Sininen LED-valo on haitallista aivoille

Ei tarvitse mennä kauas ajassa taaksepäin kun ihmiset heräsivät ja menivät nukkumaan auringon nousun ja laskun mukaan.

Vaikka keinovalon käyttöönotto on mahdollistanut ympärivuorokautisen työnteon, kehomme ei ole sopeutunut valotulvaan siihen vuorokaudenaikaan, jolloin tulisi olla pimeää.

Ihmiset ovat käyttäneet nuotion tulta valonlähteenä jo kauan aikaa, eikä sen keltaisilla, oransseilla ja punaisilla aallonpituuksilla näytä olevan muiden valon aallonpituuksien, kuten valkoisen ja sinisen, haitallista vaikutusta (ne eivät heikennä melatoniinin tuotantoa).

Ongelmia aiheuttaa erityisesti sininen valo, jonka osuus valosta on suurin kirkkaassa auringonvalossa ja aurinko ollessa korkeimmillaan. Silmien fotoreseptorit eli valolle herkät solut reagoivat siniseen valoon, mikä käynnistää tiettyjä prosesseja aivojen suprakiasmaattisessa tumakkeessa, joka on pieni alue aivojen hypotalamuksessa.

Kun sinistä valoa on paljon, käpyrauhaselle välittyy viesti, että melatoniinin tuotanto tulee keskeyttää jotta olisimme valppaampia. Kun aurinko laskee ja sinisen valon määrä vähenee, melatoniinin tuotanto kasvaa, mikä nopeuttaa nukahtamista.

Siniset LED-valot saapuvat markkinoille

Olemme osallisina ennennäkemättömässä valokokeessa, ei vain siksi koska keinovalon käyttö on yleistynyt, vaan myös siksi, koska kuluneen 20 vuoden aikana voimakkaita sinisiä LED-valoja on alettu käyttää elektroniikassa, kuten älypuhelimissa, tietokoneissa ja taulutelevisioissa.

LED-valot ovat korvaamassa aiempaa valaistusteknologiaa, kuten hehkulamppuja ja energiansäästölamppuja. Tälle on hyvä syy, sillä ledit ovat huomattavasti energiatehokkaampia, kestävät kauemmin ja tuottavat hyvin korkealaatuista valoa muihin valaisintyyppeihin verrattuna.

Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan LED-valot käyttävät ainakin 75 prosenttia vähemmän energiaa ja kestävät 25 kertaa kauemmin kuin hehkulamput.1

Yhdysvaltain energiaministeriö on arvioinut, että Yhdysvalloissa ledien käytön yleistyminen säästää vuosittain jopa 44 suuren sähkövoimalan tuotantokapasiteetin verran sähköä vuoteen 2027 mennessä, mikä säästää vuosittain jopa 30 miljardia dollaria.2 Ledit eroavat hehkulampuista kolmella keskeisellä tavalla:

  • Ne säteilevät vain hyvin vähän lämpöä hehkulamppuihin ja energiansäästölamppuihin verrattuna, joiden energiasta 90 prosenttia ja 80 prosenttia vapautuu lämpönä.
  • Ledien valo heijastuu tiettyyn suuntaan, minkä vuoksi ne ovat erittäin tehokkaita ja mikä pienentää heijastinten ja diffuusorien tarvetta.
  • Ledit säteilevät punaista, vihreää ja sinistä valoa, joita yhdistämällä saadaan valkoista valoa.3 Valo on kirkkaampaa, valkoisempaa ja sinisempää kuin hehkulamppujen valo, joka koostuu suuremmalta osin keltaisesta ja punaisesta valosta.

”Valkoiset” ledit ovat niin kirkkaita ja energiataloudellisia, että noin 10 prosenttia Yhdysvaltain kunnista käyttää niitä katuvalaistuksessa. Todennäköisesti käyttö yleistyy tulevaisuudessa.4 Valitettavasti muutos on luonut uudenlaisia ongelmia.

Sinistä LED-valoa käyttävät ruudut hämäävät aivoja

Kun aivosi ”näkee” sinistä valoa illalla, valon aikaansaamat ristiriitaiset signaalit voivat johtaa vakaviin terveysongelmiin, ja hyvin laajamittaisiin sellaisiin. National Sleep Foundationin kyselyn mukaan lähestulkoon kaikki vastaajat katsoivat televisiota tai käyttivät tietokonetta tai matkapuhelinta tai vastaavaa elektronista laitetta tuntia ennen nukkumaanmenoa ainakin muutamana iltana viikossa.5

Esimerkiksi vuonna 2011 tutkijat havaitsivat, että altistuminen LED-valaistun tietokonenäytön valolle illalla vaikuttaa unirytmiin. Tutkimukseen osallistuneista 13 nuoresta miehestä viiden tunnin altistus LED-valaistun ruudun valolle illalla heikensi melatoniinin tuotantoa ja unenlaatua huomattavasti.6

Erillinen tutkimus paljasti, että ”ledien sininen valo vähentää melatoniinin tuotantoa altistuksen suuruudesta riippuvassa suhteessa.”7

Tabletin tuijottaminen kahdenkin tunnin ajan illalla riittää heikentämään tämän kehon luontaisen unihormonin tuotantoa ilta-aikaan.8 Ajan pidentäminen neljään tuntiin heikentää väsymystä ja pidentää nukahtamiseen vaadittavaa aikaa (noin kymmenellä minuutilla) ja heikentää unenlaatua verrattuna niihin jotka lukevat painettuja kirjoja yhtä kauan.

Jopa ajaminen kotiin ledeillä valaistulla alueella voi laittaa kehon sisäisen kellon sekaisin. Vuonna 2016 American Medical Associationin (AMA) vuosittaisessa tapaamisessa AMA julkaisi uuden ohjeistuksen kunnille kuinka ”vähentää haitallista vaikutusta ihmisille ja ympäristölle voimakkailla [LED-valoilla] valaistulla alueella.”9

AMA huomautti, että valkoisilla LED-valoilla ”on viisi kertaa suurempi vaikutus” unirytmiin kuin perinteisillä katuvalaisimilla. Tämä taas voi johtaa ongelmiin unen ja siihen liittyvien asioiden kanssa.

AMA:n lautakunnan jäsen tri Maya A. Babu sanoi uutiskatsauksessa: ”Huolimatta energiataloudellisuusedusta, osalla LED-valoista on haitallinen vaikutus kun niitä käytetään katuvalaistuksessa.”10 Hän viittaa ”vasta tehtyihin suurkyselyihin”, joissa havaittiin kirkkaiden katuvalojen olevan yhteydessä:

  • lyhempään unen pituuteen,
  • heikompaan unenlaatuun,
  • ylenpalttiseen väsymykseen,
  • heikentyneeseen päiväajan toimintakykyyn,
  • ja ylipainoon.

LED-valot voivat aiheuttaa haittaa näkökyvylle, umpieritysjärjestelmälle ja muille kehon toiminnoille

Ledien käytöllä merkittäviä haittapuolia, joita ei ole huomioitu riittävän hyvin, ja jotka vaikuttavat muuhunkin kuin vain uneen.

Yllä olevassa haastattelussa tri Alexander Wunsch, tunnettu fotobiologian asiantuntija, kertoo LED-valojen vaietuista vaaroista. Ledit saattavat olla yksi suurimmista ei-luonnollisen elektromagneettisen säteilyn lähteistä, jolle altistumme päivittäin.

Jos päätät sivuuttaa nämä varoitukset, sillä voi olla erittäin vakavia seurauksia. Altistus voi johtaa silmänpohjan rappeumaan, joka on suurin yksittäinen sokeutumisen syy vanhemman väestön keskuudessa Yhdysvalloissa.

Tiivistettynä, ledien valossa ei ole juuri lainkaan infrapunaa ja ylenpalttisesti sinistä valoa, joka muodostaa reaktiivisia happispesieksiä (ROS), minkä vuoksi se on haitallista silmille ja yleisesti terveydelle.

LED-valo voi kiihdyttää muita terveysongelmia, jotka liittyvät mitokondrioiden toimintahäiriöihin, ja näitä ovat kaikki vaivat metabolisen oireyhtymän ja syövän väliltä. Wunsch selittää:

”Sininen valo sisältää eniten energiaa näkyvän valon spektristä sekä tuottaa ja edesauttaa reaktiivisten happispesiesten tuotantoa ja hapetusstressiä. Sininen valo synnyttää reaktiivisia happispesieksiä kudoksessa, ja tätä rasitusta tulee tasapainottaa lähi-infrapunalla, jota ei ole ledien valossa.

Tarvitsemme enemmän regeneroivaa valoa, mutta sitä ei löydy sinisen valon eli lyhyiltä aallonpituuksilta. Sitä löytyy pitkiltä aallonpituuksilta punaisen ja lähi-infrapunan alueelta.

Kudosten uusiutumista ja korjaantumista aikaansaavia aallonpituuksia ei ole läsnä ledien spektrillä.

Stressiä aiheuttavien lyhyiden aallonpituuksien osuus on kasvanut ja uusiutumista ja korjaantumista edistävien pitkien aallonpituuksien osuus on pienentynyt. Tämä on ensisijainen ongelma … Luontainen valo ei ole tällaista. Ja sillä on seurauksensa. Stressi vaikuttaa verkkokalvoon, se vaikuttaa umpieritysjärjestelmäämme.”

Näin saat näytöstä vähemmän rasittavan silmille

Tietokoneen ruutuja varten Wunsch suosittelee laskemaan näytön värilämpötilaa 2700 K:hon – myös päivällä, ei vain illalla. Monet käyttävät f.lux-ohjelmaa, mutta on olemassa huomattavasti parempi vaihtoehto. Ohjelman on kirjoittanut Daniel, 22-vuotias bulgarialainen ohjelmoija, jonka Ben Greenfield esitteli minulle.

Hän oli yksi harvoista henkilöistä, jotka tiesivät artikkelissa käsiteltävästä asiasta. Hän käytti f.lux:ia, mutta piti sen käyttöliittymää hankalana. Hän yritti ottaa yhteyttä kehittäjiin mutta ei ikinä saanut vastausta. Niinpä hän kirjoitti huomattavasti paremman vaihtoehtoisen ohjelman nimeltä Iris. Ohjelma on vapaasti ladattavissa, mutta suosittelen kiittämään Danielia lahjoittamalla pari dollaria. Voit ostaa Iris-ohjelman 2 dollarilla täältä. OLED-näyttöteknologia on toinen uusi keksintö, joka voi olla parempi kuin perinteiset näytöt.

”Mitä tulee OLED-teknologiaan, en ole varma onko väri tasalaatuinen kaikista suunnista katsottuna,” Wunsch sanoo. ”Mutta ehdottomasti jos tämän teknologian avulla musta on oikeasti mustan värinen, silmiin kohdistuu vähemmän säteilyä ja OLED-teknologialla tämä on mahdollista.

Joten suuri mustan ja valkoisen välinen kontrasti, kaikki mustat alueet ohutkalvotransistorinäytöllä (TFT) tai perinteisellä näytöllä eivät ole oikeasti mustia. Ne säteilevät myös lyhytaaltoista valoa. OLED-näyttö emittoi vain valoa, ja ruudun mustat kohdat eivät säteile valoa. Tästä teknologiasta voi tulla parempi vaihtoehto kunhan tarkastelukulmien kanssa ei ole ongelmia.”

Suojaa terveyttä ja näköäsi ja käytä kynttilöitä

Ledit on loistava esimerkki sinänsä hyödyllisestä teknologiasta, joka kuitenkin aiheuttaa haittaa terveydelle. Oikeilla konsteilla haitallinen vaikutus voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä. Yhteenvetona voidaan sanoa, että siniselle valolle altistumista tulee vähentää sekä päiväsaikaan että illalla. Illalla ledit kannattaa vaihtaa kirkkaisiin hehkulamppuihin tai matalan jännitteen halogeenivaloihin, jotka toimivat tasavirralla.

Suosittelen lämpimästi sinistä valoa suodattavien lasien käyttöä auringonlaskun jälkeen, siitäkin huolimatta että käytät hehkulamppuja. Ilman näitä toimenpiteitä ledien ja näyttöpäätteiden tuottama liiallinen sininen valo saa kehon tuottamaan liikaa reaktiivisia happispesieksiä verkkokalvolla ja vähentämään käpyrauhasen melatoniinin tuotantoa, mikä heikentää uusiutumista ja korjaantumista ja näin nopeuttaa näkökyvyn heikkenemistä.

”Yhtä asiaa on syytä korostaa, auringon sinisestä valosta ei tulisi olla huolissaan. Varsinainen ongelma on sininen, korkea-energinen valo, joka on peräisin kylmistä, energiatehokkaista ei-lämpövalonlähteistä. Tämä on ongelma, ei sininen valo osana luontaista spektriä johon kuuluu myös pidempiä valon aallonpituuksia, jotka kuuluvat hyödyllisen lähi-infrapunavalon alueelle …

Ei-lämpövaloista peräisin oleva valo, se on ongelma, ja joudut olemaan tarkkana jos haluat välttää nämä ansat. Jos haluat pelata varman päälle, pitäydy kynttilöissä, pitäydy hehkulampuissa,” Wunsch sanoo.

Toinen terveydelle parempi valaistusvaihtoehto

Kynttilät ovat jopa vieläkin parempia valonlähteitä kuin hehkulamput, sillä ne eivät käytä sähköä ja ne säteilevät sellaista valoa, johon esi-isiemme kehot ovat sopeutuneet vuosituhansien aikana. Ainoa ongelma jonka kanssa on syytä olla varovainen on vanhojen kynttilöiden polttaminen, sillä suurin osa on myrkyllisiä.

Kuten ehkä tiesit, tai sitten et, monet nykykynttilät, erityisesti parafiinikynttilät, ovat täynnä myrkkyjä. Tiesitkö, että parafiini on öljyteollisuuden sivutuote, jota saadaan kun raakaöljystä jalostetaan bensiiniä? Lisäksi parafiiniin lisätään monia tunnettuja karsinogeenejä ja myrkkyjä, jotta kynttilät palaisivat tasaisemmin. Puhumattakaan siitä, että kynttilälankaan on voitu lisätä lyijyä, jonka käry kulkeutuu keuhkoihin.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, sekä parafiinista että soijasta valmistetuissa kynttilöissä käytetään usein myrkyllisiä väri- ja tuoksuaineita. Osa soijakynttilöistä on valmistettu soijasta vain osittain, ja siihen on lisätty monia muita lisäaineita ja/tai GM-soijaa. Kynttilöiden kohdalla osa ajattelee erikoisella tavalla että altistuminen pienille määrille myrkkyä ei haitaa, vaikka altistus on moninkertainen pitkällä aikavälillä!

Ei-GM-soija palaa puhtaasti eikä synnytä haitallisia huuruja ja yhdisteitä, sitä kasvatetaan Yhdysvalloissa ja sen tuotanto ei rasita ympäristöä ja se on uusiutuva energianlähde. Käyttämäni kynttilät eivät sisällä lainkaan väriaineita. Kynttilöissä käytettävää soijaa ei ole testattu eläimillä, eikä se sisällä rikkakasvi- tai tuholaismyrkkyjä.

Se on 100 % luonnontuote ja biohajoavaa. Kaikki käyttämäni tuoksut ovat turvallisia, eivätkä ne sisällä ftalaatteja, parabeeneja tai syöpää aiheuttavia tai sikiölle vaarallisia ainesosia. Kynttilöiden lanka on puuvillaa, joka on kyllästetty luonnollisella kasvivahalla. Kynttilälanka palaa itsestään oikean pituisena, mikä vähentää hiilipäästöjä.

Circle of Life Farms –soijakynttilät palavat noin 70+ tunnin ajan kun ne asetetaan kynttiläalustalle ja noudatetaan yksinkertaisia poltto-ohjeita. Jokainen kynttilä on valettu käsin, jotta voisit nauttia siistimmästä ja puhtaammasta valosta, ja jotta kynttilät eivät rasittaisi ympäristöä tai sinua.

Verkosta löytyy terveyskynttilöitä myyviä sivustoja, mutta voit hankkia niitä myös osoitteesta www.circleoflifefarms.com. Tämä ei ole affiliate-linkki, enkä saa rahaa kynttilöistä. Tarkoituksenani on kertoa niistä joita käytän itse kotonani.

 

Lähde: Mercola.com

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat