Skeptikot epäilevät homeopatian toimivuutta
Artikkeli katsottu 914 kertaa, Riikka Söyring, 19.03.2011 Tulosta
Huffington Post -lehdessä pohditaan skeptikoiden suhtautumista homeopatiaan.
Homeopatian asiantuntija Dana Ullmanin mukaan moni skeptikko väittää, että ei ole olemassa tutkimusta, joka osoittaisi homeopatian toimivan.
Homeopatian vaikutuksista on kuitenkin julkaistu paljon tutkimusta – ottaen huomioon aiheen leimautumisen pseudotieteeksi ja rahoituksen saamisen vaikeuden – monissa vertaisarvioiduissa lehdissä kuten The Lancet, BMJ, Pediatrics, Pediatric Infectious Disease Journal ja Chest.
Ullman arvelee skeptikoiden väitteiden pohjautuvan pääsosin nykyiseen systeemiin, jossa mikä tahansa mikä uhkaa lääkeyhtiöiden taloudellista ylivaltaa tai biolääketieteen filosofiaa ja maailmankuvaa, pyritään torjumaan leimaamalla se huuhaaksi tai noituudeksi.
Ullman havainnoi myös, että skeptikkojen väitteet homeopatian tehottomuudesta homeopaattisten lääkkeiden korkean laimennusasteen takia eivät perustu faktoihin. Kunniallinen ja arvostettu Indian Institutes of Technology on vahvistanut nanopartikkeleiden olemassaolon; tutkijat ovat osoittaneet TEM:in (Transmission Electron Microscopy) ja ICP-AES:in (Inductively Coupled Plasma-Atomic Emission Spectroscopy) kemiallisen analyysin kautta, että homeopaattisissa liuoksissa on olemassa fysikaalisia entiteettejä. Tutkijat analysoivat eri menetelmin neljästä homeopaattisista liuoksesta ainesosia ja havaitsivat, että niitä on koko liuoksessa nanopartikkeleina.
On vedottu myös siihen, että pienillä pitoisuuksilla ei voi olla vaikutusta. Ullman toteaa tämän olevan pötyä, ja muistuttaa hormeesina tunnetusta ilmiöstä, jossa pieni määrä myrkyksi tunnettua ainetta saattaa toimia lääkkeenä. Jo 1400-luvulla elänyt lääkäri, alkemisti ja tutkija Paracelsus oli tietoinen tästä, kun hän totesi:
- Kaikki aineet ovat myrkyllisiä; vain annos ratkaisee, onko kyseessä myrkky vai ei.
Ullman huomauttaa, että skeptinen suhtautuminen on tarpeen, mutta sen hyödyllisyys lakkaa siinä kohtaa, kun se tappaa uteliaisuuden ja avoimen mielen.
Lue lisää:
Homeopatian perusteita tutkitaan
http://www.huffingtonpost.com/dana-ullman/luc-montagnier-homeopathy-taken-seriously_b_814619.html










Juha Keränen, 2 vuosia sitten
Lainaus wikipedian homeopatiaa käsittelevästä artikkelista:
“Jos valmisteen vahvuus on 12C tai 24D, grammassa tällaista valmistetta olisi vaikuttavaa ainetta teoreettisesti vain 10^-24 grammaa. Tämä on kuitenkin jo pienempi kuin vetyatomin massa, mitä tosin ei vielä Hahnemannin aikana tiedetty.”
Eli ei ainakaan laimennussuhteeltaan 12C tai 24D- oevasta homeopaattisesta valmisteesta löydy mitattavia määriä lääkeainetta.
Tottakai nykyisillä mittalaitteilla löytyy tutkittavasta vedestä sitä sun tätä, esim. lasista liuenneita ja vedessä ennestään olleita epäpuhtauksia.
Juha Keränen, 2 vuosia sitten
Tarkennus:
Paitsi että mainituissa laimennoksissa ei ole mitattavaa määrää mainittua lääkeainetta,
sitä ei siis ole edes teoriassa, koska joka annokseen ei riitä molekyyliäkään jaettavaksi.
Tämän vuoksi tarvitaan “teoria” veden muistista joka on perusteiltaan kestämätön.
MrrKAT, 2 vuosia sitten
“Homeopatian vaikutuksista on kuitenkin julkaistu paljon tutkimusta” … “lehdissä kuten The Lancet, BMJ..”
Mutta mitä arvostettu The Lancet todella sanoo homeopatista ? Sitä että homeopatia EI TOIMI.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/4183916.stm
“Homoeopathy’s benefit questioned”
“A leading medical journal has made a damning attack on homoeopathy, saying it is no better than dummy drugs”
..
“A Swiss-UK review of 110 trials found no convincing evidence the treatment worked any better than a placebo.”
Sveitsissä, UK:ssa ja Kanadassa on media ja viranomaiset alkaneet ottaa entistä kriittisemmän kannan homeopatiaan. Se on aiheuttanut homeopaattian joukossa jopa pientä paniikkia.
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2011/02/homeopaniikkia-englannissa.html
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2011/01/homeopatia-pulassa-kanadassa.html
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2011/01/ei-homeopatiaa-elaimille-tai-kurinpitoa.html
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2011/01/homeopatia-pulassa-homeopatian.html
TheHangedMan, 2 vuosia sitten
Jos juon loiventavia krapulaan, niin onko se homeopatiaa? Similis -periaate.
Homeopaatikot ei varmaan paljoa juo hanavettä tai tiskaile astioitakaan, eiku ainiin! Siinä on eroa, että mihin suuntaan ja missä järjestyksessä vettä ravistellaan että siitä tulee maagista!
Repe, 2 vuosia sitten
Taas vedotaan “arvostettuihin” julkaisuihin. En arvosta tässä natsien johtamasa maailmassa enää mitään. Kaikkein vähiten “arvostettuja” natsijulkaisuja.
Muistan yhden ohjelman, jossa skepsis aikoinaan testasi eri huuhaa-väen jutuiksi julistettuja juttuja ja “todisti” niitä huuhaaksi. Tietysti ensin oli kyseessä parasykologiaa ja vastaavaa okkultismia. Sitten alettiin puhua homeopatiasta ja tehtiin testejä. Yllättäen testit tuntuyivat toimivan ja homeopatian kannatajat olivat jo varanneet juhlat tarjouluineen skepsikselle. Asiaan kuului, että ohjelmassa se väki leimattiin taikausoisiksi lahkolaisiksi ja yliluonnolliseen uskoviksi ja enemmän tai vähemmän “tärähtäneiksi”. Sitten uyksi testi ei toiminut ja saatiin syy julistaa kaikki uskomustieteeksi.
Miksi homeopatian pitäisi toimia aina, että se olisi muuta kuin huuhaata? Tuohan on aivan epätieteellistä asennoitumsita. Ja tiede ja lääketiedeerityisesti ovat maailamneliitin rosvoparonien omistamia. Eli myös Skeopsis-liike, joka on amerikkalaista tuontitavaraa ja maailmaneliitin luoma työväline massojen aivopesuun ja petkutukseen.
Kuuma aihe. mitä olet mieltä?
5
8
Juha Leinivaara, 2 vuosia sitten
“Muistan yhden ohjelman, jossa skepsis aikoinaan testasi eri huuhaa-väen jutuiksi julistettuja juttuja ja “todisti” niitä huuhaaksi.”
Oliko se joku Suomalainen ohjelma? Haluaisin nähdä sen.
Repe, 2 vuosia sitten
Jenkkilästä ostettu kai tai jostain. Siellä Skepsis teki kokeita, pääepäilijänä joku tiedemies, joka harrasti myös taikatemppuja esim. korttipakalla. Hän halusi vielä yhden kokeen, josssa sitten ei enää homeopatia toiminutkaan.
Tykkää:
4
1
Juha Keränen, 2 vuosia sitten
Penn&Teller:in Bullshit!- ohjelmaa tarkoittanet.
Taikureilla on pitkät perinteet(Houdinista lähtien) huuhaan paljastamisessa.
Muuten hyvä ohjelma, mutta räävitön tyyli karkoittanee osan katsojista.
Tosin tyyli on ilmeisesti seurausta U.S.A:n erikoisesta oikeuskäytännöstä.
Kun kritiikki esitetään karkeana huumorina, ei voida haastaa oikeuteen herjauksesta.
Tykkää:
3
2
addae, 2 vuosia sitten
Luotan kyllä mieluummin tieteeseen kuin taikureihin jos pitää kusetus erottaa totuudesta. Nämä taikurit kun itsekin tekevät rahaa “huijauksella”, puheella ja sorminäppäryydellä.
Tykkää:
0
2
Luikuri T., 2 vuosia sitten
Tiedemiehet ovat paljon helpommin huijattavissa kuin taikurit, jotka ovat huijaamisen ammattilaisia.
Tykkää:
2
0
Home O. Patia, 2 vuosia sitten
Yksi sukulainen on epileptikko ja hän lopetti epilepsialääkkeiden syömisen hiljattain. Hän ottaa epilepsiaansa nyt vain homeopaattisia valmisteita. Oletteko nyt tyytyväisiä siihen, että saitte homeopaattisia valmisteita taas kaupaksi lisää?
Tykkää:
0
1