5 yrttiä, jotka tuovat unen

Uni on yksi terveyden tukipilareista. Elämä on kuitenkin täynnä stressitekijöitä, jotka voivat vaikuttaa unensaantiin ja lopulta tyrehdyttää sisälläsi virtaavan elämänvoiman, mistä seuraa krooninen uupumus ja vaivaisuus. Onneksi luonto on suonut meille yrttejä, joiden avulla tasapaino voidaan jälleen saavuttaa, saat unen päästä kiinni ja nukut sikeästi. Jos olet kyllästynyt pyörimään sängyssä kaiken yötä, alla mainitut yrtit auttavat parhaiten nukahtamaan.

Tooniset yrtit auttavat nukahtamaan tasapainottamalla ja vahvistamalla

Kannattaa kokeilla ensimmäisenä toonisia yrttejä, jotka antavat keholle positiivista energiaa ja auttavat saavuttamaan tasapainotilan. Nämä yrtit vahvistavat mieltä ja ajavat tiehensä modernin elämäntavan aiheuttaman henkisen pahoinvoinnin ja stressin. Niillä on hyvin hienovarainen vaikutus.

Rohtokoisio – Tämä ensisijassa Ayurvedassa käytetty yrtti kuuluu koisokasvien heimoon. Sitä on pidetty arvossaan tuhansien vuosien ajan, sillä se auttaa elimistöä selviämään stressistä. Rohtokoisio häivyttää ahdistuksen ja mieli on taas kirkas ja tyyni. Nämä vaikutukset johtuvat aivojen GABA-reseptorien aktivoitumisesta. Rohtokoisio on adaptogeeni, mikä tarkoittaa, että se vaikuttaa rauhoittavasti ahdistuneilla ja stimuloivasti niillä jotka tuntevat olonsa vetämättömäksi.

Rohtokoisio on luontainen apu uupumukseen ja mataliin energiatasoihin. Perinteisesti sitä on myös käytetty alentamaan kortisolia, lievittämään kipua ja iho-ongelmien, diabeteksen ja nivelreuman hoidossa. Tri Andrew Weil suosittelee nauttimaan 500 mg rohtokoisiouutetta ennen nukkumaanmenoa unenlaadun takaamiseksi.

Pyhäbasilika – Tämä yrtti voi palauttaa kortisolitasot normaaliksi, mikä alentaa stressivastetta ja auttaa nukahtamaan. Myös Tulsina tunnettu pyhäbasilika on yksi perinteisen holistisen Ayurveda-terveysopin tärkeimmistä yrteistä. Pyhäbasilika virittää kehon lisäämään voimaa, kestävyyttä ja sietokykyä ja pitää yllä kehon luonnollista tasapainoa. Siitä on hyötyä paniikkikohtausten hoidossa.

Pyhäbasilika on sukua basilikalle, jota käytetään mausteena. Intiassa pyhäbasilikaa kasvatetaan ruukuissa sisätiloissa, jotta se suojaisi perhettä sairauksilta, kuten virusinfektioilta. Tohtori Crescence Allen suosittelee pyhäbasilikaa nautittavan tinktuurana (1:5 tai 1:2 laimennoksena) 40-60 tippaa kolmesti päivässä tai teenä tai kapselimuodossa.

Rauhoittavat yrtit tuovat unen rauhoittamalla hermostoa

Jos tooniset yrtit eivät ole riittävän tehokkaita, seuraava askel on käyttää yrttejä, joilla on rauhoittava vaikutus ja jotka vaikuttavat rentouttavasti keskushermostoon. Niitä kutsutaan nerviineiksi.

Rohtovirmajuuri – Myös tämä yrtti on adaptogeeni, ja sitä on käytetty keskiajalta lähtien, sillä se kykenee häivyttämään ylimääräisen energian ja rauhoittaa hermostoa. Mainessa toimivan Avena-instituutin perustaja Deb Soule neuvoo, että jos et ole aiemmin käyttänyt rohtovirmajuurta unettomuuteen, aloita varovasti 5-10 tipalla tinktuuraa ja seuraa kuinka kehosi reagoi. Nosta annostusta muutaman päivän aikana ½-1-teelusikalliseen. Annostus on aikuisille suositeltava määrä.

Rohtovirmajuuren nauttiminen nukkumaan mennessä voi lyhentää syvään uneen vaipumiseen tarvittavaa aikaa. Sitä on käytetty menestyksekkäästi niskakivun, korkeiden kortisonitasojen, selkäsäryn, päänsäryn, korkean verenpaineen ja vatsanväänteiden hoidossa, ja se voi helpottaa nopeasti astmakohtauksen saaneen oireita.

Adaptogeenisiä yrttejä voi käyttää kahdesta neljään kertaa päivässä jopa kuuden kuukauden ajan auttamaan palauttamaan kehon järjestelmien tasapaino. Deb muistuttaa, että tinktuuroiden käytön lisäksi adaptogeeneja voi nauttia teenä tai keiton muodossa.

Humala – Oluenjuojat saavat nauttia humalan rentouttavasta vaikutuksesta. Vuosisatoja sitten eurooppalaisilla humalaa poimineilla maatyöntekijöillä oli tapana nukahtaa kesken työn, ja tämän vuoksi humala opittiin tuntemaan luontaisena unirohtona. Nykyään saksalainen Commission E, joka on sikäläinen Elintarviketurvallisuusviraston vastine, on sallinut humalan käytön ahdistustapauksissa ja unettomiin öihin. Tämä yrtti toimii mainiosti yksinään ja myös yhteisvaikutuksessa rohtovirmajuuren kanssa. Mutta toisin kuin synteettiset unilääkkeet, joiden vaikutus muistuttaa nuijanukutusta, nämä yrtit ovat mietoja ja niillä on hyvin vähän sivuvaikutuksia. Nauttimisen jälkeen tunnet olosi virkistyneeksi, etkä pode krapulaa. Humalaa voi nauttia teenä tai kapselimuodossa.

Kalifornianunikko – Tämä yrtillä on hellävaraisen rauhoittava vaikutus, ja se on erityisen sopiva fyysisen tai emotionaalisen kivun lievitykseen ja kehon rentouttamiseen. Sekä emotionaalinen että fyysinen kipu voimistuvat yön aikana, ja yleensä seurauksena on univaje, joka hidastaa paranemista, pahentaa uupumusta ja voi johtaa alakuloon ja aiheuttaa masennusta. Kalifornianunikon on osoitettu lievittävän yöllistä kipua ja edistävän unta aiheuttamatta fyysistä riippuvuutta tai vakavia sivuvaikutuksia.

Kalifornianunikon aktiiviset alkanoidit sitoutuvat opioidi- ja serotoniinireseptoreihin, mihin kipua lievittävä vaikutus perustuu. Opioidireseptorien stimulointi estää kivun tunteen aivoissa ja estää kiputuntemusta kulkeutumasta selkäytimestä aivojen korkeampiin keskuksiin. Kalifornianunikkoa voi nauttia kapselimuodossa tai teenä tai tinktuurana. Sitä voi käyttää yhdessä rohtovirmajuuren ja humalan kanssa tai sellaisenaan.

Luovu lääkekeskeisestä ajattelusta

Suurin osa meistä on kasvanut Lännessä, jossa lääketeollisuus sanelee säännöt. Jos haluat parantua, niele pilleri ja odota tunti. Jos se ei auta, kokeile jotain muuta. Mutta tällainen ajattelutapa ei käy päinsä yrttien kanssa. Yrtit toimivat hitaasti, hellävaraisesti ja huomaamattomasti, ja ne edellyttävät kärsivällisyyttä ja uskoa. Mutta vaikka niillä on hellävarainen vaikutus, yrtit voivat vaikuttaa lääkkeiden toimintaan. Tämän takia yrttejä kannattaa käyttää herbalistin tai naturopaatin alaisuudessa.

 

Lähde: Alignlife.com

Lue myös:

Parhaat yrtit unettomuuteen
Kasvien eteeriset öljyt auttavat nukahtamaan
Nämä 12 kasvia auttavat nukkumaan paremmin
Mahtava Ashwagandha

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat