Media vähättelee juttua jäihin kiinni jääneistä ilmastotutkijoista

Media vähättelee juttua jäihin kiinni jääneistä ilmastotutkijoista

 

Media uutisoi ahkerasti, miten Etelämantereen kupeessa jäihin jumiin jäänyt australialaisen tutkijaryhmän venäläisalus kohtasi ”runsaasti ahtojäätä”. Joanne Novan mukaan uutisen otsikko olisi hyvin voinut kuulua: ”Alus juuttui ennennäkemättömän paksuun jäähän, joka rikkoo kaikki aiemmat ennätykset ja jollaista Mawsonin aikaan ei koskaan nähty.”

Nova jatkaa uutisoinnin kritisoimista: ”Jos ryhmä olisi törmännyt ohueen jäähän, olisiko sitä kuvailtu vaarallisen ohueksi ja riskiksi pingviineille, muistuttaen meitä ilmastonmuutoksesta? Olisiko se ollut kiistämätön näennäistotuus?”

”Kyseessä ei ole niinkään ABC:n uutisoinnin sanat, vaan se mitä he jättävät kertomatta (ns. valehtelu totuutta laiminlyöden). Otsikoissa olisi voinut kertoa, että ilmaston lämpenemistä tutkiva ryhmä jäi jumiin ennätysjäihin, joita he eivät osanneet ennustaa. Mutta eihän sellaista voi lehteen painaa. Se olisi uskonvastaista.”

”Minkälainen retkikunta siis on kyseessä? Onko alus lastattu turisteilla vain vakavasti otettavilla tutkijoilla? Retkikunnan kolme johtajaa ovat tutkijoita ja heidän lisäksi on 8 muuta aitoa tutkijaa ja 18 filosofian tohtoritutkintoa suorittavaa opiskelijaa. Lisäksi ryhmän taustalla on Australiassa vielä 9 tutkijaa, jotka oletettavasti mallinsivat Etelämantereen oloja ja tietävät ilmeisesti merijäästä paljonkin. Eräs näistä asiantuntijoista on Matthew England, joka edelleen kuvailee vuoden 1990 IPCC-paneelin toivottomia ilmastoennusteita ”erittäin tarkoiksi”. Jos kukaan epäilee, etteikö kyseessä olisi ilmastomuutostutkijoiden ristiretki, kannattaa lukea lisää täältä: Spirit of Mawson – The Science Case.”

”AAE (Australian Antarctica Expedition) maalailee sivuillaan kaikki synkät ennusteet tuomionpäivästä ja muistavat vielä mainita tutkivansa valtavaa jäätikköä, joka sulaessaan nostaisi valtamerien pintaa 52 metriä! Missään he eivät kuitenkaan kerro, että ei ole nähtävillä mitään merkkejä siitä, että näin voisi käydä. Sivustolla ei mainita, että Etelämantereen lämpötilat ovat pudonneet viimeisen 30 vuoden aikana ja merijää on laajennut ennätyslukemiin (varmasti ryhmä on nyt sen konkreettisesti huomannut).”

Muita tosiasioita, joita on jätetty kertomatta ovat:

  • Tämä on kaikkien aikojen suurin ja kallein Australian järjestämä tutkimusmatka Etelämantereelle.
  • Tutkimusmatka rahoitetaan lähes kokonaan australialaisten verovaroin, kuten myös pelastusoperaatiot.
  • Kyse ei ole laivalla olevista ”turisteista”, sillä mukana on tietysti laivan miehistö ja joukko hulluja ilmastotieteilijöitä sekä heitä ”ilmaiseksi avustavia” tohtoritutkinnon opiskelijoita, jotka ovat maksaneet itse reissunsa. Lisäksi laivalla on mukana BBC:n kuvausryhmä ja Guardianin reporttereita.
    • Tämän ”Ilmastomuutoksen PR-fiaskon” päätyttyä lasku Australian veronmaksajille tullaan laskemaan useissa miljoonissa dollareissa.

Mielenkiintoista tässä verovaroin maksetussa Valkean Joulun löytöretkessä on sen väitetty tarkoitus tutkia ilmastonmuutoksen vaikutuksia Mawsonin löytöretken ajoista sata vuotta sitten 1911 – 1914. Itse asiassa Mawsonin käydessä Etelämantereella hän pääsi puurunkoisella aluksellaan 50 metrin päähän rantaviivasta. Lähemmäksi rantaa hän ei päässyt, ei jäiden vuoksi vaan matalien vesien takia. Sitä vastoin varta vasten rakennettu, teräsrakenteinen ja jäissä kulkua varten vahvistettu tutkimusalus on juuttunut jäihin 60 kilometrin päähän paikasta, jonne Mawson rantautui.

Milloin ihmiset oikein heräävät tajuamaan, että heille valehdellaan koko ajan ilmastonlämpenemisestä?

Alkuperäinen artikkeli: http://iceagenow.info/2013/12/global-warming-scientists-trapped-ice-media-downplay-story/

3 kommenttia

  1. Zoomatkaa niin huomaatte, miten photosopattuja kuvatkin ovat. Ehkä nuo ihmiset on lisätty tuohon YLE:nkin sivuilla olevaan kuvaan?

    http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article7004386.ece/ALTERNATES/w580/LKS+20131230+MV+Akademik+Shokalskiy+ven%C3%A4l%C3%A4isalus+juuttunut.JPG

    http://static.guim.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/online/2013/12/31/1388480668431/The-MV-Akademik-Shokalski-004.jpg

    Pingviinitkin on lisätty ”uutis” -kuviin.
    http://www.tap.info.tn/en/images/repertoire/images_articles/galerie/akademik_shokalskiy.jpg

    http://nla.gov.au/nla.pic-vn3257813-v
    tässä alkuperäisen Mawsonin retkikunnan ottama kuva 1900-luvun alusta. Miksei puinen laiva jäänyt jäihin jumiin silloin ?

    Tässä uusi versio
    http://i.cbc.ca/1.2482680.1388752789!/fileImage/httpImage/image.jpg_gen/derivatives/16x9_620/akademik-shokalskiy.jpg

    Televisio ja virallinen totuus on täynnä valhetta ja lähes kaikki palvovat valhetta.
    Valhe riehuu kaikkialla, ja on viheliäisimmillään, kun se kietoutuu viattomuuden tai uhrin kaapuun. Valhe on tämän maailman valtias.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Tässä on eräs hyvä artikkeli valheellisesta ja vääristelevästä valta- eli propagandamediastamme:
    ”Pohjoismaissa operoiva mediakartelli on arvoiltaan ja tasoltaan ei-länsimaalainen ”, http://pirona.fi/?p=564

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. ”Demokraattisesti” hallinnoitu ja kontrolloitu YLE: bilderbergit, päätoimittaja Jääskeläinen ja
    toimitusjohtaja Kivinen huolehtivat, että kansalle tarjotaan vain orwelilaista ”TOTUUTTA”.

    Espanjalainen toimittaja ja Bilderberg-tutkija Daniel Estulin
    sanoo kirjassaan “The True Story of the Bilderberg Group” mm. seuraavaa:

    ”Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama
    ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
    säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
    salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
    seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
    hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
    sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
    maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
    eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
    on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
    poliisivaltiossa.”
    Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
    väitteensä tueksi. Estulinin kirjan suomenkielinen painoshan sensuroitiin, ks: ”Kataisen viides olonna”,
    http://paavosaariranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70309-kataisen-viides-kolonna

    Tässä on luettelo tähänastisista suomalaisista Bilderberg-osallistujista:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat