4 miljoonan ihmisen tutkimus: Statiineista ei hyötyä

Sen lisäksi, että tämä tutkimus osoitti statiinit hyödyttömiksi useimmille ihmisille, se osoitti myös sen, että toistaiseksi ihanteellisena tutkimusmenetelmänä pidetty satunnaistettu kaksoissokko lumekontrolloitu tutkimus on pelkkä farssi. Kaiken kukkuraksi statiineilla on vakavia ja tappavia sivuvaikutuksia, joten on selvää, että nämä lääkkeet ovat hyvin haitallisia, eivätkä tuo juuri kenellekään hyötyjä.

Ruotsissa tehty väestötutkimus paljastaa, ettei massiivisesta statiinien käytöstä ole ollut mitään hyötyä. Vuosien 1998 – 2002 välillä ruotsalaisten statiinien käyttö kolminkertaistui, mutta sydänkohtausten ja niihin kuolleiden määrä pysyi muuttumattomana. Tämä todistaa sen, että lääkefirmojen ja terveysviranomaisten suuri kansan painostus statiinien käyttämiseen perustuu virheelliseen tietoon. Samalla se myös kääntää käsitteen satunnaistetun kaksoissokko lumekontrolloidun kokeen asemasta ihanteellisena tutkimusmenetelmänä päälaelleen.

Toukokuussa Biomed Centralin Journal of Negative Results in Medicinessä julkaistiin tutkimuksen tulokset Ruotsin kuntien terveystiedoista statiinien käytöstä suhteessa sydäninfarkteihin. Biomed Centralin julkaisu on taivaanlahja, sillä siinä julkaistaan tuloksia, jotka eivät täytä odotuksia, mitkä eivät yleensä saa läheskään niin paljon painoarvoa ja julkisuutta kuin odotetut ja suunnitellut tulokset. Vaikka ne eivät olekaan Suuren Lääketeollisuuden toiveiden mukaisia, ovat ne silti aivan yhtä tärkeitä.

Tutkijat eivät epäröi selviä tuloksia julkaistessaan: ”Huolimatta laajasta ja lisääntyneestä statiinien käytöstä ei voitu havaita mitään vaikutusta sydänkohtausten määrään tai niistä johtuviin kuolemiin. Statiinihoitojen lisäksi tulisi tutkia muita tekijöitä, varsinkin keskusteltaessa julkisten resurssien käytöstä.”

Väitteillä statiinien hyödyistä ei ole mitään pohjaa

Vaikka 40 – 79-vuotiaiden ruotsalaisten käyttämien statiinien määrä kolminkertaistui, eivät sydänkohtaukset vähentyneet lainkaan. On valitettavaa, että tutkimuksessa ei tarkasteltu niiden aiheuttamia haittavaikutuksia ollenkaan. Siten olisimme saaneet tietoon, kuinka paljon nämä tunnetusti lihaskipuja ja –tuhoja aiheuttavat lääkkeet olivat aiheuttaneet.

Tutkimuksen tiedot oli koottu Ruotsin 289 kunnasta, joissa oli lähes 4 miljoonaa 40 – 79-vuotiasta, puolet miehiä ja puolet naisia. Yksi kunta jäi pois tilastoista tietojen puuttuessa. Tässä kuvaaja tuloksista:

Sydäninfarktien määrä ja kuolemat Ruotsin 40 – 79-vuotiaiden keskuudessa vuosina 1998 – 2002.

Vasemmalla sydänkohtausten määrä (Incidence) ja kuolleisuus (mortality) / 1000 henkeä

Oikealla statiinien määritelty päivittäisannostelu / 1000 henkeä (DDD)

Satunnaistettu kaksoissokko lumekontrolloitu tutkimus (RDBPC kokeet)

Mitä tämä siis tarkoittaa huippulaadukkaana pidetyn näennäistieteen RDBPC-testien kannalta? Luonnollisesti tämä todistaa ne hyödyttömiksi. Ainakin nykylääketieteen lääketesteissä niiden tulokset on helppo kumota. Kokonaisen väestön tulokset ovat huomattavasti merkityksellisemmät kuin huolella suunnitellun kokeen, varsinkin kun nuo testit on tehnyt tai suunnitellut sama taho, joka tulee hyötymään valmiista tuotteesta.

Haittavaikutukset

Todellisuus on kuitenkin vielä pahempi kuin tämän tutkimuksen tulokset antavat ymmärtää. Statiinien haittavaikutukset voivat olla todella ikäviä, kuten haimatulehdus, lihaskudosvauriot (rabdomyolyysi), hepatiitti, angioödeema (ihon turvotustauti), nokkosihottuma, turvotusta eli pöhöä, kutinaa, hengenahdistusta ja verta virtsassa. Kaikki nämä voivat olla hengenvaarallisia tai oireita hengenvaaralliseksi kehittyvästä tilasta. On siis syytä olettaa statiinien kuuluvan niihin lääkkeisiin, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tutkimuksissa on jo pitkään ilmennyt haittoja ja vaaroja statiineista, mutta silti nk. asiantuntijat painostavat näiden virheellisten tutkimusten pohjalta aina vain useampia ihmisiä ottamaan statiineja. Onpa menty jopa niin pitkälle, että on esitetty ajatuksia kaikkien vanhusten saamiseksi syömään näitä lääkkeitä tai niiden jakamisesta pikaruokaloissa kuin mausteita.

Tämä kattava ruotsalainen seurantatutkimus osoittaa modernin lääketieteen ytimessä olevan korruption ja tutkimusten luontaiset virheet. Voidaan yksinkertaisesti todeta: Sairauksia ei aiheuta lääkkeiden puute!

Alkuperäinen artikkeli: http://gaia-health.com/gaia-blog/2013-05-26/statins-provide-no-benefit-study-of-4-million-people/

13 kommenttia

  1. Kolesteroliarvot vaihtelevat vuodenaikojen, auringonvalon, kuukautiskierron, kilpirauhasen toiminnan, stressitason, liikunnan, ylipainon, tupakoinnin ja muiden sairauksien ja elimistön kroonisen tulehdusasteen mukaan jne. Edellä mainitut seikat vaikuttavat usein paljon enemmän kolesterolitasoihin kuin esim. ruokavalio.

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Jälleen uusi todistus siitä, että statiineja valmistetaan ja myydään vain rahankiilto silmissä. Sillä, että lääkkeestä on vain haittaa eikä lainkaan hyötyä, ei näytä olevan mitään merkitystä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Oliko tuo uutinen jollekin?

    Hyvä tietysti että asiasta on nyt noinkin laajasti näyttöä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Miksi sitä sitten syötetään lähes kaikille? Ja tarvitseeko sitä oikeasti kukaan? Onko oikeita lääkkeitä olemassa vaivaan?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Päpy @

      Olen vuosia harrastanut ns,totuuden etsimistä ja tämä Illuminatin agenda on totta ja vielä melko avointa.
      Kolestroli ja mielialalääkketkin ovat yksi monista lääkeryhmistä,joiden perimmäinen tarkoitus on ihmisen vahingoittaminen.Nyt on vauhdilla poistettu videoita ja muuta,mielestäni tärkeää sisältöä esim,rokotuksiin,ilmastonmuokkaukseen,GMO ja vaihtoehtoisiin (toimiviin) energialähteisiin liittyen.

      http://www.stopthecrime.net/

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Miksi pitää kehittää lääkkeitä vaivoihin mitkä pystyttäisi korjaamaan tehokkaasti ruokavaliomuutoksilla. Eikö olisi kansantaloudellisesti järkevämpää hoitaa terveyttä eikä sairautta? Ehkä sitten kun nyky ravitsemussuositukset päivitetään ja ihmiset alkavat ymmärtää mistä suurin osa sairauksista johtuu aukeaa kaikkien silmät. Itse muuttanut ruokavalion täysin ja tuloksena veriarvojen ja verenpaineen normalisoituminen. Mm. Kolesteroliarvot laskivat alle suositusten sekä triglyt normalisoituivat jne. Eikä tarvinnut kuin jättää viljat ja sokerit pois sekä rasvat vaihdettu oikeisiin puhtaisiin rasvoihin (voi ja neitsytkookosöljy). Saman kokenut kaikki jotka ovat tämän ruokavalion omaksuneet. Ihmiset eivät uskalla kokeilla ja käyttää omaa harkintaansa edes oman terveytensä ollessa kyseessä vaan sinisilmäisesti uskotaan mitä meille mediassa mm. syydetään. Surullista mutta totta =( !

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Tupakkateollisuus vielä lisää savukkeisiin tuhansia kemikaaleja, jotka aiheuttavat mm. riippuvaisuutta tupakasta sekä syöpää. Jos tupakoitisjat polttaisivat täysin lisäaineetonta tupakkaa, tupakan aiheuttamia sairauksia olisi huomattavasti vähemmän. Mielenkiintoista, että terveysviranomaisia tämä asia ei näytä kiinnostavan lainkaan…

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Severus V hetki sitten.
    Taidat olla joku lääkefirmojen edustaja kun niin puolustelet lääkkeiden hyviä vaikutuksia. Oletko tutustunut lääkkeiden haittavaikutuksiin,EPÄILEN SUURESTI. Olen nähnyt monenlaisia lääkkeiden haittavaikutuksia sivusta seuranneena. Monissa lääkkeissä on sivuvaikutuksena esim. jonkin muun taudin puhkeaminen (muka, jos on taipumusta kyseiseen tautiin.) On se kummallista tämä lääketieteen kehitys (kehittymättömyys) kun ei osata valmistaa täsmä- lääkkeitä ilman sivuvaikutuksia, tarpeettomia lisäaineita ym moskaa, mutta silloinhan lääkefirmat eivät saisi miljarditulojaan jos ihmiset parannettaisiin sairauksistaan. Toisen leipä on toisen tuho.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Tämä kirja oli hyvä tietoisku. Nyt ainankin tiedän osoitteen, minne kirjoitan kokemistani haittavaikutuksista eli fimea.fi ja sieltä lomakkeet-kohta. Kirjan mukaan haittavaikutuksista ei ole pahemmin raportoitu, koska lääkärit ja apteekit eivät vaivaudu. Voin siis itse ilmoittaa lähes henkeni vieneiden statiinien haitoista. Kiitos Utriaiselle todella mittavasta työstä. Toivottavasti lääkemafia murtuu ja alkavat ehkä oikeasti ajatella ihmisten parasta kassavirran sijaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hyvä kommentti Tuntematon potilas, mutta valitettavasti turha toivo että fimeasta edes vastattaisiin jos valitat esim. statiinien haitoista. Sieltä ei noteerata mihinkään muuhun kuin lääkemyrkkyjen lisämyynnin edistämiseen. Ja tunnettu tosiasia on ettei myyntiin tulleita tai tulevia lääkemyrkkyjä ole edes testattu , vaan sen testauksen suorittavat juurikin sairaiksi hoidetut potilaat ja ehkäpä vielä oman henkensä uhalla. Se laitos on sitä samaa kamaa kuin muutkin vastaavat, eli lääketeollisuus,lääkärit ja apteekin henkilökunta jne. Kukapa sitä omaa leipäpuutaan kalvaisi edes lääkkeistä sairastuneiden ja vahingoittuneiden potilaiden puolesta /tai hyväksi. Yhteiskunnassamme/maailman harjoitetaan erittäin kyseenalaisia keinoja ihmisten ”muka hoitamisessa.” Se ei ole mitään hoitamista vaan koekaniinien lopullista tuhoamista kunhan on ensin rääkätty ihmisparka kuopan reunalle asti. Siinä on lopputulos sille onnettomalle joka lääkemyrkkykoukkuun lähtee mukaan, tieten tai tietämättään. Ei kannata ryhtyä lääkeuskovaiseksi sillä huonosti käy ja on käynyt niiden valehtelijoiden tutkimuksiin uskoville. Oikein sapettaa kun ihmiset eivät tajua omaa tai läheistensä etuja olla käyttämättä niitä myrkkyjä, sillä niitä ne ns. lääkkeet nimenomaan ovat ja.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat