Voivatko yksityiset keskuspankkitilit pelastaa talouden?

Suomen talousdemokraattien (TD) puheenjohtaja Patrizio Lainà julkistaa tällä viikolla aloitteen ”Keskuspankkitili kaikille”.

Talousdemokraatit vastustavat nykyistä rahajärjestelmää, jossa yksityiset pankit luovat rahaa korollisena velkana. Järjestelmä luo sivutuotteena korruptiota, työttömyyttä ja finanssikuplia, jotka voivat puhjetessaan uhata kokonaisten mantereiden talouksia. Entistä ongelmallisemman asiasta tekee se, etteivät valtiot pysty kontrolloimaan pankkien toimintaa. Sen sijaan suuret yksityiset pankit sanelevat esimerkiksi EU-maiden politiikkaa.

”Keskuspankkitili kaikille” –aloite tarjoaisi taloudelle kaivattua vakautta leikkaamalla tuntuvasti yksityisten pankkien vaikutusvaltaa. Tällä hetkellä suomalaiset joutuvat tahtomattaan rahoittamaan pankkien toimintaa maksamalla valtaosan hankinnoistaan ja lainoistaan sähköisesti.

Ainut tapa vastustaa pankkeja olisi lopettaa pankkitilin käyttö kokonaan ja siirtyä pelkkään käteiseen rahaan; tämä on kuitenkin usein käytännössä mahdotonta. Pankit eivät yritäkään toimia eettisesti tai esimerkiksi Suomen valtion taloudellista etua ajaen, vaan ne pyrkivät maksimoimaan omat voittonsa myöntämällä lainoja mahdollisimman kannattavaan liiketoimintaan. Maksamalla pankeille palveluista suomalaiset rahoittavatkin epäsuorasti lukemattomien kansainvälisten suuryritysten ja valtioiden epäeettistä toimintaa sekä keinottelua. Harva meistä sijoittaisi rahaa esimerkiksi asekauppaan Israelin kanssa, mikäli saisimme päättää asiasta. Tällä hetkellä meillä kuitenkaan ei ole sananvaltaa. Lisäksi talletussuoja ja pankkien pelastaminen kuormittavat aivan turhaan tavallisia veronmaksajia.

TD tarjoaa aloitteessaan ratkaisuksi ongelmille taloustieteen Nobelilla palkitun James Tobinin mallia, jossa kansalaiset, yritykset ja yhteisöt voisivat avata omia keskuspankkitilejä. Malli tulisi johtamaan siihen, etteivät yksityispankit tulisi enää vastaamaan rahan luonnista nykyisessä mittakaavassa. Rahat olisivat varmassa turvassa ja talletussuojasta voitaisiin luopua. Veronmaksajat eivät enää joutuisi rahoittamaan konkurssipankkien pelastuspaketteja. Keskuspankki voisi myös elvyttää taloutta paljon nykyistä tehokkaammin luomalla rahaa yksityisille keskuspankkitileille.

Yksityispankkien ja keinottelutalouden ylivalta on johtanut maailmassa jo siihen, että pian maailman rikkain 1 % väestöstä on varakkaampi kuin loput 99 % ihmisistä yhteensä. Varallisuuseroilla ei ole finanssikapitalismissa mitään tekemistä sen kanssa, kuinka tuottavia, työteliäitä tai luovia eliittiin kuuluvat huippurikkaat todellisuudessa ovat. Nykyjärjestelmässä rikkaat rikastuvat loismaisella toiminnalla, imien rahoitusmarkkinoiden kautta todellisten yrittäjien ja työntekijöiden luoman arvonlisäyksen.

FactsaboutRich082613_1

Kuten distributistit ovat osoittaneet, on omistuksen kerääntyminen pienen eliitin haltuun haitallista koko maan taloudelle. Kun yhä useampi kansalainen siirtyy kohti köyhyysrajaa, kysyntä romahtaa, sosiaali- ja terveysmenot kasvavat ja talous alkaa yskiä. Distributismista kirjoittaneen Nikolas Ojalan mukaan rajaton kapitalismi johtaa lopulta politiikan kriisiin ja sosialismin kannatuksen nousuun, minkä Kreikan kehitys myös todistaa:

Kaikesta hienosäädöstä huolimatta varallisuuden keskittyminen ja varattoman köyhälistön muodostuminen osoittavat reaalikapitalismin olevan harvoja rikkaita hyödyttävä talousjärjestelmä. Tämä taas on omiaan lisäämään sosialistien kannatusta toisaalla, niin kauan kuin jotkut näkevät sosialismin jonkinlaisena pelastavana vaihtoehtona kapitalismille.

Nykyinen pankkijärjestelmä on esimerkiksi Kreikan suosituimman puolueen, marxistisen Syrizan suosion salaisuus. Vasemmistopolitiikka on aina ollut lumelääkettä kapitalismin oireisiin, eikä Kreikka ole poikkeus. Talousdemokratian ja rahajärjestelmän uudistamisen sijaan Syriza on ilmoittanut kannattavansa EU-jäsenyyttä ja eurovaluuttaa. Vasemmistolainen Kreikka olisi edelleen esimerkiksi EKP:n ja IMF:n velkaorja. Euroopan talouskriisin ytimessä on tulehtunut pankkijärjestelmä. Keskustelu velkaantumisesta, työpaikoista ja leikkauksista on siihen nähden pelkkää kosmetiikkaa.

 

Lue myös:

Markku Uusipaavalniemi: Rahan valta pankeilta valtiolle
Talousdemokraatit ajavat talousvallan kansallistamista
Hitler ja pankkiirit: korko-orjuuden murtaminen

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat