"Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään."

Ursula Haverbeck Dortmundin tuomioistuimessa 2007.

1800-luvulla vetyperoksidia (H2O2) käytettiin lääketieteessä paljon. Monet bakteeriperäiset taudit, kuten syfilis, kansanomaisemmin kuppa, reagoivat vetyperoksidiin silloinkin, kun mikään muu hoito ei tehonnut.

1800-luvulla vetyperoksidilla parannettiin lavantautia ja kuppaa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 2,33
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

1800-luvulla vetyperoksidia (H2O2) käytettiin lääketieteessä paljon. Monet bakteeriperäiset taudit, kuten syfilis, kansanomaisemmin kuppa, reagoivat vetyperoksidiin silloinkin, kun mikään muu hoito ei tehonnut.

Alkupuolella 1900-lukua vetyperoksidia käytettiin useiden yleisten tartuntatautien, kuten lavantaudin, koleran, astman, hinkuyskän, tuberkuloosin, haavaumien ja märkähaavan hoitoon.

Vetyperoksidin kyky tappaa bakteereita ihmiskehossa on pitkältä ajalta hyvin dokumentoitu, ja vuoden 1922 lääketieteelliset oppikirjat kuvailevatkin eri metodeja vetyperoksidin käyttöön: sitä annettiin suun kautta, injektoimalla ja pinnallisesti. Kun lääketeollisuus alkoi kehittyä – ja kehittää vaikutusvaltaa – ja uudet kalliit lääkkeet tulivat markkinoille, vetyperoksidi vähitellen hylättiin hoitomuotona.

Useat ihmiset ovat kautta aikain kamppaillut saadakseen vetyperoksidille tunnustusta terapeuttisessa käytössä. Tohtori Edward Rosenow (1875–1966), lääkäri ja tutkija Mayo-klinikalta, havaitsi, että vetyperoksidi oli se turvallinen, tehokas antimikrobinen ja antiviraalinen agentti, jota hän oli etsinyt vuosien ajan.
Rosenown ystävä, katolinen pappi ja kemian opettaja Isä Wilhelm teki kaikkensa Rosenown kuoleman jälkeen parhaansa saadakseen Rosenown tutkimustulokset yleisön tietoisuuteen. Hän lähestyi 1970-luvulla useita eri lääkeyhtiöitä vain saadakseen saman vastauksen joka kerran: hyvin kiinnostavaa, ja varmasti merkittävää, mutta sitä ei voi patentoida, joten sillä ei ole kaupallista merkitystä. Sitäpaitsi sen valmistaminen on halpaa.

Walter Grotz oli seuraava yritteliäs. Vuonna 1965 Grotz oli auto-onnettomuudessa ja sai sen seurauksena niin pahan niveltulehduksen, että tuskin kykeni talvisin kävelemään. Vuoden 1982 talvella Grotzin vaimo sai houkuteltua hänet talveksi risteilylle lämpimämpään ilmanalaan. Risteilyllä hän tapasi Rosenown ystävän, Isä Wilhelmin. Kun Isä Wilhelm kuuli Grotzin vaivasta, hän aloitti peroksidi-saarnansa. Grotz alkoi kokeillen nauttia pieniä määriä vetyperoksidia suun kautta, ja muutamassa kuukaudessa hänen nivelkipunsa olivat kadonneet. Grotz koki ”peroksidi-kääntymyksen” ja alkoi puolestaan levittää sanaa.

Käännös Riikka Söyring

Lue lisää:

Vetyperoksidi elämän eliksiiri?

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*