Norjalaisdokumentti USA:n tappajaroboteista

Oslolainen sananvapausjärjestö järjesti hiljattain ennakkoesityksen uudesta dokumentista, joka kertoo Yhdysvaltain puolustusvoimien käyttämistä miehittämättömistä lennokeista. Yhdysvallat käyttää lennokkeja poliittisten vastustajiensa salamurhaamiseen ympäri maailmaa.

Dokumentin on ohjannut Tonje Schei. Filmissä syvennytään niin lennokkien ohjaajien kuin uhrienkin elämään. Dokumentti asettaa katsojille paljon vaikeita moraalisia kysymyksiä, kuten kuka on lopulta vastuussa lennokkien suorittamista surmista.

Miehittämättömien lennokkien käyttö on maailman historian laajamittaisin salamurhahanke, mutta länsimaisten valtioiden johtajat ovat kaikki hyväksyneet sen hiljaisesti. Yhdysvallat saa vapaasti langettaa kuolemantuomioita ilman, että uhria edes kuultaisiin – oikeudenkäynnistä puhumattakaan.

Dokumentin hyytävintä antia ovat kuvaukset lennokkilentäjien rekrytoinnista. Amerikkalaisnuoria houkutellaan tappajiksi esimerkiksi videopelien avulla. Asevoimien edustajat etsivät uutta verta esimerkiksi pelimessuilta.

Lennokki-iskuista tekee entistä tuomittavamman ilmiön se, että ne tappavat yleensä myös sivullisia ihmisiä, siviileitä, naisia ja lapsia. Dokumentissa kerrotaan Yhdysvaltojen kansainvälisen rikollisuuden haastaneesta asianajaja Shahzad Akbarista. Akbar on nostanut Yhdysvaltoja vastaan syytteitä sotarikoksista ja onnistunut kieltämään CIA:n salamurhaiskut Pakistanissa lailla.

Katsojia myös muistutetaan, että miehittämättömät lennokit ei ole ainoastaan Yhdysvaltoja koskeva ongelma. Ne yleistyvät ympäri maailmaa, ja jo nyt yli 80 valtiolla on niitä. Suuri osa valtioista on Nato- ja EU-maita, eli juuri niitä, jotka väittävät olevansa ihmisoikeuksien järkkymättömiä kannattajia.

Press TV

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat