Kuka hallitsee kansainvälistä mediaa 2015?

Suurten amerikkalaisten mediayhtiöiden omistus- ja johtosuhteista on laadittu havainnollistava kaavake tälle vuodelle. Vaikka juutalaiset muodostavat vain noin 2 % Yhdysvaltojen väestöstä, on heillä selvästi eniten valtaa kansainvälisissä tiedotusvälineissä.

Televisiossa ja lehdissä puhutaan jatkuvasti siitä, että liian suuri osuus mediasta on ”valkoisten miesten” käsissä. Toimittajien ja tutkijoiden mukaan ”valkoiset miehet” käyttävät valtaansa hyväkseen sumuttamalla yleisöä ja tuottamalla arvolatautunutta mediasisältöä, joka pönkittää ”valkoisten miesten” poliittisia intressejä.

On totta, että mediaomistus on kasaantunut yhdelle etniselle ryhmälle länsimaissa. Kyse ei kuitenkaan ole eurooppalaisperäisistä valkoisista, vaan paljon pienemmästä vähemmistöstä. Asiantuntijat ovat toki oikeassa todetessaan, että tiedotusvälineiden omistajat käyttävät vaikutusvaltaansa hyväkseen ja vaikuttavat näin sekä valtakulttuuriin että politiikkaan. Länsimaiden politiikkaa eivät kuitenkaan sanele ”valkoiset miehet”, vaan rikkaiden juutalaisten eliitti.

Klikkaa suuremmaksi.
Klikkaa suuremmaksi.
WHO CONTROLS 2015
Klikkaa suuremmaksi.

Mediassa puhutaan paljon ”valkoisesta etuoikeudesta”, jota ei todellisuudessa ole olemassa. Juutalainen etuoikeus sen sijaan on todellisuutta, kuten tiedotusvälineitä, rahoitusmaailmaa ja politiikkaa seuraamalla voi huomata. Who Controls Your Mind –kaaviot osoittavat kansantajuisesti, että amerikkalainen lehdistö, televisio, sosiaalinen media ja viihdeteollisuus ovat tiukasti juutalaisessa otteessa. Tämä vaikuttaa suoraan myös suomalaiseen kulttuuriin: omat mediamme käyttävät lähteinään kansainvälisiä uutistoimistoja, ja kaiken ikäiset kansalaiset katsovat jatkuvasti Yhdysvalloissa tuotettuja elokuvia, sarjoja ja musiikkivideoita. Suomalainen kulttuuri on ”amerikkalaistunut” nopeasti viime vuosikymmeninä – vai pitäisikö sanoa juutalaistunut.

Who Controls Your Mind –kaavioista näkee, että vuosien kuluessa juutalaiset ovat ottaneet haltuunsa monia tiedotusvälineitä, joka ovat olleet alkujaan ei-juutalaisten perustamia. Toisin sanoen ei-juutalaiset ovat vahvimmin edustettuina mediayhtiöiden ”Founder” (perustaja) –sarakkeessa. Finanssikapitalismin maailmassa itsetietoisen ja varakkaan etnisen ryhmän on ollut helppo ostaa valkoisten yrittäjien perustamat mediat ja rakentaa näin kansainvälinen tiedotus- ja kulttuurimonopoli.

Toisen maailmansodan aikaista materiaalia.
Toisen maailmansodan aikaista materiaalia.

Klassinen esimerkki juutalaisten hallintaan joutuneesta eurooppalaisen perustamasta mediayhtiöstä on Ted Turnerin tarina. William Pierce on kirjoittanut Turnerin kohtalosta artikkelissaan ”Who Runs the Media”:

Ted Turnerin opetus: ’Ole hyvin varovainen kenen kanssa fuusioidut.’

Kun Ted Turner, ei-juutalainen mediajättiläinen, teki tarjouksen CBS:n ostamisesta 1985, levisi USA:n mediajohtokunnissa paniikki. Turner oli rikastunut mainosalalla ja rakentanut menestyvän kaapeli-tv-uutiskanavan, CNN:n, jolla oli yli 70 miljoonaa tilaajaa.

Vaikka Turner ei ollut asettunut koskaan juutalaisten etuja vastaan, William Paley ja muut juutalaiset CBS:ssä pitivät häntä hallitsemattomana: Turner koettiin arvaamattomaksi mieheksi, joka saattaisi jossain vaiheessa kääntyä heitä vastaan. Juutalainen uutismies Daniel Schorr, joka oli työskennellyt Turnerille, totesi vieläpä julkisesti, että hänen entisellä työnantajallaan on henkilökohtainen inho juutalaisia kohtaan.

Estääkseen Turnerin ostoaikeet, CBS:n johtajat kutsuivat juutalaisen miljardöörin, teatteri-, hotelli-, ja savukemagnaatti Laurence Tischin aloittamaan yhtiön ’ystävällisen valtauksen’. Vuodesta 1986 vuoteen 1995 Tisch oli CBS:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Hän eliminoi kaiken ei-juutalaisen vaikutuksen. Turnerin myöhemmät yritykset hankkia CBS esti Gerald Levinin Time Warner, joka omisti lähes 20 prosenttia CBS:n osakkeista ja jolla oli näin veto-oikeus kaikkiin suuriin kauppoihin. Mutta kun toinen juutalainen, Sumner Redstone, tarjoutui ostamaan CBS:n 34,8 miljardilla dollarilla 1999, Levinillä ei ollut mitään sitä vastaan.

Huolimatta siitä, että Turner oli suuri uudistaja ja kykeni pysymään otsikoissa, hänellä ei ikinä ollut oikeita ’yhteyksiä’, joita todelliselta mediaherralta nykyään vaaditaan. Lopulta hän päätti, että jos viholliset ovat voittamattomia, on liityttävä heihin; hän myi kaiken Levinille. Ted Turner teki asiasta yhteenvedon sanomalla:

’Minulla on ollut enimmäkseen uskomaton elämä. Olen tehnyt monia nokkelia siirtoja, ja olen tehnyt paljon rahaa. Sitten jotain tapahtui, fuusioiduin Time Warnerin kanssa, mikä näytti hyvältä valinnalta siihen aikaan. Ja se oli hyväksi osakkeenomistajille.’

’Mutta sitten menetin kontrollin. Luulin, että minulla olisi ollut tarpeeksi vaikutusvaltaa uudessa yhtiössä. Jos lähtee bisnekseen, on oltava hyvin tarkkana kenen kanssa fuusioituu.’

’Luulin ostavani Time Warnerin, mutta he ostivatkin minut. Meillä oli eräänlainen näkemysero. Sitten he fuusioituivat AOL:n kanssa, ja se oli täydellinen katastrofi, ainakin tähän asti. Olen menettänyt yli 85 prosenttia omaisuudestani.’

 

Lue myös:

Lista tämän hetken vaikutusvaltaisimmista juutalaisista
Kyllä, juutalaiset hallitsevat mediaa
Video: Kiitos juutalaiset!
Juutalaiset BBC:n johtoportaassa
Suomen juutalaislehti: ”Juutalaiset hallitsevat Hollywoodia”
Hollywoodia riivaa pedofiiliongelma
Walt Disney ja juutalaiset
Veteraanitoimittaja puhuu juutalaisten vallasta, juutalaiset raivostuvat
Norjalainen Johan Galtung puhuu juutalaisista

9 kommenttia

  1. Jaa-a. Tuossa kuvassa oli ainakin merkitty George Lucas ja Eric Schmidt homoksi, mutta eikös George Lucas ole kihloissa naisen kanssa + Eric Schmidt naimisissa naisen kanssa ja silti deittaillut jotain konserttipianistia (naista)?

    Onkohan noita kuvan ”faktoja” tarkistettu lainkaan?

    Plusääni(0)Miinusääni(4)
  2. Jos juutalaiset hallitsisivat mediaa, niin miksi juuri muslimien rikoksista ollaan aina hissun kissun? Lisäksi mukaan on otettu ne yritykset, jotka sopivat uutiseen. Logiikka puuttuu täysin joka kohdasta. Jos tuota valikoitua listaa verrataan Nobel-palkittuihin, niin se näyttää vielä ”pahemmalta”, eli juutalaiset saavat todella ison osa niistä. Johtuisiko sekin siitä, että he ovat todistetusti fiksumpia:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu_ja_%C3%A4lykkyys#A.C5.A1kenasijuutalaiset

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Jos muslimien rikoksista uutisoitaisiin, niin nopeasti loppuisi tämä monikulltuurin palvonta.

      Joitakin köyhempiä juutalaisia toki jää joskus heidän uhreikseen, mutta rahakkaampi väki valitsee helposti, missä asuu. Me tavalliset ihmiset emme pääse tätä monikulttuurihelvettiä minnekkään pakoon.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
    2. Juutalaisten strategia valkoisten tuhoamisessa on seuraava:

      1. Heillä on nyt ydinaseella suojattu kotimaa, johon tarvittaessa kaksoispassi-ihmiset (käytännössä kaikki Suomenkin iki-ihanat ja ah niin isänmaalliset juutalaisetkin) pakenevat, kun juutalaiset ovat saanet lännen sisällissotaan tai ylipäätänsä maailman sotaan.
      2. Täällä lännessä jokaisessa maassa on viides juutalainen kolonna, jonka tehtävänä on saada aikaan tilanne, jossa me itse vaadimme (juutalaisten johdolla toki) maahamme massoittain neekereitä, arabeja ja ylipäätänsä ei-eurooppalaisia (mitä tyhmempiä sen parempi, sillä se heikentää kansamme geeniperimää).
      3. Kun sitten massamaahanmuutolla valkoiset yhteiskunnat uhotuvat taloudellisesti ja sosiaalisesti niin kohta valkoiset ovat vähemmistössä ja silloin alkaa juutalaisten massiivinen taloudellinen, aseellinen ja sosiaalinen tuki ”heikoille ja sorretuille”, joita ovat, tietenkin, kaikki paitsi valkoiset.
      4. Tässä tilanteessa tulee ”bolshevikkivallankumous 2.0” ja sen pääagittaattoreja ovat juutalaiset, jotka Marxin, Trotskin ja Engelsin tavoin ovat jo valmiina maidemme kulisseissa. He omistavat jo mediat ja he ostavat parhaillaan rahalla ja viroilla (sekä tietenkin julkisuudella) luopioita, jotka myyvät tulevaisuutemme kolmellakymmenellä hopearahalla ja hetkellä lobotomiastillerin TV-ohjelmassa.
      5. Alkaa eteläafrikkalainen valkoisten teurastus. Media vaikenee ja valkoisten vastarinta aseellisesti on mahdotonta, koska kansat on riisuttu aseista. Samaan aikaan erilaisille muslimien ja neekereiden väkivaltakaadereille virtaa aseita/rahaa/tukea Israelista ja muualta.
      6. Alkaa verinen taistelu ja valkoinen kansa taistelee elämästä ja kuolemasta.

      Ja voittaa sen ja sitten alkaa seuraava taistelu.

      Plusääni(16)Miinusääni(0)
    3. Ne palkitsevat itseään SATUJEN kertomisesta. Oscar-palkinnoilla ja Nobel -palkinnoilla ei ole kohta enää mitään eroa.

      Iso osa ns. nykytieteestä on aivan silkkaa potaskaa. Harvaa teoriaa kukaan maallikko pääsee ikinä koestamaan todeksi. Sinua käsketään vain uskoa se ilveily jonka nämä tieteen ylipapit työntävät nenäsi eteen. Kritiikkiä et saa esittää etkä epäillä irvokkaimpienkaan teorioiden todenperäisyyttä. Esim. kouluissa ei ole minkäänlaista kriittisen tai itsenäisen ajattelun opetusta. Kaikki tuupataan eteen siinä valmiissa paketissa, mitä on käsketty opettaa. Illuusiota vahvistetaan aivopesulla elokuvien ja ”tiede” -lehtien avulla.

      Katselepa joskus Hollywood tuotantoa ’sillä silmällä’. Aika monessa elokuvassa toistuvat samat teemat, ydinaseuhka/radioaktiivisuusuhka, evoluutioteoria, dinot, terrorisminuhka ja virusepidemiat, joita tietenkin torjutaan keksimällä ”vastalääke”, eli se on promootiota rokotemyönteisyyteen.

      Ja tottakai uskovaiset ja natsit ovat joka elokuvassa pahiksia ja liittoutuneet ja juutalaiset hyviksiä, jotta virallinen valhetta oleva historiankirjoitus ei romahtaisi. Ja tietenkin yksi suuri Hollywood -teema on avaruusseikkailut, ilman mitään kritiikkiä ihmisen teknisistä kyvyistä matkustaa avaruudessa. Nuo elokuvat ovat kaikki mielen ohjelmointia, jotta kansa hyväksyisi tieteen ylipapiston kehittämät illuusiot ns. virallisena totuutena. Toki ne ovat myös sirkushuvia kansalle ja poliittista propagandaa.

      Esim. Berkeleyn yliopisto USA:ssa on oikea tuubatehdas, mutta on silti kahminut alkemisteineen lukuisia Nobeleita.

      Yksi naurettavimmista huuhaateorioiden suoltajista on myös Stephen Hawking, jota uskotaan sokeasti koska hän on fyysisesti sairas (ALS tauti), ja täten arvostelun yläpuolella. Hänenkään ei ole tarvinnut todistaa mitään teoriaansa kenellekään ja hän tuottaa tekstiä puhesyntetisaattorillaan kuin pikakirjoittaja (jopa tv haastatteluissa) vaikka on täysin liikuntakyvytön.
      http://www.cluesforum.info/viewtopic.php?f=25&t=1691&hilit=stephen+hawking

      Ohessa toinen esimerkki huuhaa tieteestä, jota neniemme eteen tuupataan :

      http://hoaxbusterscall.blogspot.ca/2014/08/the-carbon-14-dating-game.html

      Tuollakin hiiliajoitus-huuhaalla on lähteenä sama sylttytehdas – Berkeleyn yliopisto Kaliforniassa. Sitä on levinnyt tuolta Suomeenkin asti – radon säteily -huuhaa nimisenä rahastuksena.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  3. Muslimien rikokset Länsimaissa ovat nimenomaan Mossadin etukäteen suunnittelema juttu. Kv. juutalaisuus hyökkää länsimaisia kansakuntia vastaan mamuväkiallan ja pian myös sisällissotien avulla.

    Nobelin palkinnot jaellaan etenevässä määrin nykyisin juutalaisten päätösten mukaan. Ennen sotia saksalaisilla oli isoin määrä.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  4. Listojen mukaan Yahoo:n Marissa Mayer olisi vaihtanut leiriä.

    Kyseessä lienee kuitenkin ollut virhe?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat