The Financial Times: Kultainen aamunkoitto on ainoa köyhiä auttava puolue

Kultaisen aamunkoiton kansainvälisellä uutissivulla kerrotaan, että The Financial Times kirjoitti vastikään uutisessaan Kultaisesta aamunkoitosta, että puolue on ainoa köyhiä auttava puolue Kreikassa.

Lehden mukaan hyväntekeväisyydellä ja sosiaaliavustuksella puolue houkuttelee itselleen kannattajia ja äänestäjiä vaaleissa. Lehti kuitenkin toteaa, ettei vastaavasti muilla kreikkalaisilla puolueilla ole vastaavanlaisia ohjelmia köyhien auttamiseksi.

Ruoka-avun lisäksi puolue on myös ryhtynyt antamaan terveydenhuollon palveluita. Eläkkeelle jäänyt lääkäri Christos Papadimitriou toimii puolueessa omaan laskuunsa yksityislääkärinä. Hänen mukaansa kaikilla kreikkalaisilla ei ole varaa kalliiseen terveydenhuoltoon.

Kreikan hallitus on yrittänyt kaikin tavoin vaikeuttaa puolueen antamaa ruoka-apua ja muita sosiaalisia ohjelmia. Hallitus on kieltänyt useita puolueen tapahtumia, joissa ruoka-apua annetaan. Kultainen aamunkoitto on siitäkin huolimatta jatkanut avun antamista.

 

Julkaistu alun perin Kansallisessa Vastarinnassa.

3 kommenttia

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat