- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Koronapassi tarkoittaa alistumista k-rokotukselle; globalistit polkevat ihmisarvoa

Päättävissä asemissa olevat poliitikot, ja myös poliitikot, jotka eivät ole merkittävissä viroissa ovat armottomasti rokotepassien kannattajia. Käytännössä tämä tarkoittaa pakottamista rokotettavaksi, sillä siten rokottamattomat suljettaisiin osittain yhteiskunnan ulkopuolelle. 

[1]

Vertaus 

Nykyinen maailma yhteiskuntineen on lähestymässä George Orwellin Dystopia-romaanin dystopioiden kuvauksen tietyntyyppistä yhdensuuntaisuutta. Romaani suuntautui tieteisfiktion ja poliittisen satiirin muotojen kautta kritisoimaan totalitaarisia yhteiskuntamuotoja, jotka kuvataan loukkaavan ihmisarvoa ja kuvastavan sortoyhteiskuntaa. Myös suomalaisessa kirjallisuudessa [2] satiirinen kritiikki kohdistuu erilaisten dystopioita vastaan ja nykyisin myös ekologisen katastrofin sekä pandemioitten kokenutta maailman kuvaa vastaan.  

Tosin Orwellin romaanin ja muiden mainittujen tieteisfiktioiden näkemykset täytyy sovittaa nykyiseen yhteiskunnan maailmankuvaan siten, että esimerkiksi osaltaan ylilietsottujen ilmastouhkien ja “pandemioiden” avulla synnytetään katteettomia globaaleja uhkakuvia, joiden avulla harjoitetaan maailmanlaajuista totalitarismia, loukataan ihmisarvoa ja muodostetaan sortoyhteiskuntaa. 

Useat poliitikot suosivat koronapassia [3] 

Harry Juhani “Hjallis” Harkimo ilmoittaa, että rokottamattomille on asetettava sanktioita. ”Jos ihmiset eivät suostu menemään rokotuksiin, silloin niiden menemisiä pitää rajoittaa”, sanoo Harry Harkimo, joka on Liike Nyt –puolueen puheenjohtaja. 

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) painottaa, että Suomessa pitäisi päästä palaamaan mahdollisimman pian normaaliin elämään. Tähän normaaliuteen palaamisen ehtona näyttää Kurvisella olevan rokotepassin käyttöön ottaminen 

Kurvisen mukaan hallituksen tulisi selvittää sitä, pystyttäisiinkö tapahtumiin sekä yöelämän tapahtumiin ottaa käyttöön rokotepassi. 

Kurvinen: 

– Olisi hienoa, jos tapahtuma- ja ravintola-ala voisi palvella meitä rokotteet saaneita. Nyt meillä on ollut vähän ongelmana se, että ihmiset eivät uskalla tulla tapahtumiin, ja se vie tuloja vaikkapa urheiluseuroilta.  

– Nyt on löydettävä muita tapoja, oli se vaikka sitten rokotepassi tai joku muu. Onko tartuntojen määrä enää paras kriteeri, jota seuraamme ja joka ohjaa päätöksiämme? 

Kurvinen perustelee koronapassin tarvetta muiden muassa sillä, että rajoituksien perusteena on ollut ihmishenkien ja terveyden suojelu, mikä perustelu ei enää välttämättä puolla niin kovaa rajoituspolitiikka kuin keväällä tai viime vuonna, sillä ihmiset eivät enää niin vakavasti sairastu ja menehdy tähän tautiin. 

Puolestaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho lausuu, että kokoomus kannattaa ajatusta koronatodistuksista. 

– Koronatodistus voisi perustua rokotuksiin tai testauksiin rokottamattomilla. Sen avulla tapahtumia ja yhteiskuntaa voitaisiin avata laajemmin ja koronaturvallisesti. 

Toimittajan kommentti 

Ilmeistä on, että Suomi ottaa koronapassit käyttöönsä fanaattisten globalistien hallitseman Ranskan tavoin. Koronapassien käyttöön ottoa perustellaan yllä mainitulla yhteiskunnan avaamisen tarpeella. Yhteiskunnan voisi avata muutenkin, eikä sitä olisi tarvinnut edes sulkea, sillä Suomessa koronailmiö on esiintynyt varsin vaatimattomana, ja lähinnä valtamedioiden uutisoimana. 

Rokotepassin käyttöön otolla pyritään myös lisäämään rokotepakkoa, jonka avulla kaikki ihmiset yritetään rokottaa. Rokotepakkoa puolestaan perustellaan sillä, että laumasuoja ei ole riittävä. Lisäksi yhtenä perusteena lähitulevaisuudessa melkoisella varmuudella käytetään, väitettä oireettomista tartuttajista, vaikka oireettomat eivät tartuta. Rokotteet ovat turhia myös sen väittämän mukaan, että on olemassa useita koronavirus variantteja. 

Koronapakotteilla, rokotuksilla ja koronapassilla halutaan tukea valtaeliitin maailmanvaltaa, uuden Maailmanjärjestyksen luomiseksi. Koronatodistus ja –passi ovat osa valtaeliitin kansalaisiin kohdistuva valvonta sekä hallinta menetelmää. 

Yllä esitetyt ja jäljempänä mainittu tapahtuu globaalin valtaeliitin toimesta: 

WHO:n sekä Suomessa THL:n sekä valtioneuvoston virheelliset rajoituspäätökset päätökset johtuvat Covid-19-“pandemian” suunnattomasta ja tahallisesta liioittelusta. Tämä liioittelu on tapahtunut globaalin valtaeliitin toimesta, mitä EU-maiden hallitukset, parlamentit ja virkakoneistot sokeasti tottelevat. Yhtenä tavoitteena valtaeliitillä on ollut EU:n liittovaltio kehitys, jota myös Davosin  [4]agendan mukaisesti WEF:n järjestelyihin sisällytetty The Great Reset –operaatio, edistää. Koronatilanne ei ole niin vaarallinen kuin mainitut instituutiot valtamedia välityksellä ovat antaneet sen ymmärtää.      

Tämän vuoden alkupuolella uutisoitiin, että testeistä yli 90 prosenttia on negatiivisia ja karanteenissa olleista alle 1 % sairastuu koronaan. Suurimmassa osassa sairaaloita on ollut vain joitakin koronapotilaita ja useissa sairaaloissa ei ole havaittu koronapotilaita ensinkään.1 

Tämän vuoden alussa sairaaloiden [5] tehohoidossa oli 28 henkilöä. Tehohoitopaikkoja Suomessa on normaalisti noin 300, mutta nyt niitä onkin kasvatettu ”hätätilan” takia 400 paikkaan. Sairaalapaikkoja on noin 11 000, joista 60 on tällä hetkellä koronapotilaiden käytössä – ylikuormittumisen vaaraa ei tunnu olevan. 

Tämä todellakin loukkaa syvästi ihmisarvoa ja johtaa täydelliseen orjayhteiskuntaan, joka on vielä maailman laajuinen. 

Koronarokotteet ovat testaamattomia, arvaamattomia ja usein hengenvaarallisia 

Koronarokotteet omaavat aivan uudenlaisen teknologian, eikä tätä rokotetta ole ihmisillä aiemmin testattu. Kysymyksessä ei ole rokote, vaan lääketieteellinen jättiläismäinen koe, jossa koekaniineja on ihmiskunta. 

Avoimen Median [6] sivulta poimittua:  

Ensimmäinen koronarokoteaihio, Moderna Therapeuticsin valmistama mRNA-1273, saatiin kliinisiin kokeisiin hämmästyttävästi vain 42 vuorokaudessa uuden koronaviruksen tunnistamisen jälkeen .

Modernan mRNA-1273 on RNA-rokote [eli] sisältää kokonaisen viruksen tai viruksen osien sijaan vain sen RNA:ta. RNA:n sisältämän geneettisen koodin perusteella elimistön omat solut sitten tuottavat jotain haluttua viruksen osaa, joka aiheuttaa toivotun puolustusreaktion.

RNA-rokotteiden erityinen hyöty on niiden nopea muokattavuus, jolloin suunnittelu- ja valmistusprosessit on nopeita, ja muokkaaminen uuteen mahdolliseen epidemiaa aiheuttavaan virukseen mahdollista.

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet 21.4.2020 

Ranskassa on jo koronapassi käytössä 

Ranskassa ja  myös Kreikassa on astunut voimaan rokotuspassin [7] sanelema rokotepakko. Negatiivisen globalisaation äänitorvena toimittaja Helena Petäistö hehkuttaa Ranskan terveyspassin käyttöön ottoa, mainostaen, että terveyspassi antaa vastuun vapauden rinnalle, mikä olisi helpompi vaihtoehto raskaalle koronasululle. 

Ranskan sionistipresidentti Emmanuel Macronin päätös ottaa terveyspassi laajaan käyttöön maassa on aiheuttanut mielenosoituksia ja kiivaan debatin Ranskan kansalliskokouksessa muun muassa siitä, mitä on vapaus ja siihen liittyvä vastuu. 

Elokuun puolivälistä lähtien suuressa osassa sisätiloja vaaditaan terveyspassi, joka sisältää joko otetut rokotukset, tuoreen negatiivisen koronatestin tai todistuksen sairastetusta viruksesta. 

Koronapassi siis vaaditaan Ranskassa ilmeisesti lähes kaikkiin sisätiloihin, kuten esim. Bistroihin tai baareihin, ravintoloihin ja ilmeisesti teattereihin sekä konsertteihin. 

Ravintoloitsijat  [7] joutuisivat suorittamaan valvontaa siitä, onko asiakkailla koronapassia tai vastaavaa todistusta. Ravintoloiden sekä kahviloiden terveyspassivalvontaan on liittynyt paljon polemiikkia, sillä ravintoloitsijat, jotka toivovat saavansa taas asiakkaansa takaisin ovat vastahakoisia ottamaan viheliäistä poliisin roolia. Hallitus ensin suunnitteli peräti 45 000 euron sakkoa niiden ravintoloiden omistajille, jotka rikkovat passivalvontaa. Hallituksen vahva mies, valtionvarainministeri Bruno Le Maire, piti kuitenkin alusta alkaen niin suurta rangaistusta kohtuuttomana. Nyt rangaistussakoksi on valmisteilla 1 600 euroa, ja vasta kolmannella rikkomuskerralla alkavat sakot olla tuntuvampia. 

Toimittajan lausunto 

Selvästi on havaittavissa, että koronapakotteilla, pelotepandemialla, koronarokote painostuksella ja yllä mainitulla koronapassilla, joka tarkoittaa siis rokotuspakkoa, on tarkoituksena globaalin valtaeliitin hallinnassa olevien eduskuntien ja hallituksien pakottaminen valvomaan kansalaisiaan, jotka taivutetaan kasvottoman valtaeliitin intressien mukaiseen agendaan.   

Muistettava on, että yllä mainitun takana ja suunnitelmallisena toteuttajana on juutalaismafia. 

Artikkelissa WHO ja THL ovat monikansallisten korporaatioiden ja juutalaismafian kontrollissa [8], olemme käsitelleet lähteiden tukemana juutalaismafian hegemoniaa maailman taloudessa ja erikoisesti globaaleihin lääkekorporaatioihin ja terveysjärjestöihin sekä globaaliin rokotuskampanjaan liittyen. Erikoisesti hyvä sivusto joka kertoo Israelin rikoksista palestiinalaisia kohtaan ja juutalaismafian haitallisen vaarallisesta maailman hegemoniasta on Islam Radio: http://islam-radio.net/ [9]. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Vedenpaisumuksessa on eeppinen laajuus, moraalinen tuomio, kauhu ja aikojen loppu -nykykirjallisuus kuvaa ilmastonmuutosta | Kirjojen Suomi | yle.fi [2] 

Koronarajoitukset 22.7.2021: Näin poliitikot kommentoivat (iltalehti.fi) [3] 

The Davos Agenda | World Economic Forum (weforum.org) [4]    

Pisteliäitä huomautuksia koronapolitiikasta – AM (avoin.media) [5] 

Helena Petäistön kolumni: Ranskan terveyspassi tuo vastuun vapauden rinnalle – MTVuutiset.fi 
[7] 

Islam Radio: http://islam-radio.net/ [9]  

_ _ _ _ 

  1. (erikoislääkäri) Lehtinen, Jorma | Lempäälän Vesilahden Sanomat (25.2.2021): Realismia koronahysteriaan. Saatavina: Realismia koronahysteriaan [10]