Juutalaismafian hirviömäinen maailmanvalta

Globaalit omaisuudenhoitoyhtiöt, kuten esimerkiksi BlackRock ja Vanguard, muodostavat kätketyn monopolin globaalien omaisuusomistuksien ja keskitetyn mediaan kohdistuvan vaikutuksensa ansiosta. Täten heillä on valtava hegemonia manipuloida ja hallita suurta osaa maailman taloudesta ja tapahtumista sekä maailman näkemyksistä.  Tähän hegemoniaan liittyen muiden muassa ilmastomuutoksen “uhkien”  varjolla toimivaan Ponzi-huijaukseen ovat liittyneet esimerkiksi juutalaisen Klaus Schwabin perustama Maailman talousfoorumi  (WEF), TCFD ja BlackRock, joka toimii siinä omaisuudenhoitajana keräten maailman varat haltuunsa eli juutalaismafian taskuihin. 

                                   ______________ 

Johtavan kansainvälisen talouslehden Financial Timesin (FT) mukaan BlackRockista  on muodostunut ”maailman uusi vampyyrimustekala”. Alun perin ”vampyyrimustekalaksi” nimitettiin Goldman Sachsia, joka oli 2008–2009 globaalin finanssikriisin pääsyyllinen. Lisänimellä viitataan siihen, että juutalaispankki oli levittäytynyt lonkeroineen kaikkialle maailmaan ja imien samalla kansakuntien veren kuiviin.

Tohtori Joseph Mercolan artikkelissa, The Same Shady People Own Big Pharma and the Media, globalresearch-sivustolla 29. heinäkuuta 2021 käsiteltiin kahden omaisuudenhoitoyhtiön  toimintaa ja omistussuhteita. Mercola mukaan nämä kaksi yhtiötä, BlackRock (BR) ja Vanguard (V) omistavat suurelta osin ylikansallisen lääketeollisuuden jätin Big Pharman ja länsimaisen valtamedian. 

Mercolan julkaisusta kirjoitettiin Magneettimediassa 27.11.2021 artikkelissa nimellä MAAILMAN OMISTAJAT. Mercolan englannin kielinen kirjoitus sisältää lähteet, jotka paljastavat muiden muassa sen kuinka nämä kaksi hirviöyhtiötä sekä BR että V omistavat ja vaikuttavat tehokkaasti globaaliin lääketeollisuuteen sekä länsimaiseen massamediaan. Mutta tämä ei suinkaan riitä. Näistä hirviöistä toinen, nimittäin BR tekee myös saumatonta yhteistyötä keskuspankkien kanssa ympäri maailmaa, mukaan lukien Yhdysvaltain keskuspankin, joka on yksityinen taho, ei liittovaltion. BR lainaa rahaa keskuspankille, toimii sen neuvonantajana ja kehittää keskuspankin ohjelmistoja.   

Yllä olevan viitaten emme tässä artikkelissa suinkaan kertaile Mercolan ja sen Magneettimedian suomenkielistä versiota, vaan keskitymme sitä vastoin paljastamaan juutalaismafia osuuden BlackRockin ja Vanguardin omistuksesta ja kontrollista ja siten mainitun mafian vaikutuksesta maailman hallinnan valta-asemaan. 

Juutalaismafian osuus BlackRockin ja Vanguardin omistuksesta 

Globaalit jättiläisyritykset ovat sijoitusyhtiöryhmien omituksessa. Sijoitusyhtiöistä suurimpia ovat  Vanguard Group, BlackRock ja State Street Corporation. Edelleen mainitut sijoitusyhtiöt omistavat erilaiset säätiöt, joista isoimmat ovat juutalaistoimijoiden omistamia ja johtamia. Suuremmat sijoittajat ovat vielä suurempien sijoittajien omistuksessa. Tätä sijoittajien verkostoa voidaan kuvata pyramidilla, jonka huipulla ovat suurimmat kaksi sijoittajaa eli Vanguard Group ja BlackRock.  

Nämä jättiläismäiset sijoitusyhtiöt ja säätiöt omistavat lähestulkoon kaiken tuotannon, kuten esimerkiksi kaivosteollisuutta, vaateteollisuutta, elintarviketuotantoa sekä tietysti kaikki suurimmat kansainväliset lääkefirmat. 

Näiden sijoitusyhtiöiden omistajia ovat tietyt miljardööriperheet, joista epäilemättä vaikutusvaltaisin on juutalainen Rothschild-suku. Juutalaismafian valta on uskomattoman kolossaalinen, sillä mafia osittain omistaa myös maailman median ja globaalin velkarahajärjestelmän sekä hallinnoi ja omistaa suuren osan muustakin pankkitoiminnasta. 

Mutta mikä on juutalaisen Rothschild-suvun osuus Vanguardin ja BlackRockin omistuksesta? 

Rothschild-suvun omistaja osuuksista BlackRockista ja Vanguardista on erittäin vaikea saada julkisuuteen, sillä omistussuhteet kätkeytyvät lukemattomien sijoitusyhtiöiden nimiin, joiden varsinaisia omistajia ei läheskään aina paljasteta.   

Rothschildien ja BlackRockin välisestä yhteistyöstä on ainakin uutisoitu.  

Esimerkiksi vuonna 2002 talousjulkaisu Business Wireindia kirjoitti BlackRockin ja Rothschildien solmimasta strategisesta liittoumasta. Siinä Rothschildien Australiassa toimiva varainhoito- ja sijoitusalan yhtiö (Asset Management Limited) sekä BlackRock olivat solmineet liiton keskenään. Näiden fuusioituneiden yhtiöiden oli tavoitteenaan tarjota palveluksiaan maailman laajuisesti sekä julkiselle sektorille että yksityissijoittajille. 

TCFD:n ja BlackRockin yhteydet 

TCFD on lyhenne sanoista Task-Force on Climate-related Financial Disclosure eli vapaasti käännettynä Ilmastonmuutokseen liittyvät raportointisuositukset ja sen taloudellista tilaa käsittelevä työryhmä. 

TCFD:n puheenjohtajana on toiminut reformijuutalaisuutta uskontonaan tunnustava miljardööri Michael Bloomberg, ja siihen liittyi myös BlackRockin lisäksi juutalaismafian vaikutteiset seuraavat rahoitus- ja vakuutusinstituutiot: JP Morgan Chase, Barclays Bank, HSBC ja Swiss Re. Viimeksi mainittu on maailman toiseksi suurin jälleenvakuutusyhtiö, mutta TCFD:n ovat lisäksi kytkeytyneet myös Kiinan ICBC-pankki, Tata Steel, ENI-öljy, Dow Chemical, kaivosjätti BHP ja David Blood sekä sekä Al Goren Generation Investment LLC. 

Yllä olevasta kappaleesta ja jäljempänä mainitusta osiosta saamme vihdoin raotettua sitä BlackRockin salaisuuden verhoa, joka kätkee juutalaismafian omistuksen ja kytköksen BR:n. 

Juutalainen Laurence D. Fink on Yhdysvalloissa asuva omaisuudenhoitoyhtiön BlackRockin miljardööritoimitusjohtaja.

Jo aikaisemmin kirjoitettuun viitaten BlackRockin perustaja juutalainen Larry Fink liittyi vuonna 2019 Davos World Economic Forumin (WEF) hallituksen sveitsiläiseen organisaatioon. Huomionarvoista on, että Fink on toimissaan erittäin lähellä juutalaista Klaus Schwabia, joka on siis Maailman talousfoorumin (WEF) perustaja ja The Great Resetin käynnistäjä. Lähteiden mukaan Fink on valmistautunut hyödyntämään  BlackRockin valtavaa paino-arvoa luodakseen potentiaalisesti maailman suurimman Ponzi-huijauksen*, ESG:n, yritysten sijoittamisessa. Tällä sijoittamisella tarkoitetaan sitä, että maailman yritykset ja yhtiöt sitoutuvat luovuttamaan rahojaan BlackRockille ympäristö- ja ilmastoriskeihin kytkeytyvien vastuiden velvoittamana. Tätä kuvataan siis lyhenteellä ESG, joka on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance. 

________________ 

*) Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on pyramidihuijauksen muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille korkeampaa nopeampaa tuottoa  kuin muualla.  

Ilmastonmuutokseen liittyvien “uhkien” varjolla maailmantaloutta ollaan uudelleenjärjestelemässä YK:n määrittämän vuoden 2030 ”vihreän agendan” mukaisesti. Tämä järjestely liittyy WEF:n Davosin agendaan, jota myös The Great Reset –prosessi palvelee. Tähän Ponzi-huijaukseen ovat liittyneet WEF, TCFD ja BlackRock, joka toimii siinä omaisuudenhoitajana keräten maailman varat haltuunsa eli juutalaismafian taskuihin. 

Huomautamme, että johtavan kansainvälisen talouslehden Financial Timesin (FT) mukaan BlackRockista  on muodostunut ”maailman uusi vampyyrimustekala”. Alun perin ”vampyyrimustekalaksi” nimitettiin Goldman Sachsia, joka oli 2008–2009 globaalin finanssikriisin pääsyyllinen. Lisänimellä viitataan siihen, että juutalaispankki oli levittäytynyt lonkeroineen kaikkialle maailmaan ja imien samalla kansakuntien veren kuiviin.  

FT uutisoi, että vielä joitakin vuosia sitten Goldmanin ylivalta oli kiistatonta, sillä pankki hallitsi kansainvälisesti merkittävimpiä rahoitusoperaatioita, minkä lisäksi Goldman-pankkiirit olivat soluttautuneet keskeisiin poliittisiin virkoihin. Mutta nykyisin juutalaisen Larry Finkin BlackRock toteuttaa samaa toimintatapaa. 

Vanguard 

Vanguard Group INC:n suurimmat omistajat ovat: Apple Inc, Microsoft Corporation, Exxon Mobil Corp., Johnson & Johnson, General Electric Co, Wells Fargo & Co, JPMorgan Chase & Co, Procter & Gamble, Berkshire Hathaway Inc ja Amazon Com Inc. 

Tarkastelkaamme muutamia Vanguard Groupi omistajia: Apple on yhdysvaltalaisen suuryritys, joka suunnittelee, kehittää ja myy kulutuselektroniikkaa, ohjelmistoja sekä tietokoneita. Quikleaksin  mukaan Applen johtajistosta on koostunut osittain Ashkenazi- eli kasaarijuutalaisista. Lisäksi koronadystopian aikakautena on erikoisesti syytä huomioida, että lääketeollisuuteen keskittynyt Johnson & Johnson-yhtiön pääjohtajalla Alex Gorskyllä näyttää olevan yhteyksiä muiden muassa American Jewish World Service (AJWS) -yhdistystä kohtaan.1 Joka tapauksessa Johnson & Johnsonilla näyttää olevan yhteydet ”juutalaisiin” organisaatioihin. 

Microsoft Corp. -yhtiön suurimmat omistajat ovat puolestaan (juutalaismafian) BlackRock ja Vanguard. 

Toisin sanoen yhtiöt omistavat vaihtelevilla osuuksilla toisensa. Näin muodostuu omistus-suhteiden verkoston fuusiona, joka graafisena kuvauksena voisi näyttä sekavalta lankakerältä. 

JP Morganin Chase & Co:n johtajisto muodostuu osittain juutalaismafiasta. Heitä ovat esimerkiksi James S. Crown,2 Linda B. BammannLaban P. Jackson, Jr.Ja Jamie Dimonsin vaimo Judith Kent on juutalainen.4 

Lisähuomioita Vanguardin ja BlackRockin omistuksesta 

Nämä kaksi sijoitusyhtiötä sekä Vanguard että BlackRock ovat monopoliasemassa kaikilla toimialoilla maailmassa, ja ne puolestaan ovat maailman rikkaimpien perheiden omistamia, joista osa on myös kuninkaallisia. Nämä mainitut omistajat ovat olleet hyvin äveriäitä jo ennen teollista vallankumousta. 

Maailman omistajat!

Vanguardin omistajien nopea selvittäminen viittaa siihen, että Rothschild Investment Corporation ja Edmond De Rothschild Holding ovat kaksi tällaista sidosryhmää, mitkä kuuluvat maailman varakkaimpiin  perheisiin, jotka nauttivat yllä mainitusta monopoliasemasta. 

Yhtiöomistuksen luonne on labyrinttimainen, jossa jokainen näyttää jossain määrin omistavan kaikkia muita. Tällaisessa ristiin omistuksessa myös Vanguard Group omistaa  suurimpia osakeosuuksia BlackRockista, ja ilmeisesti myös päinvastoin. Joskin on tärkeää huomioita, että nämä molemmat  muodostavat kätketyn monopolin globaaleihin omaisuusomistuksiin. Tämä monopoliasema ja heidän keskitetyn mediaan kohdistuvan vaikutuksensa ansiosta heillä on valtava hegemonia manipuloida ja hallita suurta osaa maailman taloudesta ja tapahtumista sekä maailman näkemyksistä.   

Loppuhuomiot  ja tiivistelmä 

Eri vaihtoehtomediat yms. julkaisijat ovat puhuneet innokkaasti BlackRockista ja Vanguardista sekä muista sen kaltaisista omaisuudenhoitoyhtiöistä. Nämä julkaisut kuitenkin muistuttavat taloa ilman perustuksia, sillä usein niissä ei mainita sanallakaan juutalaismafian yhteyksiä näihin omaisuudenhoitohirviöihin. Emme ihmettele vaikka jotkut alkaisivat epäillä tiettyjen vaihtoehtomedioiden aitoutta eli sitä, että ovatko ne juutalaismafian virittämiä ansoja kansallismielisille, isänmaallisille ja samalla antisionisteille. 

Tosiasia kuitenkin on, että nämä kaksi yhtiötä, BlackRock ja Vanguard, ovat juutalaismafian hallinnassa ja sen osittaisessa omistuksessa. Nämä sijoitushirviöt omistavat suurelta osin ylikansallisen lääketeollisuuden jätin Big Pharman ja länsimaisen valtamedian, suuryrityksiä ja tietysti myös kontrolloivat globaalia pankkitoimintaa. Sanotaan, että BlackRock ja Vanguard muodostavat salaisen monopolin, joka omistaa lähes kaiken maailmassa.  

Yllä selitetyn Ponzi-huijauksen avulla, huijaukseen liittyneet Klaus Schwabin perustama Maailman talousfoorumi  (WEF), TCFD ja BlackRock toimivat siinä omaisuudenhoitajana keräten maailman varat haltuunsa eli juutalaismafian taskuihin. Tämä mittaamaton globaali petkuttaminen tapahtuu ilmastonmuutokseen liittyvien “uhkien” varjolla. Koska näissä järjestelyissä on mukana juutalaisen Schwambin WEF:n Davosin agenda, jota myös The Great Reset –prosessi palvelee, niin lienee selvää, että BlackRock, WEF ja TCFD panostavat sekä Euroopan unionin liittovaltion kehitykseen että Uuden Maailmanjärjestyksen luomiseen. Tekaistu koronahysteria toimii rajoitteineen, täyssulkuineen, pakotteineen, keskitysleireineen ja pakkorokotuksineen poliittisena instrumenttina kansakuntien alistamiseksi ja NWO:n toteuttamiseksi. 

Länsimaiden hallitukset ja eduskunnat, kuten myös Suomen vastaavat instituutiot ovat täysin näiden ulkomaalaisten ylikansallisten taloushirviöiden hallinnassa ja valvonnassa. Täten kansallismielisyyden ja itsenäisyyden kannattaminen sekä edistäminen ovat suurimpia “syntejä” nykyisessä kokonaisvaltaisesti luhistuvassa Suomessa. 

Joudumme taas tässä yhteiskunnallisessa syöksykierteessä toteamaan jälleen, että läntiset valtiot Suomi mukaan lukien ovat perikadon omat, mikäli emme taistele globaalia hirmuvaltaa vastaan. Taistelu on oleva parlamentaarinen, oikeudellinen, informaatiollinen ja vielä kenttätaistelullinen. Nämä neljä taistelun muotoa yhdistyvät samaksi liikehdinnäksi, mutta tällä hetkellä edelleen on tärkeimpänä informaatiosota. 

Suomen pelastuksena on vallankumous, jonka tavoitteena on kulttuurillinen ja taloudellinen itsenäisyys yms. siihen liittyviä asiantiloja. 

Suomessa tulisi ehdottomasti aloittaa parlamentaarinen työskentely maan eroamiseksi Euroopan unionista, Eurosta ja NATOn isäntämaasopimuksesta.  Valtiolla olisi keskuspankki ja oma raha, jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. Ulkomaisessa vaihtokaupassa maksuvälineenä soveltuisi sekä raha että tavaroiden vaihto.   

Tässä yhteiskuntamallissa valtakunta kokonaisuudessaan panostaisi yhteisen hyvän eteen ja unohtaisi luokkaristiriidat, siten perusideana olisi valtion ja sen kansalaisten omavaraisuuden lisääminen niin, että taloudellinen riippumattomuusaste olisi kyllin vahva vapauden säilyttämiseen. Rahanluontioikeus olisi valtiolla, joten tällainen valtio ei enää olisi suurten yksityisten pankkien orjuudessa. Näin veronmaksajat vapautuisivat liiallisten korkojen taakasta ja säästyneet kustannukset voitaisiin käyttää kansan parhaaksi.   

Huomautamme, että myös Suomessa alkavat lähitulevaisuudessa pakkorokotukset, jotka pitää pysäyttää vaikka hyvin radikaalein toimenpitein. Emme voi sallia isänmaamme ja kansalaistemme täydellistä tuhoamista, sillä ylilietsottu koronahysteria rajoitteineen ja pakkorokotuksineen on yksi monista menetelmistä Suomen ja sen kansan raunioittamiseksi negatiivisen globalisaation hyödyksi. 

Mutta juutalaismafia on todellakin kaiken pahan alku ja juuri planeetallamme. Tietysti on totta, että kaikki pahuus ja vääryys on peräisin perkeleestä. Kuitenkaan tässä ei ole ristiriitaa edellisen lauseen kanssa, sillä mainittu ‘juutalaismafia’ on todellinen perkele, joka toimii luonnon maailmassa. Myös syvimpiä helvettejä, jotka ovat juutalaisten kadotuksia kutsutaan teologisesti perkeleeksi. Huomionarvoista on, että luonnon maailmassa elävä juutalaismafia saa virtauksensa juutalaisten helveteistä eli perkeleestä. 

Pelastuminen tässäkin artikkelissa käsitellyistä globaaleista hirviömäisistä entiteeteistä tapahtuu viime kädessä Jumalan avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita massiivista uskonnollista liikehdintää tai uskonnollista joukkosuggestiota, vaan yksilöllistä uudestisyntymisen prosessia elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti ja tunnustamalla Herra Jeesus Kristus yhdeksi ja Äärettömäksi Jumalaksi, joka on maailmankaikkeuden Luoja ja sen Ylläpitäjä. Jumala on siis yksi ja ei ole muita jumalia. Tietysti uudestisyntymisen prosessi on vastavuoroista ihmisen ja Jumalan välillä, sillä ihminen ei kykene regeneraatioon omilla voimillaan. 

On olemassa henkinen maailma ja sen peilikuva luonnollinen maailma, jota Jumala Kaitsee epäjatkuvien suhteiden avulla. Jumalallisista lainalaisuuksista johtuen Jumala ei toimi niin, että poistaisi yhtäkkiä esimerkiksi juutalaismafian demonisen hegemonian maailmasta, vaan valaistuneiden ihmisten on toimittava Jumalan sotureina maan päällä juutalaismafiaa vastaan. Jumalasta lähtevä Pyhä Henki eli Jumaluus ei vaikuta maanpäällä välittömästi, vaan välillisesti, joten ihmiskunta on myös Telluksella taivaan kasvitarha. Jumalan tarkoituksena on luoda planeetallemme viidennen ja ikuisen kirkon eli Uuden Kirkon ts. Uuden Jerusalemin. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Joseph Mercola (29.7.2021). GlobalResearch. The Same Shady People Own Big Pharma and the Media. Saatavina: https://www.globalresearch.ca/same-shady-people-own-big-pharma-media/5747748    

An evening of affluence and influence with the Jewish wizards of Wall Street – Haaretz Com – Haaretz.com 

503 first byte timeout (nytimes.com) 

”The Great Reset” Is Here: Follow the Money. ”Insane Lockdown” of the Global Economy, ”The Green Agenda” – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization 

Laurence Douglas Fink – Genealogy (geni.com) 

Subscribe to read | Financial Times (ft.com) 

VOO 421.69 -5.55 -1.3 : Vanguard S&P 500 ETF – Yahoo Finance 

MSFT 329.68 -8.23 -2.44% : Microsoft Corporation – Yahoo Finance 

Washington Mutual Investors Fund – R-6 | American Funds (capitalgroup.com) 

BlackRock Announces Strategic Alliance With Rothschild in Australia (businesswireindia.com) 

Rothschild Investment Corp /il reports 0.24% increase in ownership of VIG / Vanguard Dividend Appreciation Index Fund – 13F, 13D, 13G Filings – Fintel.io 

Edmond De Rothschild Holding S.a. ownership in VIG / Vanguard Dividend Appreciation Index Fund – 13F, 13D, 13G Filings – Fintel.io 

Blackrock – The company that owns the world? – Investigate Europe (investigate-europe.eu) 

Nova Hierosolyma 

  1. Zimbio: http://www.zimbio.com/pictures/XyKM7eq-PcX/PFLAG+National+Straight+Equality+Awards/zd3XVxBwNO2/Alex+Gorsky 
  1. http://www.nndb.com/people/963/000128579/ 
  1. https://thezog.info/who-controls-jpmorgan-chase/ 
  1. http://wagcenter.com/breaking-news/judith-kent-jp-morgan-boss-jamie-dimons-wife/ 

20 kommenttia

  1. Nämä omistavat myös Suomen hallituksen Vakuutusyhtiöiden keskusliiton kautta !

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Esimerkiksi Suomen kansalaisia suojannut perustuslaki PITI 2011 muuttaa lääkejättien vaatimusten mukaiseksi .

    Perustuslain tarkastuskomitean mietintö 9 / 2010: poikkeusoloja kokevaa lakia TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan julistaa sotatilan lisäksi kansainvälisen elimen ILMOITTAMAN pandemian seurauksena .

    Ilman tätä OSTETTUA lakia meillä EI nyt voisi olla poikkeusoloja ja YK ja WHO EI voisi Suomea hallita !

    Mutta onkohan kaikki sanottu jo raamatussa ? Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia. Kun me puhumme pakanakansoille, jotta he voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä.

    Mikään, ei mikään siis ole muuttunut 2 000 vuoden aikana … totuuden sanomisesta on tehty rikollista toimintaa ja Itävalta jo suunnittelee rokotekieltäytyjien laittamista vankeuteen; ilman RUOKAA; kuten tavallisille rikollisille ruoka ja terveydenhoito taataan !

    2 000 vuotta sitten juutalaisvastaisia siis tapettiin ja pahoinpideltiin; vankilaan ILMAN ruokaa kuulostaa vähän samalta !

    Myös maailman oikeusjärjestelmä on ainakin Suomen osalta otettu ”haltuun”; 2008 Suomen ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen välinen ”sopimus” ; LAHJONTA estää näiden juttujen laittamisen sille käsiteltäväksi .

    Rikoslakimuutos He 55/2007 ja 2008 allekirjoitettu ”sopimus” on suurinpiirtein seuraavanlainen: Suomi MAKSAA ja pitää sotarikosoikeudenkäyntejä, kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi käsittelemään Suomea koskevia ”yksittäistapauksia”; onkohan ”koronasyrjintäkin” tällainen yksittäistapaus ?

    Joka tapauksessa olen IHMISOIKEUDETON Suomen kansalaine, koska 9. 12. 2005 jätin Valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteilmoituksen lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa .

    Suomen ”perustuslaki” 2011: 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Koko Suomen VIRKAMEDIAKENTTÄ on vuosikymmen ollut hiljaa tästä Suomen lainsäädännön ”kehityksestä”; siis LAHJONNALLA TEHDYSTÄ !

    Moni itsensä kristityksi tituleeraava ottaa 2 – 100 piikkiä, jotta pääsee kirkkokonserttiin ennen joulua; näinä aikoina on käytettävä suoraa yhteyttä.

    Onkin mentävä kirkon ULKOPUOLELLE itse laulamaan; jotta tajuavat homman mielettömyyden !

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
  2. TÄRKEISTÄ TÄRKEIN
    Nyt on tapana jopa koronahuijauksen vastaisessa liikkeessä käyttää natsi-Saksaa vertauksena maailman kaikkein suurimpana pahuutena. Tämän on saanut aikaan juutalainen tiedotusmafia. Kansainväliset juutalaiset julistivat sodan Saksalle vuonna 1933, ja sen jälkeen heidän propagandakoneistonsa on levittänyt liioiteltua kuvaa natsien hirmutöistä. Juutalaiset onnistuivat kaksi kertaa saamaan USA:n mukaan Saksaa vastaan maailmansodissa, joten saksalaisilla olisi syytä vihata juutalaisia. Natsit vainosivat juutalaisia, mutta heillä ei ollut mitään suunnitelmaa juutalaisten joukkotuhosta eli holokaustista, joka on juutalaisten keksintö saada sympatiaa ja pelotella muita kansoja hyökkäämästä ”viatonta kansaa” vastaan. Natsien julmuudet on liioiteltu kymmenkertaisiksi. En kannata natsien rotuoppia enkä ihannoi natsi-Saksaa, mutta Saksan kansa on joutunut kohtuuttomasti kärsimään juutalaisten maailmanvallasta. Juutalaisten ylin ilo on kostaa heidän vastustajilleen. Juutalaiset ovat menestyneet hyvin 1700-luvulta lähtien ja hankkineet itselleen vähitellen maailmanvallan, joka ei vielä kuitenkaan ole täydellinen. Nyt koronahuijauksen avulla he pyrkivät saattamaan kansat totaaliseen kontrolliin. Juutalaisten pyrkimys maailman valtaan näkyy siinä, että he saatuaan finanssiherruuden ovat hankkineet valtaansa tiedotusvälineitä ympäri maapalloa. Valtamedia on tätä nykyä täysin juutalaisten kontrollissa. Koska median hallitseminen ei takaa täydellistä maailmanvaltaa, ovat he seuranneet biotieteiden kehitystä ja näkevät nyt mahdollisuuden alistaa kansat orjuuteen biologisesti rokotuksien avulla. Heillä on tiukasti salattua tietoa, miten tämä tapahtuu. Nyt kansojen täytyy nousta juutalaista valtaa vastaan kaikissa maissa. Tärkeimmästä tärkein on paljastaa holokaustihuijaus, koska se on heidän voimakkain ase: https://islam-radio.net/finish/index.htm#rev Kun kansat ymmärtävät juutalaisten todelliset pyrkimykset ja aikaansaannokset, syttyy oikeutettu viha juutalaisia kohtaan. Tämä viha tulee kohdistaa juutalaista eliittiä eli Siionin Viisaita kohtaan. Siionin Viisaat tulee tuomita kuolemaan kansainvälisessä tuomioistuimessa, joka järjestetään koronahuijauksen vuoksi. Kun kansoille paljastuu juutalaisten petos ja tavaton julmuus, seuraa siitä juutalaisten maailmanvallan murtuminen. Juutalaisten kansainvälinen politiikka paljastuu kahdesta lainauksesta: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Emanuel Swedenborg: Spiritual Diary, nro 2260). Max Mandelstam avajaispuheessaan Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897): ”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoitteemme s. o. maailmanvallan.” Nämä lauseet paljastavat sen, että juutalaisten pyrkimys on kaikkialla vääristää totuus ja ohjata ihmiskuntaa kohti koko planeetan käsittävää helvettiä. Typerät kristityt, jotka pitävät juutalaisia ”Jumalan omaisuuskansana”, ovat olleet auttamassa juutalaisten nousua maailman valtiaiksi. Jeesus tuli maailmaan toisen kerran Emanuel Swedenborgin teosten kautta, mutta vallanhimoiset kristityt papit hylkäsivät hänen teoksensa leimaten ne harhaoppisiksi. Vain aidon uskonnon avulla saadaan loppu juutalaisten eli perkeleen vallalle: http://novahierosolyma.fi/1–HERRAN-TOINEN-TULEMINEN.php LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(19)Miinusääni(3)
  3. https://vidrebel.wordpress.com/2021/12/06/the-great-reset-part-one/?unapproved=53378&moderation-hash=e9511a67815349dd04400bc2fff91e9c#comment-53378

    https://strangerinajewishworld.com/2021/12/06/a-world-revolution-against-jewish-control/comment-page-1/#comment-2247

    Pian ei ole kuin ruokaan varaa ja kaikki omistukset siirtyvät koukkunokka väelle ja saatana valtaan! Toki paljon on massojen syytä kun ovat täysin välinpitämättömiä/aivokuolleita suoraan sanottuna!

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  4. Makow selittää linkin artikkelissa suhdettaan Juutalaisuuteen; siitä pieni osa suomeksi
    Henrymakow.com – Joulukuu 5, 2021 – ”Antisemitismin” arvoitus
    ”Antisemitismi” kasvaa, kun covid-huijaus tunnistetaan oikein järjestäytyneen juutalaisuuden, vapaamuurariuden ja kommunismin kanssa.
    Kukaan ei voi oikeuttaa kansanmurhaa, mutta tähän termiin liitetty leima on kieroa mielenhallintaa. Antisemitismi on oikeutettua vastustusta järjestäytyneen juutalaisuuden ja vapaamuurariuden, eli NWO:n, vahingollista agendaa vastaan.
    Tämän agendan tarkoituksena on muokata, riistää ja orjuuttaa ihmiskunta tuhoamalla ihmisen identiteetin neljä jalkaa: rotu, uskonto (Jumala), nationalismi ja perhe (sukupuoli). Covid-geeniterapia vie tämän prosessin seuraavalle tasolle.
    Useimmat juutalaiset ja ei-juutalaiset eivät ole tietoisia siitä, että juutalaisia on antiikin ajoista lähtien jatkuvasti parjattu hyvästä syystä.
    Juutalaiset ovat tahallisen kieltämisen tilassa. He eivät ymmärrä, että juutalaisuutta hallitsee kabbala, joka on satanismia. Juutalaisuuden ydin on ottaa Jumalan paikka, tuhota kristinusko ja riistää ei-juutalaiset, mistä esimerkkinä on kommunismi, jonka rabbit rinnastavat juutalaisuuteen. Ensin kabbalismi valtasi juutalaiset, sitten koko yhteiskunnan vapaamuurareiden ansiosta. Olemme todistamassa jatkuvia kommunistisia (satanistisia) hyökkäyksiä yhteiskuntaa vastaan, demokraattisen (kommunistisen) puolueen ohjelmassa ja nyt COVID-huijauksessa.
    Minua pidetään anti-semitistinä. Itse asiassa olen Jumalan (Totuuden) todistaja.) Olen tuo(tta)nut enemmän hyvää mieltä juutalaisia kohtaan kuin useimmat muut juutalaiset. Aika hyvin ”antisemitistiksi”! Todistan, etteivät kaikki juutalaiset ole osallisia järjestäytyneen juutalaisuuden synkkään agendaan ja osoitan, että vapaamuurarit (ei-juutalaiset satanistit) ovat yhtä syyllisiä.
    Kuten sen jälkeläinen vapaamuurarius, juutalaisuus on salaseura. Vain vihityt tietävät todellisen agendan. Loput ovat petettyjä ja manipuloituja. Vihkiytymättömien juutalaisten on vastustettava NWO:ta tai heistä tulee sen syntipukkeja. Illuminaatit ovat vastuussa juutalaisten holokaustista eivätkä epäröi heittää perehtymättömiä juutalaisia, kuten minun perhettäni, bussin alle.
    Lisää linkistä
    PÄÄTELMÄ
    Juutalaisten on tarkasteltava uudelleen suhdettaan juutalaisuuteen. En voi liikaa korostaa sen merkitystä, että juutalaiset hylkäsivät Kristuksen.
    Kristus edusti universaalia Jumalaa ja universaalia moraalia. Hänen opetuksensa edusti luonnollista seuraavaa vaihetta, joka juutalaisten olisi pitänyt omaksua.
    Hylkäämällä Kristuksen opetuksen fariseukset asettivat juutalaisen kansan ikuiseen vastakkainasetteluun ihmiskunnan parhaita etuoikeuksia, ihmisen henkisen kehityksen lopullista ja väistämätöntä tietä vastaan.
    He ovat asettaneet juutalaiset jatkuvaan metafyysiseen kapinaan, joka henkilökohtaisella tasolla johtaa vieraantumiseen ja toimintahäiriöihin.

    Kristus opetti, että Jumala on Rakkaus. Rakkaus on Pääsuunnitelma. Rakkaus on valoa. Rakasta lähimmäistäsi. Tee toisille niin kuin toivot heidän tekevän sinulle. Antamalla itsestämme löydämme todellisen itsemme.
    Mitä vikaa fariseuksilla voisi olla evankeliumissa, joka saarnaa ihmisveljeydestä ja toisten asettamisesta itsensä edelle? Tehkää toisille niin kuin haluaisitte heidän tekevän teille?
    Se kieltää heidän erityisvaatimuksen Jumalan ”valittuna kansana”, mikä käytännössä tarkoittaa itse luotuja tai valittuja jumalia.
    Kasvaminen tarkoittaa sen tunnustamista, että myös muut ihmiset ovat Jumalan silmissä erityisiä. Ajattele lasta, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Sellainen, joka luulee voivansa tehdä mitä tahansa, jonka ei tarvitse ottaa muita huomioon, joka ei ole koskaan väärässä eikä koskaan myönnä sitä, joka luulee, että kaiken vastustuksen täytyy johtua järjettömästä vihasta eli ”antisemitismistä” eikä hänen omasta käytöksestään. Ajattele kehityshäiriöitä. Tämä on uusi maailmanjärjestys.
    Translated with http://www.DeepL.com/Translator (free version)
    https://www.henrymakow.com/000612.html?_ga=2.242061058.1006389435.1638658226-346964864.1627224119

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  5. KORONAHUIJAUS JA HOLOKAUSTIHUIJAUS
    Nämä kaksi suuren luokan huijausta toimivat aivan samoilla periaatteilla, joten ne ovat Siionin Viisaiden tuotoksia. Molemmissa levitetään valheellista informaatiota ja totuus sensuroidaan. Holokaustihuijauksessa maailman media ja historioitsijat saatiin valtavilla lahjuksilla syöttämään palturia ja revisionisteja eli holokaustin kiistäviä historioitsijoita sensuroitiin, pahoinpideltiin, tapettiin ja vangittiin. Vapaamuurarijärjestö näyttelee ratkaisevaa osaa molemmissa huijauksissa. Nyt koronahuijauksessa edetään maskeista ja koronapasseista pakkorokotuksiin. Valtamedia on tiiviisti ja yksinomaan huijauksen puolella. Mutta erona on se, että holokaustihuijauksen vastustajia oli vähän, mutta koronahuijauksen vastustajia on miljoonia. Sen tähden koronahuijauksen vastustajat voittavat, mutta taistelusta tulee ankara. Tässä taistelussa koronahuijauksen vastustajilla on neljä asetta: 1) PCR-testi antaa yli 90 % vääriä positiivisia tuloksia, 2) oireettomat eivät tartuta, 3) rokotetut sairastuvat koronaan ja levittävät sitä samoin kuin sairaat rokottamattomat ja 4) rokotusten haittavaikutuksen ovat suuremmat kuin itse taudin. Näillä neljällä faktalla murtuu huijauksen kannattajien valheet ja maskit, koronapassit ja rokotukset. Meistä koronahuijauksen ja holokaustihuijauksen vastustajista tulee uusi vallankumouksellinen luokka ihmisiä, joille tämä planeetta kuuluu. Rokotetut ikävä kyllä saavat kärsiä suunnattomasti otetuista rokotteista. Johtavia koronahuijauksen puolustajia odottavat hirsipuu ja vankilat. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  6. Hyvä letkautus toisaalla:
    ”Tämä se on oikea asenne ilo pintaan vaik syän märkänis.
    Nyt kun samaan aikaan ylikuolleisuus suomalaisten parissa on ottanut oikein aimo loikan toisen piikin jälkeen ja jatkaa kohti suoraa etenemistä taivaisiin, niin suunnitellaan 5-11 vuotiaitten rokotuksia.

    Tästähän saisi ylelle mainion ohjelmaformaatin.
    Raati veikkailisi kuinka monta sydärin saanutta 5- 15 vuotiasta kullekin viikolle siunaantuu ja katsojat voisi heittää arpaa siitä mikä on viikkolukema, osallistuminen tietysti maksaa ja voitot tilitetään suoraan ilmastonmuutokseen tai ***mamuille/Afrikkaan***

    Studio yleisö tietysti katsoisi jännittävää kisaa raadin ja katsojien välillä. Jos raadin arvaus on lähempänä kuin katsojien arvuuttama niin koko potti siirttyy ilmaston muutokseen tai n****lle.
    Aina kun ohjelman esittämisen aikana joku ikäryhmästä kuolee niin studio summeri pärähtää ja yleisö huutaa yhteen ääneen RAATO!

    Nimeksi voisi laittaa vaikka RAATORAATI.

    Näinhän saataisiin hyvä kiertämään, vai mitä?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Miten koronateatteri on muuttanut yläluokan sisäisiä valtasuhteita? Onko kaikki suloista harmoniaa, vai onko kulisseissa sittenkin ristiriitoja? Entä mikä on kutistuvan keskiluokan rooli kun maailman säästöpossuja rosvotaan nyt ennennäkemättömällä ahneudella?

    Työryhmä Mathis on tehnyt ansiokkaan, mahdollisia tulevaisuuden visioita avaavan kirjoituksen aiheesta.

    http://mileswmathis.com/div.pdf

    Onko tämä toisenlaista hopiumia vai kenties todellinen mahdollisuus? Ehkä varsinaiset vallankäyttäjät ovat sittenkin menneet vahingossa liian pitkälle? Näitäkin kysymyksiä kannattanee pohtia näytelmän seuraavien vaiheiden hahmottamisen avuksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  8. MURHAAJILLE RANGAISTUKSET
    Saksalainen aktiivihiilen kemian tohtori Andreas Noack julkaisi varoitusvideon 23.11.2021, jonka seurauksena hänet mitä ilmeisimmin murhattiin. Tohtori Noack paljasti videolla Espanjan Almerian yliopiston professori Pablo Campran tekemistä grafeenihydroksidi löydöksistä, kun hän oli tutkinut koronarokotteita micro-Raman spektroskoopilla. Tohtori Noack kertoo videolla, miten rokotteen sisältämät nanokokoluokan grafeenihydroksidi partaterät leikkelevät ihmisiä sisäisesti ja ovat näin ollen vastuussa rokotteiden yleisimmistä haittavaikutuksista, kuten verihyytymistä, verenvuodoista ja sydänongelmista. Tämä selittää myös lukuisten huippu-urheilijoiden äkillisiä kuolemia. Video löytyy osoitteesta https://rapsodia.fi/he-tappavat-itavallan-koko-vaeston-2/ . Kaikki tutkitut rokotteet sisälsivät grafeenihydroksidi-partateriä, jotka ovat nanoluokkaa.

    Nyt Suomen hallitus ja THL eivät ole lainkaan tutkittaneet, mitä nämä koronarokotteet sisältävät. Yli neljä miljoonaa suomalaista on rokotettu piikillä, joka sisältää erittäin vahingollista ainetta, joka kulkiessaan verenkiertoon aiheuttaa ennen pitkää vakavia sairauksia tai kuoleman. Tämä siitä huolimatta, että Pfizer-rokotevalmistaja on aiemmin tuomittu lukuisista petoksista. Hallitus ja THL ovat siis luottaneet tällaiseen rikollisfirmaan ja aiheuttaneet ehkä miljoonille suomalaisille sairauksia, jotka tulevat ilmenemään ehkä kuukausien tai vuosien päästä. Tämä on jättimäinen skandaali. Marinin hallitus ja THL tulee asettaa syytteeseen massamurhista. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  9. Brother Nathanael — joulukuu 18, 2021 @ 4:30 am
    Teksti-teksti-teksti-teksti
    Kertomalla juutalaisille Jeesuksesta
    Olet ryhtymässä vaivalloiseen tehtävään, joka on täynnä vaivaa ja vaivaa ja jättää sinut erittäin kiusaantuneeksi tyydyttämättömästä turhautumisesta.
    Juutalaisille Jeesuksesta kertominen on varsin ihailtavaa, mutta älä odota ruusukimppua vastineeksi.
    Sen sijaan kasvoillesi heitetään orjantappuroita, kannuksia, piikkejä, ammuksia, loukkauksia, solvauksia, ristiriitoja ja kaikenlaisia epäloogisuuksia.
    Sillä 2000 vuotta kestäneen epäuskon – ja suorastaan vihamielisyyden – jälkeen Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan sähköisellä piikkilangalla vahvistettu vastarinnan muuri sulkee juutalaisen tiukkaan vastarintaan evankeliumia vastaan.
    Niska jäykistyy sydämen kovuudesta, kun juutalainen joutuu kosketuksiin evankeliumin kanssa, ja siltä se näyttääkin.
    Sarah Silverman on meemi. [Clip]
    Mutta älkää menettäkö rohkeuttanne, on vielä mahdollisuus pelastaa yksi tai kaksi juutalaista, mutta ei Sarahia.
    Sitä varten pitää olla manauksen asiantuntija.
    Mietin joskus, onko juutalaisten viha Jeesusta Kristusta kohtaan koodattu heidän DNA:han niin monen vuosisadan epäuskon jälkeen.
    Jos näin ei ole, miksi tämä juutalainen luulee, että hänen pissansa saa gojit kikattaa? [Clip/Larry David]
    Tiedättekö, niin sanottu juutalainen ”valo pakanoille” on nyt muuttunut ”pilkan pimeydeksi”.
    Joka tapauksessa, aloitetaan.
    Kun kerrot juutalaisille Jeesuksesta, älä koskaan aloita sanomalla, kuinka paljon ”rakastat juutalaisia”.
    Juutalaiset eivät usko sitä.
    He tietävät, etteivät he ole rakastettavia, joten pulleeze purra kieltäsi.
    Tarkoitan, kuinka monta kertaa juutalainen on työntänyt sinut ulos linjoiltasi, räksyttänyt ja huutanut, kun olet kyseenalaistanut holohoaxin, repinyt sinut ulos tai tuhonnut kaiken, mikä on sinulle tärkeää?
    Joten lopettakaa tämä ”rakkaus”-juttu.
    Se on ällöttävää, ettekä te oikeasti tarkoita sitä kuitenkaan.
    Älkää sitten koskaan, älkää koskaan yrittäkö imarrella juutalaista kiittämällä häntä ja ’juutalaista kansaa’ siitä, että he ovat antaneet teille, ei-juutalaiselle, Raamatun.
    Juutalaiset eivät välitä pätkääkään Raamatusta, he eivät ole koskaan lukeneet sitä eivätkä edes halua lukea.
    Ja ne juutalaiset, jotka ovat kuulleet jonkun sattumanvaraisen kohdan, tulkitsevat sen väärin jollain oudolla pyörityksellä.
    Tai he vääristelevät sitä rienaavalla Talmudillaan, joka kutsuu Jeesusta ”taikuriksi, joka kiehuu omassa virtsassaan helvetissä”.
    Älkää etsikö sitä mistään englanninkielisestä käännöksestä.
    Kasvoin juutalaisena ja opiskelin ”Chabad”-hasidirabbien kanssa kaksi kokonaista vuotta.
    Kohta on Babylonian Talmudin itä-arameankielistä tekstiä, johon vain juutalaisilla on pääsy.
    Seuraavaksi, kun kerrot juutalaisille Jeesuksesta, varmista, ettet käytä hepreankielisiä sanoja, kuten ”Jeshua” sanasta ”Jeesus” tai ”Moshiach” sanasta ”Messias” tai ”Habrit Ha-chadashah” sanasta ”Uusi liitto”, jotta evankeliumi kuulostaisi juutalaiselta.
    Juutalainen nauraa teille.
    Hän sanoo itsekseen:
    ”Miksi tämä ei-juutalainen puhuu hepreaa?” Juutalainen sanoo: ”Miksi tämä ei-juutalainen puhuu hepreaa? Jeesus on hänen kaltaisilleen goeille, ei ainakaan minulle.”
    Kyse on siitä, että useimmat juutalaiset eivät oikeasti usko Jumalaan.
    Se on kuin jokainen juutalainen sanoisi:
    ”Jumala antoi meille Israelin maan!”
    Silti kun heitä painostetaan, he eivät edes usko Jumalan olemassaoloon.
    Jopa jotkut uskonnolliset juutalaiset näkevät Jumalan vain abstraktina ”käsitteenä”, ei niinkään todellisena henkilönä.
    Mutta jos juutalainen teeskentelee uskovansa Jumalaan, hän silti ajaa kaikkea sitä, mitä Jumala vihaa:
    Homoseksuaalisuutta, lesboutta, transsukupuolisuutta ja kaikkia mahdollisia perversioita auringon alla.
    Nyt aiomme kertoa maallisille juutalaisille Jeesuksesta, emme uskonnollisille juutalaisille, koska uskonnollinen juutalainen ei keskustele kanssasi uskonnosta.
    Hän ei aio kuunnella ei-juutalaista, ja hän on täysin paatunut evankeliumia vastaan sellaisena kuin se on.
    Minkä tahansa järkevän ja selkeimmänkin Pyhien Kirjoitusten tulkinnan hän vääntää tuhannen talmudilaisen kouristuksen sekaisin.
    Aloitamme siis kertomalla maalliselle juutalaiselle – joita useimmat juutalaiset ovat – että hänen on tehtävä parannus monista synneistään, sekä avoimista että salaisista synneistään.
    Katsokaa, kuinka juutalainen kauhistuu.
    Hänen suunsa käpristyy, hänen kasvonsa muuttuvat punaisiksi ja hänen silmänsä kaventuvat sinuun.
    Älä liikahdakaan.
    Seuraa:
    ”Meidän kaikkien on esiinnyttävä Kristuksen tuomioistuimen edessä, jotta kukin saisi sen, mitä ruumiissaan on tehnyt, oli se sitten hyvää tai pahaa.”
    Älä anna periksi.
    Juutalainen ymmärtää vain sen, että häntä lyödään silmien väliin.
    Jos hän protestoi, että lainaat Uutta testamenttia, lainaa sitten Vanhaa testamenttia:
    ”Jumalattomat joutuvat helvettiin ja kaikki, jotka unohtavat Jumalan.” ”Mitä!” hän kiljuu: ”Minä joudun helvettiin?!”.
    ”Kyllä”, vastaat, ”suoraan helvettiin, ellet usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja ota kastetta.” ”Kyllä”, sinä vastaat, ”suoraan helvettiin, ellet usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja ota kastetta.”
    Tämä saa hänen huomionsa, ei ”rakkaudelliset” lauseet, ei juutalaisuus, vaan helvetti ja kadotus.
    Pointtina on se, että lyöt juutalaista silmien väliin ja kerrot hänelle, että hänen on parasta tehdä parannus.
    Kutsu esiin hänen salaiset syntinsä, sillä juutalaiset ovat pornofriikkejä, heillä on sitkeitä lihallisia riippuvuuksia ja heillä on ilkeitä kostoja toisia kohtaan.
    Siksi useimmat heistä käyttävät Prozacia, koska synti aiheuttaa masennusta.
    Valmistaudu hyökkäykseen, kun otat esille juutalaisen ”salaiset synnit”.
    Juutalainen pilkkaa silloin Jeesuksen Kristuksen kuninkaallista nimeä, loukkaa sinua, haukkuu sinua ja heittää sinua vastaan kaikki tuntemansa ilkeät sanat.
    Kuten Ilmestyskirjan väärän profeetan suusta tulevat saastaiset sammakot, jokainen saastainen ja rietas sana päästetään irti juutalaisen suusta ja heitetään suoraan evankeliumia julistavia kasvojasi kohti.
    Jos sanot jotakin, mistä juutalainen ei pidä, rumaa kieltä tulee vuolaasti.
    Pysy rauhallisena.
    Istutat siemenen.
    Hän saattaa jonain päivänä tulla Kristuksen luokse.
    Hän ei ehkä tule.
    Sillä monet juutalaiset eivät tule uskomaan, teidän on tiedettävä se.
    Olisitte tietämätön, jos ette tietäisi, että George Sorosin, Chuckie Schumerin, Michael Bloombergin, David Solomonin, Larry Finkin, Robert Igerin, Jeff Zuckerin ja koko tämän maan tuhoa johtavan sonnan kaltaiset juutalaiset tuskin tulevat Kristuksen luokse….
    Mutta älkää menettäkö rohkeuttanne.
    Meillä voi olla joko juutalainen Amerikka tai kristillinen Amerikka.
    Kristillinen on parempi.
    Ei ole mitään välivaihetta.
    DeepL.com/Translator (free version)
    Brother Nathanael
    https://www.realjewnews.com/?p=1520

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Ote tohtori Loraine Dayn uusimmasta kirjasta:
    ”Kuinka juutalaisilla on niin suurikontrolli jokaisem amerikkalaisen pienemmän ja suuremman kaupungin asioista?

    F Day:Mitä ei-juutalainen väestö ei ymmärräon se, että juutalaisilla on ainutlaatuinen maailmanlaajuinen verkosto, jollaista millään muilla ryhmillä ei ole. Tämän myönsi ei vain Harold Rosenthal (selvästi juutalainen), juutalaisen entisen New Yorkin senaattorin Jacob Javitsin avustaja, kristityn toimittajan Walter Whiten haastattelussa (jonka vuoksi Rosenthal myöhemmin murhattiin juutalaisten toimesta, koska hän oli paljastanut niin paljon salaista tietoa), mutta sain selville tämän henkilökohtaisesti 18 vuotta sitten, kun lainasin arvokasta julistetelinettä kirurgiystävältäni, joka jalomielisesti antoi minun käyttää sitä ortopedikokousessa esittämäni paperin esittämiseen. Myös hän oli juutalainen.

    Teline oli iso ja tilaa vievä, joten ajoin 100 mailia hänen kotiinsa nutamaan sitä. Käytön jälkeen ajoin takaisin palauttaakseni sen. Silloin halusin sanoa ”Hello” hänen vaimolleen, joka ei ollut ollut kotona silloin, kun olin paikalla ensimmäisen kerran. Saavuin aikaisin iltapäivällä ja kun hän vei minut asuntoon, huomasin siellä monta pitkää pöytää olohuoneessa ja ruokailuhuoneessa katettuna suurta ateriaa varten. Sanoin: ”Ohoh, hän on luultavasti valmistelemassa kemuja”. Kirurgi vastasi: ”Se on meidän jokakuukautinen juutalainen kokous.” Hän jatkoi: ”Kaikki juutalaiset kaikkialla läänissä tapaavat kerran kuussa joka yhteisössä Amerikassa ”verkostoituakseen”. Meillä on myös aina juutalaisia puhujia, jotka saapuvat informoimaan meitä, mitä tapahtuu muualla juutalaisyhteisössä kaikkialla maassa.”

    En heti ymmärtänyt hänen juuri kertomansa valtavaa merkitystä. Juutalaiset tapaavat säännöllisesti jokaisessa paikallisyhteisössä, jokaisessa kaupungissa, jokaisessa osavaltiossa. He ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Mikä on heidän päämääränsä? Tämä ”missiolauseke” nettisivulta ”Aavikon Juutalaisliitto” alueella jolla asun sanoo sen hyvin:

    ”Aavikon Juutalaisen Keskusjäärjestön missio, kunnallisena keskusorganisaationa Coachella Valleyn juutalaisyhteisölle, on omistettu edistämään juutalaisen elämän arvojaj ja laatua. Se on omistautunut vaalimaan juutalaista elämää tuleville sukupolville. Liittoouma on myös omistautunut maailmanlaajuiselle juutalaisten yhtenäisyydelle, Israelin valtion vahvistamiselle ja juutalaisten auttamiselle, missä he vain asuvat.”

    Nämä juutalaisten tapaamiset joka kunnassa ja kaupungissa Amerikassa eivät ole tarkoitettuja vaalimaan yhteisön suhteita muuhun väestöön tai tekemään Amerikasta parempaa paikkaa. He ovat keskittyneet juutalaisen elämän arvoihin ja laatuun, maailmanlaajuiseen juutalaisten yhtenaäisyyteen ja ei USA:n, vaan Israelin vahvistamiseen ja elitistisen sionismin, minkä juutalaiset elitistit määrittelevät heidän ”oikeutenaan hallita maailmaa” (ja tuhota ei-juutalaiset – Goyim)!”

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  11. Ote Lorraine Dayn kirjasta, hieman tiivistetty välillä:
    Agenda 21, kestävä kehitys, Re-Wilding

    USA allekirjoitti YK:n Agenda 21-sopimuksen Rio de Janeiron maailmankokouksessa 1992. Harvat ihmiset ovat siitä kuulleet, vaikka sopimusta toteutetaan jokaisessa kaupungissa, yhteisössä ja jokaisella alueella Yhdysvalloissa.Agenda 21 on 40-osainen asiakirja, joka listaa tavoitteet, jotka on globaalisti saavutettava.Kyseessä on maailmanlaajuinen suunnitelma, jonka tavoitteena on muuttaa ruokailutottuksemme, oppimis- ja kommuikointitapamme, koska juutalaisen illuminaatin mukaan meidän ”täytyy pelastaa maailma” .

    Kyseessä on kv. juutalaisuuden* suunnitelma Amerikan ja koko maailman siirtämiseksi kommunismiin! Se on kv. juutalaisuuden* suunnitelma ottaa maailma haltuun, tappaa 6 miljardia ei-juutalaista ja jättää pieni osa heistä orjikseen!

    Tällä hetkellä saatat huomata, että kyse olisi ”Vihreästä New Dealista”, jota monet sosialistitset liberaalit demokraatit kannattavat – mm. Alexandria Ocasio Cortez, kommunistisen vasemmiston uusi lemmikki ja joka on juutalainen itsekin!

    ”Sen säädökset rajoittaisivat suuresti vedenkulutsuta, sähkönkulutusta ja liikennettä – jopa kieltäisivät ihmisiltä pääsyn arvokkaimmille erämaa-alueillemme., se monitoroisi kaikkia maita ja kansakuntia. Kukaan ei olisi vapaa uuden globaalin tarkkailu- ja informaatiojärjestelmän valvoan silmän alaisuudesta”, sanoo Beit Kjos, Brave New Schools -kirjan kirjoittaja.

    Maurice Strong, YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin (UNCED) pääsihteeri v. 1992 sanoi: ”…nykyiset varakkaan keskiluokan elämäntyylit ja kulutustavat – mukaan lukien suuri lihankulutus ja laajat pakasteruokien ja -herkkujen määrät, fossiilisten polttoaineiden kulutus, kodinkoneet, kotien ja työpaikkojen ilmastoinnit, omakotitaloasuminen, eivät ole kestävää kehitystä. ” Muutos on välttämätön, mikä vaatii voimakasta ylikansallisen päätöksenteon vahvistamista, kuten YK:n.

    Tietenkään Maurice Strong ei puhunut superrikkaista, kuten hän itse on ja hänen liikekumppaninsa Sam Belzberg, eikä muista vastaavista, kuten Rothschildit ja Rockefellerit, George Soros, Adelsonit, Schiffit, Bill Gates, Henry Kissinge plus muut upporikkaat juutalaiset (joita kaikki edelliset ovat). He tulevat edelleen elämään ruhtinaallisen tuhlailevasti. Hän viittasi varakkaaseen keskiluokkaan, ryhmään, jonka jokainen kommunistinen hallinto on pakotettu tuhoamaan, jotta sen tyrannimaiselle ja despoottiselle hallitsijoille ei olisi minkäänlaista oppositiota! Päämääränä on, että on vain akksi luokkaa: superrikkaat ja heidän köyhyyyden kurjistamat alamaisensa.

    Toisin sanoen, globalistien suunnitelma amerikkalaisia varten on Kolmannen maailman kansakuntien tasoinen elämä. Tätä tarkoitetaan ”tasa-arvoisuudella”. Tämä merkitsee erittäin vahvasti säänneltyä polttoaineiden kulutusta (autojen sijaan kuljemme polkupyörillä), ilmastoinnin kieltämistä, lämmityksen minimointia tai lakkauttamista ja että meidät kaikki pakotetaan elämään pienissä huoneistoissa korkeissa kerrostaloissa keskellä kaupunkia.

    Samana vuonna 1992 Al Gore kirjoitti kirjansa ”Earth in te Balance” ja alkoi mainostaa ”maailmanlaajuisen lämpenemisen” huijausta, jota nyt kutsutaan ”ilmastonmuutokseksi”, koska on alkanut selvitä, että maapallo ei ole lämpenemässä. Mutta vasta Bill Clinton esitteli jotain niin amerikkalaisten elämälle niin häiritsevää ja tämä tapahtui niin, että suuri yleisö ei huomannut mitään. Hän nimitti ”Presidentin kestävän kehityksen komitean”, jolla hän antoi pois oikeudet ja vapaudet, jotka perustuslain laatijat olivat sillä taanneet.

    Monet amerikkalaiset naiivisti hymähtävät kuullessaan sanan ”maailmanhallitus”. He määrittelevät käsitteen ”salaliittoteoriaksi”. Mutta ihmisluonteeseen kuuluu olennaisena osana vallan ja vaurauden hamuaminen ja kautta historian on ollut ihmisiä, jotka ovat juonitelleet niitä saadakseen.

    Meillä on jo Maailmanhallitus! Koko maailmaa ei olisi voitu siirtää viikossa sulkutilaan maaliskuussa 2020 verukkeena hoax koronaviruksen oletetusti aiheuttamasta pandemiasta, jos maailmanhallitusta (One World Government) ei olisi jo olemassa.

    Mitä on Kestävä kehitys?

    Se on peitenimi kommunismille!

    Laatijoidensa mukaan tämä on peitetarina. Kestävän kehityksen tavoite on integroida talous, sosiaali- ja ympäristöpolitiikat tarkoituksena saavuttaa kulutuksen väheneminen, sosiaalinen tasa-arvoja biodiversiteetin säilyttäminen ja uudelleenrikastaminen. Politiikan kannattajat vaativat, että jokainen yhteiskunnallinen päätös on perustettava sen ympäristövaikutuksiin, keskittyen kolmeen osa-alueeseen: globaali maankäyttö, globaali kasvatus ja globaali väestömäärän kontrollointi ja vähentäminen.

    Sosiaalinen tasa-arvo (oikeudenmukaisuus)

    Sosiaalinen tasa-arvo on kuvattu oikeutena ja mahdollisuutena kaikille ihmisille (tietenkin poislukien eliitit) ”hyötyä yhtä paljon yhteiskunnan ja ympäristön tarjoamista resursseista”. Yksityisomistus katsotaan sosiaaliseksi epäoikeudenmukaisuudeksi (tietenkin poislukien eliitit), koska jokainen ei omista omaisuuttaan vaurastuakseen sillä (totta kai superrikkaat omistava t edelleen kaiken omaisuutensa!). Kansallinen itsemääräämisoikeus on sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Nämä ovat kaikki Agenda21:n periaatteita.

    Edelleen käsite sosiaalinen oikeudenmukaisuus on vain koodinimi kommunismille!

    Taloudellinen vauraus??

    Public Private Partnerships (PPP) – mikä merkitsee, että kaikki julkiset tiet, hyödykkeet, julkiset rakennukset jne., jotka on rakennettu verorahoilla, luovutetaan yksityisille korporaatioille, jotka saavat tehdä niillä mitä haluavat. Se tarkoittaa myös erikoissopimuksia hallituksen (joka aina on näiden korporaatioiden kontrolloima) ja tiettyjen ”valittujen” korporaatioiden välillä. Krporraatioiden, jotka saavat verovapauksia, takuita ja korkeat valtuudet (Eminent Domain) toteuttaa kestävää kehitystä.

    Nämä erikoisvaltuudet on laajennettu sallimaan hallituksen missä tahansa, myös kaupunkien ja osavaltioiden alueilla takavarikoimaan omaisuutesi halutessaan.

    Hallituksen hyväksymät yksityiset monopolit ovat myös Agenda21:n osa.

    Mikä takaa Agenda21:lle hallintoauktoriteetin?

    Enemmän kuin 178 kansakuntaa ottivat Agenda21:n viralliseksi politiikakseen Maailmanlaajuisen konferenssin allekirjoitustilaisuudessa.USA:n persidentti George Bush vanhempi allekirjoitti sen USA:n valtion puolesta. Tuloksena monen avustavan ryhmän avustuksella, kuten Kansainvälinen Paikallisten Ymnpäristöaloitteiden Komitea (ICLE), kestävä kehitys on nyt vallitseva hallintopolitiikka jokaisesa kaupuingissa ja osavaltiossa

    Paljastavia lainauksia suunnittelijoilta

    ”Agenda 21 esittelee sarjan toimia, jotka jokaisen ihmisen maan päällä on tarkoitus toteuttaa…se vaatii kaikkia ihmisiä muuttamaan toimiaan tietyllä tavalla…Agenda 21:n toteuttaminen vaatii perustavanlaatuista kaikkien iohmisten uudelleenorientoitumista, jollaista maailma ei ole ikinä kokenut..”/Agenda21: Maaimankokouksen päättämä srategia planeettamme pelastamiseksi(Earthpress, 1993)

    ”Elämän realiteetit planeetallamme vaativat, että jatkuva taloudellinen kasvu sellaisena, kuin me sen tunnemme, ei voi jatkua….Kestävä kehitys on sen vuoksi toimintasuunnitelma paikallisen ja globaalin reformin läpiviemiseksi – ohjelma, jota ei ole vielä täysin määritelty.” (The Local Agenda21 Planning Guide, julkaissut ICLEI, 1996)

    ”Yksilöiden oikeuksien tulee väistyä (kommunistisen) kollektiivin hyväksi”/Harvey Ruvin, varapj/ICLEI, Erämaaprojekti.

    Mikä ei ole kestävää kehitystä?

    Laskettelurinteet, karjankasvatus, maan kyntäminen, aitojen rakentaminen, teollisuus, omakotitalot, päällystetyt tiet, metsähakkuut, padot ja tekojärvet, voimalinjojen rakentaminen, talousjärjestelmät, jotka eivät arvota ympäristöä tarpeeksi ja yksityisomaisuus. (YK:n Biodiversiteetin arviointiraportti)

    Kuinka juutalaiseliitti* salaa Agenda21:n taustat kansalaisilta

    ”Osallistuminen YK:n suosittelemaan suunnitteluprosessiin melko varmasti tuo mukanaan salaliittoteorioihin fixautuneita ryhmiä ja yksilöitä yhteiskuntaamme…tämä yhteiskuntamme segmentti, joka pelkää Maailmanhallitusta ja YK:n invaasiota USA:n hallintoon, mikä veisi meiltä yksilönvapautemme, tulee toimimaan kukistaakseen jokaisen viranomaisen, joka osallistuu ”konspiraatioon” toteuttamalla Agendaa 21. Joten kutsumme prosessiamme joksikin muuksi, kuten järkevän kasvun hallinnoimiseksi tai kasvun ohjaamisen kokonaissuunnittelemiseksi”. (J. Gary Lawrence, Presidentti Clintonin Kestävän kehityksen komitean neuvonantaja.—Eli he vain valehtelevat!)

    Tässä on suppea lista Agenda21:n ja siihen liitetyistä ohjelmista, jotka vievät monta asiaa, joita amerikkalaiset rakastavat. Seuraavat on julistettu ”kestämättömiksi” jaj joista luovutaan:
    1. kaikki omistusoikeudet (yksityisomaisuuden omistaminen)
    2. kastelujärjestelmät, tuholaistorjunta-aineet ja kaupalliset lannoitteet
    3. Karjatalous ja suurin osa lihankulutuksesta.
    4. Yksityisesti omistetut liikennevälineet ja henkilöliikenne
    5. fossiilisten polttoaineiden käyttö voimantuotantoon tai mekanisoituun matkustamiseen
    6. omakotitalot
    7. useimmat mineraalien kaivamismuodot ja puunhakkuut
    8. Maailman väestömäärä on vähennettävä pienemmäksi kuin 1 miljardi ihmistä nykyisestä 6 miljardista.

    Tämä ei suoraan käy ilmi hallituksen tai lainsäätäjien lausunnoista. Se vuotaa läpi paikallisista kaupungin- ja kunnanhallituksista. Agenda 21 tuo mukanaan salavihkaisia koodisanoja, pehmentäviä ja lohduttavia sanoja kuten ”smart growth”, ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”, ”biodiversiteetti” ja ”kestävä kehitys”. Kuulet niitä usein. Oikeasti nämä termit kuitenkin merkitsevät täysimääräisesti totaalista ympäristödiktatuuria ja taantumista pakanoiden ”Äiti-Maan”(Gaia) palvonnan tasolle!

    Agenda21 on suunniteltu kontyrolloimaan ihmiselämän jokaista osa-aluetta maapallon joka tuuman alueella – ja ihminen putoaa pahnanpohjimmaiseksi.

    Jos Agenda21 toteutetaan, eläimistä tulee paljon ihmisiä arvokkaampia kuten myös puista ja kasveista. Voimme jo nähdä laajasti todisteita tämän prosessin etenemisestä. Agenda21:n todellinen viesti on: ”Ihminen on ongelma. Luonto on säästettävä ja sillä on oltava etusija. Äiti Maata ei saa naarmuttaa.”

    Agenda21:n neljä periaatettan jotka eivätole sitä, mitä ne esittävät

    Kasvatus/koulutus = Indoktrinaatiota uskomaan, että luonto on tärkeämpi kuin ihminen ja että ryhmä on yksilöä tärkeämpi, Kasvatuksen ja koulutuksen uusi tarkoitus on opettaa (kommunistiset) ”arvot” – ei tosiasioita. Oppilaista on tultava maailmankansalaisia, ei amerikkalaisia.

    Tasa-arvo = Yksityisomaisuuden ryöstö, avoimet rajat, Jumalan, kristinuskon, moraalin ja vastuullisuuden lakkauttaminen. ”Tasa-arvo” merkitsee, että jokainen maailmassa (paitsi juutalaiset) ovat tasa-arvoisia. Tämä tarkoittaa, että kukaan ei omista mitään.

    Talous= Amerikan vaurauden uudelleenjakaminen (mutta ei superrikkaiden vaurauden) ulkomaille siirtämällä pois ja lakkauttamalla työpaikat, tehtaat ja teknologia ja luomalla näin massatyöttömyys Amerikkaan ja muihin kehittyneisin maihin.

    Ympäristö = Luonto on tärkeämpi kuin ihminen. Uusi jumala on Äityi Maa. Pseudotiede luo vääriä säädöksiä tuhoten energiaomavaraisuuden ja teollisuuden. Jokaisen politiikan ja sääntelyn tarkoitus on kontrolloida elämääsi enemmän ja enemmän.

    Eli mikä on Agenda 21:n todellinen päämäärä?

    Suorasanaisesti ja yksinkertaisesti esitettynä Agenda21:n todellinen päämäärä on se, että eliittijuutalaiset ottavat kontrolliinsa koko maailman, mukaanlukien jokaisen maailman ihmisen varallisuuden ja omaisuuden, maailman kaikkien maiden kaikki resurssit, tappavat 6 miljardia ihmistä – kaikki ei-juutalaiset tietenkin – ja jättävät eloon vain riittävästi ihmisiä orjikseen.

    Siihen asti, kun amerikkalasiia ei tuhota, heiltä takavarikoidaan kaikki omaisuus pois, heidät pakotetaan asumaan pienissä huoneistoissa korkeissa vuokra-asuntokerrostaloissa suurissa kaupungeissa, jossa heillä ei ole oeikutta omistaa autoa. He kävelevät töihin, josta saavat mitätöntä palkkaa. Jokaisen vuokra-asunnon joka kerroksessa on Salaisen Poliisin agentti, joka valvoo jokaisen tulemisia ja menemisiä rakennuksessa.

    Agenda21:n päämäärät:

    -kansallisen itsemääräämisoikeuden lakkauttaminen
    -Valtakunnallinen suunnittelu ja hallinto kakkkien resurssien käytölle: ekosysteemit, autiomaat, metsät, vuoret, valtameret, puhdas ilma, maatalous, maaseudunb kehittäminen, bioteknologia, tasa-arvon varmistaminen eli kaikkien orjuuttamisen.
    – Valtio määrittelee liike-elämän ja raharesurssien roolin
    -yksityisomaisuuden lakkauttanminen siltä osin kuin se ei ole ”kestävää”
    -perheyksikköjen uudelleenrekonstrukiointi (vanha tuttu kommunistisen manifestin päämäärä: perheiden lakkauttaminen)
    – valtio kasvattaa lapset
    -valtio määrää ihmisten asuinpaikan ja mitä työtä he tekevät
    – suuria rajoituksia liikkumiseen
    -Ihmisasutusalueiden luominen (on laajoja alueita, joissa ihmiset eivät sa liikkua)
    -massoittaiset uudelleenasuttamiset, kun ihmiset pakotetaan muuttamaan uusille alueille sieltä, missä he nyt asuvat
    -koulutuksen supistaminen minimiin (lähes jo saavutettu)
    -valtava globaali väestön vähentäminen edellisten saavuttamiseksi
    (Välissä kertomus matkasta Neuvostoliittoon vuonna 1988)

    Takaisin Agendaan21

    Ympäristön pelastaminen on silkkaa valhetta, sillä samat eliittijuutalaiset tuhoavat ympäristöä, eivät muut ihmiset maailmassa. Se on vain peitetarina pitämään ihmiset pimennossa, kun ”Suunnitelma” edistyy niskan katkaisevalla vauhdilla. Loppujen lopuksi ihmiset voisivat tehdä jotain yrityksiä vastustaakseen ja pelastuakseen, jos saisivat tietää, mitä on tekeillä!

    Tämä ei ole mitään muuta kuin silkkaa, raakaa kommunismia! Ja me ihmiset maksamme siitä. Kaupungit ja valtiot on petetty luopumaan omista oikeuksistaan ja amerikkalaiset petetty luopumaan oikeuksistaan liittovaltion takuilla ja helpolla rahalla näiden salakavalien suunnitelmien toteuttamiseen.

    Epäilemättä, minkä tahansa kaupungin, läänin tai kunnan USA:sa asukkaat, jotka vaalivat vapauttaan ja omistusoikeuksiaan eivät voisi piitata vähemmän siitä, kutsutaanko tätä Agenda21:ksi vaiko ”järkeväksi kasvuksi”. Tuore esimerkki löytyyMarylandin Carroll-läänistä, jossa viisaan kasvun suunnitelma nimeltään Pathways laadittiin lääninhallituksen suunnitteluosastossa v. 2009. Se esitteli henkeäsalpaavan oikeuksien siirron:

    (Seuraa lukuisia esimerkkejä. Mainittakoon seuraavat:)
    -matalan rekannustehokkuuden alueiden uudelleenkaavoittaminen pienten kaupunkien ympärillä korkean tiheyden alueiksi mahdollistaen näin satojen tai tuhansien pienasuntoyksikköjen muodostamisen (kerrostalot, asunto-osakeyhtiöt ja vuokrahuoneistot mukaanlukien).
    -hallituksen rahoittaman asumisen aloitteiden suosiminen varmistamaan ”terveempää ja tasapainoista naapuruutta”

    ”Balanced neighborhoods) tarkoittaa prostituoitujen, huumeriippuvaisten, katupoikien, jengijäsenten ym. sijoittamista vuokralaisina samaan taloon keskiluokkaisten perheiden kanssa. Tämä on jatkunut San Franciscossa vuosia. Ylemmän keskiluokan amerikkalaiset ostivat laadukkaita asunto-osakkeita laadukkaista korkeista kerrostaloista San Franciscossa vain huomatakseen, että kauunki antoi valtavia tukia (joskus kaupunki maksoi 4000 dollaria kuukaudessa) sijoittaakseen näitä puutteenalaisia / ongelmaihmisiä samaan kerrostaloon. Päämäärä: tuhota keskiluokkaisten asunto-osakkeiden arvo ja siten heidän suurin omaisuussijoituksensa.

    Köyhät ihmiset sijoitettiin rakennuksiin suurin kustannuksin ja he sitten virtsasivat ja kakkaisvat rappuihin ja hisseihin, jättivät rskia kaikkialle, peittivät kaikki seinät graffiteilla hisseissä ja joka puolella ulko- ja sisäseinissä, myivät ja ostivat huumeita asunnoissaan/yleisissä tiloissa ja toivat sinne rikollisia ystäviään ja tekivät kaikkea mahdollista saadakseen kunnon väen kärsimään ja pelkäämään.

    Tämä on kaikki osa eliittijuutalaisten ”Suunnitelmaa”.

    Kuinka juutalaisilla on niin suurikontrolli jokaisem amerikkalaisen pienemmän ja suuremman kaupungin asioista?

    F Day:Mitä ei-juutalainen väestö ei ymmärräon se, että juutalaisilla on ainutlaatuinen maailmanlaajuinen verkosto, jollaista millään muilla ryhmillä ei ole. Tämän myönsi ei vain Harold Rosenthal (selvästi juutalainen), juutalaisen entisen New Yorkin senaattorin Jacob Javitsin avustaja, kristityn toimittajan Walter Whiten haastattelussa (jonka vuoksi Rosenthal myöhemmin murhattiin juutalaisten toimesta, koska hän oli paljastanut niin paljon salaista tietoa), mutta sain selville tämän henkilökohtaisesti 18 vuotta sitten, kun lainasin arvokasta julistetelinettä kirurgiystävältäni, joka jalomielisesti antoi minun käyttää sitä ortopedikokousessa esittämäni paperin esittämiseen. Myös hän oli juutalainen.

    Teline oli iso ja tilaa vievä, joten ajoin 100 mailia hänen kotiinsa nutamaan sitä. Käytön jälkeen ajoin takaisin palauttaakseni sen. Silloin halusin sanoa ”Hello” hänen vaimolleen, joka ei ollut ollut kotona silloin, kun olin paikalla ensimmäisen kerran. Saavuin aikaisin iltapäivällä ja kun hän vei minut asuntoon, huomasin siellä monta pitkää pöytää olohuoneessa ja ruokailuhuoneessa katettuna suurta ateriaa varten. Sanoin: ”Ohoh, hän on luultavasti valmistelemassa kemuja”. Kirurgi vastasi: ”Se on meidän jokakuukautinen juutalainen kokous.” Hän jatkoi: ”Kaikki juutalaiset kaikkialla läänissä tapaavat kerran kuussa joka yhteisössä Amerikassa ”verkostoituakseen”. Meillä on myös aina juutalaisia puhujia, jotka saapuvat informoimaan meitä, mitä tapahtuu muualla juutalaisyhteisössä kaikkialla maassa.”

    En heti ymmärtänyt hänen juuri kertomansa valtavaa merkitystä. Juutalaiset tapaavat säännöllisesti jokaisessa paikallisyhteisössä, jokaisessa kaupungissa, jokaisessa osavaltiossa. He ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Mikä on heidän päämääränsä? Tämä ”missiolauseke” nettisivulta ”Aavikon Juutalaisliitto” alueella jolla asun sanoo sen hyvin:

    ”Aavikon Juutalaisen Keskusjäärjestön missio, kunnallisena keskusorganisaationa Coachella Valleyn juutalaisyhteisölle, on omistettu edistämään juutalaisen elämän arvojaj ja laatua. Se on omistautunut vaalimaan juutalaista elämää tuleville sukupolville. Liittoouma on myös omistautunut maailmanlaajuiselle juutalaisten yhtenäisyydelle, Israelin valtion vahvistamiselle ja juutalaisten auttamiselle, missä he vain asuvat.”

    Nämä juutalaisten tapaamiset joka kunnassa ja kaupungissa Amerikassa eivät ole tarkoitettuja vaalimaan yhteisön suhteita muuhun väestöön tai tekemään Amerikasta parempaa paikkaa. He ovat keskittyneet juutalaisen elämän arvoihin ja laatuun, maailmanlaajuiseen juutalaisten yhtenaäisyyteen ja ei USA:n, vaan Israelin vahvistamiseen ja elitistisen sionismin, minkä juutalaiset elitistit määrittelevät heidän ”oikeutenaan hallita maailmaa” (ja tuhota ei-juutalaiset – Goyim)!

    Mitä eufemistisesti kutsutaan Agenda 21:n ”järkeväksi kasvuksi” anastaa omaisuuden ja perustuslain takaamat oikeudet . Paikalliset viranomaiset uudistavat kaavoituslakeja valtionhallituksen puolesta, jotta ne sopeutetaan ”viisaan koodin” kaavoitusperiaatteeseen. Massiivinen omaisuuden siirto mahdollistuu. Farmareilta poistuvat maanhankitaoikeudet, väestökeskuksiksi tarkoitetut maat uudelleenkaavoitetaan kaupallisen tyln keskuksiksi ja harvaan asutut pienempien kaupunkien alueet kasvualueiksi monenlaatuiseen asumiseen kuten suurkerrostalot ja asunto-osakeyhtiöt.

    Useimmat amerikkalaiset ovat vastaisuudessakin tietämättömiä ”viisaan kasvun” ja Agenda21:n vaikutuksista, kunnes sitä toteutetaan heidän naapurustossaan. Ironista kyllä, nämä suunnitelmat ovat yksipuolisempia kuin korkeimman oikeuden Eminent Domain-tuomio tapauksessa Kelo vastaan Uuden Lontoon kaupunki(Connecticut). Eminent Domain-tapauksissa kiinteistönomistajat usein saavat korvausta menetyksistään. Kelo v. City of London, 545 U.S. 469 (2005). Korkein oikeus päätti äänin 5-4 pitää voimassa päätöksen, jonka mukaan yksityisen maan takavarikointi toisten toimijoiden taloudelliseen käyttöön oli katsottava yleishyödylliseksi, koska koko yhteisö hyötyisi ratkaisusta taloudellisen kasvun myötä (luvattiin 3169 uutta työpaikkaa ja 1.2 miljoonaa dollaria verotuloja vuodessa). Kaupunki lopulta suostui siirtämään Susette Kelon talon uuteen paikkaan ja maksamaan lisäkompensaatiota muille talonomistajille. Alueen uudelleenkehittäjä ei pystynyt maksamaan ja luopui hankkeesta. Alue jäi tyhjäksi ja lopulta kaupunki teki siitä kaatopaikan (lähde: Wikipedia).

    Sitä vastoin ”smart growth” -kuntakaavat, joita laki edellyttää, sallivat paikallisviranomaisia muuttamaan kaavoituslakeja ja suorittaa muita säädöstoimia, jotka muuttavat omaisuuden arvoa ja muulla tavalla mädättävät omaisuusarvoja ilman maksua tai kompensaatiota kiinteistön omistajalle.

    Näyttääkseni, kuinka laajasti Agenda21 on soluttautunut yhteisöömme, näemme seuraavaa:

    Kalifornia julistaa sodan erillisiä perhepientaloja vastaan

    Äskettäinen Paul Joseph Watsonin artikkeli sivulla Infowars.com on otsikoitu: Erilliset perheomakotitalot tulevat käytönössä laittomiksi ilmastonlämpenemislakien myötä. Kalifornian osavaltio on julistanut sodan erilisiä perheasuntoja vastaan, laeilla, jotka on säädetty minimoimaan henkilöautoliikenteen ja hiilidioksidipäästöt, jotka määräävät, että 30 kotia pitää mahtua yhden eekkerin alueelle. Tämä toteuttaa ilmastoalarmistien tavoitteen ahdata ihmiset tiheästi asuttuihin kaupunkivankiloihin.

    ”Metropolin alueen hallitukset ovat hyväksyneet suunnitelmat, jotka vaatisivat suurimman osan uudesta asuntotuotannosta rakennettavaksi ainakin 20 – 30 kotia eekkeriä kohti, kun nykyinne tiheys on viisi kertaa vähemmän eli neljänneseekkeri taloa kohden. Valtion ja aluesuunnitteliojat myös haluavat radikaalisti uudelleenrakentaa kaupunkialueet, pakottaen suuren osan uudesta hypertiheästä kehitysalueesta hyvin ahtaisiin käytäviin” (Wall Street Journal)

    Kalifornian kuvernööri Newsome allekirjoitti juuri lain syyskuussa 2020, jonka mukaan suunnielmana on eliminoida kaikki bensiiniautoty vuoteen 2035 mennessä.

    Mitä on uudelleenvilliintyminen?

    Rewilding on määritelty elinympäristöjen palaamista luonnontilaan – ihmisen asutustoiminnan vastakohta. Tämä edellyttää kaiken yksityisomaisuuden takavarikointia, sen jyräämistä katepillareilla, villieläinten ja luonnonkasvien palauttamista alueelle ja ihmisten siirtämistä ruuhkaisiin suurkaupunkeihin elämään ahtaissa huoneistoissa korkeissa vuokra-asuntokerrostaloissa.

    Humanismin pääopetuksista yksi on, että ihminen ei ole parempi kuin eläimet. Itse asiassa hän on vain korkeammin kehittynyt eläin. Tämä on myös juutalaisten näkökanta, jotka uskovat, että ei-juutalainen on alempi olento kuin villieläin. Kuitenkin Uuden maailmanjärjestyksen suunnittelijat ovat radikaalisti uudistaneet konseptia. He väittävät, että ihmisestä on tullut niin ahne eläin, että hän uhkaa kaikka muita eläimiä ja Äiti Maata (Gaia on hänen nimensä) tuholla.

    Ihmisen saalistava luonne uhkaa maailmaa saastuttamisen ja ympäristön turmelemisen ja villieläinlajien tuhoamisen muodossa. Sen vuoksi ihminen on ”vaarallinen eläin”, jota pitää kontrolloida muiden ihmisten toimesta, jotka ovat henkisesti ”korkeammin kehittyneitä” korkeammalle tasolle kuin muut ihmiset. Tietysti nämä ”korkeammin kehittyneet” ihmiset ovat juutalaisia. He, jotka kontrolloivat hallituksia, globaaleja instituutioita ja sotavoimia nykyisin ja jotka ajavat maailmaa kohti Uutta Maailmanjärjestystä! He ovat luoneet monia suuria ”ympäristökriisejä”, jotka ovat laadultaan globaaleja ja joita opetetaan kouluissa ja propagoidaan eri hallintyovirastojen taholta ja jotka ovat ”kääntämässä ihmiskunnan ylösalaisin”.

    Seuraa lainauksia Talmudista, jotka osoittavat juutalaiset opit juutalaisista vs ei-juutalaisista.

    Uuden Maailmanjärjestyksen suunnitelma visioi, että yli 50 % Amerikan pinta-alasta tullaan eristämään siten, että mitään ihmistoimintaa ei saa esiintyöä näiden alueiden sisäpuolella. Tätä suunnitelmaa toteutetaan aivan neniemme alla ja aina mitä kauneimmalta kuulostavan retoriikan säestämänä. Katso kahta erityistä instanssia, missä joko kongressi tai Valkoinen talo on ollut toteuttamassa tätä YK:n suunnitelmaa siirtää sivuun yli 50% Amerikan ppinta-alasta tarkoituksenaan estää yhtään ihmistä pääsemästä mihinkään näistä alueista.

    Senaatin laki S-546 nimeltään Northern Forest Stewardship Act hankkisi 26 miljoonaa eekkeriä maaseudulta Uudesta Englannista tarkoituksenaan sulkea metsät ja maasutukunnat New Englannista kieltäen siten kaiken ihmistoiminnan! Maanomistajille asiasta on määrä ilmoittaa vasta aivan loppuvaiheessa. ennen kuin takavarikoinnit alkavat huolimatta ilmoitusten herättämästä huolesta. Northern New England Grab Legistlation, 29.7.1997, Kepi uutislehtinen.

    Liittovaltio yrittää aktivoida ”YK:n Biodiversiteettisuunnitelmaa toisellakin projektilla, jonka nojalla estettäisiin yhdenkään ihmisen pääsy alueille, jotka kattavat yli 50 % koko Amerikasta . Sen aloite nimeltään ”American Heritage Rivers Initiative. Joki voidaan julistaa ”perintöjoeksi” joko aikallisten asukkaiden tai Liittovaltion aloitteesta. Kun nimits on tehty, ei sitä voi perua millään lailla eikä millään kongressin päätöksellä. Perintöjokisäädökset sitten mahdollistavat massiivisia ja rajuja päätöksiä, jotka kattavat jokien latvat ja sivujoetkin.

    Näitä liittovaltion kontrolliin otettuja alueita sitten voidaan luovuttaa suurten korporaatioiden käyttöön. Näin juutalaisten kontrolloimat ja pyörittämät hallitukset luovuttaisivat maita eliittijuutalaisten yksityisomaisuudeksi.

    Liittovaltion visanomaiset, jotka tätä ohjelmaa toteuttavat, eivät ole minkään sääntöjen ja lakien sitomia, jotka estäisivät heitä absoluuttisesti ottamaan maat haltuunsa.

    Nämä suunnitekmat osaltaan estävät ihmisiä muuttamasta maaseudulle ja elämään maan antimista riippumattomina viljelijöinä.

    Mistä tämä environtalismi on saanut alkunsa?

    Kuinka me tämän maan asukkaat, julistauduimme maamme vihollisiksi? Vastaus löytyy teoksesta The Report from Iron Mountain (ks. kirjan luku 1).

    Emme saa antaa petkuttaa itseämme teeskennelyllä huolella Äiti Maasta. Aseisiin-huuto maailmaa pelastamaan on vain giganttinen huijaus. On olemassa juuri sen verran ympäristön saastuttamista, että show saadaan näyttämään uskottavalta, kuten Raportti Iron -vuorelta asian toteaa, mutta maailmanlopun skenaariot, jotka ovat liikkeen voima, ovat petosta. Todellinen päämäärä on tämä maailmanhallitus, lopullinen tuomiopäivän mekanismi, jota ei pääse pakoon. Teollistuneiden kansakuntien taloudellisen voiman tuhoaminen on enemmänkin edellytys niiden hirttämiseksi globaaliin verkkoon. Nykyisen ekologisen liikkeen paine on ohjattu täysin vain tätä päämäärää varten.

    Riossa 1992 konferenssipääsihteeri Maurice Strong, juutalainen, sanoi: ”Agenda21 – yhä on laaja-alaisin, kauaskantoisin ja, jos se toteutetaan, tehokkain kansainvälisen toiminnan ohjelma, joka on koskaan snaktioitu minkän kv. yhteisön taholta. Se ei ole lopullinen ja täydellinen toimintaohjelma, mutta se, jonka kehittymistä pitää jatkaa.”

    Agenda21:n periaatteet sisältyvät myös vuoden 1977 Neuvostoliiton perustuslakiin, jonka tärkeä viesti on: ”Maailmassa on liikaa ihmisiä ja jos emme vähennä ihmisten määrää, he syövät kaikki resurssit Maapallolta, jolloin tuleville sukupolville ei enää ole mitään resursseja. YK on paras maailmanlaajuinen elin monitoroimaan, hallinnoimaan ja säilyttämään plamneetan resurssit”.

    Tämä on heidän perusteensa 6 miljardin ihmisen tuhoamiseen maailmasta, sekä maailman kaikkien maiden resurssien takavarikoimiseen itselleen.

    Maailma ei ole ylikansoitettu. Jumala sanoo: ”Olkaa hedelmällisiä ja täyttäkää maa” (Genesis 1:28)

    Tämä on vain yksi syistä, joiden nojalla Saatana haluaa poistaa maan päältä kaikki ei-juutalaiset, mukaan luettuna kaikki kristityt, Kristinuskon ja Raamatun.”

    *= hieman siistitty käsitettä

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  12. Tri Lorraine Dayn Neuvostoliiton matka:
    ”Vierailin Neuvostoliitossa 1988, vuosi ennen Berliinin muurin kaatumista, mikä oli vain propagandaesitys kommunsteilta, jotta maailma uskoisi, että kommunismi olisi ”kuollut”. Olin matkalla kymmenen muun amerikkalaisen kirurgiortopedin kanssa osana ohjelmaa, jonka mukaan olisimme tavanneet venäläisiä ortopedikirurgeja jakaaksemme tietoja.

    Koneemme laskeutui Moskovaan, jossa olimme yötä hotellissa, ennen kuin lensime Kurganiin, Siperiaan. Passimme takavarikoitiin ja meille oeoitettiin hotellihuoneet. Kun lähdimme pois hissistä mennäksemme huoneisiimme, meidän oli allekirjoitettava nimenne tuon kerroksen salaisen poliisin agentin vihkoon, kuten teimme joka kerran, kun lähdimme – tai palasimme huoneeseemme.

    Seuravana päivänä lensimme Kurganiin, joka on 350 000 asukkaan kaupunki, kaupunki, josta käytännössä kukaan amerikkalainen ei koskaanollut kuullut. Vaikka oli keskikesä ja lämpötila oli n. 70 (Farenheittia?), ympäristössä ei ollut yhtään ruhoa tai kukkia – vain likaa. ”Erikoislääkärivieraina Amerikasta” meidät asutettiin ”Kurganin parhaaseenhotelliin”. Jokainen hotellihuone oli noin 8’x10′ – vankisellin kokoinen-jossa oli pieni ikkuna. Sänky oli ohut matrassi puulaverilla.

    Ennen kuin aloitimme matkamme, jokaista oli pyydetty tuomaan golfpallo, mutta syytä tähän emme tienneet, ennen kuin menimme hotelliin. Hotellin kylpyhuone oli n. 4,5 jalan sivuinen neliö, jossa ei ollut suihkuhanaa, vain lavuaari ja wc.Pienessä lavuaarissa ei ollut tulppaa – syy, miksi golfpallot oli tuotava.

    Wc-istuin oli tehty vanerista, joka oli leikattu siten, että siitä irtosi säleitä takapuoleen.

    Meille oli kerrottu, että ”suihku” oli katossa kylpyhuoneen keskellä. Pystyi juuri seisomaan siellä ja kääntämään kahvastasuihkun päälle, jolloin vesi kasteli kaiken huoneessa, myös wc-istuimen ja lavuaarin. Viemäri oli lattian keskellä.

    Mutta suurin ongelma oli, että kuumaa vettä ei ollut. kaupungin hallinto lopetti veden lämmittämisen joka kevät koko kaupungista ja aloitti sen taas syksyllä, kun heistä tuntui sopivalta. Siten suihkuttaa saattoi vain jääkylmällä vedellä – suoraan Siperian jäisistä sulamisvesistä. Joka aamu saatoin kuulla kaikkienhuudot, kun he kävivät suihkussa.

    Lopulta, koska olimme ”erikoisia” amerikkalaisia, hotelli tarjosi astian kuumaa vettä oven ulkopuolellejoka aamu. Tämä oli jalomielinen ele, mutta sitä ei voinut käyttää suihkuttamiseen. Sitä saattoi käyttää vain lavuaarissa – sekoitettuna kylmään veteen – miesten parranajoon tai kaikkille sienen kanssa pesemiseen.

    En nähnyt yksityiskoteja tässä 350 000 asukkaan kaupungissa. Kaikki asuivat korkeissa vuokrahuoneistokerrostaloissa. Meillä ei ollut oikeutta puhua venäläisten lääkärien kanssa muulloin kuin leikkauspöydän ympärillä leikkausta suorittaessamme. Emme saaneet syödä heidän kanssaan, emme vierailla heidän luonaan huoneistoissa.

    Kuitenkin, yön pimeydessä ja vaaraksi meille ja heille, me hiivimme salaa heidän huoneistoishinsa keskustelemaan heidän kanssaan – heidän omasta vaatimuksestaan. Kuuden hengen lääkäriperhe (vanhemmat ja neljä lasta) oli asutettu n. 500 neliöjalan huoneistoon. Lääkäreille maksettiin vähemmän kuin linja-autonkuljettajille, koska kommunistisen valtion politiikkana oli, että lääkäri, jos hän teki virheen, aiheuttaisi vain yhden ihmisen kuoleman, mutta bussikuski saattoi virheen tehdessään tappaa bussillisen ihmisiä.

    Vieraillessamme heidän pienissä asunnoissaan, meidän oli puhuttava kuiskaten, jotta muut vuokralaiset eivät kuulisi mitään, koska kaikkia oli kannustettu vasikoiksi. Meidän oli mentävä ja tultava takaovesta sovitun merkin saatuamme, että tie oli selvä.

    Me amerikkalaiset saatoimme vierailla taidekaupassa Kurganissa, kaupassa, joka oli muuten lukossa, jotta kukaan Kurganbin asukas ei siellä voinut käydä. Se sisälsi tunnettujen artistien töiden uusintakopioita ja klassikkokirjallisuutta. Kaikki meistä ostivat joitain kirjoja ja maalauksia antaaksemme ne salaa venäläisille, joille ei sallittu mitään kaunista.

    Me amerikkalaiset kirurgit olimme kauhistuneita kirurgi-instrumenteista, joita venäläiset ortopedikirurgit joutuivat käyttämään. Välineet olivat ainakin 50 vuotta vanhoja ja täysin – ja vaarallisesti – ruosteessa. Ei ollut kertakäyttöneuloja, ei antibiootteja eikä kertakäyttöisiä kirurginsuojia. Kaikki neulat olivat ruosteessa ja ne täytyi sterilisoida ja käyttää uudelleen. Sterilisointitekniikatkin heillä olivat edelliseltä vuosisadalta. Sairaala oli ainakin 100 vuotta vanha.

    Kaduilla ei käytännössä ollut autoja – paitsi satunnaisilla viranomaisilla. Halusin ostaa matkamuiston matkastani Kurganiin joten menin akaupungin inoaan tavarataloon – GUM -äännetään goom, ilmeisesti lyhennys venäläisistä sanoista ”main universal store”. Valitettavasti siellä ei ollut mitään ostettavaa. Siellä oli tusinoittain pitkiä ja vanhoja puisia laatikoita lasikannella, jäänteitä edelliseltä vuosisadalta siis, mutta kaikki, mitä niissä oli, oli satoja mustia kampojaloputtomiin, riveissä kahden tuuman välein. Loput kaupatavarat olivat tehty halvimmasta muovista, joita ei olisi voitu myydä edes 99 sentin kaupoissa USA:ssa.

    En löytänyt yhtään elintarvikekauppaa. Kuitenkin pienet vanhat venäläiset naiset babushkoissaan olivat rivissä myymässä ”puutarhojensa” tuotoksia. Keskiverto ”myyjä” ei myynyt kuin noin kuutta myytävää tuotetta. Esimerkiksi: 2 pientä tomaattia, 1 kurkku ja kolme sipulia. En koskaan huomannut, mistä muualta ruokaa saattoi ostaa.

    Kuitenkin hotellimme ruokki meitä amerikkalaisia erinomaisella Moskovasta tuodulla ruoalla, juuri meitä varten. Mitään tästä ei ollut tarjolla venäläisille.

    Venäläiset näyttivät amerikkalaisilta. Siellä oli nuoria ja kauniita tyttöjä, mutta he vanhenivat nopeasti vaikean elämänsä vuoksi. Oppaamme oli suoloinen, seurallinen nuori venäläinen nainen, joka puhui erinomaista englantia. Yhdessä vaiheessa hän kertoi, kuinka innokkaasti hän odotti tulevaa lomaansa. Mutta hän ei voinut tehdä lopullisia suunnitelmia, ennen kuin sai viisumin – Moskovan matkaa varten! – omanmaansa kaupunkiin. Venäläiset eivät edes saaneet matkustaa toiseen kaupunkiinilman viisumia Moskovasta, pääkaupungista, jossa vaadittiin kaikkienmatkasuunnitelmien rekisteröintiä valtion kanssa. (Järjestelmä, jota nyt ollaan toteuttamassa Yhdysvalloissa.)

    Minun täytyi lähteä päivää ennen kuin muiden kirurgienryhmästäni, minkä vuoksi jouduin astumaan pieneen kaupalliseen lentokoneeseen, joka kuljetti n. 30 matkustajaa., jotta saatoin matkustaa Kurganista Moskovaan. Koneen täytyi olla ainakin 40 vuotta vanha.Istuimissa oli vähemmän kuin tuuma pehmustetta usean metallitangon päällä ja putket painoivat selkää/takapuolta matkan aikana. Mitään ruokaa tai virvoikkeita ei tarjoiltu matkan aikana, vaikka se kesti yli tunnin.Koneessa oli vain yksi lentoemäntä, pelottavan näköinen nainen, 50-60 -vuotias, joka näytti kuin hoitaja Ratchedilta elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän. Jos et ole katsonut elokuvaa, seuraavaksi paras vertaus on alemman luokan baarin iso naisportsari.

    Kukaan ei saanut nousta tuolistaan matkan aikana, ei edes mennäkseen koneen vessaan. Kun olimme saapuneet Moskovaan, kukaan ei noussut ylös, joten minäkin jäin istumaan. Kun propellit olivat pysähtyneet, pilotit nousivat koneessta ja he purkivat lastin (matkatavarat).

    Tässä vaiheessa kookas nainen osoitti minua ja elehti seuraamaan häntä. Hän ei puhunut sanaakaan. Seurasin pois koneesta ja näin mustan auton tummennetuin ikkunoin, joka odottiminua portaiden alapäässä. Kuljettaja nousi uls autosta ja kehotti minua astumaan sisään. Myönnän, että en tuntenut oloani mukavaksi mennessäni autoon, koska en tiennyt, minne minut vietäisiin. Vasta sitten muut matkustajat saivat poistua koneesta.

    Onneksi minut vietiin suoraan koneelle, jolla minun oli määrä lentää kotiin Moskovasta, jossa, ensimmäistä kertaa matkan aikanasaavuttuani Neuvostoliittoon, minun oli mahdollista kokea jonkunlaista vapauden tunnetta.

    Neuvostoliitto oli – ja (Venäjä) on tänään – juutalaisten johtama, samojen juutalaisten, jotka hallitsevat Amerikkaa, Kiinaa ja käytännössä jokaista maailman maata lukuun ottamatta Irania, Pohjois-Koreaa ja muutamaa muuta maata, jotka ovat nyt New World Orderin saartoagendalla.

    Mitä koin Kurganissa oli vain esimakua siitä, mitä voimme odottaa Amerikassa. Orjamasterimme ovat samat kuin venäläisillä Kurganissa, Moskovassa ja koko Neuvostoliitossa, samat kuin Kiinassa ja jokaisessa muussa kommunistimaassa. Elämämme ei tule olemaan minkäöän arvoista”

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. http://thesaker.is/russias-greatest-weapon-is-not-a-weapon/
      Venäjän suurin ase ei ole ase — otteita linkin artikkelista — DeepL.com/Translator (free version)
      Muutama ote linkin artikkelista
      Lännessä on vähitellen heräämässä hyvin terve, mutta epämiellyttävä oivallus – oivallus, joka on yksinkertaisesti järkyttävä ja joka muuttaa heidän maailmankuvaansa perustavanlaatuisesti: mitä voimakkaammaksi siellä raivoava heräävien muutos-hurrikaani muuttuu, sitä houkuttelevammaksi Venäjä muuttuu satojen miljoonien eurooppalaisten ja amerikkalaisten silmissä.
      Mikä on Venäjän tehokkain ase? Onko se ydinase? Onko se hypersoninen (tai ”hydrosoninen”, kuten Trump sanoi)? Kenties kybermagiaa?
      Ei, Venäjän voimakkain ase on sen arvot. Ja se kasvaa päivä päivältä vahvemmaksi ja vaarallisemmaksi suorassa suhteessa Euroopassa ja Amerikassa riehuvan monikulttuurisuuden ja poliittisen korrektiuden voimistuvaan paloon.
      The National Interest -lehdessä hiljattain julkaistussa artikkelissa esitettiin yhteenveto useista amerikkalaisista kirjoittajista, jotka väittävät, että Kreml kehittää pehmeän vallan strategiaansa ja käyttää sitä menestyksekkäästi taistellussa länttä vastaan, halkaisten sitä ja heikentäen sitä sisältäpäin. Mikä on heidän vainoharhaisen hysteriansa syy? Voisiko olla, että he ovat vahingossa saaneet selville, kuka heidän todellinen vihollisensa on, ja että se on… he itse?
      …Ja sitten heissä heräsi spontaanisti hyvin yksinkertainen tunne: hitot menneisyyden epäkohdista; meidän on tehtävä tulevaisuus elinkelpoiseksi itsellemme ja lapsillemme. Menneisyydessä Venäjä oli vastustaja, mutta tuo menneisyys päättyi kolmekymmentä vuotta sitten, ja nykyään Venäjä on turvassa ja onnellisempi kuin koskaan, kun taas me palamme helvetissä emmekä tiedä, mitä tehdä asialle. Mutta ainakin meillä on Venäjä, jota voimme pitää positiivisena esimerkkinä.

      On myös ymmärrettävä, että muita ehdokkaita tähän rooliin ei ole. Pohjois-Koreassa, Iranissa, Saudi-Arabiassa tai Kiinassa ei ole LGBT-hulluutta, seksuaalista häirintä-hulluutta tai väkivaltaista käänteistä rasismia, mutta nämä esimerkit ovat kaikki aivan liian eksoottisia ja niillä on omat myrkylliset taakkansa. Vainottu valkoinen länsimainen kristitty konservatiivinen heteroseksuaalinen mies tarvitsee tavallisen eurooppalaisen maan, joka on täynnä valkoisia ihmisiä, jossa on mukava asua, mutta jossa ei ole mitään niistä asioista, joita hän vihaa. Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa? Kyse ei ole kilpailusta, jos kilpailijoita on vain yksi.
      Ja näin olemme tulleet siihen pisteeseen, että Venäjästä – täysin vakavasti ja ilman minkäänlaista ironiaa tai paisuttelua – on tullut maailman valo, loistava kaupunki kukkulalla, toivon majakka, vanhurskauden ja vapaan hengen linnake ja todella vapaan maailman symboli. Tämä on melkein maaginen muutos: se pystyi saavuttamaan tämän ylevän aseman suoralta kädeltä ilman, että se edes pelasi peliä. Se teki vähimmän mahdollisen pysyäkseen asemissaan ja estääkseen pienen, ulkomailta hallittujen pettureiden ja hölmöjen ryhmän tuhoamasta maataan. Heidän maailmansa on säilynyt terveenä, rohkeiden, maskuliinisten miesten, viehättävien, feminiinisten naisten ja heidän keskimääräistä parempien, sukupuoleen sekoittumattomien lastensa maailmana. Heidän maailmassaan palkinnot ja etuoikeudet perustuvat ansioihin, korruptoituneet poliitikot ja liikemiehet istuvat vuosia vankilassa ja perinteisen etiikan ja uskonnollisen uskon kunnioittaminen on pakollista. Heidän maailmassaan koko historia on pysyvästi heidän: mitään siitä ei koskaan unohdeta, väärennetä tai pyyhitä pois – kaikki yli tuhat vuotta, mukaan lukien elämä Kultaisen ordenin alla, maaorjuus, Venäjän keisarikunnan suuret voitot, vallankumouksellinen terrori, kollektivisointi, Stalinin puhdistukset, natsismin kukistaminen, länsimaisen kolonialismin tuhoaminen koko Afrikassa ja Aasiassa, avaruuden valloittaminen, Gorbatshovin ja Jeltsinin nukkehallitusten kansallinen nöyryytys ja Venäjän uudestisyntyminen Putinin aikana.
      Se on maailma, johon yhä useammat länsimaalaiset haluavat paeta, jättäen jälkeensä maiseman, jonka vasemmistolainen vandalismi ja pakotettu katuminen rikoksesta, joka johtuu siitä, että on kuulunut tiettyyn rotuun tai että on uskaltanut hengittää hiilidioksidia, ovat turmelleet. He eivät halua alistua epäpyhään inkvisitioon, joka jakaa rangaistuksia niille, jotka eivät ole innostuneita tai kannata seksuaalista perverssiyttä, sukupuolidysforiaa, perinteisten perheiden tuhoamista ja nuorten aivopesua. Vaikka he eivät voikaan paeta, he voivat lohduttautua tietämällä, että on olemassa normaalimpi ja vähemmän vahingoittunut vaihtoehtoinen todellisuus, jota he voivat salaa sympatiseerata.
      Erityisen merkittävän tästä muutoksesta tekee se, että kymmenen vuotta sitten Venäjän pehmeää valtaa oli tuskin olemassakaan. Tuolloin pieni mutta äänekäs oppositio osoitti mieltään Moskovan keskustassa huutaen ”Tarvitsemme toisenlaisen Venäjän”. Mutta nyt sadat miljoonat ranskalaiset, saksalaiset, amerikkalaiset ja muut länsimaalaiset huutavat: ”Me tarvitsemme toisenlaisen lännen”.
      Tällä välin tästä on jo tulossa venäläinen vuosisata. Tämä pehmeän vallan taso on jotain, mistä kukaan ei osannut edes uneksia; se on Putinin judon hallintaa n:nnen asteen tasolla. Judossa ohjataan vastustajan omaa voimaa tätä vastaan; tässä tapauksessa vastustaja ohjaa omaa voimaansa itseään vastaan, kun judomestari vain seisoo ja katselee ja nyökkää hyväksyvästi.
      Länsimaat hallitsivat vallitsevaa keskustelua hyvin pitkään, mutta nyt Venäjä on saanut sen hallintaansa. On sanomattakin selvää, että tämä ei ole hyvä asia niille, jotka ovat tottuneet kiistattomaan ylivaltaan. He reagoivat hysteerisesti: heittelemällä perusteettomia syytöksiä ja solvauksia, järjestämällä provokaatioita, asettamalla hampaattomia mutta itseään tuhoavia pakotteita… He yrittävät mitä tahansa, minkä uskovat auttavan lykkäämään sitä hetkeä, jolloin heidän on pakko myöntää kauhea totuus: he ovat kirjautuneet hullujenhuoneeseen helvetissä eivätkä voi kirjautua ulos. Sillä välin Venäjän ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa kärsivällisesti, että helvetin tulet kuluttavat heidät ja polttavat itsensä loppuun, koska niin tapahtuu aina. Heidän epätoivoinen riehumisensa ja uhkailunsa Harmageddonilla on Venäjän sivuutettava.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  13. Pankkijärjestelmä on avain orjuuteemme
    Henrymakow.com – elokuu 22, 2021
    (Raha on vain Rothschildien pitämä tilikirja. Toisinaan he tuottavat valuuttaa, jotta se näyttäisi todelliselta).
    Paras analogia ”rahalle” on sähkö.
    Se antaa yhteiskunnalle voimaa.
    Keskuspankit hallitsevat sähköverkkoa.
    ”Valuutta” on virta.
    Ei voi olla mitään perustavanlaatuista parannusta
    ennen kuin keskuspankki kansallistetaan.
    Ja se ei todennäköisesti tapahdu niin kauan kuin
    kun sen kätyrit hallitsevat kaikkea.
    Raha on mielipeliä

    ”…He loivat luottorahaa tarkoituksenaan tehdä sen määrästä lähes ääretön.
    …se on abstraktio, ajatusolento, luku, numero, luotto, usko….”
    The Banking System is Key to Our Servitude
    Henrymakow.com – Aug 22, 2021

    (Money is just a ledger kept by the Rothschilds. Occasionally they will produce currency to make it seem real.)
    The best analogy for “Money” is electricity.
    It powers society.
    Central banks control the electrical grid.
    “Currency” is the current.
    There can be no fundamental improvement
    until the central bank is nationalized.
    And that is not likely to happen as long
    as its minions control everything.
    Money is a Mind Game
    “…They created credit money with a view to making its volume close to infinite.
    …it is an abstraction, a being of thought, a figure, number, credit, faith….”
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167586
    Ainoa tapa pelastaa maamme on erota EU:sta ja luoda oma raha ja pankki.
    Siksi vain VKK voi pelastaa maamme.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Lähde seuraavaan: J.K. Tamminen: Estonian salaisuudet

    Viron, Suomen ja Ruotsin valtioiden asettama virallinen tutkimuskomissio julkaisi loppuraporttinsa joulukuussa 1997 Estonian uppoamisesta. Viron hallitus asetti oman tutkimuslautakuntansa, joka työskenteli vuosina 2005-2009 entisen valtakunnansyyttäjän Magnus Kurmin johdolla. Kurm oli Viron eduskunnan kuultavana 26.11.2020. Tässä yhteydessä hän kyseenalaisti monta loppuraportin väitettä. ”Estonian uppoamisessa on paljon sellaista selvittämätöntä, mikä vittaa siihen, että Ruotsin viranomaiset ovat halunneet pilottaa julkisuudelta katastrofin todelliset syyt.”, hän sanoi. ”Lulen todella, että Estonia upposi jonkin sellaisen syyn takia, jonka Ruotsin hallituspiirit ovat päättäneet piilottaa kansallisen turvallisuuden suojelun verukkeella. En tiedä, mikätämä syy on, mutta se näyttäisi liittyvän Ruotsin puolustusvoimien tai erikoisjoukkojen toimintaan”, Kurm totesi. ”Pelkästään puolustusvoimien ja erikoisjoukkojen vaikutus, mukaanlukien vaikutusvalta poliitikkoihin, voi mielestäni selittää Ruotsin hallituksen toiminnan uppoamisen jälkeisten 26 vuoden aikana.” Kurmin mukaan on mahdotonta ymmärtää, miksi Ruotsin valtio ei käyttänyt kaikkia teknisiä valmiuksiaan tutkia katastrofin syitä. ”Meren pohjassa on 852 ihmistä, joista suurin osa on ruotslaisia – eikä Ruotsin hallitus tee mitään: sukeltajat ja robotit pysyivät rannalla ja sukellusveneet satamissa. Voitteko uskao siihen? Minä en voi”, Kurm sanoi. ”Siksi luulen, että tutkimusalukset kyllä lähetettiin, mutta siitä, mitä sukeltajat ja robotit tekivät ja näkivät merenpohjassa, siitä ei yksinkertaisesti puhuta”, hän lisäsi.

    Kurm toi esiin useita tapauksia, joissa hänen mielestään Ruotsin viranomaiset salasivat tutkimuksen tulokset, jättivät ottamatta huomioon useiden todistajien lausunnot tai muulla tavalla estivät totuuden julkitulon. Tämän vuoksi virallinen sukellustoiminta joulukuussa 1994 johti erilaisiin epäselvyyksiin. Lisäksi sukeltamisen aikana kuvattu video on kadonnut. Ensimmäiset nauhoitteet koostuivat kahdesta samansisältöisestä nauhasta, joista toinen jäi sukellusyritykselle ja toinen Ruotsin merenkulkulaitokselle. Sukellusyritys oili velvollinen tuhoamaan nauhansa pian. ”Tilaajalle toimitetusta kopiosta ei ole tietoja. Se on joko kadonnut tai luokiteltu salaiseksi. On huomioitava, että tutkitaan 852 ihmisen kuolemaan johtanutta katastrofia, mutta tärkein todiste menetetään, ennen kuin tutkintalautakunnan jäsenet ehtivät nähdä sen!”, sanoi Kurm.

    Kurmin mukaan tämä ei ollut ainoa todiste, joka menetettiin tutkimuksen aikana. Toisena esimerkkinä Kurm mainitsee visiirin keulalukon lukituspultin, jonka sukeltajat hitsasivat irti uponneesta laivasta ja toivat pintaan lisätutkimuksia varten. Yllättäen Börje Stenström, ainoa sukellus-operaatioon osallistunut komitean jäsen, heitti pultin takaisin mereen ja näin tuhosi tärkeän todisteen. ”Virallisen version mukaan Estonian uppoaminen johtu siitä, että visiirin lukot murtuivat ja visiiri putosi mereen”, Kurm sanoi. Kolmas merkittävä epäselvyys koskee rungon pohjan kuvaamista, ja se on korostunut norjalaisen dokumenttielokuvan tekijöiden aluksen keskiosasta löytämän reiän merkitystä. Tämän reiän sanotaan johtuvan rungon kulumisesta kiviä tai merenpohjaa vastaan. Kurm selitti, kuinka aluksen keskiosan myöhäisempi kuvaus paljasti, kuinka alkuperäisessä kuvauksessa on 27 minuutin tauko, kun robotti saapuu kohteeseen. ”Lyhyesti sanottuna, samassa kohteessa aluksen keskellä, josta norjalaiset Discovery-elokuvan tekijät vuonna 2020 löysivät reiän, ensimmäisellä kuvauskerralla vuonna 1994 robotti työskenteli yhteensä 27 minuuttia. Emme tiedä, mitä tuolloin tuolloin nähtiin tai tehtiin, koska sitä ei tallennettu”, Kurm totesi.

    Kurm kertoi myös, että Viron hallituksen edustajaa Aarne Valgamaa ei päästetty samaan tilaan muiden kanssa, kun sukeltajia opastettin suorittamaan sukellus. Poliisi seisoi oven edessä ja lähetti virolaisen takaisin hyttiinsä. ”Uskomatonta, että Viron lipun alla kulkeneen aluksen uppoamista tutkitaan, mutta kun suunnitelmia tehdään, virolainen jätetään oven taakse.!” Kurm: ”Estonian uppoaminen oli aikamme pahin merionnettomuus Itämerellä. Nyt tuntuu siltä, että sukeltajien joulukuussa 1994 tekemän tutkimuksen tarkoituksena ei ollut totuuden selvittäminen, vaan päinvastoin, totuuden peittäminen”.

    Lausunnossaan Kurm viittasi myös siihen, kuinka Ruotsin viranomaiset kiirehtiv’t estämään uusia tutkimuksia. ”On mahdotonta ymmärtää kaikkea, mitä on tehty Ruotsin hallituksen johdolla. Jo vuoden 1994 lopussa Ruotsin hallitus päätti peittää koko Estonian betonilla”, hän sanoi. ”Uhrien sukulaisten vastustuksesta huolimatta niin tehtiin. TUnannet tonnit hiekkaa, soraa ja murskattua kiveä kaadettiin uponneen laivan päälle ja näin estettiin laivan pohjan tarkastaminen” Lisäksi Ruotsi loi hautarauhasopimuksen, joka allekirjoitettiin v. 1995 helmikuussa Viron ja Suomen kanssa. ”Ennen kuin kansainvälinen tutkintalautakunta lopetti työnsä, tutkinta tehtiin mahdottomaksi sekä oikeudellisesti että fyysisesti. Tämä ei ole normaalia tutkintaa”, Kurm sanoi.

    Kurm käsitteli myös kahta tapausta, joissa Ruotsin viranomaiset eivät selvittäneet kahden ruotsalaisen, tullivirkailijan ja sukeltajan väitteitä, jotka olisivat voineet antaa uusia tietoja katastrofin syistä. Entinen tullivirkailija Lennart Henriksson paljasti, kuinka Estonialla kuljetettiin sotatarvikkeita kahden edellisen viikon aikana ennen laivan uppoamista. Tätä tutki tuomari Johan Hirschfeldt, joka tapasi asianomaisten valvontaviranomaisten esimiehet, mutta ei Henrikssonia tai operaatiota johtanutta päälikköä. Hän ei myöskään tutkinut kv. tutkintalautakunnan työasiakirjoja yksityiskohtaisesti eikä ruotsalaista rikostutkintaa. Hän ei myöskään ottanut yhteyttä yritykseen, jonka väitettiin omistavan sotatarvikkeita kuljettaneen auton. ”Tutkimuksen lopussa Hirschfeldt tuhosi kaikki kerätyt materiaalit. Toisessa tapauksessa Ruotsin viraniomaiset eivät aloittaneet tutkimusta, vaikka v. 2000 ruotsalainen Håkan Bergmark kertoi toimittajille osallistuneensa Ruotsin puolustusvoimien kanssa sukellukseen muutama päivä onnettomuuden jälkeen. Hänen tehtävänään oli tutkia ja kuvat aaluksen keula, jolloin hän löysi laivan oikealla puolella olevan suuren, todennäköisesti räjähdyksen aiheuttaman reiän, joka oli muodoltaan pitkänomainen, arviolta noin neljä metriä korkea, ja ulottui sekä vesirajan ala-että yläpuolelle. ”Bergmark ei pelkästään puhunut reiästä, vaan selvitti koko operaation yksityiskohtaisesti. Hän mainitsi muun muassa operation johtaneen upseerin nimen. Toisin sanoen, Bergmark antoi kaikki mahdollisuudet väitteidensä todentamiseen. Tätä ei kuitenkaan ole koskaan tehty. Tutkimusta ei ole aloitettu hänen väitteidensä tutkimiseksi”, Kurm sanoi. Hän lisäsi yrittäneensä tavat operaatiota johtaneen upseerin 15 vuotta sitten, mutta mahdollisuutta tähän ei hänelle annettu.

    Kurmin mukaan katastrofista on kolme näkemystä, joista ensimmäinen on virallisen version mukainen. Toinen näkemys on diplomaattisen skeptinen, jonka mukaan lautakunnan työ oli epätäydellinne ja sen vuoksi uppoamisen syy on edelleen epävarma. Ehkä mitään versiota ei voida lopullisesti sulkea pois. Kolmannen näkemyksen mukaan Estonia ei uponnut kuten virallisessa loppuraportissa on kirjoitettu. ”Katasrofin todellinen syy on kuitenkin tiedossa, mutta se on ollut piilossa 26 vuoden ajan ja sitä piilotetaan edelleen”, Kurm sanoi.

    Kurm kiinnitti myös huomiota siihen, miksi hänen mielestään Estonian uppoamissyyn virallinen versio ei ole riittävä. Hänen mukaansa useimmat muut haaksirikot, joissa vettä pääsee autokannelle avoimen tai rikkoutuneen visiirin takia osoittavat, että aluksen tulisi kääntyä ympäri ja upota hyvin nopeasti, muutamassa minuutissa. Estonia pysyi pinnalla 35 minuuttia onnettomuuden jälkeen. Nopeasti ympäri ja hitaasti pohjaan. Yksikään todistaja ei myöskään ole vahvistanut nähneensä ramppia avoimena Kurmin mukaan. Päinvastoin viisi todistajaa (kolme miehistön jäsentä ja kaksi pelastunutta matkustajaa) ovat kertoneet rampin olleen suljettu. ”Kaikki, jotka ovat yrittäneet todistaa visiiri-versiota, ovat olleet vaikeuksissa todisteiden kanssa. Yhtä ja toista tapaa on kokeiltu, mutta lopulta on tehty yksinkertainen päätös: elossa olevat miehistön jäsenet valehtelevat. Ja siinä se. Näitä kolmea todistusta ei ole mahdollista sovittaa visiiri-versioon.”

    Kurmin mukaan on kaksi pääkysymystä,joihin komitean loppuraportti ei anna vastausta ja joihin kukaan muu ei ole löytänyt vakuuttavaa vastausta. ”Ei tiedetä, miksi Estonia ei kaatunut nopeasti ja kuinka vesi pääsi autokannen alle”, Kurm sanoi. Kurmin mukaan kaikki vaihtoehtoiset teoriat edellyttävät reikää laivan pohjassa. Sieltä vesi olisi kerääntynyt yhtene paikkaan ja kallistanut alusta. Vettä olisi tukllut yhtäaikaa sieltä ja autokannelle muualta. Kaikki todistukset ja uppoamiseen kulunut aika viittaavat tähän. Todistajien mukaan he olivat kuulleet kaksi tai kolme peräkäistä voimakasta iskua yöllä kello yksi ja pian sen jälkeen alus oli vahvasti kallistunut. ”Kv tutkimuskomissio on vääristänyt ihmisten kuvauksia siitä, mitä he kokivat ja mihin aikaan he kokivat sen. Suurin osa selvinneistä puhuu kello yhdestä. Komissio päätti kuitenkin, että visiiri irtosi ja laiva kallistui kello 1.15”, Kurm kuvasi.

    ”Yhteenvetona voidaan todeta, että virallinen versio on pääosin teoria, jossa on sovitettu yhteen laskelmia, joilla ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, mitä selviytyneet muistavat. Loppuraportti on hyvin kirjoitettu tarina, joka näyttää uskottavalta luettaessa, mutta jolla on heikko merkitys näyttönä. Tämä on myös syy, miksi monet ihmiset, kuten minä, emme voi olla samaa mieltä komission loppuraportin johtopäätösten kanssa, Kurm tiivisti kantansa. (Lähde: Eestin yleisradio ERR 26.11.2020. https://www.err.ee/1164511/kurm-suudistab-rootsit-etonia-huku-uurimise-takistamises Käännös virosta suomenkieleen: J.K. Tamminen)

    Spekulaatiot alkoivat heti onnettomuuden jälkeen Virossa, kun pelastautuneita pyydettiin olemaan keskustelematta toimittajien kanssaIlmeisesti ei ollut kysymys vain yleisluonteisesta toiveesta pidättäytyä kommentoinnista. Tämän kirjan haastattelujen aikana kuulin useita kertomuksia siitä, miten paikallsiset viranomaiset esittivät esimerkiksi laivan henkilökunnalle tiukkoja tiedonvälitykseen liittyviä rajoituksia. Lisäksi kuulin kertomuksia maksetuista taloudellisista korvauksista niille, jotka ymmärtävät olla oikeaan aikaan hiljaa. Tiedonsaannin rajoittamiseen osallituivat nopeasti myös muut valtiot. Omituisin ”julistettu salaiseksi” -leiman taakse piiloutuja oli Yhdysvallat. Voisi ajatella, että amerikkalaisilla ei olisi ollut Estonian tapaukseen muuta mielenkiintoa kuin merenkulun yleiseen turvallisuuteen liittyvät näkökulmat. Totuus on kuitenkin toisenlainen, sillä amerikkalaiset kokivat tarpeelliseksi julistaa Estaonian uppoamiseen liittyviä asiakirjoja salaisiksi vuosikymmenien ajaksi. Oireellista on, että amerikkalaisia ei virallisten tietojen mukaan ollut Estonian menehtyneiden joukossa. Kuulin kuitenkin tekemieni haastattelujen yhteydessä, että laivalla oli tuona kohtalokkaana yönä epävirallisesti useita amerikkalaisia viranomaisia ja virkailijoita. Myös muiden maiden tiedustelupalveluilla oli noina vuosina vahva rooli ja tarve salata kaikki tiedustelupalveluille olennainen tieto. Käytäntöjä perusteltiin ”valtion turvallisuuteen” viitaten. Ruotsi pani tiedon lukkoon jopa 70 vuoden määräajaksi.

    Useat laivasta selvinneet ovat kertoneet nähneensä laivan kyljessä aukon.

    JKT: ”On ilmeistä, että läheskään kaikkea Estonian kohtaloon liittyvää ei edelleenkään ole haluttu julkistaa.”

    Upotessaan Estonia oli vain 14 vuotta vanha, saksalaista laatutyötä. Se oli toiminut vuoteen 1993 moitteettomasti ja merikelpoisuus oli vuositarkastuksissa haivaittu moitteettomaksi. Laivan kuntoa onkuitenkin kyseenalaistettu erinäisillä tarinoilla, joiden oikeellisuutta ei ole pystytty selvittämään, koska laiva on maannut meren pohjassa. Myös miehistöä on haukuttu. Kirjan perusteella ilman merkittäviä todisteita lukuun ottamatta kapteenin autoritääristä tyyliä ja luomaa ilmapiiriä. Ainoa silmiinpistävä seikaon pelastustoimien aloituksen myöhästyminen ja puutteellinen tiedottaminen matkustajille.

    Kapteeni Arvo Andersson ilmeisesti katsoi vastaavansa aluksesta päällään tai ainakin katsoi velvollisuutensa olleen postua aluksesta viimeisenä pelastustoimien jälkeen. On kuitenkin liikkeellä huhuja, joiden mukaan kapteeni olisi kuollut ampumisen seurauksena. Eräs hyvin verkostoitunut nuori merimies kertoi J.K. Tammiselle tavanneensa laivan turvapalveluissa mukana olleen ammattilaisen, joka oli todennut, että kapteenia oli etsitty yöllä ennen aluksen uppoamista tämän hytistä. Kun astuttiin hyttiin, tämä makasi kertojan mukaan kuolleena. Oliko hän ampunut itsensä vai oliko hänet ammuttu? Vai oliko kyseessä joku toinen henkilö?

    Kun alukselle sukellettiin 90-luvulla, komentosillan tuntumassa havaittiin kolme ruumista. Komission raportissa arvellaan näitä kapteenin, yliperämiehen ja neljännen perämiehen ruumiiksi. Tämä ei suoraan käy ilmi sukellusryhmän raportista. On yllättävää, että sukeltajat eivät suorittaneet henkilöstön arvomerkkeihin perustuvaa tunnistusta – tai ainakaan raportoineet siitä. Tämä on erityisen epätavallista siksi, että sukeltajia ohjeistettiin tukialuksesta käsin, jossa oli myös sukelluksen ja tutkinnan johtamiskeskus. Raportissa kerrotaan vain kolmesta ruumiista. Kyhyesti todetaan, että viranomaisten kanssa sovitun mukaisesti raporttiin ei ole kirjattu komentosillan havainnoista muuta mainintaa kuin että sitä koskeva videomateriaali on luovutetu viranomaisille. Kapteenin hytin tarkistamisesta ei ole myöskään mitään mainintaa. Kansainvälisen tutkintakomission loppuraportissa ei ole mainintaa uhrista, joka olisi kuollut ampumahaavan seurauksena.

    Tämä kaikki on antanut tuulta purjeisiin erilsisille spekulaatioille. Ne istuvat viiltävän hyvin tietoihin siitä, että laivan komentosillalla oli henkilöitä, joiden olemassaoloa ei ole kyetty selvittämään. Tarinanmukaan eräs heistä oli tatuoitu mies. Tieto siitä, että vahtivuorossa olleilla merimiehillä ei ollut tuollaista tuntomerkkiä, saa ihon kananlihalle.

    Kuollut mies kummittelee
    Yksi eniten spekulaatioita herättäneistä Estonian salaisuuksista on laivalla matkustajana olleen Estonian toisen kapteenin Arvo Pihtin kohtalo, Vapaalla ollut Piht oli matkalla Tukholmaan suosittamaan luotsikoetta. Useat laivalta pelastuneet kertovat nähneensä Pihtin onnettomuusyönä pelastusliivit päällään jakamassa laivan ahterissa pelastusliivejä. Huolimatta ankarista olosuhteista hän jatkoi viimeiseen saakka pelastustöitä. Lopulta tämä oli mahdotonta ja Piht pyyhkiytyi meeen.

    Aamun valjetessa Pihtin vaimo Sirje sai helpottavan puhelun Saksasta. Pihtien perhetuttava, kapteeni Erich Molk (Diana II:n kapteeni) soitti Rostockistaja kertoi ilouutisen, jonka mukaan hän oli tunnistanut hyvin tuntemansa kaptseeni Arvo Pihtin pelastuneiden joukossa saksalaisen televisookanava ZDF:n onnettomuusaamun kahdessa ensimmäisessä uutislähetyksessä. Turun yliopistollisen keskussairaalan edessä kuvatussa uutispätkässä Piht kävelee viltti niskassaan ambulanssista sairaalaan. Kapteeni Pihtin olivat tunnistaneet myös muut uutislähetystä seuranneet Diana II:n miehistön jäsenet, heidän joukossaan lääkäri Aivar Kaur, varastonjohtaja Enn Lääne, laivan kauppojen esimies Raivo Martinson ja majoitustiloista vastannut talousjohtaja Tõnu Polakes. Miehet olivat henkäisseet kuin yhdestä suusta: ”Siinä on meidän kapteeni!”

    Turkuun tuotiin yhteensä 38 Estonialta pelastunutta. Heidät lennätettiin aluksi Utön majakkasaarelle, joka sijaitsee n. 40 km päässä uppoamispaikasta. Sieltä heidät siirrettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Myös muutamat sairaalassa olleista kertoivat nähneensä Pihtin, ja osa jopa jutelleensa tämän kanssa. Kateeni Arvo Pihtin selviämisestä kertoivat myös listat eloonjääneistä. Näitä listoja päivitettiin eri paikoissa ja kolemssa maassa (Suomi, Ruotsi, Viro). Aluksi listat olivat surullisen lyhyitä. Useissa listoissa oli väärinkirjoitettuja nimiä, ja niin julmaa kuin se onkin, myös virheellisiä tietoja. Listoja koottiin aluksi periaatteella, jonka mukaan selvinneeltä kysyttiin nimeä ja syntymäaikaa. Mikäli uhri pystyi itse kirjoittamaan, pyydettiin häntä kirjoittamaan omatoimisesti nuo tiedot paperille.

    Todistettavasti Pihtin nimi oli yhdellä alkuperäisistä pelastuneitten listoista. Nimi mainittiin vielä onnettomuuspäivän iltana Viron television uutislähetyksessä. Viimeisissä listoissa Pihtin nimeä ei enää ollut. Yhden tarinan mukaan Piht tuotiin Turkuun helikopterilla nro Q97, ja oli olemassa myös nahoitus, jossa helikopterin lentäjän väitettiin vahvistaneen Pihtin säilyneen hengissä. Myöhemmin Viron suojelupoliisin päällikkö totesi, että nauha omn kadonnut. Eräässä lehdistötilaisuudessa Ruotsin merenkulkuviraston turvallisuusosaston johtaja Bengt-Erik Stenmark vahvisti Reutersin uutistoimistolle, että onnettomuudesta selvinneelle Pihtille oli esitetty kysymyksiä. Myöhemmin Stenmark erotettiin tehtävistään. Pihtiä pyrittiin etsimään erilaisista uutiskuvista, mutta enää onnettomuuden jälkeen häntä ei niissä nähty. Omituisella tavalla Estoniaan liittyvää kuvamateriaalia on editoitu, poistettu ja leikelty erilaisin perustein. Lisäksi aineistoja on julistettu salaiseksi tai kadonnut. Tämä koskee myös kaupallisia aineistoja, joista yksi esimerkki on saksalaisen tv-kanavan Pihtiin liittyvä uutisfilmi. Kymmenet ihmiset ovat vakuuttaneet nähneensä ensimmäisellä esityskerralla kapteeni Arvo Pihtin uutislähetyksessä, mutta myöhemmillä esityskerroilla kapteeni on näiden todistajien mukaan leikattu nauhalta pois. Kapteeni Arvo Pihtin vaimo Sirhje Piht oli varma, että hänen miehensä selvisi onnettomuudesta hengissä. Hän ei antanut periksi, vaan etsi rakasta miestään koko loppuelämänsä. Hän halusi selvittää, minne hänenmiehensä vietiin ja miksi tämän pelastuminen piti salata. Hän kirjoitti aiheesta kokonaisen kirjan. Sirje Piht kuoli aivokasvaimeen v. 2006.

    Tamminen haasattteli kirjaa varten Tallinnassa jpulukuussa 2020 Pihtin perhettä läheltä seurannutta henkilöä. Näin hän kertoi: ”Onnettomuuden jälkeen Pihtien kotipuhelimeen soitettiin useiden vuosien ajan ”mysteerisoittoja”, kuten Virossa on tapana sanoa. Puheluun vastattaessa ei kuulunut mitään, mutta oli aistittavissa, että joku oli linjalla. Tuntui, kuin joku olisi vain halunnut kuulla perheenjäsentensä äänen ja olla läsnä hetkessä.”

    Tamminen kertoo spekuloinneista, joiden mukaan kaikki liittyy Paldiskin tukikohdasta salakuljetettuihin materiaaleihin. Kalustoja olisi kuljetettu Estonialla. Tiedetään Paldiskissa toimineiden amerikkalaisten tiedustelu- ja sotilasviranomaisten salisesta operaatiosta. Ilmeisesti amerikkalaisilla on sormensa pelissä Pihtin katoamisessa ja mahdollisessa siirtämisessä Yhdysvaltoihin uudella identiteetillä. On huhuttu, että Piht kuljetettiin Ruotsiin helikopterilla, joka laskeutui kentälle, jossa odotti sotilaslentokone valmiina nousemaan. Tarinan mukaan Ruotsissa Estonian uppoamisen jälkeisenä iltana ilmaan nousseen ja ilman tunnuksia lentäneen sotilaslentokoneen matkustajien joukossa oli myös kapteeni Piht. Lennonjohdolle tietoa sotilaskoneesta, matkustajista tai lennon suunnasta ei toimitettu. Tiedustelupalveluilla on omat sääntönsä ja toimintamallinsa. Tiedottaminen ei kuulu niihin edes sotilaslentokoentällä.

    ”Olen varma, että ne ensimmäiset nimiluettelot olivat oikein. Uskon, että kaikki ne, jotka olivat myöhemmin kadonneeksi ilmoitetun kaptseeni Pihtin kanssa samalla lautalla ja näkivät hänet hengissä, vietiin johonkin suojeluohjelmaan. Olen varma, että he selvisivät hengissä…” (haastateltu Marge Rull)

    Pelastuneiden luettelossa ensimmäisten päivien aikana oli myös Kalev Vahtraksen nimi. Hän oli Estonian varastomies, joka huolehti kauppojen, baarien ja ravintoloiden sekä keittiön tarpeista- Iltapäivällä 28.9.1994 hänennimensä oli pelastuneiden joukossa Nimi luettiin myös Viron radiossa. Miehensä nimen kuultuaan hänen vaimonsa Ruth Vahtras soitti Tallinnassa sijaitsevaan sairaalaan. Sairaalassa hänelle vahvistettiin, että Kalev on sairaalassa Suomen Turussa. Tämän jälkeen Ruth-vaimo lähti ripeästi tuttavansa kanssa Suomeen saadakseen olla yhdessä miehensä kanssa. Kun rva Vahtras saapui turkulaiseen sairaalaan, hänelle kerrottiin, että mies oli siirretty Ruotsiin sairaalaan. Useiden puheluiden jälkeen tilanne muuttui dramaattisesti, sillä nyt hänelle kerrottiin, että hänen puolisonsa ruumis oli ajelehtinut Suomen rannikolle. Ruth Vahtras tunnisti miehensä hänelle näytetyn kuvan perusteella. Hän hyväksyi, että hänelle annettu ensimmäinen tieto oli ollut virheellinen. Murtuneena hän palasi Viroon

    Myöhemmin Kalev Vahtrasen veli toimitti vainajan suljetussa arkussa Suomesta Viroon. Virossa surevat läheiset odottivat arkkua sairaalassa. Veli oli varoittanut leskeä ennakkoon sanomalla, että poliisin ottama valokuva ja arkussa oleva vainaja erosivat toisistaan melkoisesti. Kun arkku oli seuraavana päivänä paikallisessa kirkon kappelissa, päätti lseki rohkaistua ja avata arkun kannen. Vaimo järkyttyi, sillä puolison kaulassa oli useita pistohaavoja. ”Kalev oli kuin häntä olisi kidutettu ja pahoinpidelty. Hänen kasvonsa olivat mustelmilla j kädessä useita katkenneita verisuonia.”

    Suomessa oikeuslääketieteellisessä laitoksessa laaditussa kuolintodistuksessa luki: ”Hukkunut Itämerellä, kuolinsyy hypotermia.” Arkussa oleva näky ei tuntunut mitenkään vastaavan kuolintodistuksen lausumaa. Ruth Vahtras tilasi ammattiaajan ja vei kuvat asiantuntijalle. Asiantuntijan arvion mukaan ruumiissa oli havaittavissa väkivallan tunnusmerkkejä, jotka todennäköisesti olivat syntyneet lyöntien ja puukotuksen seurauksena. Toinen virallinne asiakirja, joka Ruth Vahtrakselle lähetettiin saapuii Suomesta. Viron suurlähetystö lähetti kuolintodistuksen, jossa luki:”Hukkunut 28. syyskuuta”.

    Ruth Vahtras ei hyväksynyt selityksiä ja tiedusteli asiaa lukuisilta viranomaisilta. Vastaukset olivat vähäsanaisia. Vammat olisivat syntyneet aaltojen ja kivien vaikutuksista. Rouvan mielestä väite ei voinut olla totta, vaan vammojen laatu olisi ollut toisenlainen. Asia tuntui saaneen vahvistuksen, kun Ruth Vahtrakselle palautettiin hänen puolisonsa vaatteet, eli lyhythihainen vaalea oaita ja housut. Ne olivat yhä edelleen hyvässä kunnossa. Vain paidan kaula oli veren tahraama ja housuissa oli näkyvissä muutamia veripisaroita. Jos Vahtras oilisi hukkunut, niin verijäljet eivät olisi olleet selkeät sikä vaatetus niin hyvässä kunnossa. Eräässä pelastuneiden luettelossa oli Vahtraksen nimen lisäksi häneltä mitattu ruumiinlämpötila. Koko dokumentti oli kokonaan hänelle esitetyn tarinan vastainen.

    Jutta Raben näkemys on, että Kalev Vahtras murhattiin. Kun Jutta Rabe soitti viimeksi Ruth Vahtrakselle, niin tämä kertoi pelkäävänsä henkensä puolesta. ”Sen jälkeen, kun hän antoi minulle keväällä 1995 haastattelun, alettiin häntä uhkailla hengenlähdöllä. Koin, että ilman Ruth Vahtraksen apua ei tapauksen syvällinne tutkinta ollut mahdollista. Päätin kuitenkin haastatella Kalev Vahtraksen veljeä ja äitiä. Molemmat vahvstavat kaiken Ruth Vahtraksen kertoman.” Ruth Vahtraksen saamien uhkausten jälkeen hän ei enää halunnut olla yhteyksissä toimittajiin.

    Vuonna 2001 keväällä Jutta Rabe haastatteli Estonian onnettomuudesta selvinnyttä matruusi Silver Lindeä, joka oli Helsingissä sairaalassa. Nyt Linde kertoi jotain, mitä ei ollut aiemmin uskaltanut kertoa. Kun Linde oli pelastunut, hänet vietiin Turkuun sairaalaan ja sijoitettiin huoneeseen, joka oli kirjoitettu Kalev Vahtraselle. Vahtras oli tuolloin ollut hengissä. Hänen ruumiinlämpönsä oli matala, joten häntä pidettiin lämpimänä peittojen avulla. Muita vammoja ei hänellä ollut. Linde ja Kalev keskustelivat Vahtraksen huoneessa jonkun aikaa. Sen jälkeen Linde poistui katsomaan viereiseen huoneeseen toista työkaveriaan, Victor Psnetsoidia. Kalev Vahtras jäi siksi aikaa yksin huoneeseensa. Kun Linde tuli takaisin huoneeseen, kalev Vahtras oli poissa. Myös hänen vuoteensa oli viety pois. Henkilökunta kertoi Lindelle, että Vahtras oli viety toiseen sairaalaan. Myöhemmin Linde kuuli, että Vahtrasen ruumnis oli löydetty merenrannalta Suomessa.

    Lindellä oli haastattelun aikaan edessään oikeudenkäynti, johon hän uskoi olevansa liitetty, jotta hänet olisi saatu pois Estonian lautakunnasta. Hän tiesi liian paljon.

    Rabe yritti kysellä lääkäriltä, joka oli vastuussa vahtraksen hoitamisesta. Lääkäri muisteli erään potilkaan siirtoa Ruotsiin, mutta potilas olisi ennättänyt kuolla, ennen kuin kopteri saapui. Kun Rabe kysyi, miksi tätä potilasta ei voituy hoitaa Turussa, lääkäri väitti, että hänellä ei ollut asiasta tietoa. Sen jälkeen hän sanoi, että edes potilasta hoitaneella lääkärillä ei ollut lupaa sanoa asiasta mitään. Lääkäri suositteli ottamaan yhteyttä Helsinkiin johtavaan kuolinsyyntutkijaan. Tietojen antamisesta kieltäydyttiin henkilökohtaisen tietosuojan vuoksi.

    Keskusteliko Vahtras Pihtin kanssa? Hänet kuitenkin murhattiin jonkinlaisen suojeluohjelman sijaan?

    Kapteeni Piht oli aiemmin matkannut vapaa-ajan matkoillaan hytissä 6229, mutta se oli viimeisellä matkalla varattu matkustajaluettelon mukaan kolmelle Voroninin perheen jäsenelle. Hytti 6230 oli kapteeni Pihtin käytössä. Sukeltajat kävivät hakemassa uppoamisen jälkeen liikemies Voroninin seureelle kuuluneen laukun. Laukku haettiin Pihtin hytistä 6230. Jostain syystä sukeltajat osasivat etsiä laukkua molemmista hyteistä. Tämä laukku oli kaikesta päätellen haluttu käydä noutamassa, koska ruumiita ja arvotavaraa täynnä olevan laivan muissa hyteissä ei juuri käyty. Ei edes kapteenin ja päällystön hyteissä. Laukun hakemisesta on olemassa nauhoite, jossa komentokeskus ohjeistaa miehet hytteihin ja laukun nutamisesta. Silti sukellusoperaatiota johtanut Johan Franson on myöhemmin kiistänyt, että mitään laukkua olisi etsitty. A.V. ja kaksi seirueen jäsentä onnistuivat pelastautumaan aluksesta ja selvisivät hengissä tuolloin, mutta Aleksander Voronin ei tiettävästi ole saanut takaisin laukkuaan. Saksalainen Süddeutsche Zeitung julkaisi vuoden 2002 kesäkuussa jutun, jossa käsiteltiin Estoniaa ja Voroninin mahdollista osuutta salaisissa asekaupoissa. Voroninin väitettiin osallistuneen neuvostoliittolaisen avaruustekniikan ja aseiden salakuljetukseen. A. Voronin sai artikkelin luettavakseen, mutta ei koskaan ennättänyt sitä julkisuudessa kommentoimaan, sillä hän kuoli odottamatta aivohalvaukseen kaksi viikkoa lehden ilmestymisen jälkeen.

    Virossa tehtiin Estonian onnettomuusvuonna v. 1994 peräti 426 murhaa. Ainakin kolme niistä on yhdistetty Estoniaan. Yksi näistä murhauhreista oli entinen Viron tullin pääjohtaja Igor Krishtapovitsh. Sittemminhänestä oli tullut virolaisen vartiointiliikkeen ESS:n johtaja, jonkavastuualueena olivat mm. merikuljetukset. Murha oli aikoinaan suuri uutinen virolaisessa Mediassa – ei vähiten sen vuoksi, että se tapahtui vain pari viikkoa Estonian uppoamisen jälkeen. Viron poliisin päällikkönä marraskuusta 1994 toukokuuhun 1995 toiminut Herman Simm arvioi Krishtapovitsin olleen poikkeuksellisen sitoutunut palvelemaan maansa etuja. Lausunto joutui uudelleen arvioitavaksi, kun sittemmin myös puolustusministerinä toiminut Simm tuomittiin 25.2.2009 maanpetoksesta ja työskentelystä Venäjän tiedustelupalvelun hyväksi 12,5 vuodeksi vankeuteen. Krishtapovitsh oli Neuvostoliiton vuosina työskennellyt KGB:n tiedusteluyksikössä ja keskittynyt salakuljetuksen tutkintaan. Krishtapovitsh oli ollut onnettomuuden jälkeen kovin peloissaan. Eräs haastateltu poliisi kertoi, että katui, kun ei painostant aikanaan miestä avautumaan, kun tämä ainakin näyttyi siltä, että olisi ehkä voinut kertoa jotakin.

    Kaksi mitätöntä vartiointiliikkeen työntekijää murhattiin joulupäivänä 1994, nainen ja mies. Naisen tehtvä oli valvoa rakennuksia, mies oli autonkuljettaja. Mitään ei ollut varastettu. Mies oli vienyt Estonialle juuri ennen viimeistä matkaa paketin, joka oli osoitettu kapteenille. Sisältö ja paketin myöhempi kohtalo eivät ole tiedossa. Estonian omistajan Estlinen entinen toimitusjohtaja Harri Enula löydettiin kuoleena kesällä 1996. Hän oli jäänyt junan alle. Merkit viittaavat murhaan, mutta tutkinta on lopetettu.

    Tiedossa on, että Estonian miehistöä oli koulutettu aivan tietynlaisten kuviteltujen kriisitilanteiden harjoituksiin. Laivalla erilaisia kriisiharjoituksia tehtiin säännöllisesti, mutta eräs niistä toteutettiin vain muutama päivä ennenonnettomuutta. Harjoitusten keskiössä oli kuvitelma siitä, että Estonialla tapahtuu kaksi samanikaista räjähdystä. Räjähdysten sattuessa Estonia olisi puolimatkassa Virosta kohti Ruotsia. Suurin piirtein Utön saaren kohdalla. Harjoituksen aihe ei ollut tuulesta temmattu, jos kerran Estonian laivayhtiölle oli esitetty useita pommiuhkauksia.

    On esitetty, että avoimen keulan lisäksi myös laivan rungossa täytyi olla reikä, muutoin laivan asennon nopea muuttuminen peräpainoiseksi ei olisi ollut mahdollista.

    Eräs lakimise kertoi Tammiselle, että eräs laivan henkilökuntaan kuulunut oli kertonut hänelle humalassa, kuinka hän oli ollut tyuona yönä hävittämässä huumeita. Hän oli ollut avaamassa keulavisiiriä. Rikolliset olivat pyrkineet ajamaan auton mereen, kun samalla hetkellä oli valtaisa aalto kuljettanut vesimassan autokannelle ja tapahtumat ryöstäytyneet käsistä. Kyseinen merinmies oli sittemmin saanut määräyksen pitää suunsa kiinni. (Miten olivat saaneet auton lähimmäs porttia???) Myös Tammisen haastattelema suomalainen rikollinen, joka oli kuljettanut huumeita uppoamishetkellä Estonialla olleen mermiehen kanssa, kieltäytyi puhuasta mitään noista ajoista, koska oli käsketty ”pitää lärvit kiinni”. (Tämä kielto tietenkin on luultavasti rikollisilta)

    M/S Estonialla oli uppoamisyönä useita kymmeniä ruotsalaisia oikeus- ja poliisihallinnon virkamiehiä. Virallisesti heitä oli laivassa 67-69, mutta luvussa on liikkumavaraa, sillä liikkuu myös huhu, että laivassa oli viranomaisia, jotka eivät tehneet numeroa oelmassaolostaan. Varmana tietona kerrotaan, että kyseessä olivat Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhaa tutkineet poliisimiehet. Tarinan mukaan poliiseista oli päästävä eroon, jotta he eivät paljastaisi Olof Palmen murhan syitä tai siihen osallistuneita henkilöitä. Poliiseista selviytyi vähintään seitsemän. Tiedossa on, että Estonialla oli onnettomuusyönä myös toinen ruotsalainen ammattiryhmä, nimittäin pieni joukko henkilökuntaan kuulumattomia merenkulun ammattilaisia.
    Sensuuri

    Kun Tamminen haastatteli Virossa ihmisiä Estonian tapahtumista, hänelle oli yllätys, kuinka niin monet kertoivat pelastuneiden lausuntoja muokatun jälkeenpäin. Outoja olivat myös kertomukset siitä, kuinka laivan henkilökuntaa oli pyritty hiljentämään. Esim. eräs tiedusteluupalvelun hyväksi toiminut henkilö kertoi kohdanneensa onnettomuuden jälkeen laivan henkilökuntaa, jonka hän tunsi ennestään hyvin. Merimiehet eivät suostuneet kertomaan hänelle tapahtumasta juuri mitään, vaan totesivat kuin yhdestä suusta, että heitä on komennettu pitämään suunsa supussa.

    Onnettomuudesta selvinnyt virolainen virkamies Carl Eric Laantee Reintamm kertoi Viron television Silminnäkijä-ohjelman haastattelussa 30.9.2020, kuinka hän oli onnettomuuden jälkeen 26-vuotiaana nuorena miehenä antanut poliisille lausunnon, jossa hän kuvaili nähneensä jonkin suuren, valkean objektin kulkeeen aalloissa laivan kyljen läheisyydessä. Kun mies vartuttuaan sai haltuunsa Ruotsin poliisilta oman lausuntonsa, ei siinä ollutkaan enää sanaakaan tuosta kuvauksesta. Eikä sanakaan hänen ensimmäisestä lausunnostaan, jonka mukaan merivesi tuli laivaan autokannen alta. Jos tämä tieto pitää paikkansa, se muuttaa kuvaa onnettomuuden tapahtmista. (Minä: Muissa yhteyksissä olen myös saanut tietää, että merimiesten ja matkustajien lausuntoja opn muokattu ja vääristelty valtavasti lukuisissa aiheissa)

    Yleisesti tiedossa olleista salakuljetuksista eivt Ruotsin viranomaiset suortuneet kommentoimaan mitään edes Viron eduskuntalaitoksen kyselyihin.

    Kiistaton tosiasia on, että vähintään seitsemän merimiestä selvisi luetteloiden mukaan hengissä, mutta katosi pian onnettomuuden jälkeen. Kyse ei voi olla myöskään kuolleiden ja pelastuneiden listojen sekoittumisesta, sillä hdenkään ruumista ei ole löytynyt. Lisäksi on olemassa lukuisia silminnäkijälausuntoja kyseisten merimiesten vaiheista laivalta mereen ja jatkosta hyisellä merellä. Oman lisänsä antavat merimiesten omaisten saamat puhelinsoitot turman jälkeen. Niiden sisältö on ollut kertoa tavalla tai toisella, että elossa ollaan.

    Estonian katastrofi sattui samaan aikaan, kun NATO:n jäsenmailla sekä muilla harjoitukseen kutsutuilla oli Skagerakin merialueella kymmenpäiväinen meriharjoitus nimeltään Cooperation Venture 94. Kyse ei ollut sotaharjoituksesta, vaan keskiössä olivat meripelastus ja humanitääriset ongelmatilanteet. Oli siten luonnollista, että osallistuneiden joukossa olivat myös Venäjä sekä useat muut maat. Harjoitukseen osallistui runsaasti kalustia, mm 15 laivaa, lentokoneita ja helikoptereita. Harjoitus alkoi 28.9. ja päättyi 7.10.1994. Estonian pelastustyöt sijoittuivat harjoituksen ensimmäisen tunnin ajankohtaan. Kalustolla olsii ollut ehkä suurikin merkitys, jos se olisi saatu paikalle, sillä siirtyminen olisi käynyt muutamasa tunnissa.

    Olisi luontevaa olettaa, että Estonian hätäkutsujen seuraaminen ja kuuleminen olisi helpottunut käynnissä olleenharjoituksen myötä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että juuri hädän hetkellä Estonian uppoamisalueella radioliikenteessä esiintyi häiriöitä. Tämän vuoksi myös Estonian Mayday-signaalilla oli vaikeuksia yltää kansainvälisen merenkulun hätäyhteyden rajatulla taajuudella toimivalle VHF-kanavalle. Ensimmäinen hätäkutsu lähetettiin klo 01.22, toinen heti klo 01.24. On esitetty väitteitä, joiden mukaan tuota radioliikennettä häirittiin tarkoituksella ja osittain sen käyttö suorastaan estettiin.

    Tiedossa on, että Suomelta ryöstetyltä Suursaarelta lähetettiin pitkäkestoista radiosignaalia, joka esti tai vähintäänkin häiritsi kansainvälistä meripelastuksen tarpeisiin varattua radiotaajuutta (VHF-kanava numero 16). On mahdollista, että Cooperative Venture 94 -harjoituksen varjon alla toteutettiin siihen kuulumattomia harjoituksia viestiliikenteen osalta. Miksi vaikeuksien kuormittaman yhteyden kesto ajoittuu kohtuuttoman tarkasti juuri Estonian kuolinkapmpailun alkuun.

    Lisäksi kerrotaan tarinaa, jonka mukaan kv satelliitit eivät onnettomuusyönä jostain syystä saaneet vastaanotettua Estonian normaalisti lähettämiä signaaleja. VHF-yhteyksien lisäksi Itämeren valtioiden meripelastuskeskuksilla on yhteys myös Venäjän Yhdysvaltojen satelliitteihin. Niiden avulla on mahdollista paikantaa hädässä olevan laivan sijainti. Satelliittien tietoa kohdennetaan meripelastuskeskusten käyttöön COPSAS-SARSAT -jäjestelmän avulla. Järjestelmässä on merkittävässä asemassa laivojen hätäpoijujen toiminta. Sen vuoksi niitä ei ole lupa sammuttaa alusten ollessa liikenteessä. Kv tutkintakomission loppuraportissa sanotaan, että Estonian molemmat ”Kannad 406F” -hätäpaikannusmajakkaa olivat teknisesti kunnossa ja että laivan radiosähköttäjä oli tarkastanut ne noin viikko ennen turmaa. Mikäli laivan hätäpoijut (EPIRB-hätälähetin) olivat onnettomuuden sattuessa pois päältä, on ne pitänyt sammuttaa tarkoituksella.

    Estonian hätäkutsun klo 01.24 vastaanotti 14 radioasemaa. Yksi näistä oli Turun meripelastuskeskus MRCC Turku. Kävi kuitenkin ilmi, että Silja Europa oli ainut, joka onnistui saamaan suoran radioyhteyden Estoniaan, joten siitä tuli hätäradioliikenteen johtioasema. Estonian VHF16-kanavalla lähettämää hätäliikennettä ei kyetty vastaanottamaan Ruotsin ja Viron rannikkoradioasemilla. Myöskään Helsinki Radio ei kuullut Estonian hätäkutsua eikä seurannutta radioliikennettä. Kului useita minuutteja, ennen kuin mikään radioasema yritti saada yhetyttä Estoniaan. Kello 1.39 Silja Europa kutsui Estoniaa lyhyesti ilman tulosta. Mikään muu radioasema ei yrittänyt saada yhteyttä. Turun MRCC ei kuitannut hätäsanomaa eikä ilmoittanut johtavansa pelastustoimia. Tämän vuoksi Silja Europalla ja Mariellalla ei tiedetty, oliko hätäkutsut otettu avstaan maissa ja molemmat alukset käyttivät paljon aikaa saadakseen yhteyden Helsinki Radioon ja ilmoittaakseen tälle vastaanotetusta hätäsanomasta. Mariella ei onnistunut yhteyden saamisessa knavalla VHF16 kja taajuudella 2182kHz. Vasta klo 1.42 se pystyi ilmoittamaan hätätilanteesta Helsinki Radiolle NMT-puhelimella. Silja Europan pyynnöstä myös MRCC Helsinki hälytti Helsinki Radion.

    Komission mielestä alusten olisi heti pitänyt lähettää hgätäsanoma Estonian puolesta (luulivatko he muiden saaneen sen ja tehneen hälytyksen?), kun Estonia ilmoitti sijaintinsa Silja Europalle. MRCC Turun ja Helsinki Radion olisi pitänyt tehdä se, kun näin ei tapahtunut (Sijaintiahan ei saatu selville tarkasti ja alukset kääntyivät klo 1.29 kohti onnettomuuspaikkaa) Sekä pre-GDMSS- että GDMSS-järjestelmien menettelytapoja samoin kuin VHF- ja MF-hätätaajuuksia olisi pitänyt käyttää. Jos näin olisi tehty, toiset alukset olisivat saaneet hätäinformaation samaanaikaan ja viivytyksitä.

    Klo 01.45 Helsinki Radio suunnitteli Pan-Pan-pikasanoman lähettämistä. Tämä tapahtui sitten 1.50, vaikka MRCC TUrku oli pyytänyt VHF16:n kautta lähettämään häräsanoman Estonian puolesta (Mayday Relay). Näitäkään radiolähetyksiä ei kuultu Ruotsin eikä Viron rannikkoasemilla. Vasta klo 02.30 MRCC Turku määritteli hätätilanteen suuronnettomuudeksi ja käynnisti sen edellyttämät hälytykset.. MRCC Helsinki ilmoitti onnettomuudesta Tallinnan MRCC:lle klo 02.55.

    MRCC Turku otti yhteyttä muihin aluksiin vasta klo 02:oo. MRCC Tukholmassa sai tiedon onnettomuudesta klo 01:57. Vasta klo 02:52 MRCC Turku soitti hälytyksen Tampereen lentopelastuskeskukseen. Utin ilmavoimat pyydettiin apuun vasta klo 02:58.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  15. Historian Jeesuksen terveiset maailman fariseuksille
    Muutama ote Celebrating the Rebel Jesus artikkelista … DeepL.com/Translator (free version)
    ROBERT ROTH • DECEMBER 23, 2021
    https://www.unz.com/article/celebrating-the-rebel-jesus/
    ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumiin.” Mutta ”katumus” ei tarkoita katumuksen tunnetta yksittäisistä synneistä. Se tarkoittaa sydämen ja sielun kääntymistä Jumalan puoleen perustavammalla tasolla. Marcus J. Borg, Jeesus: A New Vision 122 n. 74 ja 163-164 (1987). ”Profeetat kehottivat Israelia tekemään parannuksen, mikä tarkoitti kääntymistä tai paluuta ja mikä viittasi ensisijaisesti muutokseen Israelin kollektiivisessa elämässä eikä pelkästään muutokseen yksittäisten ihmisten elämässä.” Id., 153 teksti ja n. 13. Evankeliumiin uskominen ei tarkoita pelkästään sitä, että uskoo pelastuksen edellytyksenä tiettyihin oppeihin tai opetuksiin, vaan sitä, että ”antaa sydämensä” sille hyvälle uutiselle, että Jumalan valtakunta on lähellä. Ks. Marcus J. Borg, Meeting Jesus Again For The First Time 137 (1995). Ja valtakuntaan liittyy sekä uskonnollisia että poliittisia merkityksiä keisarillisen ylivallan ja kolonialistisen hyväksikäytön tilanteessa. ”Lause herättää ihanteellisen näkemyksen poliittisesta ja uskonnollisesta vallasta, siitä, miten tätä maailmaa täällä alhaalla johdettaisiin, jos keisarillisella valtaistuimella istuisi Jumala eikä keisari.” John Dominic Crossan, The Essential Jesus 7-8.
    Jumalan valtakunnassa ei suosita rikkaita vaan köyhiä. Kun köyhät ihmiset parveilivat Jeesuksen luo kuullakseen hänen opetustaan ja nähdäkseen tai tullakseen parannetuiksi hänen mahtavien tekojensa avulla, hän opetti heitä myös elämänsä esimerkillä. Olkaa myötätuntoisia niin kuin Jumala on myötätuntoinen. (Luuk. 6:36; ks. Marcus J. Borg, Meeting Jesus Again 46, teksti ja fn. 1.) Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Jos sinulla on kaksi takkia ja veljelläsi ei ole yhtään, anna toinen veljellesi. Älä koskaan kieltäydy almuja pyytävältä. Mitä te teette näistä vähäisimmille, sen teette minulle. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Ja kuka on minun lähimmäiseni? Rikkinäinen muukalainen, joka makaa tien vieressä. Syömällä ja juomalla Jeesus harjoitti avointa yhteisöllisyyttä, jaettua pöytäseuraa, joka peilasi monia hänen kertomuksiaan niiden radikaalissa tasa-arvoisuudessa. Hän harjoitti vapaata parantamista kieltäytyen perustamasta välitettyä parantamisbisnestä, joka pysyisi yhdessä paikassa ja antaisi opetuslastensa välittää pääsyn hänen luokseen maksua vastaan. Sen sijaan hän oli aina liikkeellä seuraavaan kaupunkiin, henkilökohtaisesti ja suoraan tavoitettavissa, ja hän toimi aina ikään kuin ilmaiseksi. Hän ei tehnyt ihmisiä riippuvaisiksi voimastaan: hän antoi heille voimaa.
    Valtakuntaliike oli siis eräänlainen yhteisön järjestäytymisen muoto, Jeesuksen voimaannuttamisohjelma talonpoikaisväestölle, joka joutui yhä kovempaan ahdinkoon sinnikkään verotuksen, velkaantumisen ja lopulta maan menettämisen vuoksi, kaupallistuneessa Rooman valtakunnassa Augustuksen rauhan aikana ja Herodeksen kaupungistumisen alla olevassa Ala-Galileassa. ”Jeesus eli tuon tilanteen systeemistä epäoikeudenmukaisuutta ja rakenteellista pahuutta vastaan vaihtoehtoa, joka oli avoin kaikille, jotka sen hyväksyivät: [ilmaista] parantamista ja yhteistä ruokailua, radikaalia kiertolaisuutta, ohjelmallista kodittomuutta ja perustavanlaatuista tasa-arvoisuutta, inhimillistä kanssakäymistä ilman syrjintää ja jumalallista kanssakäymistä ilman hierarkiaa. Hän myös kuoli tämän vaihtoehdon puolesta.” Crossan, The Essential Jesus 12.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Aina silloin tällöin eliitti todella paljastaa, mitä se on suunnitellut. Heidän halveksuntansa muuta ihmiskuntaa kohtaan on niin suurta, että he luulevat useimpien olevan liian tyhmiä ymmärtääkseen. RichieFromBostonin esittelemässä videossa hahmotellaan heidän suunnitelmiaan 21. vuosisadalle.
    The Agenda For the 21st Century
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=247558

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Perussuomalaisilta varauksetonta tukea ylikansalliselle EU-agendan henkilötietojärjestelmälle

      Globalistien pitkäaikainen tavoite ylikansallisesta ID-järjestelmästä on ottanut nopeita askeleita koronakriisiä ja erityisesti rokotepassien agendan kautta. Eduskunnan hallintovaliokunta, yhdessä Mauri Peltokankaan ja Jussi Halla-ahon kanssa, on siunannut tavoitteet ilman PS:n vastalauseita.
      xhttps://uvmedia.org/2021/12/27/perussuomalaisilta-varauksetonta-tukea-ylikansalliselle-eu-agendan-henkilotietojarjestelmalle/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  17. Katso kuumat videot: Janus Putkosen vierailu Levelissä ja Youtuben sensuroima ”Suoraa Puhetta”
    Päätoimittaja Janus Putkosen vierailu 29.12.2021 Levelissä jaksaa puhuttaa. Moni on etsinyt linkkiä lähetykseen MV-Lehdestä ja Verkkomediasta… Youtube puolestaan pillastui ”Suoraa Puhetta” -lähetyksestä, joten taltiointi katsottavissa nyt Bitchutessa!

    Ikävä kyllä Tokentube on ollut Uuden MV-Lehden tavoin kyberhyökkäysten kohteena. Katso mikä sai Youtuben sensuroimaan ”Suoraa Puhetta” toisen jakson vain tunnissa – striimattu lähetys on ladattu teknisistä syistä 3.1.2022 uudestaan Bitchuteen:

    https://mvlehti.net/2022/01/04/katso-kuumat-videot-janus-putkosen-vierailu-levelissa-ja-youtuben-sensuroima-suoraa-puhetta/
    https://www.bitchute.com/video/0dLSUQA4oivT/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat