Suomen yhteiskunnan rappeutumisesta valtiolliseen kukoistukseen

Käsittelemme tässä kirjoituksessa yhteiskunnallista muutosprosessia 1980-luvulta alkaen sekä yhteiskunnan tuhoutumiseen vaikuttavia päätekijöitä. Esitämme lopuksi tiivistäen uuden valtiomallin, joka soveltuisi vääjäämättömän vallankumouksen jälkeiseen yhteiskuntaan.

Yhteiskunnallinen muutosprosessi lähihistoriassa

Vielä 1980-luvulla Suomessa vallitsi jokseenkin kansallisvaltioidentiteetti, joka tarkoittaa Suomea kansakuntana.

Mainitun identiteetin kulmakiveksi korostuu Suomen ymmärtäminen idän ja lännen välisenä puolueettomana maana, länsimaisena demokratiana, pohjoismaisena hyvinvointivaltiona sekä suomen kieleen että historialliseen perinteeseen nojautuvana maana. Sanotulle identiteetille tunnusomaista oli myös toimia ja osittain idän ja lännen traditioita yhdistelevänä sekä osittain omaleimaisen kansallinen kulttuurin tukemana kansakuntana. Parhaillaan tämä muodostaa kokonaisuuden, jossa kansallisvaltion identiteetti on yhtenäistäjänä politiikassa, taloudessa ja kulttuurissakin. Täten korostettiin maan, kansan, kulttuurin sekä valtion yhteenkuuluvuutta.1

Imatrankosken voimalaitos vuonna 1982. Imatran Voima oli 1980-luvulla yksi suurimmista Suomen valtion omistamista yrityksistä, joka omisti voimalaitoksia muuallakin Suomessa. Kuva: Wikipedia; käyttäjä: Jpk. J-P Kärnä.
Imatrankosken voimalaitos vuonna 1982. Imatran Voima oli 1980-luvulla yksi suurimmista Suomen valtion omistamista yrityksistä, joka omisti voimalaitoksia muuallakin Suomessa. Kuva: Wikipedia; käyttäjä: Jpk. J-P Kärnä.

Suomi oli tuolloin positiivisessa mielessä poikkeuksellisen homogeeninen valtio, mikä tarkoitti sitä, että yhdessä valtiossa asuivat melkein kaikki suomalaiset, jotka käytännössä puhuivat samaa kieltä ja heitä vielä yhdisti traditionaaliset perinteet kuten koti, isänmaa, avioliitto instituutio ja uskonto.

1980-luvulta alkaen käynnistyi Suomessa täydellinen muutosprosessi yhtenäisen hyvinvointi yhteiskunnan rappeuttamiseksi. Tällainen vaikutus ei ole tapahtunut vain Suomessa, vaan ilmiö on maailmanlaajuinen, ja siitä ovat vastuussa tietyn negatiivisen globaalin eliitin suppea joukko. Totuuden mukaista on nimetä kyseinen kansallisvaltioille tuhoisa prosessi Uudeksi Maailmanjärjestyksesi (englanniksi ’New World Order’, NWO).

Suomen yhteiskuntaan vaikuttaa nykyisin historiallisen tuhoisasti ainakin kolme tekijää.

1. Poliittisten vallanpitäjien toimesta Suomea ollaan laittamassa lunastuskuntoon ja mahdollisen EU:n liittovaltion maakunnaksi sekä samalla suunnitellaan rankkoja taloudellisia pakotteita negatiivisen globalisaation hyödyksi.

2. Suomi on tehnyt ratkaisevan suuren virheen luopuessaan puolueettomuuspolitiikasta, joka viitoitti Paasikiven–Kekkosenlinjaa. Yhdysvallat ja sen tietyt NATO-liittolaiset ovat käytännössä miehittäneet Suomen. Suomen maanpetturipoliitikot ovat ajautumassa syvään ja tarkoitukselliseen konfliktiin Venäjän kanssa. Suomen ylipielinen ja mätä poliittinen johtajisto on hakeutunut jo vuosia kiihtyvällä innolla NATOn jäsenmaaksi ja nyt isäntämaasopimuksen (tämäkin sopimus on laiton) myötä Suomi on niin lähellä Natoa kuin se vain pystyy ilman sopimuksen ratifiointia olemaan. Koska Suomi on alistettu maan poliittisten kansan- ja maanpetturien toimesta, puskurialueeksi Venäjää vastaan, on Venäjä pakotettu ennen pitkää miehittämään osan Suomea, mikä toteutunee linjalla Lappeenranta – Nurmes – Oulu ja siitä edelleen Jäämerelle. Toteutuessaan tämä voisi olla myös Suomen pelastus.

3. Ehkä välittömin Suomen yhteiskunnan lopulliseen rappeutumiseen vaikuttava tekijä on monikulttuuripolitiikan ideologian virallistaminen tärkeimmäksi poliittiseksi tavoitteeksi.

Pride kulkue: Kuvan viestittämää ideologiaa emme halua.
Pride kulkue: Kuvan viestittämää ideologiaa emme halua.

Suomalaisten kansanmurha, ja eurooppalaisten eliminointi yleensä, on suunniteltu toteutettavaksi suunnattomilla väestönsiirroilla poliittisen Lähi-idän alueelta Suomeen, ja myös muihin EU:n maihin. Sionistisen eliitin kontrolloimat joukkotiedonvälitys, sosiaalinen media, Internet yleensä, viihdemaailma, poliittinen järjestelmä, viranhaltijat ja koulutusmaailma esikoulusta yliopistoihin saakka, ovat hirvittäviä henkisen myrkyn lähteitä, tai paremminkin likakaivoja.

Tämä henkinen myrkky ei tuhoa vain aikamme suomalaisia kauhistuttavalla voimallaan, vaan myös tulevat sukupolvet halutaan sumentaa esimerkiksi hedonismin ja sukupuolineutraaliuden kasvupohjaksi. Degeneraation instrumentaalisina puuhamiehinä (”kentällä”) ovat Suomen kansanpetturipoliitikot ynnä muut arvoliberalistiset ainekset.

Vankan demonisen kasvualustan yllä osoitetuille ilmiöille kuitenkin on muodostanut myös Suomessa, tympeän materialismin ja ateismin yleistyminen yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Nykyiset kristilliset kirkot ovat vaipuneet aneemisiksi sosiaalisektorin instituutioiksi, jotka vielä rypevät sukupuolineutraaliuden likaojassa. Jopa ateismikin on parempi vaihtoehto kuin nykyisten kirkkojen tarjoama modernisoitu ”kristillinen” hedonismi, josta kaikkiaan seuraa henkinen taantuminen eli degeneraatio.

Millaiseksi luomme uuden poliittisen järjestelmän?

Koska olemme kirjoittanet yksitoikkoisuuteen asti siitä, kuinka velkaorjuuteen perustuva globaali lainoitusjärjestelmä on raunioittanut kotitaloudet kuin myös kansantalouden, emme puhu tästä asiasta tässä kirjoituksessa enempää.

Joskin todettakoon, että Unionin jäsenmaissa, kuten Suomessa on aloitettava kansannousun ”juutalaiseliitin” eli kasaarimafian luomaa luototusjärjestelmää2,3 vastaan. Systeemi perustuu koron kiskontaan ja on siten laillistettua ryöstelyä. Suomen ja poliittisen Euroopan yleensä on vapauduttava kasaarimafia luomasta yhteiskunnallisesta synteesistä (talouden, median ja koulutuksen sekä politiikan yhdistelmästä). Vasta tämän jälkeen on valtioilla mahdollisuus poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuurilliseen itsenäistymiseen.

Nimittäin Rothschildien ja muiden pankkidynastioiden luoman kansainvälisen rahoitusvelkajärjestelmän lainaama korollinen raha on syynä Suomen ja laajemmin koko maailman taloudellisiin kriiseihin.2,3

Nyt meidän on tehtävä selväksi, että Suomi ei ole laillisesti eurovaluutan, eikä Euroopan unionin jäsenvaltio. Itse asiassa Suomi ei ole koskaan ollut näiden liittoutumien jäsenmaa, sillä Suomen liittyminen sekä eurovaluuttaan että Euroopan unioniin, olivat perustuslain vastaiset ja siten laittomat.

Täydellistä yhteiskunnallista murrosta tarvitaan

Murroksessa ei riitä vain yhteiskunnallisten ja poliittisten perusrakenteiden uusiminen, vaan myös kattorakenteen reformi on välttämätön. Jo ilmaisu yhteiskunnallinen murros tai vallankumous tarkoittaa yhteiskunnassa olevien ihmisten yhteistoimintojen korvaamista täysin uusilla yhteistoiminnoilla. Huomion arvoista on, että tässä ei tarkoiteta yhteiskunnallista muutosta, vaan vanhan yhteiskunnan täydellistä korvaamista uudella yhteiskunnalla. Yhteiskunnalliset uudistukset eivät ole vielä vallankumousta. Tässä yhteydessä vallankumouksella tarkoitetaan vanhan poliittisen järjestelmän korvaamista uudella järjestelmällä, koulutusjärjestelmän korvaaminen kehittyneellä opetusjärjestelmällä, tiedonvälityksen (media) kansallistamisella, talouden omavaraistamisella ja pankkijärjestelmän itsenäistämisellä ja oman puolustus- ja ulkopolitiikan käyttöön ottamisella sekä puolueettomuuspolitikan linjauksella. Kaikkiaan seuraa tästä täydellinen itsenäistyminen. Luonnollisesti tämä tarkoittaisi laittomien Euroopan unionin, euro-jäsenyyden ja isäntämaasopimuksen mitätöimistä Suomen osalta.

Tässä tapauksessa uusi poliittinen järjestelmä valloittaisi vanhan valtiollisen vallan, tai ainakin sen vallan valtiossa, mitä Euroopan unionin totalitarismin on pitänyt hallussaan.

Tässä kirjoituksessa yhteiskunnallisesta vallankumouksesta käytetään samaa merkitystä kuin valtiollisesta vallankumouksesta.

Tällainen radikaali prosessi ei ole mahdollinen pelkästään parlamentaarisesti, sillä negatiivisen globalisaation lakeijat eivät luovu vallastaan vapaaehtoisesti, vaan usuttavat verikoiransa vallankumouksellisten kimppuun.

Jos kapitalismin tai uusliberalistisen talousjärjestelmän huippu on imperialismi, on silloin romahdus lähellä. Tällöin on mahdollista, että ihmisten reaktio yhteiskunnallista vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan saa niin fanaattisen ja tiiviin muodon, että laajat kansankerrokset ylettyvät vallankumouksen tasolle.

Selvää on sekin, että mullistava henkinen kehitys seuraa aina henkisen rappeutumisen aikakautta. Tämä on Jumalallisen kaitselmuksen lainalaisuus, ja on siten vääjäämätön seuraus tulevaisuudessa. Kuitenkin sekulaarisiin ja luonnollisrationaalisiin arvoihin ja tasoihin perustuvaa vallankumousta tarvitaan, sillä se raivaa tietä henkisen kehityksen ja siten todellisen valistusajan tulemiselle.

Miksi se raivaa tietä, miksi se on pioneeri? Jo siitä syystä, että vallankumouksen seurauksena karsitaan nykyisen kaltaista roskakulttuuria ja hedonismia, joten jo jalostettu koulutusmaailma ja kansallistettu tiedonvälitys tarjoaa väylän kehittyneimmille suuntauksille, joilla on suoraan henkistä kehitystä jalostava vaikutus.

Kansallissosialismia voidaan soveltaa

Tässä materialistisessa ja sekularistisessa maailmassa taloudelliset arvot, jotka nykyisin valitettavasti ovat harvainvaltaan perustuvia maailmanlaajuisia uusliberalistisia arvoja lähestulkoon jokaisessa maassa, niin myös Suomessa. Harvainvalta eli suppea talous- ja rahaeliitti vaikuttaa ratkaisevasti (esimerkiksi Brysselin loppauskoneisto) kaikkiaan yhteiskunnalliseen päätöksien suuntaan ja järjestykseen.

Kysymyksessä ei siis ole demokratia, vaan pseudodemokratia eli täysin muodollista demokratiaa. Tällainen on demokratian laatu kaikkialla maailmassa, niin myös Suomessa.

Pseudodemokratia sijaan voitaisiin kokeilla soveltaen kansallissosialismia uudessa valtiojärjestelmässä. Nykyisin demokratia sallii liberaaliudessaan esimerkiksi henkistä kehitystä turmelevan viihteen sekä pedagogiikan suorastaan perverssin opetusohjelman koululaisille. Niinpä demokraattisella ”vapaudella” ei ole aina käytössään välineitä torjuakseen maassa rehottavia turmelevia virtauksia. Kuten juuri yllä sanottiin ”demokratiassa” on mahdollista myös yksilönvapauden nimissä hyötyä rahan voimalla lähimmäistensä kustannuksella näiden työstä.

Kansallisosialismin onnistuneessa soveltamisessa kansakunnan tehtävänä olisi ponnistaa yhteisvoimin toteuttaakseen yhteisen hyvän yhteiskunnassa. Tämä synnyttäisi yhteishenkeä sekä valtiollisella että yksilöllisellä tasolla.

Kansallissosialismia soveltaen toteutettaisiin työväenluokan asiaa, muiden muassa siten, että edistettäisiin työllisyyttä ja yritysvoittojen jakoa työntekijöille, pääomatulojen kontrolloimista, keinottelun ja koronkiskonnan kieltämistä (vankeusrangaistuksen uhalla), suuryrityksien sosialisoimista, pääoman herruuden lakkauttamista ja vapaakaupan sijaan omavaraistaloutta. Lyhyesti sanoen pidettäisiin yllä sääntelevää valtiovaltaa, työnarvon antikapitalistista korostusta ja pyrittäisiin rajoittamaan plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Valtiolla olisi keskuspankki ja oma raha, jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. Ulkomaisessa vaihtokaupassa maksuvälineenä soveltuisi sekä raha että tavaroiden vaihto.

Kaikki suurimmat tuotantolaitokset olisi pidettävä yhteiskunnallisen säätelyn alaisena, siis valtion omistuksessa.

Arvokkaiden kansallista identiteettiä korostavien kulttuuriperinteiden vaaliminen on kansakunnan yhtenäisyyttä voimistava tekijä, ja siten se on myös suositeltavaa. Luonnollisesti kansakunnan yhtenäisyyden ylläpitämisessä on etnisen identiteetin suojeleminen erittäin tärkeää.

Kuitenkin uudessa valtiomallissa eli kansallissosialismin soveltamisessa muurattaisiin sen kulmakiveksi ihmisen spirituaalisen kehityksen edistäminen. Aidon kristillisyyden ja isänmaallisten arvojen opettaminen pitäisi aloittaa jo varhaiskoulutuksessa ja muina vapaaehtoisina koulutusmuotoina. Vasta tällaisella yhteiskunnallisella järjestelmällä olisi menetyksen mahdollisuus myös tulevaisuudessa.

Markku Juutinen

Lähteet

1. Saukkonen, Pasi (1999): Kansallisvaltion identiteettipolitiikka. Tutkimus kansallisen identiteetin poliittisuudesta. Empiirinen sovellutus suomalaisiin ja hollantilaisiin teksteihin. Helsinki.
2. Jewish Encyclopedia (1906). http://www.jewishencyclopedia.com/articles/12909-rothschild

3. Karin Hudes (2013). http://www.globalresearch.ca/world-bank-whistleblower-reveals-how-the-global-elite-rule-the-world/5353130http://www.interpretermag.com/karen-hudes-rts-whistleblower-who-believes-world-bank-controlled-by-second-species/http://archives2013.gcnlive.com/Archives2013/sep13/PowerHour/0926132.mp3http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=gHVgRgYdCsQ

12 kommenttia

  1. Suomen politisoitunut ja rappeutunut poliisi tutkii PSn vaalipäällikköä vastaan tehtyä väkivaltaista hyökkäystä tapon yrityksenä. Poliisin kuuluu tutkia tapausta murhan yrityksenä tai poliittisen salamurhan yrityksenä!

    Poliittinen väkivalta saattaa levitä nopeasti ja sytyttää Suomen tuleen.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  2. Kirjoitus kuvaa asioita hyvin. On kuitenkin saman tekevää, mikä korruptoitunut politiikka on valallassa. Tärkeintä olisi sananvaoaus ja rehellisen tiedon levitys. Nyt Suomessa vallitsee hyvin rajoitettu sananvapaus ja valheellinen tiedon levitys.
    Esimerkkinä ilmastonmuutos. 30 vuotta sitten ilmastonmuutokseen uskoi vain tosikko, nyt siihen uskoo jopa rehellinen ajattelija. Mikään ei ole ilmastossa muuttunut selvästi havaittavasti, mutta valetiede ja valemedia ovat kuitenkin saaneet enemmistön muuttamaan ajatteluaan.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. Hyvä periaatteellisen tason kirjoitus, johon ei ole mitään lisättävää. Huomattava osa kansalaisista voi sekä henkisesti että fyysisesti huonosti nykyisessä, transatlanttisen globalismin ja sen korporaatio- ja rahavallan piiskaamassa yhteiskunnassa. Liian moni kuitenkin ostaa sen esittämät lupaukset uudesta paremmasta maailmasta, joka toteutettaisiin YK:n Agenda 21/2030:n viherkommunistisessa ja teknofuturistisessa hengessä. Tämän taustalla lymyävät New Age-liike ja sen luciferistiset opit. Satanistit länsimaissa ovat aktivoituneet ja suuntaavat vihansa kristillisyyttä sekä valkoisen miehen luomaa länsimaista sivistystä ja sen ylläpitämia arvoja vastaan ja syyttävät niitä kaikista ihmiskunnan vastoinkäymisistä.

    Olemme näennäisen paradoksaalisessa tilanteessa, jossa jo kertaalleen hylätty ja perusteellisesti mustamaalattu kansallissosialismi tarjoaisi selkeän vaihtoehdon em. luciferistiselle globalismille. Jokaisen on valittava tässä suhteessa puolensa. Jälkimmäinen pyrkii nyt tunkeutumaan keinotekoisten tai ’nephilim’-peräisten DNA-sekvenssien muodossa jopa ihmisten ruumiisiin, joista on määrä tehdä transhumanistisia yksikköjä Uuden Ajan tarpeisiin. Maapallo ja sen asujaimisto on määrä lopullisesti vihkiä Saatanan alaisuuteen.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Massoilla ei ole harmainta aavistusta kuinka pahasti heidät ollaan petetty ja kuinka läpeensä mätä koko systeemi on! Ruuan on loputtava että tämä gojimi lauma tekee yhtään mitään! Välillä aivan hävettää ja säälittää elää tämän aivottoman lammaslauman kanssa! Milloin valkoihoisista tullut näin typerää sakkia! Vaikka raiskataan ja tapetaan suomalaisia kiihtyvällä tahdilla nii ei! Kela ja sossu jakaa sairaita määriä heidän rahoja tuhotakseen heidät heidän omilla rahoillaan mutta ei! Paras vaihto ehto on raamatun kuvaama mudflud eli suuri vedenpaisumus joka jo kerran hävitti ihmiskunnan lähes kokonaan!

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  5. Nobel-kirjailija Alexander Solzenitsyn kirjoitti jo vuonna 1960 Neuvostoliiton sukupuoliroolien muuttumisesta kirjassaan ”Asian etu” sivulla 20: ”Mutta sitten jossain vaiheessa alkoi luonnoton kilpailu – pojat alkoivat pukeutua huolellisemmin ja jopa kirjavammin ja värikkäämmin kuin tytöt, käyttää esimerkiksi aivan villin värisiä sukkia, ikään kuin tyttöjen olisi kiinnostuttava heistä eikä heidän tytöistä. Ja yhä harvemmin pojat tarttuivat tyttöjä kädestä, nyt tytöt tarttuivat poikia kädestä. Tämä luonnottomuus huolestutti hämärästi Lidia Georgievnaa, hän pelkäsi, että pojat tässä menettäisivät jotain sisäisesti tärkeää.”

    Tämän lukeminen tänään sai minut ajattelemaan, alkoiko sukupuoliroolien tuhoaminen Neuvostoliitosta kommunismin eli marxilais-leniniläisyyden nimeen ja levisi sieltä käsin myöhemmin länteen? Vapaa abortti Neuvostoliitossa aiheutti valkoisen väestön kutistumisen kymmenillä miljoonilla. Jokainen abortti vähensi väestöä. Vapaa seksi ilman ehkäisyvälineitä antoi tulokseksi sen, että suuri osa neuvostonaisista oli tehnyt useita abortteja elämänsä aikana.

    Neuvostoliiton suurlähettiläänä Talvisodan aikana Tukholmassa toiminut Alexandra Kollontai oli vallankumouksessa vaatinut panokoppeja kadunkulmiin, joissa työläiset olisivat voineet päästä paineistaan. Tämä työpalvelus olisi pitänyt määrätä kaikille nuorille neuvostonaisille. Tämä Kollontain visio ei kuitenkaan toteutunut Neuvosto-Venäjällä. Käytännössä kyse oli sukupuolimoraalin ja perheen tuhoamisesta ja seksin erottamisesta rakkaudesta ja tunnesiteistä. Materialistinen maailmankuva siis. Kollontai oli marxilaisen feminismin äiti. Ja näin ollen USA:n juutalaisten feministien esikuva. Käytännössä moraalinen mädätys siis levisi Neuvostoliitosta USA:han ja Hollywoodin juutalaisten kautta koko läntiseen maailmaan ja kaikkiin niihin 130 maahan, joita USA miehittää tai joissa se ylläpitää sotilastukikohtia.

    Moraalista selkärankaa löytyy tänään Euroopassa lähinnä Puolasta, Unkarista ja eteläisestä naapuristamme Eesti Vabariikista. Siis valkoisen perheen tukemista yhteiskunnan perusatomina. Suomessa ja Ruotsissa kuvataan perheitä nykyisin BLM-mallilla siten, että mies on musta/ruskea ja nainen on valkoinen. Valtio ja kunnat toistavat kaavaa. Mainostoimistot näyttävät enää harvoin valkoista paria asiakkaidensa tuotteiden myymiseksi. Kansainväliset mainostoimistot ovat usein juutalaisten omistamia. Siksi monikansallisuus teemana.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
    1. Venäläisten onneksi juutalaisten marxistien luoma NL hajosi ja on nyt heidän omissa käsissään. Putin pitää huolen maasta ja tukee perhepolitiikkaa ja ortodoksista uskontoa.
      Venäjän muutos demoralisoituneiden ihmisten epäonnistuneesta, liberaalin hallinnon ja yksityistämisen pahimpien vaikutusten alaisesta 1990-luvun valtiosta riippumattomaksi, uskonnolliseksi ja nationalistiseksi valtioksi näyttää nykyään parhaalta mahdolliselta skenaariolta muille länsimaille, jotka etsivät sitä, mikä seuraa globalisaatiota
      https://www.unz.com/article/the-coming-decline-of-globalism/
      .
      Nyt Länttä tai läntistä kulttuuria tuhotaan koronalla.
      Koronakuolemat ja tilastoharha
      mielivaltaisella tilastojen tulkinnalla synnytetään valheellisia mielikuvia

      Tekijä Ahti Valkeapää – 21.7.2020
      https://vastavalkea.fi/2020/07/21/koronakuolemat-ja-tilastoharha/#comment-104918

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
    2. Jostain syystä unohdit että moraalista selkärankaa löytyy myös Venäjältä ja se on pääosin Putinin ansiota, joka on itsekin kääntynyt ortodoksiseen uskoon jota äitinsä on vaalinut.
      Putinin tuki kirkolle ja maan perhepolitiikalle on valtava ja hänen esimerkillään on suuri merkitys kansalle.

      China also has the potential to offer an alternative to American led development for smaller countries, which has often come with unwanted political interference and cultural dominance.
      China, by contrast, seems to have little interest in the internal affairs of its trade partners.
      The Belt and Road initiative, which promises major infrastructural development for participating countries, is a prime example of Chinese led international development leaving US policy makers in the cold, and is the kind of bilateral regional development which could come to characterize this century.

      Russia’s place as a hegemon is less secure. Their economy remains smaller than Italy’s, and they have struggled to diversify away from their reliance on natural resources as the basis for their economic growth.

      Venäjän paikka (tulevana?) hegemonina on vähemmän varma kuin Kiinan. Maan talous on edelleen pienempi kuin Italian, ja he ovat kamppailleet monipuolistuakseen riippuvuudestaan ​​luonnonvaroihin talouskasvunsa perustana.
      Kulttuurisesti ja sotilaallisesti Venäjä on kuitenkin luonut itsenäisen toimintatavan, ja sen realistinen lähestymistapansa länsimaisiin hyökkäyksiin Itä-Euroopassa ja Lähi-idässä on tuottanut erittäin merkittäviä voittoja.

      Venäjä vastasi mahdollisimman suurella voimalla ja päättäväisyydellä vallaten Krimin sen seurauksena, kun Yhdysvalloissa tuettiin vallankaappausta Ukrainassa vuonna 2014.
      Sen tulo Syyrian Bashar al-Assadin puolelle käänsi ratkaisevasti Syyrian sisällissodan suuntaa ja antoi iskun sionistien ja amerikkalaisten pyrkimykselle syrjäyttää vahva johtaja ja muokata Syyria mieleisekseen.
      Venäjän muutos demoralisoituneiden ihmisten epäonnistuneesta, liberaalin hallinnon ja yksityistämisen pahimpien vaikutusten alaisesta 1990-luvun valtiosta riippumattomaksi, uskonnolliseksi ja nationalistiseksi valtioksi näyttää nykyään parhaalta mahdolliselta skenaariolta muille länsimaille, jotka etsivät sitä, mikä seuraa globalisaatio.
      ___Russia’s transformation from a failed state of demoralized people subjected to the worst effects of liberal governance and privatization in the early 1990’s to the independent, religious and nationalist state it is today looks like a potential best case scenario for other western countries looking to what comes after globalization.
      https://www.unz.com/article/the-coming-decline-of-globalism/.

      Western Christians Are on the Brink of the Same Catastrophe Which Befell Russian Christians During the Revolution
      ”If you are going to live your whole life with dreams of valor that will never be realized, prepare for sacrifice. Ready yourself mentally, physically, spiritually, to give up all that you are holding onto.”

      Lady Orthodixie (Dissident Mama)
      https://russia-insider.com/en/western-christians-are-brink-same-catastrophe-which-befell-russian-christians-during-revolution

      TRADITIONAL MARRIAGE WINS: Russia’s Constitutional Rejection of Same Sex ’Marriage’ Becomes Official
      In an overwhelming win for the Church, millions of Orthodox Christians are coming to the polls, showing widespread support for the new Constitution and its traditional definition of marriage as a union between one man and one woman.

      Fr. Joseph Gleason (Russian Faith)
      https://russia-insider.com/en/traditional-marriage-wins-russias-constitutional-rejection-same-sex-marriage-becomes-official

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
    3. Ainoat paikat, jossa mainoksissa/esitteissä ei ole multikulttia näkynyt, ovat: Kelan ikkunoissa olevat kuvat, joissa kuvataan kävijäkuntaa valheellisesti täysin kantasuomalaiseksi (ylläpidetään mielikuvaa, etteivät maahantunkeutuneet siellä asioisi, vaikka todellisuudessa Kelat ovat niitä mustanaan syöden kantasuomalaisten kukkarolta )
      Rokotepropaganda-esitteissä on aina vaan suomalaisia äitejä/lapsia/perheitä/vanhuksia->pitäähän valkoinen väestö saada tuhottua rokotteilla.
      Lisäksi biopankkitoimintaa promoavissa julisteissa näkyy vain kantasuomalaisia ->anna solusi tieteen käyttöön-promosloganilla (jotta tiede voi tuhota sinut ja kaltaisesi esim.bioaseella) Kaikkia em.tahoja voinee syyttää ”vähemmistöjä” syrjivästä ”mainonnasta”? Ai niin, mutta agenda…

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. Truth_hunter ja Totuudenetsijä olen lähes kaikessa samaa mieltä kuin te mutta putinin suhteen en luota pätkääkään! Ja monet venäjällä asuvat talouden tutkijat sanovat edelleenkin että venäjä on rothcildien alla edelleen vaikka kulta varantoja kartuttavat ja tässä tulee kuvaan myös raamattu gog ja magog ym muut ennustukset ja suuresti uskon että eliitti noudattaa ja haluaa/tekee ennustukset toteen koska itsestäänhän ne eivät tule! Mutta tosiaan monimutkainen asia! Esim miksi putin tukisi syyriaa ym ym jos olisi totalisesssa juutalaisten kontrollissa? Esin iran ja muut ovat saman rahaärjestelmän alla ja mossadin/cia kontrollissa brendon o connell kauan yritti siitä takuta!

    Ja antartiks sopimus ja mailman ”avaruus järjestöt KAIKKI” ovat saman cabaalin alla ja MIKSI en viitsi ruveta enempää avaamaan koska muuten leimataan! Mutta vinkiksi he eivät palvo sitä oikeaa jumalaa, mutta tietävät astronomiasta ym muusta enemmän kuin perus jannu! SUURIA VAPAAMUURARI SALAISUUKSIA ihmiskunnan historiasta ja meidän olemassa olosta! Mutta joo älkää ottako putinia pelastajana sitä hän ei ole! Kril vai mikä kirkon herran on tehnyt miljoonia viina ja tupakka bisneksella ym ym!

    Kuulemma jeltsin sanoi kuolin pedillään putinille että pelasta äiti venäjä tai jotain tuonne päin! Kun juutalaiset oligargit olivat maan tuhonneet! Putin esim kameroiden edessä suutelee alaikäistä poikaa mahaan ja heillä holokaustin kieltäminen on kielletty ym ym! Putinin teeskentely ei ole niin päivän selvää mitä te ehdotatte! Toki paljon hyviäkin asioita tehnyt, mutta SILTI ENTINEN KBG EI OLE ELOSSA JOS EI OLIGARKKEJA TOTTELE!! Vaikka parit juutalaiset oligargit karkotti ei meinaa mitään!

    Johnny gat bitchute ETSIKÄÄ JA KATSOKAA!

    https://diggerfortruth.wordpress.com/2013/06/04/puppet-putin/#more-6660

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Sanot: ”… ja heillä holokaustin kieltäminen on kielletty ym …”
      Tuo ei pidä paikkaansa … juuri tuollaista propagandaa Putinista levitetään. Miksi? ja kuka levittää?
      Holohoax Denial Is Not Illegal in Russia, Contrary to Many News Reports
      Dr. Matthew Raphael Johnson Tue, Oct 1, 2019
      Editor’s note: If you google ’holocaust denial Russia’, you will find several news headlines claiming it is illegal, and a Wikipedia article saying the same thing. But it’s not. This article explains where the disinformation is coming from and points out that Russia is much more free than the West in re-examining history.
      https://russia-insider.com/en/history/holohoax-denial-not-illegal-russia-contrary-many-news-reports/ri27711
      —-
      ’Juutalaiset’ suurin sotarikoksiin syyllistynyt ja muita tuhonnut ryhmä ww2:ssa
      WW2 War Crimes of Churchill and the Americans Were Far Worse Than Hitler’s
      ”… the inescapable conclusion is that in per capita terms
      Jews were the greatest mass-murderers of the twentieth century,
      holding that unfortunate distinction by an enormous margin and with no other nationality coming even remotely close. And yet, by the astonishing alchemy of Hollywood, the greatest killers of the last one hundred years have somehow been transmuted into being seen as the greatest victims, a transformation so seemingly implausible that future generations will surely be left gasping in awe.

      Today’s American Neocons are just as heavily Jewish as were the Bolsheviks of a hundred years ago, and they have greatly benefited from the political immunity provided by this totally bizarre inversion of historical reality.

      Partly as a consequence of their media-fabricated victimhood status, they have managed to seize control over much of our political system, especially our foreign policy, and have spent the last few years doing their utmost to foment an absolutely insane war with nuclear-armed Russia. If they do manage to achieve that unfortunate goal, they will surely outdo the very impressive human body-count racked up by their ethnic ancestors, perhaps even by an order-of-magnitude or more.”
      – Ron Unz in ”Understanding World War II”
      Paul Craig Roberts Mon, Dec 9, 2019
      https://russia-insider.com/en/ww2-war-crimes-churchill-and-americans-were-far-worse-hitlers/ri27969
      —–
      Tämäkin tosiasia hyvä pitää mielessä
      The Suppressed History of Jewish Red Terror in Europe and Russia After WW1
      Thomas Müller (Winter Watch) Wed, May 6, 2020
      Here Vladimir Putin explains that 80-85% of Bolsheviks were Jewish.
      https://russia-insider.com/en/suppressed-history-jewish-red-terror-europe-and-russia-after-ww1/ri30073

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. En ole se kelle vastasit ja Putin näyttää tekevän paljon hyvää. Mutta Nasan ja kiinalaisten tavoin Venäjä ylläpitää maapallo/avaruus/aurinkokeskisyys-valhetta, joka on suurempi valhe kuin maailmansotien valheet yhteensä. Miksi? Hyvänen aika, ei asiaa, joka liittyy siihen missä me elämme voi lakasta maton alle vaan on ”nostettava kissa pöydälle”. Mistä kenkä puristaa, että Putinin Venäjä levittää samaa saatanan valhetta maailmastamme, koska varmasti tietää tosiasian. Pelätäänkö tämän totuuden kenties aiheuttavan liian suuren härdellin yhteiskunnassa vai mikä on?

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. On selvää, mikä lopputulos tulee olemaan.

    Silmien sulkeminen todellisuudelta ei sen enempää ratkaise ongelmaa, kuin suojaa sinulta siltä: Meitä uhkaa huomattava sisäinen levottomuus, mahdollisesti terrori-iskut, kenties jopa täysimittainen sisällissota. Ulospääsytietä ei ole, koska sellaista ei meille olla haluttu antaa. Tilanne etenee vääjäämättömästi siihen pisteeseen, että jokin osapuoli saa tarpeekseen tilanteesta ja ryhtyy toimintaan muita kohtaan. Silloin alkaa tapahtumaan asioita, joita ei haluaisi edes ajatella, eikä voisi kuvitella tapahtuvan meillä täällä, mutta jotka kuitenkin tulevat tapahtumaan. Rauha rikkoontuu. Idylli hajoaa lopullisesti. Kupla puhkeaa. Ja veri vuotaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat