Globaalin taloudellisen ylivallan perustukset

Magneettimedia esittää Vastavalkean julkaiseman ja suomeksi tekstittämän finanssimaailman sisäpiiriläisenä sekä rahoitusasiantuntijana työskennelleen Ronald Bernardin videohaastattelun. Tässä uusimassa haastattelussa Ronald kuvailee kokemuksiaan kansainvälisen talouseliitin palveluksessa entistä tarkemmin, liittyen muun muassa kansainvälisen rahajärjestelmän rakenteeseen ja toimintaan.

 

Johdannoksi

Ronald Bernardin mukaan taloudellisen pyramidin huipulla on likimain yhdeksän tuhatta ihmistä ja heidän alapuolellaan on Kansainvälinen järjestelypankki BIS, joka nauttii täydellistä immuniteettia ollen siten kaikkien lakien tavoittamattomissa, ”pyhänä ja loukkaamattomana”, kuten Ronald asian ilmaisee. Oikeammin BIS on oma ”valtionsa”.

Ronald Bernard jättää kuitenkin mainitsematta yhden oleellisen asian, muuten niin ansiokkaasta esityksestään. Nimittäin mainittua pyramidin huippua hallitsee ”juutalainen” eliitti, jonka kansantalouden syöpäkasvaimeen verrattava velkarahajärjestelmä on tuhonnut kotitaloudet ja myös kansantalouden.1 Tämä eliitti vaikuttaa erittäin tuhoisasti yhteiskuntien jokaisella sektorilla, kuten esimerkiksi kasvatus- ja koulutusmaailma, joukkotiedonvälitys, politiikka jne..

 Magneettimedian toimitus

 ______________

Globaalin taloudellisen ylivallan perustukset

 Tekijä Vesa Raiskila– 6.12.2017

Vastavalkea: https://vastavalkea.fi/2017/12/06/globaalin-taloudellisen-ylivallan-perustukset/

Vastavalkean aiemmin julkaisemassa ja suomeksi tekstittämässä videohaastattelussa entinen finanssimaailman sisäpiiriläinen, rahoitusasiantuntijana työskennellyt Ronald Bernard kuvaili kokemuksiaan kansainvälisen talouseliitin palveluksessa. Kulissien takaa paljastui mm. valtioiden talouksien horjuttamista, suurimittaista rahanpesua, massojen manipulointia psykologisin keinoin ja suurelle yleisölle järkyttäviä asioita, kuten lasten hyväksikäyttöä ja jopa rituaalimurhia. (Viimeksi mainittujakin eliitin rikoksia on paljastunut aiemminkin – laillisine seuraamuksineen – vaikka valtamedia hännystelijöineen haluaakin esittää, ettei sellaisia ainakaan enää tapahdu, toim.huom.)

Uudemmassa haastattelussaan Ronald kuvaa tarkemmin kansainvälisen rahajärjestelmän rakennetta ja toimintaa. Hän kertoo Sveitsin Baselissa toimivasta Kansainvälisestä järjestelypankista (Bank of International Settlements, BIS) globaalin finanssimaailman päämajana, valtiollisesta vallasta riippumattomana ja kaikkien lakien yläpuolella olevana organisaationa – eräänlaisena vapaavaltiona – jonka tehtävä on säilyttää maailmanlaajuinen rahoitusjärjestelmä sellaisena kuin se nyt on. Kansainvälinen järjestelypankki on globaalin valtapyramidin huipulla oleva toimija.

Järjestelypankin alaisuudessa ovat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (International Monetary Fund) sekä Maailmanpankki (World Bank). Ne varmistavat pyramidin pohjalla olevien todellisten, reaalisten arvojen siirtymisen kohti huippua. Tämän ne Ronaldin mukaan tekevät mm. antamalla valtioille lainaa niin paljon, etteivät ne koskaan kykene maksamaan sitä kokonaan takaisin. Ne varmistavat strategiansa ”ostamalla” valtioiden hallitsijoita ja johtavia poliitikoita. Tällä tavalla IMF ja Maailmanpankki pitävät maita ja mantereita, kuten luonnonvaroiltaan rikasta Afrikkaa, otteessaan.

IMF:n ja Maailmanpankin alla ovat keskuspankit, kuten Euroopan keskuspankki EKP (European Central Bank, ECB) ja Yhdysvaltain Federal Reserve. Kansalliset pankit puolestaan toimivat hierarkiassa näiden alla. Oma tärkeä tehtävänsä järjestelmän ylläpitämisessä on myös Lontoon Cityn (City of London) kaltaisilla vapaavaltioilla ja Euroopan vakausmekanismilla (EVM), joka kuuluu kaikelta valtiolliselta lainkäytöltä suojattuihin toimijoihin.

Ronald Bernard korostaa sitä, että kaikki arvokas on pyramidin pohjalla, tavallisten ihmisten kansoittamassa ”todellisessa maailmassa”. Hänen kuvauksessaan pankkijärjestelmä on vampyyri, joka imee sieltä kaiken arvokkaan ja siirtää sen pyramidin huipulle – maailman harvalukuisen ”rikkaimiston” nautittavaksi.

Ronaldin mukaan velka, korko ja inflaatio ovat keskeisiä mekanismeja status quon ylläpitämisessä. Koko talousjärjestelmä perustuu velalle. Uusi raha luodaan velalla – nykyään täysin digitaalisesti – ja ihmisten ja kansakuntien velka lisääntyy jatkuvasti. Kaiken kurjuuden synnyttämisen tärkeänä mekanismina Ronald pitää korkoa, joka koko ajan rikastuttaa jo entisestään rikkaita ja köyhdyttää jo valmiiksi köyhiä. Samaa kehitystä ruokitaan inflaatiolla, jossa rahan arvon ja ostovoiman heikentäminen myydään suurelle yleisölle hintojen nousuna.

Entinen sisäpiiriläisemme käsittelee myös monikansallisia yrityksiä, jotka toimivat yhteistyössä globaalin eliitin kanssa. Hän mainitsee esimerkkinä lääkejäteille syntyneet miljardivoitot, kun valtiot sitoutuivat ostamaan valtavat määrät rokotteita torjumaan ”pandemiaa, jota ei koskaan tullut” (rokotteita, joita sittemmin jouduttiin tuhoamaan vaarallisten kemiallisten jätteiden tuhoamiseen erikoistuneissa laitoksissa).

Ronald kysyy haastattelun lopussa, mikseivät juuri mitkään poliittiset puolueet tuo esiin rahajärjestelmän kieroutuneisuutta ja esitä sen täydellistä uudistamista. Hänen mukaansa vastaus on ilmeinen: hallitukset ovat vain todellisen vallan lakeijoita, linkkejä tavallisen kansan ja eliitin välillä. Historia osoittaa, että poliitikkojen toimet ovat ainoastaan vaurastuttaneet jo entisestään varakkaita ja rikkaita. Äänestyskampanjoilla luodaan illuusiota siitä, että ihmiset pääsevät osallistumaan demokraattiseen prosessiin, että tehdyt ratkaisut ovat kansalaisten itsensä valtuuttamia.

Katsokaa ja jakakaa tämä Ronald Bernardin erittäin tärkeä ja selkeä esitys. Kiitos selkeydestä kuuluu myös Päivi Claylle, joka tekstitti runsaasti taloustieteellisiä termejä sisältävän haastattelun suomeksi.

Otsikkokuva: Wallpapersfan – Free HD Wallpapers ja TBIT (CC0) via Pexels.com; kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

 

Lähde

Vastavalkea

 

M-median johdannon lähteet

1.

Julie Creswell ja Ben White (27.9.2008). The New Works Times. Wall Street, R.I.P.: The End of an Era, Even at Goldman: http://www.nytimes.com/2008/09/28/business/28lloyd.html?_r=2&partner=rssnyt&emc=rss&oref=slogin; Nasdaq: http://www.nasdaq.com/symbol/gs/institutional-holdings?page=2;

Chossudovsky, Michel (2004). Köyhyyden globalisointi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky; Zimbio: http://www.zimbio.com/pictures/XyKM7eq-PcX/PFLAG+National+Straight+Equality+Awards/zd3XVxBwNO2/Alex+Gorsky;http://www.nndb.com/people/963/000128579/https://thezog.info/who-controls-jpmorgan-chase/http://wagcenter.com/breaking-news/judith-kent-jp-morgan-boss-jamie-dimons-wife/; The Walt Disney Company. The Walt Disney Company’s Fact Book 2008 (pdf); Nasdaq: http://www.nasdaq.com/symbol/mcd/institutional-holdings; Time of Israel (1.7.2012). Jews DO control the media: https://web.archive.org/web/20120708130529/http://blogs.timesofisrael.com/jews-do-control-the-media

 Goldman Sachs: http://www.goldmansachs.com/who-we-are/leadership/board-of-directors/index.html ; Moore, James (24.4.2010).Independent. Lloyd Blankfein: The prince of casino capitalism: http://www.independent.co.uk/news/people/profiles/lloyd-blankfein-the-prince-of-casino-capitalism-1953015.html: Jacobson, Mark (September 9, 2012). ”The Land That Time and Money Forgot”New York.

Taibbi, Matt (5.4.2010). RS. The Great American Bubble Machine. Saatavilla: http://www.rollingstone.com/politics/news/the-great-american-bubble-machine-20100405

12 kommenttia

  1. 4.30 kohdilla menee hieman misinformaation puolelle kun puhutaan natsien varastamasta kullasta ja sen myynnistä BIS: kautta. NSDAP:llä oli oma Mefo- ja Öffa vekselipohjainen rahoitusmekanisminsa ja kultaa käytettiin kaupankäyntiin vain niiden tahojen kanssa jotka eivät suostuneet/kyenneet soveltuvaan kansainväliseen vaihtokauppaan. NSDAP tai sen johtohenkilöt eivät siis olleet muuten mitenkään BIS:n taustalla(johon vähän vihjattiin) joka nyt vain ilmeisesti sattui olemaan se kansainvälinen taho jossa isompia kultamääriä pystyttiin likvidoimaan keskitetysti ja mahdollistettiin kaupankäynti (((kansainväliseen))) finanssijärjestelmään kuuluvien maiden kanssa. Hän ei mainitse juutalaista vaikutusta BIS:n taustalla lainkaan vaan tässäkin ainoa kerta kun juutalasiet mainitaan niin se on uhrin roolissa.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  2. Tämä Suomen kansa on niin syvässä unessa ja uusi sukupolvi vielä syvennässä Huxleyn some-unessa, että menee vielä useampi sukupolvi, ennen kuin heräämistä tapahtuu.

    Magneettimedia on ansiokkaasti yrittänyt herätellä ihmisiä todellisuuteen, mutta kiedotaan pian sensuurin teippiin. Otteet näyttäisi kovenevan, kun kaikkia totuuden puhujia vainotaan kiihtyvällä tahdilla. Google palkkaa ensivuonna 10 000 sensuroijaa puhdistamaan netin totuudesta, viranomaisten mielivalta lisääntyy ja toisinajattelijat vangitaan tai kiusallisimmat tapaukset tapetaan.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
    1. Jos ollaan raa’an rehellisiä, niin en tavan taviksille edes suosittele tarkempaa tutustumista maailman rahajärjestelmiin ja valtarakenteisiin ylipäätänsä. Paljastuvat asiat ovat lamauttavia ja masentavia eikä niillä harvoilla heränneillä ole mitään mahdollisuutta muuttaa asioita. Ja jos jotain näkyvämpää saa aikaan, niin valtarakenne iskee takaisin vaikkapa esittämällä naurettavia syytöksiä ”natsismista” ja näissä tapauksissa valtaväestön suhtautuminen ja typeryys tulevat taas irvokkaasti esille. Oma karmea lukunsa on poliittisesti aktiivinen vasemmisto, joka on ymmärryksen puutteensa puolesta käynyt jo aivan säälittäväksi.
      Ajatellaanpa vaikka sitä, että vuonna 1973 Suomen vasemmisto järkyttyi ja meni shokkiin, kun kansainvälisen suurpääoman ja pankkiirimafian orkestroima valtarakenne organisoi sotilasvallankaappauksen Chilessä (11.9.1973). Sen sijaan nykypäivänä vasemmisto tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että nuo samaiset voimat saisivat mellastaa vapaasti, tuhota kaikki kansallisvaltiot, hyvinvointivaltiot ja orjuuttaa koko maailman väestön. Kuinka säälittäviltä vihervasemmistolaiset näyttävätkään juoksemassa olemattomien kuunatsien perässä samalla, kun sorokset yms. nauravat partaansa. Ja nämä ovat sentään väestömme poliittisesti tiedostavinta ja aktiivisinta osaa!

      Plusääni(12)Miinusääni(1)
      1. On siinä se ero että loppuu se vajaa ja loputon ”miksi” kysyminen. Ihmiset ajattelevat että päättäjät ovat typeriä ja ihmettelevät loputtomiin miten voi olla näin. Ei, ne on epärehellisiä sekä korruptoituneita ja typeränä pitäminen toimii vapaa pääsy vankilasta korttina petturi politikoille ja muille päättäjille.

        On siinä sekin ero että loppuu toivottavasti se kaikkeen pelleilyyn osaa ottaminen, valheiden toistelu ja toivottavasti näistä luopuessa tilalle tulee jotain oikeaa. Miehelle kasvaa koulutuksen surkastuttamat kivekset takaisin ja naiselle tulee jotain älyllistä arvoa.

        Kyllä se totuuden etsiminen kannattaisi kaikille. Kyse ei ole siitä etteikö tietoa löytyisi tai näitä voisi itse tajuta vaan tosiaan siitä että ei haluta vaikka ollaan jo puoliksi tietoisia kuitenkin. Nöyrää ja sillä on karmea hinta.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. Vastavalkea näemmä laitettiin kuriin ainakin tämän tapaisten artikkeleiden osalta. Ilmeisesti toimitus on saanut tiukkaa ja ohjaavaa palautetta siitä, että on pyritty saattamaan avoimeen tarkasteluun globalistisen eliitin toimintatapoja ”väärästä” näkökulmasta, esimerkiksi alt-Right liikkeen tietolähteisiin turvautuen. Kyseessä on vasemmistolaisten halu pysyä omalla mukavuusalueellaan, johon globalismin liiallinen arvostelu ei sovi, koska heidän mielestään se on äärioikeistolaisuutta, natsismia tai putinismia.
    Globalistieliitin toimien kriittisessä tarkastelussa joudutaan tekemisiin kätkettyjen ja petollisten valtarakenteiden kanssa ja ennemmin tai myöhemmin ne sitten suorittavat vastaiskunsa. Äärioikeistojahtiin ehdolllistettu vasemmisto toimii hyvin tehokkaasti näiden vastaiskujen kanavana.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. VastaValkea toimii taas. Ei sitä pystytä ’laittamaan kuriin’ koska se on jo kurissa ja kirjoittaa juuri sitä mitä pitääkin kirjoittaa jotta ihmiset havahtuisivat totuuteen.
      Kovin hyvää mainosta meille ei ole kun maailma saa meistä tällaisen kuvan joka valitettavasti vielä pitää paikkansa.
      Finland at 100—Frozen by Fear, Dragged to a Multicultural Grave
      By wmw_admin on January 2, 2018
      Harri Honkanen — The Unz Review Dec 28, 2017
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163632

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Kirjoitin sinulle tähän kommentin monta päivää sitten että VastaValkea toimii taas mutta se ei ole luettavissa tässä vaikka se mainitaan erusivulla. Miksei ole?
      Etusivulla lukee kommentit kohdassa:
      ”VastaValkea toimii taas. Ei sitä pystytä ’laittamaan kuriin’ koska s…” … koska se on jo kurissa ja kirjoittaa juuri niistä asioista joista pitääkin kirjoittaa kun valtamedia niistä vaikenee.
      Presidentti Kennedy oli samaa mieltä:
      ”Ne, jotka tekevät rauhanomaisen vallankumouksen mahdottomaksi, tekevät väkivaltaisen vallankumouksen väistämättömäksi.”
      Sionistien miehittämä Yhdysvaltain hallitus tekee mitä kuningas George teki ennen amerikkalaista vallankumousta: yrittää murskata toisinajattelijoita.
      http://www.washingtonsblog.com/2018/01/censorship-is-the-cause-of-every-revolution-in-human-history.html

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Ei ihme että ’he’ (globalistit, nwo-mafia) haluavat tuhota hankkeet jotka tekisivät heistä ’taviksia’.
    CNN Goldman Sachs & the Zio Matrix
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163412

    Macronin uudistussuunnitelmia: työhaluttomia työttömiä uhkaavat voimakkaat etujen leikkaukset
    Ranskan hallitus aikoo käydä työttömien kimppuun, valvoa, jotta he ovat aktiivisesti työssä (siis kasvattamassa eliitin pottia). Jos ei, heidän etujaan pienennetään huomattavasti nopeammin ja jopa peruutetaan ne kokonaan.
    https://deutsch.rt.com/europa/62856-frankreichs-regierung-will-unwilligen-arbeitslosen-geld-kürzen/

    The world’s 500 richest people have increased their wealth by $1tn (£745bn) so far this year due to a huge increase in the value of global stock markets, which are likely to finish 2017 at record highs.
    Näin rikkaat saalistavat köyhiä. Lopullinen rahoittaja on aina kansa joka tekee työn:
    Maailman 500 rikkainta on kasvattanut rikkauttaan tänä vuonna 1 tn (745 miljardia puntaa)
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163391
    https://www.theguardian.com/inequality/2017/dec/27/worlds-richest-500-see-increased-their-wealth-by-1tn-this-year
    The Real “Bad Guys” — todelliset ’pahat pojat’
    https://journal-neo.org/2017/12/23/the-real-bad-guys/

    Työttömien aktiivimallia vastustava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – 50 000 allekirjoitusta kertyi silmänräpäyksessä
    https://yle.fi/uutiset/3-9997548

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Ylivallan perustukset ovat raha ja media. Siksi ei pitäisi lukea – ei ainakaan luottaa – eliitin omistamaa valtamediaa eikä velkaantua sen pankkien koronmaksajaksi.
    Lähi-idässä Israel harjoittaa raakaa ylivaltaa sodillaan mutta myös sensuroimalla nettiä. Sensurointi on yleistymässä myös laajemmin mutta onneksi vaihtoehtoinen media kasvaa koko ajan.
    Ei yllätys: Israel erityisen innokas netin sensuroinnissa. Tarkoitus pitää kaikki palestiinalaisia tukeva ja puolustava materiaali pois luettavista.
    Prepare for More Censorship From Israel and the Deep State in 2018
    Israel is not surprisingly most active in patrolling the Internet as it is keen to keep out any material sympathetic to the Palestinian cause or critical of Israeli treatment of Arabs. Its security services scan the stories being surfaced and go to the service providers to ask that material be deleted or blocked based on the questionable proposition that it constitutes “incitement” to violence.
    http://russia-insider.com/en/prepare-more-censorship-israel-and-deep-state-2018/ri22102

    Plusääni(1)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat