni(8)
    1. Totta , Jumala loi ihmisen ja ihminen, ei Jumala loi uskonnon.

      https://definingthenarrative.com/god-hates-religion/

      http://frankpowell.me/jesus-hates-religion

      En koe että jeesus olisi halunnut luoda ”uskontoa”

      Lisäys magneettimedialle: reCaptcha vaatii 5 eri kuvan klikkaamista,/varmistamista ennenkuin on varma etten ole robotti….aika paranoijaa minusta, eikö yhden ainoan kuvan pitösi riittää ? Ja sillä välin kun kirjoitin tätä oli jo entinen varmistus vanhentunut, eli uudestaan….eikö oikeasti voisi tehdä postaamista hiukan helpommaksi ?

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
    2. Amerikkalaiset = juutalaiseliitin orjat. Juutalaisuus on nimenomaan tämänpuoleisuuden palvontaa ja he pitävät juutalaista kansaa ja juutalaisia jumalanaan eli itseään. Näyttäisi siltä, että juuri kv. juutalaisverkosto on kaiken pahan takana, koska muut maanpäällisyysuskonnot eivät saa aikaan mitään vastaavaa kuitenkaan. Ja onhan nekin solutettu.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  2. Abdiqadir Osman Hussein on täällä kansalle vihamielisen eliitin sponsoroimana ja tukemana. Häntä ei totisesti olisi tässä maassa lapsia raiskaamassa, jos maatamme johtaisivat ihmiset, jotka eivät huoraa omaa kansaansa oman etunsa takia.

    Meidän johtajamme ”suvaitsevat” rikollisia lapsenraiskaajia, koska heidän (johtajien) pankkitili kasvaa siitä hyvästä. Heitä rangaistaan, jos he puuttuvat rikolliseen toimintaan ja heitä palkitaan, jos he suvaitsevat rikollista toimintaa.

    Tämä näkyy aivan kaikessa.

    Tarkasteletpa mitä tahansa yhteiskunnan sektoria niin meitä vahingoittava toiminta on eliitin suojeluksessa ja meitä suojeleva/auttava toiminta on eliitin sanktioiden ja rangaistuksien uhkaamaa.

    Esimerkkejä:

    Ilmastofarssi. Vain me, valkoiset kansat, otamme siihen osaa. Suurimmat saastuttajat nauravat koko matkan pankkiin ja me maksamme tyhjästä. Me nostamme energian hintaa ja tingimme teollisuudestamme, jotta kiinalaiset saavat energiansa halvalla ja eivät tingi mistään. Tämä on käsittämättömän typerää. Me maksamme ja emme saa vastineeksi mitään muuta kuin pilkallisen halveksunnan ja lisää sontaa taivaalle, kun itse värjöttelemme pohjoisessa ilman työpaikkoja. Tämän farssin ajajat pitäisi marssittaa saunan taakse ja lopettaa. Siinä kaikki.

    Loputon EU-sonta. EU ei nykyisin tee mitään muuta kuin keksii keinoja heikentää elämisen mahdollisuuksia Euroopassa. Paitsi jos ihminen on neekeri, arabi tai muu ei-valkoinen. Mystisesti mikään raha ei ole liikaa, jos rahansaaja on neekeri. Musta naama ja rajaton piikki auki. Samaan aikaan EU heikentää kaikilla mahdollisilla asetuksilla ja säädöksillä työnteon ja elämisen mahdollisuuksia meille muille.

    Rajat auki-sonta. Meille puhutaan ”ekologisesta jalanjäljestä”, mutta samaan aikaan Afrikan liikaväestöä haetaan tänne tuhoamaan luontomme ja elämisenmahdollisuutemme. Miksi minä tinkisin ”päästöistäni”, jos laivalla haetaan Afrikan rannikolta 5000-10000 ihmistä JOKA PÄIVÄ elämään täällä tekemättä mitään? Mikä järki on yrittää suojella yhtään mitään, kun neekeriautomaatti tuottaa TUHAT MILJOONAA ”PAKOLAISTA” EUROOPPAAN seuraavan sadan vuoden aikana? Päättäjämme ovat RIKOLLISIA IDIOOTTEJA, jotka eivät tajua yhtään mitään yhtään mistään. He ajavat maanosaamme pikavauhtia kolmanneksi maailmaksi, jossa mikään ei toimi ja kaikki tuhotaan.

    Yksinkertaisesti: Päättäjämme ovat kuin lauma tahdottomia zombie-ihmisiä, jotka kirjaimellisesti tuhoavat maanosamme sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti, koska HEILLE MAKSETAAN SIITÄ.

    Plusääni(28)Miinusääni(0)
    1. Minusta on aivan luonnollista, että Jumala tuhoaa tämän Jumalaa pilkkaavan, Jumalan Pojan ja hänen hankkimansa syntien anteeksiantamuksen hylkäävän, lapsia aborteissa liukuhihnalta murhaavan (jo 700 000 lasta massamurhattu), Jumalan sanan kirkot vesittävän, raamatunvastaista naispappeutta harjoittavan, homoseksuaalisuutta harjoittavan ja jumalattomana (Kristuksessa pelastumattomana) kaikki asiat riehumisellaan (demokratia, sananvapaus) tuhoavan perkeleen orjien joukkion, Suomen kansan. Mitä väärää tai merkillistä siinä on? Samoin kävi Sodomalle, Gomorralle ja muinaiselle ihmiskunnalle vedenpaisumuksessa. Ei Jumala siedä perkeleen riehuntaa, esimerkiksi Suomen kansaa.

      Nytkin perkeleen roskaväkijoukot (Suomen kansan taistelu- ja pelastusrintamat, ”vasemmalla” ja ”oikealla”) rehentelevät ja hankkivat tappeluita ja kokonaista sotaa ”pelastaakseen” jotain (mitä, en tiedä). Veri valuu suupielistä. Tappamisen kiihko nousee eksponentiaalisesti, ryhmäsaatanallisuutena. Koko toiminta on perkeleen irvistys.

      Maat ovat Jumalalta (Ap. t. 17:26), kuten kaikki muukin (myös ihminen itse). Kuitenkin kaikkea suomalaisuutta ja totuussivustoja ja ”kansan heräämistä” leimaa yksi ainoa asia: Jumalan kieltäminen, Jumalaa vastaan rikollisessa uhmamielessä hyökkääminen, Jeesuksen pilkkaaminen, parannuksenteosta (ja siten Jumalan suosiosta) kieltäytyminen. Kaikki suomalainen toiminta on nykyisin perkelettä – perkeleessä kuolaamista.

      Kaikkia osapuolia (myös ulkopuolelta tänne tulleita maahanmuuttajia) leimaa elävän Jumalan kieltäminen ja Jeesuksen (tie Isän Jumalan yhteyteen) pilkkaaminen mitä karkeimmin. Siksi, tehtiinpä Suomessa mitä hyvänsä minkä tahansa ”pelastamiseksi”, kaikki tuhoutuu, sitä nopeammin mitä enemmän suomalainen roskaväki (koko Suomen kansa) ryhtyy toimintaan ja ”herää”. Tuo herääminen on perkeleessä (ihmisen luonnollinen tila syntiinlankeemuksen peruina) heräämistä, kaiken turvan ja toiminnan hakemista perkeleeltä, häneen sulautumista. Näin sota Jumalaa vastaan nousee äärimmäisyyksiin. Eikö Jumala tuhoaisi tällaista perkeleellistä kaikentuhoajajoukkoa ja Jumalalle irvisteleviä perkeleenrääpäleitä? Itse olen vuosia varoittanut, suurin piirtein turhaan. Siksi Jumala nyt lyö. Mitään ei jää tästä perkeleen joukkiosta (Suomen kansasta) jäljelle. Ja se on oikein. Muuten kaikki vain tulee yhä helvetillisemmäksi. Onko aika pyyhkiä tämä joukkio pois.

      Vesa-Ilkka Laurio
      kristitty, Jumalan mies, Vapahtajassa pelastunut. 2. Piet. 3:13.

      Plusääni(7)Miinusääni(9)
      1. Veli puhuu Pyhässä Hengessä tämän sanoman. Jos oma pesä olisi hyvin tehty ja pesän asukkaat valvoisivat, ei tunkeutuja pääsisi tekemään tuhojaan. Ainakin epäonnistuisi täydellisessä tuhoamisesta.

        Kansa valvoi kun NL hyökkäsi Suomeen 1939-1945. Ateistinen vihamies joutui luopumaan aikeistaa vallata maamme. Miksi? Siksi, että maassamme oli paljon ihmisiä, isiä, äitejä, lapsia, nuoria ja vanhuksia, jotka huutivat avuksi elävää Herraa Jeesusta.

        Tämän päivän tilanne on aivan samanlainen: Ainoa tosi turva on elävä Jeesus. Jokainen, joka häneen uskossa turvautuu, pelastuu.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
          1. Nostit asiallisesti esille sadattuhannet äitiensä kohtuihin murhattujen suomalaisten kohtalon. Ilman uskoa Jumalaankin on mahdollista ymmärtää, että tämä laillistettu murhaaminen yhdistettynä alhaiseen syntyvyyteen, aiheuttaa demografisen itsemurhan. Loogisesti ajatellen on aivan oikein, että maahamme tulee satojatuhansia maahanmuuttajia. Kun kerran emme tahtoneet ottaa vastaan valkoihoisia, itsemme kasvattamia lapsia, niin joudumme vastaanottamaan tummaihoisia, toisten kasvattamia ”lapsia”.

            Jumala lienee myös ironian mestari.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. TÄSSÄ VASTAUS LEHDISTÖLLE::::Katsokaa ja levittäkää tieto suomessa….tämä on suomen tulevaisuus…
    HUONOLTA NÄYTTÄÄ JOS HOMMA EI LOPU:::::MINÄ OLEN VALMIS PRESIDENTIKSI JA SILLOIN LOPPUU RÄTTIPÄIDEN HYYSÄILY; SUOMI SUOMALAISILLE JA TAOUS KUNTOON:::RIKOLLISET JURISTIT JA TUOMARIT; SEKÄ POLIITIKOT HETI SYYTTEESEEN JA PALJON MUUTA:::::

    https://youtu.be/r9GQF5MJSMI

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  4. Hieno, kerrankin rehellinen otsikko valtamediassa:

    Ilta-Sanomat:

    ” Huomenna vapautuvaa murhaajaraiskaajaa epäillään lenkkeilijätytön murhaajan pahoinpitelystä”.

    Tässä tiivistyy murhaajaeliittimme koko kuva. Maahamme otetaan hysteerisesti ”murhaajaraiskaajia” ja ”murhaajia”.

    Mutta kannattaa panna merkille yksi asia. Tarkoin ja visusti, koska kun köysiä lähitulevaisuudessa rasvataan, niin ei pidä tuntea sääliä.

    Huomatkaa tämä:

    Näiden murhaajaraiskaajien uhreista ei tehdä ikoneja. Heistä kukaan ei välitä. Heitä ei ole eliitille olemassa. Nämä uhrit, nämä viattomat, hienot valkoiset lapset ja nuoret tytöt eivät ole mitään kulttuurimarxistille ja sionisteille. Huomatkaa tämä ja muistakaa se. Tämä eliitti ei ansaitse pienintäkään sääliä, ei tippaakaan. He ansaitsevat vihaa, loppumatonta vihaa ja heidän rangaistuksensa on jo selvä. Jokainen viattoman avunhuuto kuulukoon heidän huuliltaan, jokainen veripisara, jonka viaton lapsi on vuodattanut, valukoon heistä. Olkoon heidän viimeinen hetkensä samanlainen kuin viattoman elävältä poltetun porilaistytön viimeinen hetki.

    Nämä tietoisesti maatamme ja kansaamme vastaan hyökkäävät kulttuurimarxistit ja heidän sionisti-isäntänsä on itse kohtalonsa valinnut. Heitä ei ole meille olemassa ihmisinä.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  5. Vapaamuurarien lapsia pitää kiduttaa ja juottaa niille niiden omien lapsien verta!!

    eikö se mene jakeluun äärimmäinen väkivalta ja kosto on ainoa oikea ratkaisu!!

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
    1. Jos minulla olisi valta, laittaisin koko Suomen kansan vankilaan, ei sillä tavalla selliin, että pääsisivät liikkumaan, vaan kahleilla kiinni seinään. Verenhimoisia petoja kaikki. Ette tunne Jumalaa ja hänen voimaansa (asioitten ratkeaminen on siis ulottumattomissanne). Olette siis ilman ensimmäistäkään voimankipinää. Jumalan edessä olette tyhjää ilmaa, ”ei-mitään”:

      ”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa’assa. – – Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä” (Jes. 40:15, 17).

      Niin ovat surkeasti teidän asianne, kaikki ne (koko elämänne);

      ”Katso, eikö tule se Herralta Sebaotilta, että kansat näkevät vaivaa tulen hyväksi ja kansakunnat väsyttävät itseänsä tyhjän hyväksi?” (Habakuk 2:13). Ja juuri tätähän minä sanonut!

      Vain Jumalassa saatte voiman. Tie hänen yhteyteensä on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus.

      Plusääni(0)Miinusääni(4)
  6. Demla, vasemmistolaisuus, K.J. Lång, Sigmund Freud…

    Raiskaus (naisen) 100 v. kuritushuonetta, kastrointi.
    Raiskaus/ murha (naisen) kuolemantuomio hirttämälllä
    Raiskaus (alaikäinen lapsi sukupuolesta riippumatta) 400 v. kuritushuonetta, kastrointi.
    Raiskaus/murha (alaikäinen lapsi sukupuolesta riippumatta) kuolemantuomio (nyljetään elävältä, jonka jälkeen syötetään valtionvirassa oleville Siolille (elämille).

    Oliskohan tässä tarpeeksi kovat sanktiot. Niin, ja HELVETTIIN!!! kapitalistisen yhteiskunnan luomat ”huonot” ”vibat” .
    Jokainen on vastuussa ITSE omista teoistaan, aivan kuten perkelekin on.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Lutkan munat!! Saatana! Puudelia yrittäis kouluttaa haukkuu lintua puuhun ei siitä pystykorvaa tule!!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Kun UPI:n ”asiantuntijat” julistavat näitä järjenvastaisia uhkakuviaan, tulee ymmärtää yksi erittäin tärkeä seikka: UPI ei ole suomalainen organisaatio. Ei todellisuudessa.

    Se ei palvele Suomea tai suomalaisia – se palvelee isäntäänsä, kansainvälistä ”Eliittiä”. Se on osa ”Eliitin” luomaa valtarakennelmaa, jonka juuret juontavat Cecil Rhodesin perustamaan Round Table -salaseuraan. UPI:n ”tutkimukset” tai ”asiantuntijalausunnot” ovat puhtaasti poliittisiin tarkoituksiin valjastettuja propagandan työkaluja.

    Kun UPI antaa lausunnon, se on käytännössä Chatham Housen sanelema lausunto. Kun Chatham House sanelee lausunnon, se on Round Tablen lausunto. Suosittelen arvioimaan UPI:n lausuntoja nämä tosiseikat muistaen.

    Aiheesta enemmän kirjoituksessa RIIA & The Round Table.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  9. http://www.alt-market.com/articles/3000-the-central-banks-are-now-ready-to-launch-their-brave-new-world

    Tarkotuskin on tuhota dollari reservi valuuttana sdr basket uusi ja siitä kärsii koko jenkit!!

    n reality, the basket currency system the elites are pushing for falls under the umbrella of the IMF’s Special Drawing Rights. Meaning a switch away from the dollar into the SDR will result in even MORE centralized power for the elites. That is not a multi-polar world; it is a uni-polar one.

    http://www.alt-market.com/articles/2993-globalism-is-a-barbaric-relic-voluntary-tribalism-is-the-future

    TÄMÄ ON HARVOJA OIKEITA JOTKA OVAT OLLEET OIKEASSA IÄT JA AJAT JA JOTKA OSAAVAT LUKEA ELIITIN SUUNNITELMIA!!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Kyllä pitäis Tämäkin neekeri hakata vesurilla paskaksi!!!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat