Video: Puutarhatorneilla kohti luonnonmukaisuutta ja omavaraisuutta

Pystysuorat puutarhat kasvattavat suosiotaan maailmalla. Kotitalouden biojätteitä hyödyntämällä jokainen voi vaivattomasti ottaa askeleen kohti luonnonmukaista ja omavaraista ravinnontuotantoa.

Pystysuorat puutarhat ovat kiinnittäneet etenkin kaupunkilaisten huomion, sillä tornit vievät huomattavasti vähemmän tilaa kuin perinteinen vaakatasossa viljely. Kaupoissa myytävät tornit on suunniteltu ergonomisiksi, joten niitä voivat käyttää esimerkiksi myös ikäihmiset ja sairaat.

Väestöräjähdyksen, talouskriisien ja saasteiden vuoksi myös länsimaiden tulevaisuudessa siintävät ruokaongelmat. Useat kotitaloudet joutuvat tulevaisuudessa palaamaan juurille ja tuottamaan itse ainakin osan ravinnostaan. Kompostiperiaatteella toimivat puutarhatornit ovat eettinen, hauska ja luonnonmukainen tapa varautua tulevaisuuden haasteisiin sekä tuottaa lisäaineetonta ja tuoretta ravintoa!

1 kommentti

  1. Todella hyvä keksintö tuo puutarhatorni systeemi. Parvekkeellekkin voi tällä systeemillä rakentaa melkoisen ekokasvatus puutarhan. Itse viljelin jo ennen80-luvun alkua parvekkeella porkkanaa, parsakaalia, retiisiä ja salaattia. Puulaatikoissa (itse värkättyjä) itseoppimisen kautta, silloin ei tällaista varmaan kukaan muu harrastanut en ainakaan ollut kuullut kenenkään muun viljelevän. Hyvää ja herkullista luonnonlannoitettua syötävää tuli joskin kastella sai ja paljon mutta se kannatti.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat