Raiskaajarabbit tuomiolla, juutalaisyhteisö painosti pedofiilin uhria

Juutalaisia rabbeja on jälleen tuomiolla ja tutkinnassa törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tapaukset ovat olleet laajassa tiedossa juutalaisyhteisössä, mutta uhreja on kielletty kertomasta kärsimyksistään ulkopuolisille.

New Yorkin Brooklynissa asuva juutalainen rabbi Baruch Lebovits tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan pienen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio on naurettavan pieni, ja Lebovits joutuu käytännössä istumaan vain alle vuoden. Rabbia on syytetty yhteensä kahdeksan lapsen raiskaamisesta, mutta häntä vastaan ei saatu kerättyä tarpeeksi todisteita täyttä tuomiota varten. Kriitikkojen mukaan rabbin kevyt tuomio on vaarallinen, sillä se lähettää pedofiileille sallivan signaalin.

baruch-lebovits

New Yorkin osavaltion juutalaiskylässä New Squaressa pahamaineinen 55-vuotias rabbi Moshe Taubenfeld käveli vapaana pois oikeudenkäynnistä. Häntä syytettiin juutalaispojan hyväksikäytöstä vuosien 2001 ja 2006 välillä. Taubenfeldin uhri on puhunut traumaattisista kokemuksistaan televisiossa. Hän kääntyi rabbin puoleen vuoden 2001 WTC-iskujen jälkeen, mutta joutui pian tämän raiskaamaksi. Juutalaisyhteisö painosti uhria ja tämän perhettä, jotta nämä eivät kertoisi tapauksesta poliisille. Ilmiöstä on kirjoitettu aiemminkin Magneettimediassa:

Juutalaisen lain mesira-periaate kieltää juutalaista ’vasikoimasta’ toisen juutalaisen tekemistä rikoksista ei-juutalaiselle poliisille ja tuomioistuimelle. Mesira-käytäntö on vaikeuttanut huomattavasti esimerkiksi länsimaissa asuvien juutalaisten pedofiili– ja talousrikollisverkostojen saattamista oikeuden eteen. Viime vuonna The Times of Israel myönsi, että englannissa rabbit ovat kieltäneet juutalaisia kertomasta lasten raiskauksista poliisille.

Taubenfeldin tapauksen käsittely oikeudessa jatkuu. Tuomari on antanut hänelle väliaikaisen lähestymiskiellon, joten rabbi ei saa olla missään yhteydessä uhriinsa toistaiseksi.

Myös Australiassa paikallisen juutalaisyhteisön korkeinta johtoa epäillään seksuaalirikosten salailusta. The Sunday Age -lehti sai haltuunsa ääninauhoja ja lausuntoja juutalaisjohtaja Daniel Haymanin pedofiilioikeudenkäynnistä. Materiaalista selvisi, että Haymanin yhteisö on tehnyt parhaansa, jotta tieto pedofiilin rikoksista ei leviäisi ulkopuolelle. Oikeudessa selvisi, että Sidneyssä rabbit ovat tienneet Haymanin rikoksista jo ainakin 1980-luvulta lähtien. Monet Haymanin uhreista etsivät apua myös toisilta rabbeilta, mutta saivat jäätävän vastauksen – pysykää hiljaa! Yksi rikollisen suojelijoista on rabbi Boruch Lesches, joka on nykyään New Yorkin juutalaisyhteisön johtohahmoja.

Vastaavia tapauksia tutkitaan nyt useissa eri kaupungeissa Australiassa. Esimerkiksi Melbournen juutalaisessa ješiva-koulussa henkilökunta ei reagoinut mitenkään siihen, että jotkut työntekijöistä raiskasivat oppilaita. Kaksi koulussa työskennellyttä raiskaajaa on tuomittu vankeuteen.

 

Lue myös: Suuri raiskaavien rabbien salailu

1 kommentti

  1. Nämä ei taida olla niitä Torah-Juutalaisia, vai? Onko nämä sitten niitä Nazi-juutalaisia vai Askenazi-juutalaisia?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat