Kategorian mukaan Talous
Onko talous kääntymässä paremmaksi?
Michael, EconomicCollapse.com (10.02.2013),21. maaliskuu 2013 | 09:38 | 16 kommenttia Luettu 912 kertaa.
Miten joku ei voi olla huomaamatta, kuinka talous ympärillämme luhistuu? On todella hämmästyttävää, miten amerikkalaiset sanovat, että ”kaikki on hyvin” tai ”asiat ovat kääntymässä parempaan suuntaan”. Ovatko ihmiset todella niin sokeita? Jos haluaa nähdä talouden romahduksen, ei tarvitse tehdä muuta kuin avata silmät ja katsella ympärilleen.
.. lue lisääPankkiirit syytteeseen salaliitosta ja petoksesta
Danny Schechter, Global Research 23.12.2012,31. tammikuu 2013 | 09:53 | 8 kommenttia Luettu 945 kertaa.
Kun valtamediassa keskustellaan salaliittoteorioista, ne usein lytätään yksinkertaisten ja vainoharhaisten toisinajattelijoiden ja anarkistien vaahtoamisena. Olemme usein kuulleet mantran kaltaisesti toistuvat ihmettelyt motiiveista ja johtopäätöksistä, aivan kuin ajatus ihmisten ja viranomaisten salaisesta yhteistyöstä oman etunsa edistämiseksi laittomin keinoin olisi jotain uutta maailmanhistoriassa. Viime aikoihin asti amerikkalainen lehdistö on leimannut salaliittokeskustelut vailla totuuspohjaa oleviksi hourailuiksi, jossa vääristellään [...]
.. lue lisääVelkavankeus tuhosi Rooman – ja tuhoaa meidätkin, ellei sitä pysäytetä
Michael Hudson 02.12.2011,24. tammikuu 2013 | 09:09 | 4 kommenttia Luettu 826 kertaa.
Aristoteleen Politiikan V kirja kuvaa ikuista kiertoliikettä, jossa harvainvalta kehittyy perinnölliseksi aristokratiaksi, joka taas syöstään vallasta tyrannian tai muodostuneen sisäisen kilpailun toimesta, kun jotkut perheet päättävät ”sisällyttää monilukuiset omaan leiriinsä” tuomalla peliin demokratian, jonka sisällä jälleen oligarkia nousee, johtaa aristokratiaan, demokratiaan ja niin edelleen läpi historian.
.. lue lisääAsiakkaiden sijoitukset ovat vapaata riistaa
Ann Barnhardt 10.08.2012,4. lokakuu 2012 | 08:52 | 3 kommenttia Luettu 617 kertaa.
Jim Sinclair kommentoi: Nykyisellään neljä viidestä sijoittajasta jää ilman arvopapereiden suorarekisteröinnin tuomia etuja, sillä pankit ja välittäjät valehtelevat heille tai eivät välitä kertoa totuutta.
.. lue lisääOikeusministeri: ”Goldman Sachs syytön 1300 miljardin huijaukseen”
,13. syyskuu 2012 | 08:14 | 9 kommenttia Luettu 983 kertaa.
Senaatin tutkintolautakunnan raportti jätettiin kokonaan huomiotta. Oikeusministeriö ilmoitti, ettei se aio nostaa rikossyytteitä Wall Streetin jättiläistä, Goldman Sachsia, vastaan – vaikka senaatin tutkintolautakunta totesi sen hyötyneen asiakkaiden tappioista. Oikeusministeriö totesi lausunnossaan: ”Goldman Sachsin tai sen henkilökunnan syyttämiseen ei ole kunnon perusteita lautakunnan raportin syytteiden pohjalta.” Alkuperäisen raportin laati senaatin sisäinen tutkintaosasto, joka totesi Goldman Sachsin [...]
.. lue lisääHälyttäviä todisteita Wall Streetin ja keskuspankkien valmistautumisesta johonkin suureen
The Economic Collapse 16.08.2012,6. syyskuu 2012 | 07:55 | 11 kommenttia Luettu 3 914 kertaa.
Jos haluaa selvittää itselleen, mitä talousmarkkinoilla on seuraavaksi tapahtumassa, kannattaa katsoa tarkkaan, mitä sisäpiirissä tehdään. Sisäpiirin informaatio on paljon tarkempaa ja ajantasaisempaa kuin meillä muilla, joten heidän kuullessa suurista mullistuksista he usein reagoivat rahojensa kanssa melko näkyvästi valmistautuessaan tulevaan. Juuri nyt näyttää siltä, että Wall Streetin sisäpiiriläiset ja keskuspankit ovat tekemässä erittäin epätavallisia siirtoja, aivan kuin ne valmistautuisivat nopeasti johonkin suureen.
.. lue lisääVuosisadan rikos
Jeff Nielson 07.08.2012,6. syyskuu 2012 | 07:55 | 1 kommentti Luettu 913 kertaa.
Vain harva tietää sen tosiasian, että kaikki maailman hallitukset ovat antaneet (typeryyttään) yksinoikeuden kaikkien maailman valuuttojen (rahamme) painamiseen salamyhkäiselle yksityisten yritysten liigalle, joita ”keskuspankeiksi” kutsutaan – nimi johtuu siitä, että salaliiton takana ovat yksityiset pankit.
.. lue lisääMiksi yritykset vähenevät?
Alpo Ylitalo, Kokkola,23. elokuu 2012 | 07:49 | 2 kommenttia Luettu 564 kertaa.
Maamme yritysten määrä on vahvassa laskussa. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä aloittaneiden määrä supistui 29 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan (tilastokeskus).
.. lue lisääLIBOR-viitekorkoskandaali, 2000-luvun suuri huijaus
Gerald Celente, Trends Research inc,20. heinäkuu 2012 | 08:23 | 0 kommenttia Luettu 463 kertaa.
Tämän hetken suurimpia uutisia pitäisi olla LIBOR-viitekorkoon liittyvä skandaali Lontoon pankkimaailmassa. Siihen liittyy läheisesti myös keskuspankkien tuleva asema ja kullan markkinat, sillä ne ovat kaikki vahvasti peukaloituja ja hyödyttävät pankkeja epäreilulla tavalla.
.. lue lisääLIBOR-skandaalin todelliset syyt paljastuvat
Paul Craig Roberts ja Nomi Prins,20. heinäkuu 2012 | 08:23 | 0 kommenttia Luettu 744 kertaa.
Viimeaikaisten uutisten mukaan LIBOR-skandaalissa oli kyse Lontoon pankkien välisen koron (Libor) manipuloinnista halvan lainan mahdollistamiseksi. Syy vaikuttaa kuitenkin helpolta selitykseltä ja harhauttaa jättäen taustalle paljon synkemmän skandaalin, jonka ei haluta paljastuvan.
.. lue lisää







(40 pistettä, 9 ääntä)
(46 pistettä, 11 ääntä)


