Säännöllinen liikunta lisää vanhusten hyvinvointia

Liikuntaharrastus tuo mukanaan hyvää oloa ja edistää itsenäistä arjessa selviytymistä. Fyysinen aktiivisuus vähentää myös useiden sairauksien ilmaantumisen riskiä.

Ikääntyvän ihmisen liikuntaharrastus voi olla esimerkiksi kävelyä, sauvakävelyä, kotivoimistelua, puutarhanhoitoa, marjastusta tai ohjattua ryhmäliikuntaa.
– Liikuntaharrastuksen aloittaminen kannattaa vanhemmallakin iällä, sanoo liikuntatieteiden tohtori Mirja Hirvensalo.

On havaittu, että ne ikääntyvät henkilöt jotka sairauksista ja liikkumisongelmista huolimatta harrastavat liikuntaa, tarvitsevat vähemmän ulkopuolista apua. Liikkuvaisten arki sujuu omatoimisemmin ja he myös elävät pitempään.

Suomalaiset ja ruotsalaiset ikäihmiset liikkuvat muiden Euroopan maiden vanhuksiin verrattuna aktiivisesti. Tulevaisuus voi tuoda tilanteeseen suuriakin muutoksia, koska hyöty- ja arkiliikunnan määrä vähenee kohisten. Harrastuksiin ja asioille huristellaan entistä enemmän autokyydillä.

Lääkäriltä tai fysioterapeutilta saadut neuvot kannustavat aloittamaan liikuntaharrastuksen. Ohjeiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ikäihmisellä on pitkäaikaissairauksia.
– Yllättävän pienillä yksilöllisillä neuvoilla on suuri vaikutus. Terveys- ja sosiaalialan työntekijöiden liikuntakoulutusta täytyy lisätä, jotta he pystyvät asianmukaisesti neuvomaan ja ohjaamaan ikääntyneitä ihmisiä liikuntaharrastusten pariin.

Neuvonnan sisältöön pitää kiinnittää erityistä huomiota. Esimerkiksi varoitukset voivat lisätä liikunnan turvallisuutta, mutta samalla ne rajoittavat liikuntaa tai jopa estävät liikkumisen aloittamisen.
– Lähiympäristön tuki on tärkeää. Liikunnan merkitystä ei saa vähätellä. On masentavan totta, että vanhaa äitiä tai isää varoitellaan liikkumasta ulkona, jotta hän ei kaatuisi.

Maailman parasta kestävyysliikuntaa on kävely. Meillä on hyvät kevyenliikenteen väylät ja niitä myös hiekoitetaan. Sauvojen kanssa pystyy kävelemään vaikka vähän huimaakin. Hiihto ja uinti ovat myös mainioita kestävyyslajeja. Pyöräily on enemmän miesten kuin naisten suosiossa vanhemmalla iällä, kertoo Mirja Hirvensalo.

Kestävyyden lisäksi tarvitaan voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Voimaharjoituksia kannattaa tehdä, jotta pääsee itse omilla voimillaan ylös tuolista. Seniorikuntosaleista on tullut todella suosittuja, mutta voimaharjoitteita voi tehdä myös kotona.
Säännöllinen kotivoimistelu on hyvä tapa pitää liikkuvuutta yllä.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat