Muutama pankki omistaa kaiken

Syksyllä 2011 New Scientistissä julkaistu kuuluisa sveitsiläisten tiedemiesten tutkimus paljasti pienen määrän pankkeja hallinnoivan ratkaisevan suurta osuutta globaalista taloudesta. Ajatus siitä, että pankit muodostavat kartellin ja kontrolloivat taloutta, on nyt tieteellisesti mitattu tosiasia.

Network of Global Corporate Control –tutkimuksen tekivät Stefania Vitali, James Glattfelder ja Stefano Battiston Zürichissa Sveitsissä. Menetelmänä oli Orbis-markkinatietokannan datalouhinta, jossa on yli 30 miljoonan globaalin toimijan (yrityksiä ja sijoittajia) tiedot, mukaan lukien varallisuus ja sijoitukset. Tulokset olivat mielenkiintoisia, vaikkakin hyvin arvattavia.

Massiivista keskittämistä

Tutkimuksesta kävi ilmi, että maailmassa on noin 43.000 monikansallista yritystä (OECD:n määritelmän mukaan). Suurimmat 1318 näistä monikansallisista yrityksistä vaikuttaa olevan kaiken keskiössä. Tämän ydinryhmän yrityksillä on kolme tärkeää ominaisuutta:

  1. Yhdessä ne tuottivat 20 % maailman tuloista.
  2. Yhdessä ne omistavat toinen toisensa. Orbisin tietokanta osoitti selkeästi, että näiden yhtiöiden osake-enemmistön omisti muut 1318 yrityksen ryhmän jäsenet. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman tuottavimmat ja vaikutusvaltaisimmat yritykset omistavat toisensa ja muodostavat käytännössä yhden massiivisen kartellin, monopolin. Kilpailu on vain nimellistä. Kartellin sisällä kilpailu on syntiä.
  3. Ydinryhmä omistaa kaikki muut 43.000 monikansallista yritystä. Nämä muut yritykset tuottavat myös 60 % koko maailman tuloista. Sen lisäksi, että talousmaailman huippu on yksi suuri kartelli, se kontrolloi tai suoranaisesti omistaa kaikki sen vähäisemmät kumppanit. Yhteensä 43.000 yrityksen tuottamat 80 % maailman tuloista on vain 1318 yrityksen käsissä. Heillä on uskomaton monopoli koko maailman taloudesta.

Näiden kolmen ominaisuuden lisäksi ydinryhmästä tehtiin kaksi merkittävää huomiota:

  1. 80 % kokonaiskontrollista on puolta pienemmän ryhmän, vain 737 yrityksen, käsissä.
  2. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Kaiken huipulla vain 147 yritystä hallinnoi suoraan 40 % kokonaisvarallisuudesta.

Johtopäätös

Katsoessa tutkijoiden listaa top-50 yrityksestä (nähtävillä alkuperäisen artikkelin alla sekä tutkimuksen sivulla 33), huomaa heti alkuun, että nimet ovat hyvin tuttuja pankki- ja sijoitusmaailmasta. Ei ole siis liioittelua sanoa, että pankki- ja rahoitusjärjestelmä on yhtä suurta perhettä. Ne muodostavat jättimäisen kartellin, sillä ne omistavat kaiken, jopa suurimmat teollisuudenalan yritykset: Öljy, aseteollisuus, lääketeollisuus, ruoka, tietotekniikka, viestintä, jne. Kokonaisuus on yksi suuri monopoli, jota hallitaan ylhäältä alaspäin.

Rahan valta on todellinen ja nämä sveitsiläiset ovat tehneet suuren palveluksen numeronmurskauksellaan. Jäljelle jää kuitenkin muutama kysymys. Miten Yhdysvaltojen hallituksen jättimäiset eläkerahastot ja vastaavat sopivat tähän kuvaan? Miten yrityksiä hallitaan, kun kaikki omistavat toisensa?
Viime vuosina on konkreettisesti nähty, miten salaliittoteoriat ovat materialisoituneet silmiemme edessä. Kansa hämmästelee tapahtumia, mutta se johtuu siitä, etteivät kaikki ymmärrä ihmisen perusluonnetta. Ihmiset juonittelevat ihan minkä tahansa eteen. Olisi ollut todella yllättävää, jos ei olisikaan ollut salaliittoa maailman hallitsemiseksi.

Alkuperäinen artikkeli lähteineen: http://realcurrencies.wordpress.com/2012/07/26/the-few-banks-that-own-all/

 

1 kommentti

  1. Tämä selittää monta asiaa. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tämän.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat