Tausta: Perustuslakimuutos

Suomi liittyi Euroopan unioniin valtiosopimuksella, jonka Esko Aho, Heikki Haavisto ja Veli Sundbäck allekirjoittivat Suomen tasavallan presidentin Mauno Koiviston puolesta vuonna 1994. Suomen valtiosopimus Suomen liittymisestä Euroopan unioniin talletettiin silloisen puheenjohtajavaltion Italian valtioneuvostoon, mistä se siirrettiin EU:n neuvostolle Brysseliin.

Tuolloin äänestettiin pelkästä Euroopan Yhteisön (nyk. EU) jäsenyydestä. Rahaliittoa ei pitänyt tulla.

Sisämarkkinat, eli henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus sekä kilpailun vääristämisen estävä ja kartelleja torjuva yhteinen kilpailupolitiikka, yhteinen maatalouspolitiikka, kalastuspolitiikka, liikennepolitiikka ja kauppapolitiikka siirtyivät Euroopan yhteisön toimivaltaan 1.1.1995. Suomen eduskunta hyväksyi EY:n lainsäädännön ensisijaisuuden Suomen lainsäädäntöön nähden jo vuonna 1994. EU-lainsäädännön ensisijaisuuden oli alun perin määrä koskea vain edellä mainittuja toimialoja.

EU:n oli tarkoitus olla hallitustenvälinen järjestö, jonka toimivaltaan kuuluvat vain yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, yhteinen rahapolitiikka ja hallitustenvälinen yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa, joista viimeksi mainitun katsottiin olevan välttämätöntä vapaan liikkuvuuden varjopuolten, järjestäytyneen rikollisuuden, laittoman maahanmuuton sekä huumekaupan ja ihmiskaupan torjumiseksi.

EU-jäsenyys toteutettiin maamme perustuslakia rikkoen. Markka vaihdettiin euroksi maamme perustuslakia rikkoen. EU:n perustuslaki, Lissabonin sopimus, hyväksyttiin myös perustuslakimme vastaisesti.

Tosiasiassa Suomen valuutta on edelleenkin markka, arvioi kokoomuksen isänmaallista siipeä edustava kokemäkeläinen, kokoomuksen piiriosaston puheenjohtaja Jorma Jaakkola. Jaakkola on koonnut tietoja ja asiakirjoja Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin nettikirjaansa Suomalainen vaalipetos – Salaillen ja valehdellen EU:n.

 

Takaisin pääjuttuun

5 kommenttia

  1. Toimi Kankaanniemi äänesti Eu:hun liittymistä vastaan 1994.

    http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115434-“eurooppa-pyörittää-jättimäistä-pyramidihuijausta”#comment-1687449

    Ohessa Toimi Kankaanniemen tunnustus vuodelta 2012 :

    ”Suomen EY/EU-jäsenyyttä vastustin. ERi vaiheissa ministeriryhmässä esitin eriävät näkemykseni, mutta en jaksanut enkä ehtinyt varmistaa, panivatko (usein eu-intoiset) virkamiehet niitä pöytäkirjoihin.

    Kun kessäkuun lopulla 1994 valtioneuvosto päätti antaa liittymistä koskevan esityksen eduskunnalle, ilmoitin, että äänestän sitä vastaan. Pääministeri ilmoitti, että se ei käy ja sanoi, että yksikään ministeri ei voi näin tärkeässä asiassa olla vastaan, vaan vastustajan on erottava. Niinpä sitten hallitustyö osaltani päättyi 28.6.1994.

    Syksyllä 1994 vastustin eduskunnassa liittymistä. Vastustukseni kattoi tietysti myös kaikki eurovaraumat ja muut osat. Olen siis vapaa niistä vastuista.

    Kun keväällä 1998 käsiteltiin hallituksen teidonantoa EMU:un liittymisestä, vastustin sitäkin. Pidin sitä myös Hallitusmuodon vastaisena. Olen siis myös euro-jäsenyyden suhteen vastuusta vapaa.”

    Siksikö nyt seksiviesti kohu ja ajojahti ? Järjestettiinkö miehelle ansa, että päästäisiin moisesta EU -kriitikosta eroon ?

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  2. Kankaanniemi on myös mm. puolustanut ylivelkaantuneita. Hän taitaa olla eliitin kontrollista osin irti? kenties Soinikin oli mukana tässä, koska ei ilmeisesti halua puolueeseen liian päteviä ministereitä, jotka ehkä sitten voisivat lihota suosiossa ja arvostuksessa jopa hänen haastajikseen? Joka tapauksessa selvästi mies ei ollut tarpeeksi eliitin mieleen.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat