Julian Assangen pidätys, Wikileaks ja Irakin sodan 2003 huomiot

Wikileaksin perustaja ja johtohahmo Julian Assange pidätettiin 11. huhtikuuta 2019 Lontoossa. Pidätys tapahtui Ison-Britannian poliisin toimesta Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa. Assange oli pysytellyt seitsemän vuotta viranomaisten ulottumattomissa saatuaan turvapaikan Ecuadorin suurlähetystöstä. Ecuadorin nykyinen sekä korruptiosta epäilty presidentti Lenín Morenon antoi kuitenkin eilen peruuttaa turvapaikkapäätöksen, josta seurasi välitön pidätys.

Assangen pidätys, vastaaminen syytteisiin ja paljastukset

Moreno myös salli Britannian poliisille vapaan pääsyn maan suurlähetystöön Assangen pidättämistä varten.1

Ison-Britannian viranomaisten mukaan Assange pidätettiin Yhdysvaltain pyynnöstä.2

Yhdysvaltojen syytekirjelmän mukaan Yhdysvaltain armeijan entinen analyytikko Chelsea Manning oli luovuttanut Assangelle osan puolustusministeriön tietokonejärjestelmien salasanoista vuonna 2010.2 Siten Assangen avustamana, Manningin onnistui julkaista osan Yhdysvaltain hallinnon salassa pidettävää aineistoa, jotka paljastivat myös Yhdysvaltojen armeijan rikoksia.

Assange kuljetettiin oikeustalolle, missä hän joutui heti vastaamaan kahteen syytteeseen, jotka koskivat lainrikkomuksia Britanniassa. Uutisten mukaan hän oli rikkonut ehdonalaisuusmääräyksiä ja pakoillut Yhdysvaltain karkotusmääräystä.2

Assangen asianajaja ilmoitti oikeudessa päämiehensä olevan syytön.

Yhdysvaltojen syytteet valmiina

Yhdysvaltalaiset syyttäjät ovat nostaneet Assangea vastaan syytteet tietokonehakkerointiin liittyvästä operoinnista. Oikeusministeriön arvion mukaan hakkerointisyytteistä voi saada viiden vuoden tuomion.

Assangen asianajajan mukaan Yhdysvaltoihin karkotus olisi hänen päämiehelleen hengenvaarallinen.

Yhdysvaltain armeijan tekemät rikokset3

(Muutamia esimerkkejä)

Amerikkalaiset väittivät, ettei Irakin sodan uhrien lukumäärästä ole täsmällistä tietoa. Vuonna 2010 paljastuneista asiakirjoista selvisi kuitenkin yksityiskohtia yli 109 000 uhrin kuolemasta: nimet, kuolintavat sekä kuolinpaikat. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi maan armeijan tekevän parhaansa, jotta siviiliuhreilta vältyttäisiin, mutta uhreista peräti 66 000 oli siviilejä.

Amerikkalaiset eivät tutkineet kidutus- tai murhaväitteitä, jos kyseessä olivat irakilaisten maanmiehiään kohtaan tekemät rikokset. Kun sotilaat raportoivat tapauksista esimiehilleen, joukkoja kehotettiin – joskus lakimiesten välityksellä – jättämään asia sikseen ja vaikenemaan.

Sotapäiväkirjojen mukaan armeija seurasi sivusta, kun Irakissa tapahtui vuosien 2004 ja 2009 välisenä aikana yli 32 500 erittäin raakaa murhaa. Yli 160 uhreista oli lapsia.

Liittoutuneet perustelivat hyökkäystään Irakiin maan yhteyksillä terroristijärjestö al-Qaidaan. Nyt julkitulleissa asiakirjoissa al-Qaida mainitaan kuitenkin vain seitsemän kertaa esimerkiksi vuoden 2004 aikana, eikä silloinkaan kuolintapausten yhteydessä. Miehityksen jälkeen tilanne paheni: vuonna 2008 al-Qaida-merkintöjä on jo peräti 8 208 ja tuolloin terroristijärjestö on osallisena lähes 1 300 siviilin surmaan.

Vankien kidutus oli kohutun Abu Ghraibin skandaalin jälkeenkin säännöllistä.

Joukot teloittivat irakilaisia kylmänverisesti siinäkin tapauksessa, että nämä selkeästi ilmaisivat haluavansa antautua.

Lasten ja siviilien murhat tallenteena

Yhdysvaltojen sotilaat murhasivat myös ra’asti pakettiautossa istuvat lapset.

Wikileaksin julkaisemista videoista paljastuu julma totuus: Yhdysvaltain armeija murhasi Bagdadissa armottomasti ja ivaillen turvallisesti Apache-helikopterista käsin pieniä lapsia ja muita siviilejä. On kauhistuttavaa ajatella, että demokraattisten valtioiden kaapua kantavat EU-maat eivät tuomitse näitä raakoja ihmisoikusrikkomuksia.

Ruutukaappaus Bagdadista helikopterista kuvatusta videosta. Lentäjien keskustelua juuri ennen ampumista.

Videon voi katsoa tästä linkistä. Se sisältää väkivaltaisia kohtauksia, eikä sitä suositella herkille. Yhdysvaltain armeija on myöntänyt, että tallenne on aito.

Yhdysvallat ja sen tietyt liittolaiset ovat sotarikollisia ja valtioterroristeja

WikiLeaksin kanssa yhteistyötä tehneen Phil Shinerin mukaan 2010 julkitulleet kidutustapaukset ovat olleet vasta alkusoittoa.

– Me emme ole edes julkaisseet kaikista pahimpia yksityiskohtia. Ette voi kuvitella, mitä kaikkea olemme löytäneet. Karmeimmat asiat ovat vasta edessäpäin.

Kysymyksessä on siis erittäin raa’at ihmisoikeusrikkomukset, joiden olisi pitänyt johtaa syytteeseen sotarikoksista.

Irakin sotaan osallistuneiden maiden hallitukset ovat vähätelleet näitä paljastuksia, ja Suomi on suojellut Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten ihmisoikeusrikoksia vaikenemalla niistä. Suomi tyytyy vain mustamaalaamaan EU:n ja Yhdysvaltojen rinnalla Venäjää.

Virallinen Britannia puolustelee rikostoveriaan4

Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt lausahti, että Assangen harteille ei pitäisi sovitella sankarin viittaa. Hän luonnehti korruptioepäillyistä ryvettyneen Ecuadorin presidentin toimintaa rohkeaksi.

– Ei ole niinkään kyse siitä, että Julian Assange on panttivankina Ecuadorin lähetystössä, vaan siitä, että oikeastaan Assange pitää Ecuadorin lähetystöä panttivankinaan. Tilanne on lähetystölle sietämätön, pakinoi ulkoministeri Hunt tiedotustilaisuudessa.

Britannian pääministeri Theresa May myös piikitteli ja samalla väläytti vihreää valoa Yhdysvalloille tokaisten Assangen pidätyksen osoittavan, että kukaan ei ole lain yläpuolella.

Irakin sota (2003–2011)

Esitämme lyhyesti muutamia huomioita vuonna 2003 alkaneesta Irakin sodasta. Nämä tiedot pitäisi olla rivienvälistä luettavissa myös Wikileaksin paljastuksissa.

Syytä on välittömästi huomauttaa, että Wikileaksin paljastamat Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten ihmisoikeusrikkomukset ja sotarikokset ovat luonteeltaan instrumentaalisia eli esimerkiksi Yhdysvallat ovat niiden tekijänä välineenä, ja kaiken alulle paneva voima on Yhdysvaltoihin voimakkaasti vaikuttava Israel-lobby, uuskonservatiivit sekä lukuisat näiden järjestöt kuten esimerkiksi AIPAC ja ADL Anti-defamation League –järjestö.

Lyhyesti näistä yllä esitetyistä toimijoista voidaan käyttää nimitystä sionistinen eliitti tai juutalainen eliitti. Kaikki sionistit eivät tosin ole ”juutalaisia”, jotka ovat kuitenkin sionistisen eliitin liikkeelle paneva voimana.

On myös kuriositeettina huomautettava, että monet suomalaiset vaihtomedioiden ylläpitäjät jättävät tämän sionistisen eli juutalaisen eliitin osuuden kokonaan paljastamatta, vaikka kyseinen eliitti on päätekijä muiden muassa Israelin ja Yhdysvaltojen valtioterrorismin, kansainvälisen poliittisen vehkeilyn ja globaalin rahoitusmarkkinoiden kautta syntyneeseen kansallisvaltioiden romahtamiseen ja elintasopakolaisten muuttoliikkeisiin. Tällaiset vaihtoehtomediat syyllistyvät rikoksen salaamiseen ja ihmisten harhauttamiseen. Lyhyesti sanoen Talmud-hengenheimolaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri. Tästä huolimatta muutamat vastamedioiden päätoimittajat kehuskelevat omaa julkaisuaan Suomen varteenotettavimpina julkaisuina. Ihmeellistä!

Ensinnäkin esitämme muutaman sanan Yhdysvaltojen uuskonservatiiveista.

Yhdysvaltalainen paleokonservatiivinen juutalaistaustaisen ajattelijan Paul Gottfriedin mukaan5 Yhdysvaltojen uuskonservatiivien vaino kohdistuu niitä eurooppalaisia toimijoita kohtaan, jotka arvostelevat negatiiviseen sävyyn Yhdysvaltojen ulkoministeriötä tai amerikkalaista massamediaa. Esimerkiksi Suomessa tämä saatiin kokea, kun vuonna 2012 ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Pertti Salolainen (kok) arvioi Yhdysvaltain vastustaneen Palestiinan aseman lujittumista YK-äänestyksessä, koska USA:n juutalaisväestöllä on ”sekä rahat että media käsissään aika paljon”.


Gottfried kirjoittaa, että uuskonservatiivien mukaan ”hyviä eurooppalaisia” ovat vain ne, jotka vastaan ottavat käskyjä Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ja amerikkalaiselta medialta.

Tunnettuja juutalaistaustaisia uuskonservatiivejä ovat muiden muassa Washington Postin toimittajan Charles Krauthammerin6 ja vuonna 1992 Pentagonin korkea-arvoinen virkamies Paul Wolfowitz,7 joka kirjoitti Wolfowitzin opin Yhdysvaltain ulkopolitiikan perustaksi.

Wolfowitzin doktriinin8 mukaan Yhdysvaltain ulko- ja sotilaspolitiikan keskeisin pyrkimys on

”estää sellaisen uuden kilpailijan ilmaantuminen — niin entisen Neuvostoliiton alueella kuin muuallakin — jonka muodostama uhka Yhdysvaltojen yksinvaltiudelle on entisen Neuvostoliiton suuruusluokkaa.”

Myös vuonna 2003 alkanut Irakin sota oli juutalaisen eliitin aikaansaannos. Juuri ”juutalainen” Paul Wolfowits oli Lähi-idän ”demokratisoimista” tavoittelevan ristiretken visionääri ja Irakin sodan arkkitehti.9

Paul Wolfowitz on Irakin sodan arkkitehtinä vastuussa liittoutuneiden tekemistä siviilien murhista ja muista raakuuksista.

Psykologian professori Kevin MacDonaldin mukaan uuskonservatiiviset toimijat ovat ennen kaikkea eräänlainen sionististien etuja ajava etujärjestö.10 He eivät onnistuneet murhauttamaan Saddam Husseinia 1980-luvulla, mutta sittemmin 2000-luvulla he onnistuivat. Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan: ”Irakin sodan aloittivat 25 uuskonservatiivi-intellektuellia, joista suurin osa on juutalaisia. He painostivat presidentti Bushia muuttamaan historian kulkua.11

Irakiin hyökkäykselle oli kaksi todellista syytä: Saddam Hussein alkoi vaatia öljysuoritusten maksuvälineeksi euroa vuoden 2000 lopulla myydäkseen öljyä euromaihin. Niinpä Saddam vaihtoi YK:ssa olevan 10 miljardin dollarin reservinsä euroiksi, tästä innostuivat muutkin maat, kuten esimerkiksi Iran, joka halusi myös öljystään korvausta euroina.12

Toisaalta Irak oli varteenotettava vastustaja Lähi-idän rauhaa uhkaavalle Israelille.

Yllä mainitut Saddamin itsenäiset talouspyrkimykset sekä Israelin tahto nujertaa voimakas Irak olivat syinä Yhdysvaltojen ja Britannian johtaman liittouman hyökkäykselle Irakiin 2003. Syynä eivät siis olleet valheellisin perustein väitetyt Saddamilla olevat joukkotuhoaseet ja kytkökset terroristijärjestö al-Qaidaan. Mitään joukkotuhoaseita ei löytynyt, eikä yhteyksiä al-Qaidaan pystytty todistamaan.

Länsimaat suojelevat hirviömäisiä sotarikollisia

Tietyt EU-maat kuten myös Suomi ovat sortuneet hirvittävään moraalittomuuteen ja raukkamaisuuteen omaksuessaan täysin vihamielisen asenteen Assangen pyyteetöntä suurvaltojen hirviömäisten sotarikosten paljastustoimintaa kohtaan. Sitä vastoin nämä länsimaat keskittyvät ivailemaan valta- eli valhemedioidensa kautta nyt julkisuuteen ilmestynyttä Julian Assangen olemusta. Näin nämä länsimaat antavat aukottoman tukensa signaalina Yhdysvaltojen ”erehtymättömälle” puolustusdoktriinille, eli valtioterrorismin ja magaaperien sotarikosten toteuttajalle. Tämä on hyvin riipaisevan häpeällistä myös virallisen Suomen puolesta.

Markku Juutinen

Lähteet

1.      DN. (11.4.2019). Ecuadors president: Därför lämnar vi ut Assange. Saatavina: https://www.dn.se/nyheter/varlden/ecuadors-president-darfor-lamnar-vi-ut-assange/

2.      DN. (12.4.2019). Krav på utlämning av Assange vållar politisk strid i Storbritannien. Saatavina: https://www.dn.se/nyheter/varlden/krav-pa-utlamning-av-assange-vallar-politisk-strid-i-storbritannien/

3. Yhdysvaltain armeijan salatut tiedot (2010). WikiLeaks, Channel 4 Dispatches ‘Iraq’s Secret War Files’

4. Yle (11.4.2019). Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-10733855

5. PG. Saatavina: http://www.unz.com/article/do-many-neocons-simply-hate-all-europeans/

6. CK. Saatavina: https://conversationswithbillkristol.org/video/charles-krauthammer/?start=4910&end=5050

7.      PW The Guardian (1.4.2005). The Guardian profile: Paul Wolfowitz. Saatavina: https://www.theguardian.com/world/2005/apr/01/usa.suzannegoldenberg

8.      History Commons. Saatavina: http://www.historycommons.org/context.jsp?item=us_international_relations_41&scale=0#us_international_relations_41

9. Chomsky, Noam (2004). Maailmanvalta vai maailmanloppu? Otava. S. 187, 284, 333

10. KM. Saatavina: http://www.kevinmacdonald.net/understandji-3.htm

11. Haaretz. Saatavina http://www.haaretz.com/israel-news/white-man-s-burden-1.14110  

12. Krassimir Petrov (23.1.2006)- Reference: LeMetropole Cafe: Saatavilla: http://www.masternewmedia.org//#ixzz4Dl8Torno; Krassimir Petrov (29.9.2004). Oil performance in a worldwide depression. Saatavilla: https://www.oroyfinanzas.com/en/2004/09/oil-performance-in-a-worldwide-depression/; Krassimir Petrov (17.1.2006). The Proposed Iranian Oil Bourse. Saatavilla: http://www.resilience.org/stories/2006-01-17/proposed-iranian-oil-bourse

Viittaukset

http://www.collateralmurder.com/

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2010102312573765 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/7-vuoden-piileskely-suurlahetystossa-on-tehnyt-tehtavansa-nain-julian-assange-on-muuttunut-erakkokautensa-aikana/7362524#gs.5e8b3p

19 kommenttia

  1. Valhe ja pelko on johtavin ”humanismi” , tästä ”käytännöllisestä kaavasta” poikkeavia, saatikka sitä arvostelevia kohtaan löytyy aina lännen ”demokratiassa” ojennusnuora … madollinen hirttonuora.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  2. Niin tai näin, Jumalan tuomioita näistä kukaan ei pääse pakoon.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
    1. Voi p.kele. Mitä jos mitään Jumalaa ei ole olemassakaan! Putoaako paljon argumentteja pois. Ei tässä kivipallojen kiertokulussa ja meren alkulimassa tarvittu ns. yliluonnollista. Okei, Raamatunun aikoihin yli (ihmis)luonnolista vaikutusta voi olla ollut. Jumaluutta tms se ei todista, jos taivaalla jylisee valoja ja vuoret halkeaa ja jutkut on suosiossa heinäsirkkojenkin kautta.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  3. ’Londonin ljutikat’ taas asialla. Suurimmat rikolliset mitä maa päällään kantaa.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Arrest of Julian Assange is Just Theatre
      We all tend to be too eager for a ‘hero’ against the establishment, so we don’t recognize that sometimes, a fake ‘hero’ is supplied by the CIA’s own favoured media outlets.

      And indeed, there is evidence that anti-9-11-truth Assange, is a Mossad – CIA fraud, with a long history tied to the world’s wealthiest family, the Israel-devoted Rothschilds. We need to see what every major government knows, there is nothing real about either Julian Assange or Edward Snowden.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=186702

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
      1. Exposed: How the Rothschilds Groomed Assange as a “Bankster Hitman”
        The Puppetworld Post has uncovered many links between Wikileaks and the international Rothschild network:

        –a sister-in-law and second cousin of the Rothschilds posted bail for Julian Assange (Puppetworld Post exclusive)
        –The Economist (a Rothschild magazine) gave Assange its New Media Award in 2008
        –Wikileaks used the law firm Fox Rothschild to overturn a judge’s ruling to order a web host to shut down the Wikileaks site
        – The Guardian and The New York Times, two of Assange’s media partners, are linked to the Rothschilds (PwP exclusive)
        –the owner of the mansion where Assange was eventually put under house arrest has links to Rothschilds
        –Assange’s lawyer is also Rothschilds’ lawyer
        –US Senator Joe Lieberman who was ultimately responsible for making Assange the largest media personality of the decade, is a member of the Council On Foreign Relations (a Rothschild organization)
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=186754

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. erään uutisen mukaan ecuadorille myönnetty iso laina–imf anteliaana??

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Tämän jutun kirjoittamiseen innoitti erään ystävän vierailu. Vierailun aikana hän totesi olevan masentavaa kun nykyään yhä useammin sattuu, että ihmiset oikein alleviivaavat etteivät ole koskaan lukeneet jotain kirjaa/lehteä/artikkelia mutta siitä huolimatta heillä on siitä vankka, järkkymätön, luuloihin perustuva mielipide.
    Tietämättömyyden demokratia on huono juttu!

    Tekijä Riikka Söyring
    https://vastavalkea.fi/2019/04/15/tietamattomyyden-demokratia-on-huono-juttu/

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  6. Suomen ”päättäjillä” ei ole muuta tietä kun myötäillä Yhdysvaltaoja; koska muutein he itse ovat syytettyjen penkillä:

    Suomen valtiopetokset 90-luvulla luettavissa Jorma Jaakkolan kotisivuilta.

    2008 Suomen hallinto LAHJOI Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivallattomaksi käsittelemään näitä ja muita asioita . ( archive.today/kimmoleaks.fi ) .

    Heti tuon lahjonnan ”eli” Kansainvälisen rikostuomiosistuimen toimivallattomaksitulon jälkeen ryhdyttiin valmistelemaan uutta Valtiopetosta … Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunannoikeudessa.

    Juuri tuollaisissa tapauksissa Suomi lahjoi 2008 Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivallattomaksi .

    Kansanedustajille ( He 55/2007 ) ja Kansainväliselle rikostuomioistuimelle kuitenkin kerrottiin: ”Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällaisia vakavia rikoksia”.

    PL 118 § todistaa tämän valheeksi .

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  7. Eli mossad uhkaa eurooppaa!! Jutikat uhkailee aina kaikkia maita jotka ei talmud kansaa tottele. Melkein kaikki terroristi järjestöt on juutalaisten luomia että saavat kristityt ja muslimit tappamaan toisiaan. Ihmiset ovat niin pihalla mailman menosta ku olla ja voi. Hävittäkää juutalaiset niin 95% terrorismista häviää ja vapaamuurarit jotka toimivat yleishyödyllisinä käskyläisinä!! Harvan on vaikea käsittää juutalaisen pahuuden määrää!!! Mossad:

    Why is the official motto of Israeli Mossad ”By way of deception thou shalt do war”?

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Olet pihalla kuin lumiukko – kuten koko kansa on. Ei ”juutalaisten hävittäminen” auta vähimmässäkään määrin, sellainen olisi idiootin ja perkeleen ohjaaman robotin hommaa ja tilanteen radikaalia pahentamista (kaikki epäuskoiset – siis henkilöt, jotka eivät ole uudestisyntyneet Herrasta Jeesuksesta – ovat perkeleen orjia, valehtelijoita ja murhaajia sydämissään ja koko elämässään, Joh. 8:44). Juutalaiset, kuten kaikki epäuskoiset (esim. Suomen kansa) ovat ”isästä perkeleestä” jo luonnostaan, syntiinlankeemuksen seurauksena (1. Moos. 3. luku): ”koko maailma on pahan (so. perkeleen) vallassa” (1. Joh. 5:19) – – ”saatanan vallassa” (Ap. t. 26:18).

      Se, joka ”uhkaa”, ”terroria”, ”tappamista”, ”pahuutta” ja ”petosta” aikaansaa, on perkele eikä mikään muu! Juutalaiset, saksalaiset, amerikkalaiset ja koko maailma ovat perkeleen orjia (perkele hallitsee ja ohjaa koko maailman ihmisiä sydämissä). Myös Suomen kansaa ohjaa perkele sydämistä käsin, niin että kaikki, mitä Suomessa ajatellaan, sanotaan tai tehdään, on suoraan perkeleestä, perkeleenpalvontaa (esim. jo 700 000 lasta murhattu viattomiin kohdistuvassa aborttiterrorissa, jumalanpilkka, homot, Jumalan sanan vastainen naispappeus, hengellinen raaka murhaaminen eli evankeliumin opetuksen lopettaminen kouluissa, kodeissa ja kirkoissa, luopumus, viha, irstaus, huumeet, viina, koko elämä, Room. 14:23).

      Jos ”juutalaiset” hävitetään, silloin ei hävitetä heitä ohjaavaa perkelettä, joka on henki (lankeemukseen joutunut enkeli). Perkele vain raivoaa entistä voimallisemmin ja ohjaa koko ihmiskuntaa yhä saatanallisempaan suuntaan, ja niin tilanne maailmassa koko ajan pahenee.

      Vain evankeliumi (Jeesus Kristus) sitoo perkeleen – niin juutalaisissa, suomalaisissa kuin koko maailmassa (1. Joh. 3:8). Siksi – koska koko maailma on perkeleenpalvontaa – kaikkialla pyritään hävittämään evankeliumi; se on perkeleen työtä ihmisissä.

      Jos joku tahtoo tilannetta maailmassa parantaa, sen on julistettava Jumalan sanaa, niin lakia (saa aikaan sydämen katumuksen) kuin evankeliumia (saa aikaan uskon), ja silloin sydämiin astuu Pyhä Henki (Jumala) ja perkele joutuu kaikkoamaan pois.

      Perkelettä ei siis hävitetä ryhtymällä yhä voimakkaammin toimimaan perkeleen mukaisesti. Vain Jeesus hävittää perkeleen sydämistä. Ei ole muuta tietä.

      Nykyisin kaikki Suomessa (ja maailmassa) on räkäidiotiaa, äärimmäisyyksiin menevää ja kiihkeää perkeleenpalvontaa, hengellistä sokeutta, kaikenkattavaa valhetta ja murhaamista. Koko luomakunta kärsii suunnattomasti, kun tämä saatanalauma riehuu kaikialla, joka hetki. Ihminen on perkeleenkone, todellinen helvetinkone.

      Jeesus Kristus palaa nyt hetkenä minä hyvänsä, ja silloin on viimeinen tuomio – epäuskoiset perkeleen kanssa ikuiseen helvettiin, Kristuksen omat ikuiseen autuuteen uudessa maassa ja uusissa taivaissa, ikuisessa paratiisissa, 2. Piet. 3:10-13.

      Plusääni(2)Miinusääni(3)
  8. Jesus’ murder was part of a cosmic struggle between good and evil; life and death.
    The arson attack on Notre Dame Cathedral is the latest in the ongoing rape of Christian Civilization. This is part of a larger campaign to mentally enslave or even destroy mankind.

    The reason is very simple.

    When Christ extended God’s Grace to all people, he offended the Jews’ sense of Chosenness. That, apparently, was an unpardonable sin.

    Christ said God is in everyone.

    The ability to hear God defines us as “human.”

    It enables us to distinguish between good and evil, right and wrong, beautiful and ugly, sick and healthy.

    This Divine Spirit infuses human life, according to all true religions. Judaism begs to differ.
    Judaism maintains that only Jews have a soul; only Jews channel God’s will; only Jews are human. The earth belongs to Jews. Non-Jews exist to serve Jews. The Jewish people is the God of the Jewish people, destined to rule the world.

    The Jewish hatred of all things Christian stems from this primitive tribal ideology. I would hazard a guess that much of history can be traced to it.

    But it gets worse. They need to destroy Christian civilization in order to rebuild the world in their own sick image. They call that “healing the world.”
    https://www.henrymakow.com/2019/04/why-christ-was-crucified.html
    ———
    Rabbi says Notre Dame burned because the Talmud was burned
    Leading Israeli Rabbi Shlomo Aviner says Notre Dame was cursed with fire as divine retribution for medieval French Catholics having burned the Babylonian Talmud
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=186985
    https://revisionistreview.blogspot.com/2019/04/rabbi-says-notre-dame-burned-because.html
    ———
    Ex-CIA Robert David Steele: Notre Dame was a false flag
    https://www.veteranstoday.com/2019/04/17/steele-paris/

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Juutalaisten pitää kysyä itseltään miksi heidän historiansa ja politiikkansa on täynnä katastrofeja.

      What Jews need to do is to self-reflect, to ask themselves why anti-Semitism is rising again. Jews must identify their own role in this emerging reality. Rather than constantly blaming their so called ‘haters,’ Jews may want to repeat the early Zionist exercise and ask what is exactly in Jewish culture, identity and politics that makes Jewish history into a chain of disasters.
      On Jews Being United
      By Gilad Atzmon
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187017

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. Jeesus teloitettiin vieläpä tavalla, joka oli niin tuskallinen ja häpeällinen, että omiin kansalaisiinsa roomalaiset käyttivät sitä vain harvoin. Ristiinnaulittavaksi he tuomitsivat lähinnä orjiaan sekä valloittamillaan alueilla kapinallisia, ryöväreitä ja murhaajia.

      Blogi: Petteri Hiienkoski, su 21.04.2019 03:29

      Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi
      https://beta.oikeamedia.com/o1-106400

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  9. SOTA KRISTINUSKOA VASTAAN, jonka fanaattiset sotilaat ovat kirkkoja häpäiseviä terroristeja, sujuu hyvin. Kasvava enemmistö eurooppalaisista ei osallistu uskonnollisiin palveluihin. Kirkot suljetaan. Tai poltetaan kuten Ranskassa.
    Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain 7% nuorista aikuisista pitää itseään anglikaanina, tilasto joka olisi järkyttänyt heidän esi-isiään.
    Kuka on sivilisaatioiden kuilun propaganda -kampanjan takana, joka asettaa kristillisen lännen islamia vastaan?

    Britannian kansallisen puolueen perustaja Nick Griffin on paljastanut: ”Meille tarjottiin suuria rahoja vuonna 2007 kahdella ehdolla: että me hyökkäämme islamia vastaan ja emme koskaan arvostele pankkijärjestelmää.”
    Kun tiedät tämän ja olet ymmärtänyt niiden ihmisten todellisen identiteetin, jotka käynnistivät sivilisaatioiden kuilun heidän ’väärän lipun’ hyökkäyksellä syyskuun 11. päivänä 2001, ymmärrät, kuinka pahasti kristittyjä huijataan.

    Muslimien tulisi tehostaa aktiivisesti kristinuskon puolustamista tässä, on suuri tarve ja korkea aika. Maailman kahden suuren yleismaailmallisen monoteismin on liityttävä yhteen tai melko varmasti ne hirttävät itsensä erikseen.
    https://www.henrymakow.com/2019/04/zionist-terror-pit-christians-against.html

    Kevin Barrett- Zionist Terror Pits Christians Vs Muslims
    -Kevin Barrett
    Christianity Is Under Attack — Muslims Should Help Defend It

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Tuo on erittäin tärkeä ja kannatettava näkökulma. Kristittyjä ja muslimeja usutetaan toisiaan vastaan, vaikka heillä on yhteinen vihollinen. Tosin muslimi-invaasio länteen on torjuttava, vaikka ei pitäisi heitä vihollisinaan.

      Alla on kaksi mielenkiintoista videota, joista löytyy vihjettä kristinuskoa vastaan juuri parhaillaan käynnissä olevan hyökkäyksen hengellisistä taustoista. Asialla eivät liene yksin sionistit, vaan kyseessä on laajempi okkultististen salaseurojen yhteenliittymä. Osa näistä tuntuisi näyttäytyvän ”valkeuden kaavussa” hyvyyden lähettiläinä.

      (https://www.youtube.com/watch?v=fJ5oQZS9tYM)
      (https://www.youtube.com/watch?v=MJ7jxKdS6bU)

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
    2. Pontius Pilatuksen kirje keisari Tiberiukselle koskien Jeesus Nasaretilaista ja juutalaisia.
      AMAZING Roman Letter of Pontius Pilate to Tiberius Caesar about Jesus Christ & the Jews
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187299
      This is amazing Roman Letter of Pontius Pilate to Tiberius Caesar written around 33 AD – which describes City of Jerusalem at the time of the trial of Jesus and crucifixion of Jesus Christ.

      A copy of this Letter was placed in the Public Library at Jerusalem for the public record. I believe it is part of the Archko Volume today in Vatican Library. Including letters by Gamaliel and Nicodemus and Christ’s own account of Joseph and Mary given to the disciples on the Mount of Olives. There are also Acts of Pilate according to Oxford Scholar Montague Rhodes James in Apocryphal New Testament 1924.

      Also check out descriptions of Jesus Christ as both Pilate and Gamaliel – where they both describe Jesus as a white person with golden beard and hair (a splitting image of his mother Mary) with dark blue eyes.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat