Kolumni: Hartaudella

Artikkeli katsottu 122 kertaa, Antti Autio, 03.09.2011 Tulosta

Syksyyn kuuluvat monenlaiset uudet asiat, niin nuorilla kuin vanhoillakin.

Moni on vakaasti päättänyt aloittaa uuden harrastuksen tai viritellä eri syistä unhoon jääneitä vanhoja. Lupauksia liikunnan aloittamisesta tehdään lomalla löhöillessä kertyneiden kilojen karistamiseksi. Ikävä kyllä usein nuo suunnitelmat kariutuvat. Syistä, jotka ovat pääosin tekosyitä. Lenkkeily aloitetaan ensi viikolla, aina vaan ensi viikolla. Aloitettukin harrastus on helppo lopettaa. Aina sitä sen verran on nuhaa tai muuta tähdellistä tekemistä, että se riittää tekosyyksi. Siksi esimerkiksi kansalaisopiston ryhmät ovat hyviä harrastuksen ylläpitäjiä: Ryhmä kannustaa jatkamaan laiskuuden yllättäessä. Erilaisissa harrastuspiireissä myös ryhmän sosiaalinen puoli pitää innostusta yllä.

Termi “harrastus” on erittäin kuvaava. Hommaa pitää tehdä asiaankuuluvalla hartaudella. Siihen pitää olla paloa. Jos unohtaa sählyvuoron tai pitsinnypläyspiirin, ei tuota paloa ole riittävästi. Itse olen harrastanut jääkiekkoa yli kaksikymmentä vuotta, ihan harrastanut vain. Ilman itsekehua sanon, että kertaakaan vuoro ei ole unohtunut. Ihan aina en ole päässyt vuorolle mukaan, mutta unohtunut se ei ole silloinkaan.

Ihailen aina, kun näen, että joku on todella innostunut jostain harrastuksesta ja satsaa siihen täysillä. Jos lapsi unohtelee harrastuksiaan tai hänet pitää sinne kilometrin matka kuskata, on syytä miettiä, onko harrastus oikea. Jos hinku harrastaa on kohdallaan, ei matka tai säätila ole este. Olen kuullut myös tapauksista, joissa lapsilla on liikaa harrastuksia. Harrastamisesta tulee suorittamista. Harrastamiseenkin voi väsyä. Silloin harrastuksen virkistävä tai kehittävä tarkoitus on unohtunut. Rajansa kaikella.

Moni valittelee aikapulaa esteeksi harrastuksen aloittamiselle. Onhan sekin tietysti mahdollista. Useimmilla se ei kuitenkaan ole todellinen syy. Jos tarpeeksi haluaa, aikaa kyllä järjestyy. Sitä täytyy nipistää jostain vähemmän tärkeästä. Nykyisessä elämänmuodossa, jossa koneet tekevät lähes kaiken, luulisi vapaa-aikaa riittävän kaikille harrastamiseen. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Me poloiset olemme aina vaan kiireisempiä. Koneista, joiden piti vapauttaa meidät, onkin tullut isäntiä, jotka määräävät ajankäyttöämme.

Rahapula rajoittaa myös usein harrastamista. Kaikki harrastukset eivät ole kuitenkaan kalliita, osa on jopa ilmaisia. Monia liikuntavälineitä voi hankkia myös käytettyinä. Vaatimattomammallakin kalustolla voi aloittaa. Toisaalta kerran hankittu kunnon kalusto kestää vuosia, kuten esimerkiksi 23 vuotta sitten käytettyinä ostamani pro-tason jääkiekkovarusteet, joista osa palvelee edelleen. No, ehkä ne eivät enää ole tämän päivän pro-tasoa, eivätkä tämän sesongin väreissä, mutta palvelevat kuitenkin. Eihän ole enää ihan pro-tasoa mieskään.