87-vuotias saksalaisrouva vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä!

87-vuotias rouva Ursula Haverbeck tuomittiin tällä viikolla Saksassa vankeuteen ”kapinan lietsomisesta”. Syy kummalliseen tuomioon oli se, että Haverbeck totesi julkisuudessa, ettei juutalaisten ”joukkotuhonnasta” ole lainkaan todisteita.

Haverbeck on saanut kuluneen vuoden aikana paljon julkisuutta. Vajaa vuosi sitten hän haastoi Saksan juutalaisen neuvoston oikeuteen valehtelusta, koska järjestö väittää ”holokaustin” tapahtuneen.

Keväällä hän esiintyi saksalaisella Das Erste –televisiokanavalla ja todisti juutalaisten joukkotuhonnan perättömäksi sota-ajan propagandaksi.

Pian televisioesiintymisen jälkeen Saksan poliisi rynnäköi Haverbeckin kotiin. Haverbeck ei ole panetellut, uhkaillut tai loukannut ketään ihmistä tai ihmisryhmää. Poliisi iski hänen asuntoon ainoastaan siksi, että hän tahtoi herättää julkista keskustelua siitä, kuinka ristiriitainen valtavirtaisen historian tarina toisen maailmansodan tapahtumista on.




Oikeudenkäynti

Haverbeck saapui oikeuteen itsevarmasti ilman avustajaa. Syyttäjältä hän kysyi, millaisia todisteita tämä on nähnyt siitä, että Auschwitz oli ”tuhoamisleiri”.

Saksan lakien mukaan valtavirtaisen holokaustitarinan kumoavia tutkimuksia ei saa käsitellä edes oikeudessa. Syyttäjän ei tarvitse todistaa kaasukammiomurhia, ja puolustus ei saa esitellä esimerkiksi Germar Rudolfin kemiallisia tutkimuksia, jotka kumoavat kaasukammiovalheen.

Toisin sanoen ”holokaustin” kiistämisestä syytetyt eivät saa puolustaa itseään oikeudessa tai he saavat entistä ankaramman tuomion. Haverbeckiä tämä ei kuitenkaan kiinnostanut, vaan hän esiintyi oikeudessa yhtä rohkeasti kuin saksalaistelevision haastattelussa. Oikeudenkäyntiä seuranneiden mukaan tämä raivostutti tuomaria, jolle Haverbeck totesi, että Saksan sananvapauslait on säädetty valheiden suojelemiseksi.

Haverbeck totesi, ettei häntä tule tuomita uudelleen, sillä hänellä on jo kolme kapinanlietsomistuomiota – kahdet sakot ja yksi ehdollinen vankeusrangaistus. Tämä ei kuitenkaan tuomaria kiinnostanut, vaan 87-vuotias isänmaallinen rouva tuomittiin 10 kuukauden vankeusrangaistukseen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen.

Oikeudenkäynnin jälkeen Haverbeckiä odotti oikeustalon ulkopuolella hurraavien tukijoiden joukko. Heidän mukaansa tuomio oli järjetön. Haverbeckin taistelu jatkuu rikollisen ”oikeusjärjestelmän” mielivallasta huolimatta.

 

Lue myös:

Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
86-vuotias nainen haastaa Saksan juutalaiset oikeuteen valehtelusta!
Ursula Haverbeck, ”holokausti” ja oikeudenkäynnit
Poliisit tunkeutuivat 86-vuotiaan ”holokaustia” epäilevän rouvan kotiin!
Ursula Haverbeck kutsuu sisäministerin kriittiseen holokaustikonferenssiin
”Holokaustin” epäilystä vangitun Horst Mahlerin tila kriittinen – vapauttamista vaaditaan

2 kommenttia

  1. ”Saksan lakien mukaan valtavirtaisen holokaustitarinan kumoavia tutkimuksia ei saa käsitellä edes oikeudessa.”

    Reservin majuri, opetusneuvos Erkki Hautamäki on tehnyt tutkimusta Suomen talvi- ja jatkosodan kielletystä historiasta.

    Hautamäki on saanut käsiinsä Marsalkka Mannerheimin salaisen asiamiehen Vilho Tahvanaisen laatimista asiakirjoista kopiot. Alkuperäiset luovutettiin Paasikivelle, mutta niiden nykyinen olinpaikka ei ole tiedossa.

    Mainituissa asiakirjoissa on kohta: ”Toveri Kansankomissaari A. J. Vyshinski esitti luettelon saksalaisille puolustusasianajajille niistä kysymyksistä, joita ei saa Nurnbergin oikeuden käynnissä esittää, eikä asettaa vastattavaksi…”.

    Eli Saksassa ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä toista maailman sotaa koskevissa asioissa koskaan.

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
    1. Saksa on ollut yli 70 vuotta kulissien takaa TALMUDISTI-juutalais-johtoisen USA:n miehittämä maa – sieltä saksalaisten arkki-maanpetturi Merkel saa ohjeistuksensa, eikä vain Saksan vaan koko Euroopan tuhoamiseksi maahantunkeutuja-invaasiolla.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat