Neljä raaka-ainetta, jotka auttavat korkeaan verenpaineeseen

Korkea verenpaine on kaikkia länsimaita vaivaava epidemia. Hypertensio eli verenpainetauti (kohonnut verenpaine) voi olla jopa hengenvaarallinen tauti.

Stressi ja muut ulkoiset tekijät voivat aiheuttaa verenpainetaudin, mutta selvästi yleisin syy sille ovat huonot ruokailutottumukset. Syömällä sydämelle ja verisuonille lempeää ravintoa voi verenpainetaudin riskiä madaltaa huomattavasti. Alla esimerkkejä kohonnutta verenpainetta laskevasta ruoasta.

Valkosipuli

Väkevää ja aromirikasta valkosipulia on käytetty lääkinnässä jo yli 5 000 vuotta ja sen tiedetään yleisesti madaltavan kohonnutta verenpainetta. Pharmacotherapy-julkaisu selvitti 1993 1,3 prosenttia allisiinia (valkosipulin sisältämä luonnonmukainen antibioottinen yhdiste) sisältäneen valkosipulivalmisteen vaikutuksia potilaiden terveyteen. Viisi tuntia valkosipulivalmisteen syömisen jälkeen potilaan verenpaine mitattiin tämän istuessa. Verenpaine oli madaltunut huomattavasti. 2009 tieteellinen Journal of Agricultural and Food Chemistry -julkaisu puolestaan kertoi, että valkosipuli hoitaa sydäntä tehokkaimmin, kun se nautitaan tuoreena eikä esimerkiksi jauheena.

cayenne-pepper-the-king-of-herbs

Chili

Chili sisältää paljon kapsaisiinia, joka on tuliselle maistuva hajuton yhdiste. Kapsaisiini lisäksi laajentaa verisuonia ja parantaa verenkiertoa. Kapsaisiini hoitaa myös monia sydänvaivoja, kuten korkeaa verenpainetta. 2010 Cell Metabolism -julkaisu selvitti, että kapsaisiinin säännöllinen nauttiminen voi madaltaa perinnöllistä verenpainetautia sairastavien rottien verenpainetta.

Mitä tulisempaa chili on, sitä enemmän se sisältää kapsaisiinia. Cayennepippuri on erittäin hyvä chili, mikäli tavoitteena on laskea verenpainetta. Cayennepippuri sisältää tarpeeksi paljon kapsaisiinia sydämen hoitamiseksi, mutta se ei toisaalta ole myöskään liian tulista nautittavaksi.

nib-pile-comp-122

Kaakao

Kaakao on Keski- ja Etelä-Amerikan superruokaa. Yleensä sitä nautitaan jauheena tai rouheena (’kaakaonibsit’). Kaakaon antioksidanttipitoisuus on maailman huippuluokkaa ja se sisältää myös yli 300 eri terveellistä fytokemikaalia. Koska kaakaon ravintoarvot ovat niin loistavat, intiaanit pitivät sitä ensisijaisesti lääkkeenä ja vasta toissijaisesti ravintona.

Kaakaon terveysvaikutuksia sydämeen ja verisuoniin on tutkittu laajasti. Sydämeen vaikuttavat muun muassa kaakaon sisältämät flavonolit ja magnesium. Acta Medica Indonesiana -julkaisu esitteli 2011 tutkimuksen, jonka mukaan hyvin kaakaopitoisen tumman suklaan nauttiminen voi laskea kohonnutta verenpainetta jo 15 päivässä. Food & Functionin julkaisema tutkimus puolestaan selvitti, että kaakaon polyfenolit auttoivat verenpainetautia sairastaneita rottia.

Turmeric-1

Kurkuma

Kurkuma on pippurinen mauste, jossa on paljon kurkumiinia. Kuten chilin kapsaisiini, myös kurkuman kurkumiini vähentää tulehduksia ja laajentaa verisuonia. Se on siis omiaan hoitamaan sydän- ja verisuonivaivoja, kuten korkeaa verenpainetta. Viime maaliskuussa Nutrients-julkaisu selvitti, että kurkumiini kykenee estämään hiirten verenpaineen kohoamista. Lisäksi kurkumiini voi hoitaa hiirten verisuonia, mikäli ne kärsivät kadmiumin aiheuttamasta verenpainetaudista. International Journal of Cardiologyn mukaan kurkumiini voi myös hillitä vaarallista sydämen liikakasvua ja auttaa sydämen vajaatoimintaan.

 
Natural News

3 kommenttia

    1. Lakritsin nauttiminen ei ole hyväksi korkeaa verenpainetta sairastavalle. Sehän nostaa verenpainetta rajustikin, riippuu ”tyypistä.” Nämä kaikki mainitut näyttävät olevan ihan konkreettisesti hyviä ja tosi tehokkaitakin verenpaineen laskussa. Jos RR oli vaikka 140/80 niin cayenejuonnin jälkeen RR oli 114/76.. Sitä voi itse testata jos haluaa ryhtyä ”koekaniiniksi” omalla vastuulla tietenkin. Raju verenpaineen lasku yhtäkkiä ei tietenkään ole missään tapauksessa terveellistä. Ja verenpainehan heittelee luonnostaan päivän aikana muutenkin.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  1. Myös käytännössä ilmainen lääke unohtui: vesi.

    Tri F. Batmanghelidj osoittaa kirjassaan ”Water for Health, for Healing, for Life”, että riittämätön vedenjuonti aiheuttaa monen muun vaivan lisäksi myös verenpainetta. Sopiva määrä on noin pari litraa päivässä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat