Tri Andrew Kaufman heittää koko virologian roskakoriin

Ei ole olemassa viruksia.

Suomennos pari kuukautta sitten Meksikossa pidetyn esitelmän alkuosasta, seuraavan videon jaksosta 2.30 – 36.20,

Dr. Kaufman | Surviving The Age of the Virus.

(Tai myös tämä video: Surviving The Age Of The Virus – Dr. Andrew Kaufman at Anarchapulco 2022.)

Omat selvennykseni ja kommenttini hakasuluissa.

Tervehdys kaikille. Tahdon kiittää kaikkia teitä ”anarkisteja” saamastani lämpimästä vastaanotosta tässä tapahtumassa. Se on ollut todella nautinto, ja olen ollut todella vaikuttunut siitä lääketieteellisen ja biologisen tietämyksen määrästä, joka teillä kaikilla on.

Tiedän, että me kaikki ymmärrämme saaneemme kokea mahdollisuuden täällä tämän plandemian [= etukäteen suunnitellun pandemian] aikana, mutta ei ainoastaan mahdollisuuden vaan myös välttämättömyyden, sillä jos me emme saa tietoa terveydestä, siitä, kuinka kehomme toimivat ja kuinka parantua, silloin olemme vaarassa. Siitä aion puhua tänään.

Olen puhunut tästä aiheesta, viruksen olemassaolosta, paljon, ja ajallisten rajoitusten vuoksi esitän tänään yleiskatsauksen asiasta. Tahdon teidän kuitenkin tietävän, että niille, jotka haluavat perehtyä asiaan syvällisemmin, on olemassa runsaasti materiaalia.

Kumoan ja osoitan vääräksi ensin virologian [opin viruksista ja virustaudeista], ja siirryn sitten puhumaan luonnollisen parantamisen tarvikkeista ja hieman myös siitä, kuinka on mahdollista hoitaa käytännössä mikä tahansa terveyttä kohtaava äkillinen tilanne omilla ehdoillamme kotona.

Miksi kaikkein tärkein kysymys on: onko tätä SARS-CoV-2-virusta [koronavirusta] todellisuudessa olemassa?

[Videon kohdassa 3.53 esiin tulee kuva, jossa lukee tuo tri Kaufmanin kysymys, ja kuvan oikeassa laidassa on kahden taiteilijan tietokoneella luoma näkemys ”viruksesta”].

Tarvitsemme hieman logiikka ja järjen käyttöä, kuten Carl Sagan sanoo: ”Erikoiset väitteet vaativat erikoisen näytön” [tästä myös kuva videon kohdassa 4.09]. Ja sellainen erikoinen väite on esitetty, että maailmassa on kiertämässä jokin tyhjästä ilmestynyt näkymätön partikkeli, joka aiheuttaa pahimman sairauden sataan vuoteen, mikä sitten oikeuttaa kaiken sen tyrannian, jonka kohteeksi olemme joutuneet.

Mutta, kuten Hitchens’ Razorin järjenkäytön ja filosofian periaate kuuluu [tästäkin kuva videon kohdassa 4.39], se, mistä esitetään väite ilman todistusaineistoa, voidaan hylätä ilman todistusaineistoa.

Monet ihmiset, jotka arvostelevat työtäni, jota olen tehnyt, käyttävät loogista virhepäätelmää. Nämä ovat järjenvastaisia argumentteja, jotka turmelevat todella aitoa keskustelua ja ajatustenvaihtoa, ja tahdon kiinnittää huomionne pariin sellaiseen, koska olen varma, että te kaikki olette kohdanneet niitä tästä aiheesta ihmisten kanssa keskustellessanne, ja usein he käyttävät näitä tekniikoita.

Esimerkiksi tunteeseen vetoaminen, olemme nähneet tunteen tulevan mukaan näihin keskusteluihin monta kertaa. Yksi, jonka tahdon erityisesti tuoda esiin täällä, on todistustaakka, koska monet ihmiset sälyttävät todistustaakan minun harteilleni, vaikka se on väärin. Haluan tuoda tässä selvästi julki, että minä en esitä mitään väitteitä eikä minulla ole mitään teorioita, ja lain yksi perusohje sanoo, että sillä, joka esittää väitteen, on todistustaakka. Tieteellinen järjestelmä, virologian toimiala, on esittänyt väitteen, ja minä yksinkertaisesti olen tutkimassa ja kumoamassa tuon väitteen tueksi esiin tuotua todistusaineistoa.

Tietenkin myös minä olen kohdannut paljon henkilöäni vastaan suunnattuja hyökkäyksiä, esimerkiksi: ”et ole virologi, et ole edes lääkäri”, ja muuta tuollaista, millä ei ole merkitystä, koska jokainen teistä, oppiarvosta, koulutustasosta ja taustasta riippumatta, kykenette ymmärtämään tiedettä ja tieteellisiä kokeita ja sitä, kuinka tulee tarkastella informaatiota ja kuinka saada selvää, mikä pitää paikkansa ja mikä ei.

Nämä ovat taitoja, joita meidän kaikkien täytyy kehittää nyt, ja tiedän, että monet teistä olette jo tehneet sitä, mutta tämä on todella haaste, emmekä saa antaa kieltäjien, jotka yrittävät suistaa pois raiteilta aidon mielenkiinnon, aidon löytämisen ja todellisen totuuden, pysäyttää meitä.

[Videon kohdassa 6.58 tulee esiin etusivu professori John P. A. Ioannidisin esseestä ”Why Most Published Research Findings are False” (suom. Miksi useimmat tieteellisen tutkimuksen tulokset ovat vääriä].

Tämä [yllä mainittu] artikkeli julkaistiin 17 vuotta sitten, ja se on yksi tieteellisen kirjallisuuden useimmin siteeratuista tutkimuksista, ja silti näyttää siltä, että me kaikki olemme unohtaneet, että yli puolet kaikista julkaistun tieteellisen tutkimuksen tuloksista on vääriä, todistettavasti vääriä.

Professori Ioannidis toimii Stanfordin yliopistossa, ja hän on hyvin valtavirtainen ja kunnioitettu henkilö, ja hän on myös ollut kriittinen kuolemien määrien ja infektioiden määrien liioittelun vuoksi matemaattiselta näkökannalta, mutta – valitettavasti – hän ei ole tutkinut samaa aineistoa kuin minä.

Luulen, että me kaikki tiedämme, millä totuusspektrin alueella virologia on [so. väärien tulosten alueella].

[Videon kohdassa 7.44 nousee esiin kuva, jossa lukee ”’Viruslähtökohta’ on kaiken tyrannian juuri”, tyrannian, johon kuuluvat PCR-testit (jos ei ole virusta, sille ei voi olla testiäkään), rokotteet, karanteenit, sulkutilat, maskinkäyttövelvollisuudet, väitetyt Covid-kuolemat (jos ei ole viruksen aiheuttamaa Covidia, Covid ei voi aiheuttaa kuolemia) ja yritysten sulkemiset].

Tässä [yllä mainitussa kuvassa] ovat kaikki ne asiat, jotka kaikki johtuvat viruksen olemassaolosta, käytännössä kaikki ne kohtaamamme asiat, jotka aiheuttavat meille stressiä maailmassa juuri nyt, erottavat meidät niistä, joita rakastamme, ja tekevät matkustamisen hyvin, hyvin vaikeaksi, vaikka me kaikki [Meksikon tapaamiseen tulleet] olemme onnistuneet siinä.

[Videon kohdassa 8.15 kuva, jossa lukee: Miksi tämä on niin tärkeää? Koska se on TOTUUS! Usko viruksiin kätkee sairauksien todelliset syyt ja niiden hoidot ja tukee vääriä tarinoita, kuten tarinaa nimeltä ”biologiset aseet”].

Miksi tämä on niin tärkeää? Totuus on aina tärkeydessä ensimmäisellä sijalla, mutta myös jos ihmisellä on se väärä usko, että virukset ovat todellisia ja aiheuttavat näitä pelottavia sairauksia, joita voidaan julistaa milloin vain, hänestä tulee suojaton, suojaton vääriä kertomuksia vastaan, suojaton oikeuksien menettämistä vastaan ja suojaton vapauden menettämistä vastaan.

Todistus virusten, ja erityisesti tämän viruksen, olemassaolosta lepää kolmen pilarin varassa, ja käyn niitä läpi kanssanne tänään.

Ensimmäinen pilari on niin sanottu viruksen ”eristäminen”, jossa he muuttavat eristämisen määritelmää, ja selitän tätä myöhemmin lisää.

Toinen pilari ovat elektronimikroskoopilla otetut kuvat, eivät siis tietokoneella tuotetut kuvat, joita taiteilija tekee.

Kolmas pilari on in silico [tietokoneella tehtävä] genomin sekvensointi, ja se ei perustu ketjuun.

VIROLOGIAN TUKIPILARI 1, ”ERISTÄMINEN”

Tällaiselta [ks. videon kuva kohdassa 9.42] oikea eristämiskoe näyttäisi, ja tämä on tehty muilla nanomittaluokan partikkeleilla, sellaisilla kuin eksosomit, jotka tulevat omista kehoistamme vasteena myrkyttymiselle tai säteilyn tai stressin tai syövän yhteydessä, ja myös niillä, mitä he kutsuvat yksisoluisissa organismeissa oleviksi viruksiksi, kuten bakteerien bakteriofageilla, ja myös merilevistä löydettävillä ns. jättiviruksilla, joista erään löysi tri Stefan Lanka, josta puhun myöhemmin.

Kuvasta näkyy, että sairaasta henkilöstä otetaan näyte, joka on vasemmalla alhaalla olevassa koeputkessa. Sitten se laitetaan suodattimen läpi suuremman aineksen, debriksen, ihmisen solujen, bakteerisolujen ynnä muun, poistamiseksi, ja sitten se menee kuvassa ylhäällä näkyvään koeputkeen, jossa näkyy sinisen ja vihreän värejä, jotka edustavat sakkaroosiliuoksen eri konsentraatioita, ja sitä kutsutaan tiheysgradientiksi, koska mitä enemmän sakkaroosia liuoksessa on, sitä tiheämpi se on.

Koeputkea pyöritetään suurella nopeudella ultrasentrifugissa määrätyn ajan, ja silloin koeputkeen ylhäälle laitettu suodatettu näyte alkaa vaeltaa putkessa alaspäin, kunnes se tulee kohtaan, johon jää kaikki se aines, jonka tiheys on sama. Kaikki partikkelit, joilla on sama koko, muoto ja tiheys, muodostavat siis tiiviin juovan, kuten oikealla yläkulmassa olevan koeputken vihreän kerroksen keskellä oleva juova demonstroi.

Tuo on siis puhdistusmetodi, ja juovan partikkelit voidaan ottaa ulos neulan tai pipetin avulla, ja sitten niitä voidaan tutkia, määrittää, mistä ne koostuvat, katsoa niitä mikroskoopilla, ottaa pois niiden mahdollinen geneettinen materiaali ja sekvensoida se, jne.

Tämä on tehty bakteriofageilla ja eksosomeilla monta, monta kertaa, ja itse asiassa on julkaistu artikkeleita muistakin noiden partikkeleiden puhdistusmetodeista, jotka ovat vielä hienompia ja uudempaa teknologiaa; sentrifugitekniikkahan on ollut käytössä jo ainakin 1940-luvulta lähtien.

Oikeaan eristämiseen heillä siis on täydet teknologiset mahdollisuudet.

Kun he ovat puhdistaneet esimerkiksi bakteriofaginäytteen, sitten mikroskooppikuva kuvassa alhaalla oikealla näyttää, miltä bakteriofagit näyttävät. Niillä on erittäin selvästi erottuva muoto, kuusikulmainen pää ja sitten häntä. Kuvassa ei näy mitään muuta, ja kaikki partikkelit ovat samanlaisia. Nuo pienet pilkut ja kuplat ovat vain artefaktia, tausta-artefaktia, koska ollaan suurentamisen rajoilla. Kaikki todelliset partikkelit ovat kuitenkin identtisiä, sama muoto, sama koko, ja siitä tiedetään, että ne ovat todellinen asia.

Seuraavaksi kuulemme, mitä Luc Montagnier sanoo. Hän kuoli hiljattain, ja tahdon tietenkin olla kunnioittava jokaiselle, joka kokee ennenaikaisen kuoleman. Hän on tärkeä hahmo, koska hänelle myönnettiin Nobelin palkinto väitetystä HIV:n löytämisestä [HIV = Human Immunodeficiency Virus, jonka on väitetty aiheuttavan AIDS:ia]. Tässä haastattelussa, hänen omilla kriteereillään, hän itse asiassa myöntää, ettei hän todellisuudessa löytänyt mitään virusta.

[Montagnierin haastattelu alkaa videon kohdasta 13.39]:

Haastattelija: Okay, luulen, että olen saanut väärää opetusta; minulle opetettiin, että puhdistamisosan tarkoitus oli saada kaikki proteiinit viruksesta.

Montagnier: Ei ole.

Haastattelija: Mikä puhdistamisen tarkoitus sitten oli?

Montagnier: No, varmistaa, että virus on todellinen.

[haastattelu loppuu].

[Tri Kaufman toistaa]: ”Varmistaa, että virus on todellinen.”

[Heti perään, videon kohdassa 14.00, esitetään, mitä Luc Montagnierin apuna toiminut elektronimikroskoopin käyttäjä tri Charles Dauget totesi videolle tallennetussa haastattelussa v. 2005: ”Emme ole koskaan nähneet viruspartikkeleita puhdistetussa virusgradientissa. Se, mitä me koko ajan näimme, oli soludebristä, ei viruspartikkeleita”].

[Videon kohta 14.13: kuva oikein suoritettavasta kontrollikokeesta].

Kuten tuosta videosta olemme nähneet, virus on puhdistettava sen osoittamiseksi, että se on todellinen.

Onko kukaan nähnyt SARS-CoV-2:n [koronaviruksen] puhdistamista? Onko kukaan nähnyt, mitä informaation vapautta koskevan lain [Suomessa julkisuuslain] perusteella tehtyihin pyyntöihin saada todisteet puhdistetusta SARS-CoV-2:sta on vastattu? Kaikkiin pyyntöihin on saatu vastaus, että todisteita ei ole.

Tieteellisiin kokeisiin liittyy se tärkeä periaate, että aina on tehtävä kontrollikoe. Kun näet suunnitellaan koe jonkin tietyn asian testaamiseksi, kuten esimerkiksi onko näytteessä virusta [vaikka todellisuudessa viruksia toki ei ole olemassa; tässä on vain kuvitteellinen esimerkki], ja tahdotaan varmistaa, että näyttö, joka saadaan, tarkoittaa sitä [virusta] eikä jotakin muuta, silloin suoritetaan koe kokonaan ilman virusta ja saadaan varmuus siitä, että saadaan erilainen tulos, siis negatiivinen tulos, ja kun sitten virusta lisätään, silloin tiedetään, että tulos tulee siitä [viruksesta] eikä kokeesta [sen olosuhteista] itsestään.

Näin tuo kontrollikoe siis tehdään. Otetaan sama keuhkonestenäyte, mutta terveestä henkilöstä, tai ehkä ei käytetä lainkaan mitään biologista näytettä, ja tämäkin on korrektia, sitten näyte suodatetaan ja puhdistetaan, samoja vaiheita seurataan, mutta sitten mikroskoopissa ei näy mitään, koska tämä on kontrollikoe, eikä siinä oleteta löytyvän viruksia.

[Videon kohdassa 16.02 kuva ”Viruksen ’eristäminen’ soluviljelmässä”].

Tämä [yllä oleva kuva] näyttää, mitä he tekevät virologiassa. He ottavat aluksi biologisen näytteen sairaasta henkilöstä, sitten he suodattavat sen samalla tavalla, ja joskus he sentrifugoivat hieman, mutta siinä vain poistetaan isoja partikkeleita, eikä se ole mikään puhdistamisvaihe, joten tästä ei pidä hämääntyä. Sitten he lisäävät sen vieraaseen soluviljelmään. Tämä on kyllä varsin mielenkiintoista, koska viruksista he kertovat meille, että ne tunkeutuvat kehoomme ja tässä tapauksessa keuhkokudokseen ja lisääntyvät keuhkoissa aiheuttaen siellä vahinkoa ja tehden ihmiset sairaiksi ja ehkä vuoteenomiksi.

Toisin sanoen viruksia jo viljellään sairaana olevassa ihmisessä, mutta sitten he sanovat, etteivät he saa tarpeeksi [viruksia] siitä, ja siksi he viljelevät sitä vieraissa soluissa. Kiinnostavaa on, että he käyttävät tavallisesti apinoiden munuaisten soluja, eivät edes ihmisen, eivät edes keuhkojen tässä tapauksessa.

He tekevät muutakin. He käyttävät hyvin epätavallisia olosuhteita tässä viljelmässä. He lopettavat ravinnonsaannin kokonaan, he lisäävät antibiootteja kaksin- tai kolminkertaisen määrän normaaliin verrattuna, ja he valitsevat tiettyjä antibiootteja, jotka sattuvat olemaan myrkyllisiä munuaisille, vaikka he käyttävät viljelmissä munuaissoluja. Heidän on pakko lisätä naudan sikiöseerumia, joka on ravinnon lähde, ja siinä on erityisiä vaikuttavia tekijöitä eläimen sikiöstä, aivan kuten monet teistä ovat kuulleet ternimaidon terveyshyödyistä, ensimmäisen maidon, jota vauvan on tarkoitus juoda. Vauvoissa ja sikiöissä on jotakin erityistä, ja me tunnemme sikiön kantasolutkin. Naudan sikiöseerumin tarkoitus on varmistaa, että solut pysyvät elossa tarpeeksi kauan, niin että he voivat tehdä kokeen, koska kaikki nuo muut myrkyt ovat riittäviä tappamaan ne heti paikalla.

Kun he viljelevät näitä soluja, he katsovat ensin vähemmän suurentavalla mikroskoopilla, eivät elektronimikroskoopilla, ja he katsovat monia soluja, ja tältä [em. kuvassa oikealla alhaalla videon kohdassa 18.24] ne mikroskoopilla katsottuna näyttävät. Ne näyttävät sairailta, pelkästään katsomalla niitä. Siellä on reikiä, noita läiskiä, ja tuollaista muutosta sanotaan sytopaattiseksi efektiksi [soluja tuhoavaksi ja tappavaksi vaikutukseksi]. Kyseessä on ei-spesifinen soluvaurio, siis kun meillä on soluja ja me kohtelemme niitä huonosti, saamme aikaan sytopaattisen efektin.

Kuitenkin tuo sytopaattinen efekti selitetään ensitodisteeksi viruksesta, koska sen väitetään aiheutuvan viruksesta [spesifisestä syystä siis]. Mutta ajattelivatko he, että keuhkonesteessä tai itse kokeessa saattaisi olla jotakin muuta, joka saattaisi aiheuttaa sen? Joten tekivätkö he kontrollikokeen?

[Videon kuvassa 19.07 näkyy John Franklin Endersin kuva ja ensimmäinen sivu hänen tutkimuksestaan sekä kolme sitaattia].

No, he eivät tee kontrollikokeita enää, mutta he tekivät yhden v. 1954, ja tämä [kuvassa näkyvä henkilö] on John Franklin Enders, Nobelin palkinnon voittaja poliorokotteen valmistamisen ja kehittämisen auttamisen vuoksi. Siitä häntä ei tunneta, mutta siitä hän sai Nobelin palkinnon.

Se, mitä hän varsinaisesti teki, oli se, että hän muokkasi poliorokotteen valmistusprosessin tuhkarokkoa varten, eikä hän sanonut tätä tuohon aikaan, mutta myöhemmin tästä tuli se koe, jota äsken kuvasin ja joka esitetään todisteena virusten olemassaolosta. Hänen tuhkarokkokokeensa oli käytännössä sama proseduuri [menettelytapa], mutta hän lisäsi näytteeseen maitoa. Kokeessaan hänellä oli tuhkarokkopotilaita, hän otti heiltä räkänäytteen, lisäsi maitoa, pani näytteen apinan munuaissoluviljelmään, katkaisi ravinnonsaannin, lisäsi antibiootteja ja sai sytopaattisen efektin.

Hän kuitenkin teki myös kokeen ilman tuhkarokkovirusta [so. otti näytteen terveestä henkilöstä], ja pani näytteen munuaissoluviljelmään, lisäsi antibiootteja, katkaisi ravinnonsaannin, ja arvatkaapa mitä: hän sai saman sytopaattisen efektin!

[Videon kuvassa olevista] siteerauksista näkyy kuvaus tästä, ja ylhäällä oikealla oleva siteeraus sanoo: ”On pidettävä mielessä, että sytopaattiset efektit, jotka pinnallisesti muistuttavat niitä, jotka ovat seurausta tuhkarokkoa aiheuttavien taudinaiheuttajien infektiosta, saattavat mahdollisesti olla apinoiden munuaiskudoksessa läsnä olevien muiden viruspartikkeleiden aiheuttamia”, ja toisessa kohdassa hän sanoo, että ne ovat tuntemattomien tekijöiden aiheuttamia – ei kovinkaan varmaa.

Pohjimmiltaan tämä herättää suuria epäilyksiä tätä koetta kohtaan, koska kontrollikokeessa saadaan samat tulokset. Tässä tiedemiehen tulisi perääntyä ja suunnitella uusi koe. Sen sijaan tätä koetta on kuitenkin sovellettu ja toistettu satoja ja satoja kertoja, ja joka kerta väitetään, että on löytynyt jokin virus, niiden joukossa myös SARS-CoV-2 [koronavirus].

[Videon kohdassa 21.07 kuva, jossa on otsikkona: Tri Stefan Lankan kontrollikoe].

Hiljattain, viime vuonna, eräs virologi, joka jätti virologian akateemisen toimialan opittuaan tuntemaan sen totuuden, josta kerron teille tänään, tri Stefan Lanka, työskenteli erään anonyymin akateemisen tiedenaisen kanssa, joka ei halua kenenkään tietävän, että hän suoritti nämä kokeet laboratoriossaan.

Tri Lanka toisti kontrollikokeen, ja tällä kertaa hän ei lisännyt soluviljelmään mitään biologista näytettä. Hänellä oli soluviljelmä, hän nälkiinnytti sitä, hän myrkytti sitä, mutta hän ei lisännyt mitään biologista näytettä, ja hän sai saman tuloksen, sytopaattisen efektin!

[Videon kohdassa 21.56 mikroskooppikuvat tri Lankan kontrollikokeista].

Tässä ovat varsinaiset valokuvat kokeesta. Ylimmällä rivillä ovat ennen kokeen alkua kuvatut soluviljelmät, jotka saivat tuolloin normaalin ravinnon, ei antibiootteja, ei naudan sikiöseerumia. Vasemmanpuoleinen pystyrivi on tämän kontrollikokeen kontrolli. Tri Lanka tiesi kontrollikokeista, ja hän teki selväksi, että hän teki omansa.

Kun hän ei muuttanut ravinnonsaantia eikä lisännyt antibiootteja, viljelmät olivat normaaleja. Toisessa pystyrivissä vasemmalta oli ravinnonsaannin osittainen katkaiseminen – minä kutsun sitä bikini-ravinnoksi. Voitte nähdä, ettei se ole aivan yhtä normaali kuin kontrolli, mutta sitä ei kuitenkaan voi sanoa täydeksi sytopaattiseksi efektiksi. Kolmas pystyrivi vasemmalta, jossa he lisäsivät ravinnonsaannin osittaisen katkaisemisen oheen myös antibiootit, on se todellinen kontrollikoe, ja siinä voidaan nähdä läiskittymistä ja sytopaattinen efekti. Viimeisessä, oikeanpuoleisessa pystyrivissä he lisäsivät ravinnonsaannin osittaisen katkaisemisen ja antibioottien oheen myös hiivaa [jossa on RNA:ta] eri syystä jatkoa ja genomikokeita varten, mutta nähtävissä on, että vain jokin määrä hiivasta peräisin olevaa RNA:ta teki siitä myrkyllisemmän. Kun lisätään keuhkonestettä, jossa on paljon RNA:ta, niin voisiko vain keuhkonesteen RNA myös olla vaikuttamassa näitä sytopaattisia efektejä?

VIROLOGIAN TUKIPILARI 2, ELEKTRONIMIKROSKOPIA

Kun he ovat havainneet sytopaattisen efektin soluviljelmässä, he poistavat siitä nesteen ja prosessoivat sitä elektronimikroskoopissa tutkimista varten, ja tässä prosessoinnissa kudos todella joutuu kovaan käsittelyyn. He jäädyttävät sitä, he sulattavat sitä, he pommittavat sitä raskailla metalleilla, myös sellaisella kuin plutonium, he ampuvat siihen elektronisuihkun, joka haihduttaa välittömästi kaiken näytteessä olevan veden.

Kuvissa näkyy siis pääasiassa vain metallivärejä; ne olivat ottaneet kaikkien varsinaisten biologisten molekyylien paikan. Tähän on siis suhtauduttava hieman varauksellisesti, niin että jotkut näistä asioista voivat yksinkertaisesti olla artefakteja, mutta sivuutan tämän tässä keskustelussa; siihen voidaan palata joskus myöhemmin.

[Videon kohdassa 24.14 kuva, jonka otsikko on ”Elektronimikroskopian moniselitteisyys”; kuvassa kaksi vierekkäistä elektronimikroskooppikuvaa].

Tässä [yllä mainitussa kuvassa] on kaksi kuvaa. Niissä molemmissa on samankokoiset partikkelit, joiden on sanottu olevan koronaviruksia. Niillä on sama muoto, ja niiden ulkoreunoilla on samat pienet pilkut, joiden on sanottu olevan piikkiproteiineja. Kumpi on SARS-CoV-2 [koronavirus] ja kumpi saattaisi olla jotakin muuta?

Haluan teidän äänestävän, kummassa mielestänne on virus. Onko se vasemmanpuoleisessa, nostakaa käsi. Kaksi kättä nousi. Entä oikeanpuoleisessa? Huomaan, että te todella ette halua nostaa käsiänne, mutta luulen, ettei kukaan todella voi nähdä kuvien väillä eroa, eihän?

Ilmi käy [kuvien alle ilmestyy teksti, jossa ilmoitetaan niiden lähde], että toinen on jonkun munuaistautia sairastavan henkilön munuaisesta ennen Covidin olemassaoloa otettu biopsia [kudosnäyte], ja toisen väitetään olevan SARS-CoV-2-virus.

[Videon kohdassa 25.16 kuva, jossa näkyy lehden ”Kidney360” elokuussa 2020 julkaistun artikkelin ”Appearances Can Be Deceiving – Viral-like Inclusions in COVID-19 Negative Renal Biopsies by Electron Microscopy” etusivu ja yksi sitaatti].

Nuo kuvat ovat tästä [yllä mainitussa kuvassa mainitusta] artikkelista, joka on julkaistu toissakesänä ”Kidney360”-nimisessä vertaisarvioidussa valtavirtaisessa nefrologian [munuaisopin] aikakauslehdessä, ja artikkelin tekijät huomasivat, että he näkivät niitä täsmälleen samanlaisia partikkeleita, joiden sanotaan olevan koronaviruksia, ihmisissä, joilla oli munuaissairaus, kun he tutkivat heidän kudosnäytteitään elektronimikroskoopilla. Kun he näkivät tämän, he etsivät käsiinsä tietoa tästä, ja he saivat selville, että v. 2003 CDC [USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus] sanoi saman asian. Kyllä, CDC.

Toisin sanoen on mahdotonta tietää, mitä nämä ovat, katsomalla niitä. Itse asiassa ei ole mitään tapaa saada selville, mitä ne ovat. Haluan mainita, että tästä sekaannuksesta on monia muita esimerkkejä, mutta minulla ei ole aikaa tuoda niitä esiin tänään, mutta varmasti on olemassa asioita, joita voitte löytää.

Olemme siis pohjimmiltaan osoittaneet vääriksi kaksi virologian kolmesta pilarista, ja nyt käymme käsiksi kolmanteen, in silico -genomiin.

VIROLOGIAN TUKIPILARI 3, IN SILICO -GENOMI

[Videon kohdassa 26.25 selvitetään adjektiivin ”in silico” merkitystä. Kirjaimellisesti ”in silicon” = ”tietokoneessa”. Ilmaisulla viitataan tietokoneympäristössä suoritettavaan analyysiin tai kokeeseen. Se on biologisten prosessien tietokoneen ja ohjelmistojen sisällä tapahtuvaa jäljittelyä tai muovailua. Toisin sanoen: in silico = kuviteltu].

Tässä annetaan hieman määritelmää, mutta perimmiltään in silico tarkoittaa sitä, että se tapahtuu tietokoneen sisällä. Se ei ole biologisen näytteen ottamista ja kemiallista toimintaa, tuo on vain pieni osa sitä. Se on kaikki tietokonetta, genomin kasaamista siinä eri tavoin, ja kerron siitä hieman, mutta siitä voidaan sanoa: sitä [in silico -genomia] ei ole olemassa todellisessa maailmassa.

[Videon kohdassa 26.53 kuva, jossa on otsikko ”Ensimmäinen ja alkuperäinen SARS-CoV-2 -genomi raportoitu”, ja kuvassa on artikkelin ”A new coronavirus associated with human respiratory disease in China” etusivu].

Tämä [kuvan artikkeli] on siis ensimmäinen tutkimus, ja se on julkaistu Nature-lehdessä. Voitte nähdä sen hyväksymisen erittäin varhaisen ajankohdan: 28.1.2020. Luulen, että se oli ennen kuin ensimmäinen eristämiskoe jätettiin, joten heillä ei ollut mitään todellista näyttöä mistään tuona ajankohtana. Tämä yksi tutkimus kuitenkin on se, johon kaikki nuo variantit, kaikki seitsemän miljoonaa ja yli, perustuvat, koska se loi mallin, ja sitten he etsivät mitä hyvänsä, mikä piti yhtä mallin kanssa, ja sitä voidaan löytää melkein mistä tahansa.

[Videon kohdassa 27.29 kuva, jossa otsikko ”Metodit”, ja otsikon alla seitsemän metodia, 1. Keuhkonestettä otettu vain YHDELTÄ ”epäillyltä tapaukselta”, 2. RNA ekstrahoitu, mukana kaikki RNA:n lähteet (ihminen, mikrobit), 3. RNA:sta analysoitu pitoisuus ja pituus, 4. RNA-kirjasto luotu, 5. Seuraavan sukupolven sekvensointi. Vain lyhyitä rihmoja käytetty (150 emästä), 6. Monet sekvenssit ovat ”trimmattuja”, 7. Sekvenssien kokonaismäärä: 56 565 928].

Mitä he sitten tekevät tässä kokeessa? No, moneltako ihmiseltä arvelette tarvittavan ottaa virusnäytteitä, jos tarkoitus on sekvensoida genomi? Tuhannelta? Viideltäsadalta? No, he ajattelivat, että vain yksi riittää. Siis yksi henkilö maailmassa koko maailman väestöstä toimittaa meille tämän genomin. Jälleen kerran, ei kontrollikokeita. Heillä ei ollut tervettä henkilöä tehdäkseen saman kokeen [kontrollikokeen] ja ollakseen siinä kyvyttömiä tuottamaan genomin. Tämä erehdys on siis osa virologian perintöä.

He siis ottivat yhden henkilön keuhkonestettä, ja he ottivat ulos kaiken RNA:n, mutta mistä nuo RNA-palaset tulivat? Ei aavistustakaan. Paljon niistä tuli kyseisestä ihmisestä, mutta on myös muita mikro-organismeja, joita elää kehoissamme ja keuhkoissamme, ja keuhkoissamme on vielä sitä, mitä olemme hengittäneet sisäämme ilman mukana ennen kuin he ottavat näytteet. On siis hyvin monia erilaisia geneettisen materiaalin lähteitä, myös siis RNA:n lähteitä.

He sanoivat, paljonko RNA:ta on ja kuinka pitkiä ne ovat. He ottivat pois kaikki pitemmät palaset, koska he tahtoivat tehdä tämän kokeen nopeasti; heidän piti saada nopeaa liikevaihtoa, jotta he voivat saada rokotteiden valmistusprosessin käyntiin. He tekivät RNA-kirjaston, joka on vain sitä, että PCR jälleen monistaa kaikkea ja tuottaa siinä virheitä. Sitten he poistivat joitakin sekvenssejä mielivaltaisesti, mutta he eivät selitä tutkimuksessaan, julkaistuissa pöytäkirjoissaan, mitä he poistivat tai kuinka he tekivät päätöksen, mitä poistetaan.

Sitten he panivat kaiken tietokoneeseen, ei yhteen vaan kahteen tietokoneohjelmaan, ja näillä oli joitakin kiinnostavia nimiä, Megahit ja Trinity, ja kumpikin sylki ulos satoja tuhansia mahdollisia genomeja. Tuo [em. kuvassa mainittu] 56 miljoonan luku muuten tarkoittaa sitä, että niin monta yksittäistä pientä palasta meni tietokoneeseen suoltamaan ulos genomin, joka on vain 30 000 emäksen pituinen. He hakivat jo 30 000 emäksen pituutta. Heillä oli 56 miljoonaa palasta, kaikki suurin piirtein 100 – 150 emäksen pituisia, joten he ottivat vain muutaman kymmenestuhannesosan noista palasista. Kuinka tietokone tiesi, mitkä noista palasista olivat viruksesta? Se ei tiennyt.

[Videon kohdassa 29.21 kuva, jossa on otsikko ”’In silico’-genomi”, ja sen alla on kuusi kohtaa: 1. Geneettistä materiaalia ei oteta viruspartikkelista, 2. Tietokoneohjelma panee kasaan genomin yli 56 miljoonasta pienestä fragmentista, 3. Kaikkien 56 miljoonan fragmentin alkuperä on tuntematon, 4. Yli miljoona mahdollista tietokonegenomia hylätään, 5. Tietokonegenomissa ei ole mukana päitä???, 6. Referenssiin verrattuna alle 90%:sti samanlainen].

Tässä [yllä mainitussa kuvassa] ovat siis ongelmat: Geneettistä materiaalia ei oteta viruksesta, se otetaan kyseisestä henkilöstä, ei puhtaasta lähteestä, ei yhdestä ainoasta organismista, vaan useasta organismista. Tietokoneohjelma rakentaa genomia mielettömän suuresta määrästä pieniä palasia, ja sitten se työntää ulos yli miljoona mahdollista genomia, mutta ne kaikki heitetään ulos yhtä lukuun ottamatta, ja he vain poimivat pisimmän.

Kaikki toisen tietokoneohjelmasovelluksen tuotos siis yksinkertaisesti hylättiin ilman syytä. Toisesta he ottivat pisimmän, ja he sanoivat, että se on se, mutta siinä on eräs ongelma. He sanoivat, että siinä, mikä heillä oli, ei ollut mukana päitä jostakin syystä. Miksei päitä tullut mukaan? Ei aavistustakaan. Sitten he ottavat käyttöön alkuperäisen näytteen ja käyttävät PCR-kikkaa päiden tekemiseksi.

Sitten he vertaavat sitä [aikaansaamaansa genomia] kaikkiin tietokannassa oleviin genomeihin, mutta todellisuudessa he katsovat vain koronaviruksia, ja he havaitsivat, että se on 89%:sti samanlainen kuin lepakon SARSin kaltainen koronavirus, jonka genomi oli tehty täsmälleen samalla tekniikalla.

Me ihmiset olemme noin 88%:sti samanlaisia kuin kotikissat, joten tarkoittaisiko 89%:n samanlaisuus samaa lajia? En usko niin olevan, mutta he ajattelivat niin, ja he sanoivat, että se on SARSin kaltainen koronavirus.

[Videon kohdassa 31.36 kaavio ”Vertaa ja huomaa vastakkaisuus”. Kaaviossa on vasemmalla todellinen genomi, ja siinä on kolme kohtaa: 1. Tulee ehjästä, eristetystä ja määritetystä organismista, 2. Voidaan tuottaa uudelleen ilman virhettä, 3. Edustaa todellista koodia, todellista organismia. Oikealla kaaviossa on in silico -genomi, ja siinäkin on kolme kohtaa: 1. Tulee sekoituksesta tuntemattomia lähteitä, 2. Ei voida tuottaa uudelleen ilman virhettä, valheellisia mutaatioita, 3. Edustaa teoreettista koodia, teoreettista organismia].

Tässä on kaavio ”Vertaa ja huomaa vastakkaisuus”, ja siinä verrataan todellista genomia ja in silico -genomia, koska meillä ei ole todellisia genomisekvenssejä [virusten kohdalla], kuten meillä on ihmisten ja eläinten kohdalla. Näiden kohdalla geneettinen materiaali, jota sekvensoidaan, otetaan todellisesta eläimestä. Jos se on ihmisen, otetaan ihmisen soluja, ei ihmisen soluja + bakteerin soluja + kamelin soluja + virtahevon soluja, vain ihmisen soluja. Sitä [niistä saatua genomia] voidaan tuottaa uudelleen ilman virhettä. Eihän ole olemassa ihmisvariantteja. Olemme kaikki ihmisiä, emme delta-ihmisiä emmekä omikron-ihmisiä. Tämä [todellinen genomi] edustaa siis todellisen organismin todellista koodia.

Sen sijaan in silico -genomissa lähtömateriaalina on sekoitus tuntemattomia lähteitä. Sitä ei voida tuottaa uudelleen ilman virhettä, ja näitä virheitä variantit ovat – ne ovat yksinkertaisesti kyvyttömyys tuottaa uudelleen tuloksia. In silico -genomi edustaa teoreettisen organismin teoreettista koodia.

[Videon kohdassa 32.44 kuva, jossa on teksti: ”Jos siis virusta ei ole olemassa, silloin a) ei ole olemassa mitään tunnettua rakennetta tai koostumusta, esimerkiksi piikkiproteiinia, b) ei ole olemassa geneettisiä variantteja tai mutaatiota, c) ei ole mahdollista kehittää testiä, d) ei ole mahdollista osoittaa sairauden syytä].

[Tuon yllä olevan tekstin alusta ”Jos siis virusta ei olemassa…” tri Kaufman sanoo:] Uskon, että voimme ottaa tuon jos-sanan pois tässä, koska uskon jo itse asiassa kumonneeni tämän viruksen olemassaolon [yleisö taputtaa].

Jos siis virusta ei ole olemassa, ei ole olemassa myöskään viruksesta peräisin olevaa piikkiproteiinia. Ei voi olla olemassa myöskään geneettisiä mutaatioita tai variantteja. Ei voida myöskään kehittää testiä sellaiseen, mikä ei ole todellinen. Varmasti ei voida tehdä myöskään rokotetta sellaiseen, mikä ei todellinen. Ei voida myöskään määrittää, aiheuttaako jokin, mikä ei ole todellinen, sairauden.

Kun siis ymmärrätte tämän perustavan totuuden, että se näyttö, joka on tuotu esiin virologian todistamiseksi, voidaan kumota vähemmässä kuin 40 minuutissa täällä Meksikossa, ymmärrätte heti, että kaikki muukin on täydellistä hölynpölyä, joka voidaan heittää suoraan roskakoriin. Silloin voimme alkaa rakentaa omaa elämäämme ja omaa infrastruktuuriamme omilla ehdoillamme.

Tämä on se resepti, joka on tullut esiin tästä plandemiasta [etukäteen suunnitellusta pandemiasta], ja te tiedätte, että he aikovat tehdä sen uudelleen. Olemme kuulleet huhuja isorokosta ja Marburgin viruksesta, ja nyt on meneillään AIDSia aiheuttavan uuden vaarallisen HIV-viruksen aalto. Melkoinen määrä näistä on yksinkertaisesti tapoja selittää pois rokotevahinkoja, mutta tämä tulee jatkumaan.

[Videon kohdassa 34.41 on kuva, jonka otsikko on ”Pandemiavirusreseptit”, ja siinä on ensin ensimmäisen sukupolven resepti ja sitten seuraavan eli Covidin sukupolven resepti. Ensimmäisen sukupolven reseptin kohdalla on kolme kohtaa: 1. Todiste uudesta viruksesta: ”viruksen eristäminen”, 2. Rokote: myrkyllinen kudosviljelmäfiltraatti, 3. FDA:n hyväksymiseen menee 10 vuotta tai enemmän (FDA on USA:n elintarvike- ja lääkehallitus). Myös seuraavan eli Covidin sukupolven reseptin kohdalla on kolme kohtaa: 1. Todiste uudesta viruksesta: ’in silico’-genomi, 2. Rokote: ”virusgeeni” kuljetusalustassa (etukäteen valmistettu), 3. FDA:n EUA:n (hätätilavaltuutuksen) saamiseen menee alle vuosi].

Tässä [yllä olevassa kuvassa ylempi, ensimmäisen sukupolven resepti] on se resepti, jota he ovat käyttäneet tähän asti. Siinä he tekevät näitä viruksen eristämiskokeita ja valmistavat myrkyllisen rokotteen kudosviljelmäfiltraatista – tällaisia ovat vanhat rokotteet, kuten se, jonka Enders teki polioon, kuten vesirokkorote, kuten aivokalvontulehdusrokote, kuten influenssarokote, kaikki nuo. Ne saavat FDA:n hyväksynnän keskimäärin 10 vuodessa.

Nyt meillä on uusi tekniikka, uusi resepti. Emme tarvitse edes eristämistä enää; käytämme vain tietokonesimulaatiota, koska se antaa koodin rokotteen tekemiseksi, ja koska he julistavat hätätilan, he voivat saada sen ulos ilman turvallisuus- ja tehokkuustestausta, johon menisi 10 vuotta tai enemmän. He siis voivat vain teeskennellä tai sanoa, että he toivovat sen olevan turvallinen ja tehokas tai että se – kuten EUA-kirjeissä sanotaan – saattaa mahdollisesti teoreettisesti olla turvallinen ja tehokas.

Meillä on siis oltava tämä tietämys kyetäksemme estämään tämän tapahtumasta yhä uudelleen ja uudelleen, joka kerta nakertaen pois vapauttamme ja vieden meitä lähemmäksi digitaalista valvontavaltiota.

Kun siis tiedätte, että viruksia ja virusten aiheuttamia sairauksia ei ole olemassa, ja kun tiedätte, että jos menette sairaalaan tai johonkin lääketieteelliseen laitokseen, he tulevat testaamaan teitä, diagnosoimaan teitä, laittamaan teitä hengityskoneeseen, antamaan teille rauhoittavia lääkkeitä ja antamaan teille myrkyllisiä aineita, niin te ette tahdo tehdä niin.

Kuinka siis hoidatte asioita omin avuin? No, sanon teille, että paras asia on alkaa tulla terveeksi nyt, niin että mahdollisuutenne joutua vaikeaan tilanteeseen on todella pieni. Suosittelen, että ryhdytte harkitsemaan ajatusta, että huolehditte terveydestänne itse.

Vesa-Ilkka Laurio

Lähde:

Dr. Kaufman | Surviving The Age of the Virus

Surviving The Age Of The Virus – Dr. Andrew Kaufman at Anarchapulco 2022.

17 kommenttia

  1. Tuo Anarchapulco tapahtumat on tiedustelupalveluagentti Jeff Berwickin perustamia ja vetämiä jossa on käytetty masonista symboliikkaa kuten silmä maskin kanssa ja urkintaan (Cyber stalking) perustuvaa sisältöä. He promotoivat siis anarkokapitalismia joka jättää (((rahan lainaajat))) huomiotta ja päästää heidät kuin koira veräjästä. Myös Max Igan on agentti ja promoaa vääränlaista New Agea ja lampaiden herättämistä vuohiksi Jumalan lapseuden ja langenneisuudesta muistuttamisen sijaan.

    Ja kauppamies (((Kaufmann))) taas on myös sitä itseään. Ja Tom Cowanilla on myös masonista pyramidikuviota sivustonsa logossa. Nämä parin vuoden aikana näkyneet tunnetuimmat nimet ovat osa suurempaa YK:n alaista New Age tyyppistä kontrolloitua oppositiota..

    Hugo Talks kanavalla on hyviä videoita siitä..

    https://rumble.com/v11jksv-trumps-new-age-doctor-network-hugo-talks.html

    https://rumble.com/v13crta-the-aquarian-luciferian-agenda-new-age-doctor-network-part-2-hugo-talks.html

    Plusääni(3)Miinusääni(5)
      1. Niin on tuonut, mutta on silti kontrolloitu. Vetää anarkismiin päin ja saa urkintaan perustuvaa tietoa jota on sisällytetty noihin raportteihin. Joku tiimi hänellä on joka tuottaa nuo kävelyvideot. Se että yrittää murskata koko konseptin hallituksesta on osa juutalas-anarkistista primitivismiin tähtäävää mädätystä. Mitään sivilisaatiota eikä yhteiskuntaa ole rakennettu ilman jonkin sortin keskitettyä hallintoa. Hän ajaa siis lähiyhteisöanarkiaa jossa juutalaiset voivat edelleen veivata välimiehinä. Tervehenkinen kansan oma haliltus on ainoa suoja sitä vastaan. Ensin juutalaiset mädättävät hallitukset ja sitten luovat näitä anarko kapitalisteja jotka sanovat, että katsokaa hallitus on aina paha, lopettakaa koko hallitus. Sen sijaan että poistaisivat viidennen kolonnan kokaan kuvioista ja tervehdyttäisivät hallituksen ja valtiollisen instituution. Eikä hän välitä rodusta. Ehkä kun on itse juutalainen.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Erästä aikaisempien rokotekampanjoiden `haittavaikutusta` ei vielä tiedosteta ,,, mutta merkit ovat jo nähtävissä!

    Venäjän hybridivaikuttamisen koneisto on nyt lähtenyt käyntiin, arvioi asiantuntija ‒ näin se voi näkyä käytännössä
    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/b950a610-c8b7-40c5-a34f-b8d96ecf13a3?msclkid=d2b0efcbcfac11ec9d934fac43ce7c7d

    Tässä on se vaara että `Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus` (EHTO) tutummin Ministerium für Staatssicherheit (Valtion turvallisuusministeriö) vaikuttaa jatkossa Suomessa ei-toivotulla tavalla. EHTO (> 30 valtiota; alle 4 milj.e budj.) on kuin repäisty suoraan kylmän sodan ajoilta kaikkine vastuuvapauslausekkeineen.
    EHTO = erillään Suomesta ja täysin riippumaton EU/NATO-organisaatio.
    Tokihan sisäministeriössä toimii hybridiuhkaverkosto jonka työtä koordinoi kansallisen turvallisuuden yksikkö (kansallinen turvallisuus, siviilitiedustelu). Juuri tälle elimelle kuuluu Suojelupoliisin tulosohjailu.
    EHTOa ( > 1500 alan toimijaa) johtaa bildeberger Teija Tiilikainen (TT) aiemmin UPIn johtavana > FIIA > RIIA = Round Tablen (Chatman House) verkoston johtava organisaatio. Mainittavaa on kuinka TT allekirjoitti yksinoikeudella Suomen EUn jäseneksi.
    Alun pitäen EHTO perustettiin torjumaan kuvitteellista Venäjältä tulevaa uhkaa. Venäjä määriteltiin uhkaksi juuri sen takia koska Lännen Isot Pojat (ed.) niin sanoivat. Niinpä sitten päätettiin oikein talkoohengessä että hypridivaikuttaminen olisikin Suomen poliittiseen järjestelmään kohdistuvaa Venäjän vihamielistä vaikuttamista.
    Kun tämänkaltaista vaikuttamista ei alkanut kuulua eikä näkyä niin sitä alettiin lietsomaan tyyliin sitä saa mitä tilaa. Niinpä he alkoivat räkyttämään rajapyykin yli saadakseen tilaamansa hybridiuhan. Hybridiuhaksi kelpasi mikä tahansa kommentti ja kun hybridiuhkaa ei alkanut kuulua niin se keksittiin.
    EHTOn ei-toivotulla vaikuttamisella tarkoitan Suomen sisäisen sosiaalisen koheesion hajottamisella vastakkainasettelulla – siis hybridivaikuttamisella. Eli ne jotka eivät kannata Natoa ovat venäjämielisiä ja ne jotka kannattavat Natoa ovat oikeassa. Lisäksi vihjaamalla että edellä mainitut olisivat olleet myös rokotevastaisia kun taas jälkimmäiset rokotemyönteisiä saadaan ruuvia kiristettyä entisestään.
    Tämänkaltainen kansan kahtia jakaminen johtaa virallisesta linjasta toisinajattelijoiden vainoihin. Mikäli vainotut alkavat puolustautumaan heidät luokitellaan terroristeiksi.
    Venäjän suurlähettiläs sai kasvoilleen verenpunaista maalia Puolassa
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ven%C3%A4j%C3%A4n-suurl%C3%A4hettil%C3%A4s-sai-kasvoilleen-verenpunaista-maalia-puolassa/vi-AAX4xux?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=c6d2a5cfe2114145841aba17a5d6715f

    Millä tavalla EHTO on varautunut siihen että hybridivaikuttaminen/kyberhyökkäys kohdistuu Suomeen muualta kuin Venäjältä? Olisiko tämänkaltaisella vaikuttamisella provokatiivista lisämerkitystä Venäjään kohdistuvassa yleisessä hybridivaikuttamisessa?

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
  3. KAUFMANNIN OPPI ROSKAKORIIN
    Oppi, että viruksia ei ole olemassa, on vastoin tervettä järkeä ja tieteellistä näyttöä. Sain pikkupoikana aasialaisen ja samaan sairastui puolet luokkatovereistani. Olisiko meillä kaikilla kaksitoistavuotiailla syntynyt vain kehon puhdistusreaktio? Ei toki, vaan kyseessä oli virustauti.
    Kaufmannin oppi ei perustu tieteeseen eikä terveeseen järkeen. Kymmenissä laboratorioissa tutkitaan viruksia, olisivatko heidän tutkimuksensa pelkkää mielikuvitusta? Usko virusten olemattomuuteen on samanlainen kuin Vesa-Ilkan usko, ettei ole atomipommeja. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ) tai Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(7)Miinusääni(10)
    1. Kysyisin Sinulta Benjamin asiaa toisinpäin. Jos viruksia ei ole olemassa, miksi niitä ei ole kyetty eristämään? Käsittääkseni partikkelikoko on samaa luokkaa pienimmillä bakteereilla ja väitetyillä viruksilla, miksi vain bakteereja on voitu eristää? Eikö tässä ole iso kysymysmerkki?

      Kirjoitat myös, ja kiistät olettamuksessasi, että kokonainen lääketeollisuuden ala ei voi perustua ”huu-haa-tieteeseen”, eli oletat, että moisen resurssipohjaisen tutkimuksen on pakko perustua johonkin ns. totuuteen? Mutta eikös esimerkiksi koko taloustiede perustu lähinnä matemaattisiin todennäköisyyksiin ja tilastotieteeseen sekä psykologisiin ”tieteisiin” ihmisten käyttäytymisestä? Missä siinä on tieteen puitteissa eksaktia? Ja kuitenkin tuosta jaetaan jopa Noooobeleita?!? Eli eikö kokonainen ”tieteenala” siten voi mielestäsi olla ns. pseudotiedettä? Käsittääkseni se, että iso joukko tekee asioita jollain ”oman tekemisensä oikeuttavalla moraalilla”, ei tee siitä automaattisesti absoluuttisen oikeaa, saati totuutta.

      Terve järki? Ainakin oma ”Terve Järkeni” luottaa tieteeseen ja sanoo, että viruksia ei ole olemassa, koska mikään ”aine” ilman energiaa, saati aineenvaihduntaa ei voi (terveen järjen mukaan) tehdä mitään. Jo termodynamiikan nollas pääsääntö kumoaa tämän: ” Energiaa ei voida luoda eikä hävittää. Ainoastaan muuttaa muodosta toiseen.” Jos siis ”viruksia on”, termodynamiikan nollannen pääsäännön mukaan se tarkoittaa, että sille on jonkin pitänyt antaa energia (esim. kineettistä, kuten vaikkapa karhunrautojen viritys), josta viriää mielenkiintoinen kysymys, kuka sen energian on alun perin luonut? Tästä pääsemme tasolle, että terveellä järjellä tätä ei voi enää selittää. Kyseessä on siis oltava Luoja. Eli jos viruksia on olemassa, ne ovat Luojamme meille määräämiä, muutoin niitä ei ole voitu virittää. Ellei sitten oteta mukaan avaruusolentoteorioita. (hymiö) Josta seuraa monta jatkokysymystä, jotka eivät kuitenkaan vastaa alkuperäiseen oletukseen – tai sen mahdollisuuteen – että koko virologia on – de facto – huijausta.

      Terveen järjen toinen näkökulma? Eli on vain bakteereja ym. eliöpohjaisia taudinaiheuttajia? Kumpi terveen järjen perusolettamus on ”terveemmän järjen analytiikkaa”? Se että Luoja on tehnyt meille meitä ainaisesti vaanivan, elottoman ansaluukun tästä maailmasta, vai se, että ihminen (paholainen) luo kokonaisen tieteenalan, jolla voidaan hallita koko ihmiskuntaa lääketieteen koko saralla – teknologiat, kemikaalit, lannoitteet, tieteet jne. – ja tietoa halliten hallitsee myös massojen mieltä?

      Kysynpähän vaan.

      Mutta juuh, tässä lyhyesti oma kommenttini virushuijaukseen, kommentoin toki mielelläni, jos joku haluaa jatkaa juttua.

      Tahdon kuitenkin vielä lopuksi kiittää sinua Benjamin Kivilohkare. Olen seurannut väittelyjänne Vesa-Ilkka Laurin kanssa jo pidempään. Mielenkiitoista on ollut.

      Ja Vesa-Ilkka Lauriolle, kiitos sitkeydestäsi!

      Plusääni(10)Miinusääni(4)
  4. Elina Valtonen Natosta MTV:llä: `Ei ole sellaista kuin harmaa aika`:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/elina-valtonen-natosta-mtv-ll%C3%A4-ei-ole-sellaista-kuin-harmaa-aika/ar-AAX5Ydq?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=e14bd2fc4e144b0c887a1981170fe2b1
    Elina Valtonen Nato-valtuuskunnan puheenjohtajaksi:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/elina-valtonen-nato-valtuuskunnan-puheenjohtajaksi/vi-AAX3A52?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=af219fd849d94f9d9410f44d1cc457ae

    Toveri Elina Valtonen (kok) (EV) vakuuttaa että mitään epävarmuuden aikaa ei ole Nato-hakemuksen jätön ja sen ratifioinnin välisenä aikana ja että puolustuksesta pitää huolen Suomen iskukykyinen armeija tulipa uhka sitten miltä ilmansuunnalta tahansa. (Jäi katsomatta taivaalle).
    Mikäli näin olisi kuin toveri EV vakuuttaa niin sittenhän meidän ei tarvitsisi hakea Nato-jäsenyyttä lainkaan koska pärjäisimme omillamme.
    Mutta karkea totuus nykyaikaisessa sodankäynnissä on se että Suomen rajalle voi asettaa hyvinkin 10 miljoonaa sotilasta panssariajoneuvoineen ja tykistöineen niin sieltä nousisi vain sininen kuaru noin 5 minuutin kuluttua täysimittaisen sodan alkamishetkestä.
    Napoleonin aikaisilla sodankäyntitekniikoilla ja välineillä (maavoimat, tykistö jne.) / niin kuin toveri EV asian näyttäisi mieltävän / ei nykyaikaisia sotia voiteta. Lisäksi tarkemmin määrittelemätön nimeltä mainitsematon `vihollinen` voisi lähettää tuliset terveisensä vaikkapa Uralin takaa (Idän puolelta) ja jatkaa lounastaukoaan kaikessa rauhassa.
    Mikäli `vihollisella` viitattaisiin Venäjään niin Venäjähän ei aloita sotaa mutta tarvittaessa se voi sen kyllä lopettaa.
    Ainoa Nato-jäsenyydestä koituva hyöty olisi kuulemma Naton turvatakuiden piiriin pääseminen (5. artikla). < Luitte oikein! EUn antamat turvatakuut sisältyvät kuulemma Lissabonin sopimuksen pohjalle artiklaan 4.27. Ja tämänkin turvatakuun määrittelisi jokaisen demokraattisen EU-maan parlamentti erikseen jahka joutaisivat koska EUlla ei ole yhtenäistä armeijaa.

    Tsekataanpas vielä tuota 42.7ää:

    Seuraavasta linkistä 1.) Keskinäistä puolustusta koskeva lauseke (42,7), 2.) Kollektiivinen puolustus, 3.) Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP), 4.) Nato (Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö) ja 5.) Solidaarisuuslauseke.
    Eur-Lex:
    https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=LEGISSUM:mutual_defence

    Edellisen linkin sisällöstä (1. – 5.) ei jäänyt jäljelle mitään muuta kuin että: Natoon kuulumattomalle Suomelle artikla 42.7 on ainoa virallinen sopimuspohjainen turvatakuu ja että: Artikla 42.7:llä on vielä matkaa EU:n todelliseksi turvatakuuksi ja lopuksi: Todellista turvatakuuta artikla 42.7 ei anna, vaikka se velvoittaakin avunantoon `kaikin käytettävissä olevin keinoin` YKn 51. artiklan mukaisesti.
    https://ulkopolitist.fi/2018/11/28/artikla-42-7lla-on-viela-matkaa-eun-todelliseksi-turvatakuuksi/?msclkid=6310b650d01d11ec976ba7ff49856b44
    Pääkirjoitus: `Suomi ei voi luottaa EU-turvatakuuhun – se on yhä vailla sisältöä`:
    https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006147072.html?msclkid=7e8235aed01e11ec82e09047b17e18f2

    Artiklaa 42,7 on käytetty vain kerran: Nato-maa Ranska pyysi siihen vedoten apua Pariisin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen. Suomi lupasi lisätä rauhanturvaajiensa määrää Libanonissa. Näin Ranska pystyi vetämään Libanonista omia sotilaitaan kotiin terrorisminvastaisiin tehtäviin.

    Tässäpä onkin jälleen kerran oikea bravuuriesimerkki siitä mitä se Tasa-arvo ja Suvaitsevaisuus tälle maalle on tehnyt!

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  5. Kiitos Vesa-Ilkka Laurio.

    Löytyisiköhän noita jatko-osia videoille? Katkeaa elektronimikroskoopin (part 2) kohdalta? Laittaisiko linkit, kiitos.

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
    1. Kiitos huomiosta! Kun lähetin tekstin toimitukselle, tekstissäni oli videolle tämä Odyseen osoite:

      https://odysee.com/@HereAndNow:a/Dr.-Andrew-Kaufman-at-Anarchapulco-2022—Surviving-The-Age-Of-The-Virus:9

      (Surviving The Age Of The Virus – Dr. Andrew Kaufman at Anarchapulco 2022).

      vaihtoehto tuolle:

      https://odysee.com/@ReluctantMystic:7/Andrew_Kaufman_anarchapulco-2022-surviving-the-age-of-the-virus:d

      (Dr. Kaufman | Surviving The Age of the Virus).

      Jostakin syystä toimitus oli vaihtanut tilalle Bitchuten videon (jota en ole nähnyt), lieneekö syy tekninen vai mikä? Vahinko, jos artikkelini osin tuhoutui tuon vuoksi, ovatko Bitchuten videon ajankohdatkaan samat kuin Odyseen videossa (siis ajankohtamerkinnät artikkelissani).

      Voisiko toimitus selvittää asian? Mikäli mahdollista, laittaakaa juttuuni takaisin Odyseen osoite (varmuuden vuoksi molemmat nuo osoitteet).

      Plusääni(1)Miinusääni(2)
      1. Tämä Odysee.com video

        (https://odysee.com/@HereAndNow:a/Dr.-Andrew-Kaufman-at-Anarchapulco-2022—Surviving-The-Age-Of-The-Virus:9) ei auennut Magneettimedian hallintapaneelissa.

        Tästä syystä kyseinen video vaihdettiin bitchute.com -videoon.

        Voitaneen yrittää laittaa kirjoitustilaan oheista videota: https://odysee.com/@ReluctantMystic:7/Andrew_Kaufman_anarchapulco-2022-surviving-the-age-of-the-virus:d

        (Dr. Kaufman | Surviving The Age of the Virus).

        Plusääni(2)Miinusääni(1)
        1. Kiitos, kävin tri Kaufmanin Odysee-sivulla, ja se video oli sieltä poistunut (vihamieliset tahot asialla?). Alun perin lähetinkin videon sillä osoitteella, en heti muistanut. Onneksi löysin kaksi kaksi muuta julkaisua siitä videosta Odyseesta.

          Hyvä jos saat toimivan videon tilalle, Markku.

          Plusääni(2)Miinusääni(2)
  6. Muutama päivä sitten tri Thomas Cowan oli Ramola D:n haastateltavana, ja seuraavassa haastattelusta joitakin poimintoja (videon aikaväliltä 6.50 – 24.30).

    https://odysee.com/@RamolaDReports:8/Report-284–Dr.-Tom-Cowan-on-True-Concepts-of-Disease-Vs-Health:3

    (REPORT 284 | DR. TOM COWAN EXPOSES VIRUS/INFECTION FALLACIES, & DESCRIBES TRUE HEALTH & HEALING).

    Hakasuluissa omat selvitykseni ja kommenttini.

    Kommentin teksti on tri Cowanin puhetta ilman erillistä mainintaa; Ramola D:n puheenvuoroista aina erillinen maininta.

    Tri Cowan siis puhuu:

    Virologiassa mutta myös lääketieteessä ja tieteessä on näinä päivinä se ongelma, että he käyttävät sanoja ja käsitteitä, jotka hämmentävät ihmisiä eivätkä nämä ymmärrä, mistä he puhuvat. Syy, miksi sanon tämän, on se, että jos heidän olennainen sanomansa ja todellinen tilanne selitetään, kukaan ei uskoisi sitä. – –

    Ei ole olemassa yhtäkään rekisteröityä julkaistua tutkimusta – ei yhtäkään -, jossa joku olisi löytänyt sairaasta ihmisestä – olipa kyseessä tuhkarokko, vesirokko, Covid [korona], AIDS, Ebola tms., mikä tahansa tuollaisista oirekokonaisuuksista -, tämän sairaan ihmisen jostakin nesteestä tai kudoksesta, tämän ”virukseksi” kutsutun olion, tämän organismin. Jokainen itse asiassa myöntää tämän: CDC (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus), virologit, tiedemiehet, lääkärit, no, lääkärit eivät tiedä asiasta mitään, mutta jokainen on yhtä mieltä siitä, että asia on näin.

    Kun heillä siis on henkilö, jolla oireiden mukaan on esimerkiksi tuhkarokko, tai vesirokko, ja he tarkastavat hänen räkänäytteensä ja keuhkonsa ja ihottumansa, niin he eivät voi löytää mitään, mitä voitaisiin kutsua virukseksi. Tämä on tosiasia. Jos heiltä kysytään: ”Miksette voi löytää virusta?”, he sanovat: ”Niitä ei löydy, koska niitä on liian vähän.”

    Koska teoria siitä, että virus aiheuttaa sairautta, on se, että se räjäyttää solut rikki [tunkeutuu soluun ja lisääntyy siellä, ja sitten solu hajoaa, kun kaikki nuo virukset purkautuvat ulos], niin se, että niitä on liian vähän löydettäväksi, tarkoittaa sitä, että niitä on paljon vähemmän kuin nuppineulan pää. Siksi heiltä on kysyttävä: ”Kuinka tämä olio, jota löytyy ihmisestä vain ultramikroskooppisessa määrin, tekee ihmisen sairaaksi? Mikä on teoria siitä?” He sanovat, että he eivät tiedä, tai he keksivät jonkin tarinan. – –

    Virologit sanovat: ”Emme kykene löytämään virusta sairaasta henkilöstä, joten me testaamme DNA:ta tai RNA:ta ja löydämme sen.” Jos heiltä kysytään, kuinka he tietävät, että tuo DNA tai RNA tuli viruksesta, he esittävät erilaisia verukkeita, mutta todellista vastausta heillä ei ole [sellaisesta, minkä ei ole osoitettu olevan olemassa, ei voi löytää DNA:ta/RNA:ta].

    Sitten he sanoivat [tässä tri Cowan viittaa John Endersin v. 1954 tekemään kokeeseen, joka on se standardikoe, jota sen jälkeen on käytetty kaikkien ”virusten” löytämiseen], että he ottivat tuhkarokkoa sairastavalta henkilöltä räkänäytteen ja panivat sen apinan munuaissoluviljelmään, lisäsivät siihen naudan sikiöseerumia, maitoa, antibiootteja ja antimykootteja, katkaisivat viljelmältä ravinnonsaannin, ja sitten soluviljelmä hajosi. Tämä hajoaminen heidän mukaansa todisti, että soluviljelmässä oli virus, koska he luulivat, että tuon hajoamisen aiheutti [räkänäytteessä ja siis soluviljelmässä oletetusti ollut] virus, [vaikka sen aiheuttivat soluviljelmän myrkyttäminen ja nälkiinnyttäminen].

    Tri Cowanin terveiset heille tuon johdosta ovat: ”pilailetteko te minun kanssani!” – –

    Kun haastattelija Ramola D kysyi tri Cowanilta, kuinka älykkäät, valveutuneet ja pätevät lääkärit ja tiedemiehet ovat antaneet narrata itsensä kaikkeen tuohon, tri Cowan vastaa: ”He eivät tiedä. He eivät lue tutkimuksia. Heillä ei ole aavistustakaan.”

    Kun Ramola D sitten tuo esiin, että sosiaalisessa mediassa puhutaan, että virus on eristetty ja että on olemassa viruksen genomin sekvenssi, tietokoneella luotu sekvenssi, tri Cowan sanoo:

    Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ilmeisesti virologit eivät puhu englantia, koska he eivät ymmärrä sanan ”eristäminen” (isolation) merkitystä. Eristäminen tarkoittaa, että jokin otetaan erilleen jostakin muusta. HE EIVÄT OLE KOSKAAN TEHNEET NIIN VIRUKSEN KOHDALLA.

    Virologit tarkoittavat eristämisellä seuraavaa: He ottavat räkänäytteen, he kasvattavat sitä apinan munuaissoluviljelmässä, he katkaisevat viljelmältä ravinnonsaannin, he lisäävät munuaismyrkkyjä [antibiootteja], he lisäävät naudan sikiöseerumia [he tekevät siis cocktailin, eristämisen suoran vastakohdan]. Kun viljelmä sitten hajoaa, he kutsuvat sitä viruksen eristämiseksi. Tämä on naurettavaa. Tuosta sekoituksesta, jossa on geneettistä materiaalia apinan munuaissoluista, naudan sikiöseerumista, räkänäytteestä, bakteereista, ehkä ilmastakin, he eivät koskaan löydä sekvenssiä, joka olisi viruksen genomi.

    He pilkkovat tuon geneettisen materiaalin pieniksi palasiksi, ja panevat ne sitten tietokoneeseen, jossa he järjestävät ja kokoavat niitä pitempään muotoon, ja tietokone antaa miljoona erilaista genomin vaihtoehtoa – miljoona -, ja sitten he valitsevat niistä yhden, jonka he AJATTELEVAT olevan viruksen genomi. [tässä prosessissa pienistä paloista kootaan siis jotakin, josta ei tiedetä, mikä se on, joten tämä on sataprosenttinen huijaus; summittaisista paloista ei voi koota sellaista, mistä ei tiedetä, mikä se on, tai mitä ei ole olemassa].

    Sitten he julkaisevat sen, ja sitten kaikki käyttävät sitä mallina omien genomiensa kokoamiseen.

    Tämä on typerää ja petollista.

    Tässä ei ainoastaan Fauci [USA:n rokotepomo] ym. petä meitä, meitä pettää pohjimmiltaan myös koko rokotevastainen yhteisö, he ovat kaikki tyynni mukana petoksessa [pitävät viruksia todellisina, vaikka vastustavat rokotuksia]. Jos näiltä kysytään, kuinka virologit löysivät viruksen ja todistivat sen olemassaolon ja sen, että se aiheuttaa sairautta, HE EIVÄT TIEDÄ.

    Heillä on tämä virus-TEORIA, johon he uskovat. Kyseessä on taikausko.

    Yksi nykyisen maailman ongelmista on se, että ihmiset eivät käytännöllisesti katsoen TIEDÄ mitään ja että he USKOVAT moniin asioihin [Suomen kansaakin pyörittävä realiteetti on käytännössä pelkkä taikausko, harhakäsitys kaikesta].

    Ramola D kiinnittää huomion koko tähän voimakkaaseen teollisuuteen, koko lääketieteelliseen ja tieteelliseen valtarakenteeseen, jossa lääkäritkin ovat kuin jumalia ja jossa väitetään mikrobien ja virusten aiheuttavan sairauksia, ja pitää suuresti ihmeteltävänä asiana sitä, että se on noussut tuollaiseen mahtiasemaan, jossa se pitää ihmisiä tuollaisten ajatusten vankeina, ajatusten, jotka kuitenkin menevät palasiksi, kun niitä tarkastellaan lähemmin.

    Tri Cowan vastaa: Kyllä, mutta sama koskee taloutta; he sepittävät rahan, ja he saavat jokaisen uskomaan, että se on todellinen raha. Sama koskee politiikkaa; he tekevät tämän hallituksen, ja he saavat jokaisen ajattelemaan, että se on todellinen. Sama koskee kouluja; niiden tarkoitus on pitää ihmiset [todellisen, esim. kotona annettavan] opinsaannin ulkopuolella, joten kouluillakin he puijaavat ihmisiä. [Oma lisäykseni: sama koskee tiedotusvälineitä, joita he panevat pystyyn; niiden tarkoitus on pitää ihmiset poissa todellisesta tiedosta ja ymmärryksestä ja johtaa heidät harhaan. Sama koskee Suomen asemaa maailmassa; he sepittävät tarinan, että Suomi on itsenäinen, ja he saavat jokaisen uskomaan, että Suomi todella on itsenäinen, vaikka se on vain lypsettävä ja sitten tuhottava orjamaa].

    Me emme tiedä mitään; me uskomme kaikenlaiseen hölynpölyyn. Tiedekin on täynnä hölynpölyä.

    Plusääni(10)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat