Nato: 65 vuotta rauhantyötä pommittamalla

Natoa ylistettiin pitkän aikaa maailmansotien jälkeiseksi kansainvälisen turvallisuuden etuvartioksi. Naton pommeista kärsineet kansat eivät kuitenkaan ole tunteneet oloaan järin turvalliseksi. Tarjoamme muutaman esimerkin siitä, miksi Nato ei ole 65 vuodessa tehnyt maailmasta tippaakaan turvallisempaa paikkaa.

Nato perustettiin toisen maailmansodan jälkeen ajamaan amerikkalaisten etua, estämään venäläisen vaikutusvallan leviämisen ja pitämään saksalaiset nöyrinä. Se piti kuitenkin matalaa profiilia yli 40 ensimmäistä vuotta. Tositoimiin se alkoi vasta, kun Yhdysvaltojen kylmän sodan aikainen ykkösvihollinen oli kaatunut.

nato2

Bosnialainen serbinainen pujottelee Naton amerikkalaisten ”rauhanturvajoukkojen” panssarivaunujen välissä. Kuva otettu Pelagićevon lähellä serbien hallitsemalla alueella pohjoisessa Bosniassa tammikuussa 1996.

Bosniassa Nato sai YK:n turvallisuusneuvostolta vapaat kädet 1992-1996. Nato määräsi muun muassa lentokieltoalueita suojellakseen ”turvattuja alueita” ja YK:n ”rauhanturvaajia”. Samaan aikaan aseistetut joukot repivät entisen Jugoslavian riekaleiksi verisessä sodassa.

nato428.2.1994 Nato aloitti historiansa ensimmäisen taisteluoperaation. Sen hävittäjät ampuivat alas neljä bosnialaista serbihävittäjää, jotka lensivät lentokieltoalueella.

US F-16 hävittäjä lähdössä Avianon lentotukikohdasta suorittamaan Naton operaatiota Bosnian taivaalle.
US F-16 hävittäjä lähdössä Avianon lentotukikohdasta suorittamaan Naton operaatiota Bosnian taivaalle.

Nato rakensi myös kulkuesteen Adrianmerelle estääkseen aseiden ja muun taistelukaluston kuljetukset entiseen Jugoslaviaan. Vasta vakavien ilmahyökkäysten sarja (Dead Eye ja Deliberate Force) kuitenkin pakotti serbit neuvottelupöydän äärelle.

Amerikkalaisia hävittäjälentäjiä F/A-18 hornetin vierellä USS Enterprise -lentotukialuksella Adrianmerellä 22.1.1999.
Amerikkalaisia hävittäjälentäjiä F/A-18 hornetin vierellä USS Enterprise -lentotukialuksella Adrianmerellä 22.1.1999.

Tämän jälkeen Nato on paisunut paisumistaan.

nato7Nato alkoi laajentua aggressiivisesti. 1999 se vähät välitti YK:n mielipiteestä ja aloitti 78 päivää kestäneen pommikampanjan Jugoslaviassa, koska neuvottelut eivät olleet edenneet Naton toiveiden mukaisesti.

Raitiovaunu ohittamassa tuhottua entistä puolustusvoimien pääesikuntaa Belgradissa 2009.
Raitiovaunu ohittamassa tuhottua entistä puolustusvoimien pääesikuntaa Belgradissa 2009.

Naton ilmaiskuissa kuoli todennäköisesti jopa 2 000 jugoslavialaista siviiliä.

Kosovolainen albaaninainen ohittamassa Jugoslavian puolustusvoimien vanhoja parakkeja 2014. Nato pommitti alueen maan tasalle 1999 taistellessaan serbejä vastaan.
Kosovolainen albaaninainen ohittamassa Jugoslavian puolustusvoimien vanhoja parakkeja 2014. Nato pommitti alueen maan tasalle 1999 taistellessaan serbejä vastaan.

Kiinan suurlähetystökin pantiin remonttiin.

Puskutraktori työssään Kiinan entisen suurlähetystön raunioilla Belgradissa 2010.
Puskutraktori työssään Kiinan entisen suurlähetystön raunioilla Belgradissa 2010.

Naton puhemies Jamie Shea kommentoi terroria tylysti: ”Pahan voittaminen vaatii uhrauksia. Mikään ei ikävä kyllä ole ilmaista. Vielä huonompi vaihtoehto olisi hävitä pahuuden ruumiillistumalle.”

Kosovolainen poika heittelemässä kiviä Naton pommi-iskujen 1999 synnyttämään kraateriin lounaisessa Kosovossa.
Kosovolainen poika heittelemässä kiviä Naton pommi-iskujen 1999 synnyttämään kraateriin lounaisessa Kosovossa.

Kaksi vuotta myöhemmin Nato otti esiin sopimuksensa viidennen artiklan. Sen mukaan sotilasliiton on autettava jäsenmaataan, jos tämä joutuu aseellisen hyökkäyksen uhriksi. Artiklaa sovellettiin ensimmäistä kertaa 50 vuotta Naton perustamisen jälkeen. Syynä olivat WTC-iskut.

Kaksoistorneista ensimmäinen alkaa sortua.
Kaksoistorneista ensimmäinen alkaa sortua.

Naton johtamien ISAF-joukkojen alkuperäinen tehtävä oli ”turvata” pääkaupunki Kabulia, mutta pian sen toimivalta ulotettiin koskemaan koko Afganistania.

Nato-joukot saapuvat autopommituspaikalle Kabulissa 2014.
Nato-joukot saapuvat autopommituspaikalle Kabulissa 2014.

Kuten aina, Nato on valmis maksamaan kovankin hinnan ”pahuuden voittamisesta”. Jälleen kerran valuuttana käytettiin pommeja. Marraskuussa 2011 Nato tappoi vahingossa lähes 30 pakistanilaissotilasta epäonnistuneessa ilmaiskussa Pakistanin ja Afganistanin rajalla.

Savua Naton pommittamalla alueella Pakistanin puolustusvoimien raja-asemalla 26.11.2011.
Savua Naton pommittamalla alueella Pakistanin puolustusvoimien raja-asemalla 26.11.2011.

Seuraavana vuonna sotilasliitto tappoi Afganistanin itäisessä provinssissa pommeillaan 18 siviiliä, joista puolet oli lapsia.

Kyläläiset seisovat Sajawandissa Naton pommittaman talon vieressä kesäkuussa 2012.
Kyläläiset seisovat Sajawandissa Naton pommittaman talon vieressä kesäkuussa 2012.

Anteeksipyyntö on Natolle aina ollut erityisen vaikeaa. Verisiäkin voittoja sen sijaan juhlitaan mielellään ja siviilien kuolemat lakaistaan maton alle ”ikävänä oheisvahinkona”.

Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen.
Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen.

Oheisvahinkoa olivat myös Naton Libyassa pommittamalla tappamat siviilit 2011 ja sotilasliiton vahingossa surmaamat kapinalliset. Rauhantyö pommittamalla jatkuu pikku vahingoista huolimatta.

Paikallinen mies seisoo Naton pommittaman koulun ja moskeijan raunioilla Tripolin itäpuolella heinäkuussa 2011.
Paikallinen mies seisoo Naton pommittaman koulun ja moskeijan raunioilla Tripolin itäpuolella heinäkuussa 2011.

Alkuperäinen artikkeli englanniksi RT:n sivuilla.

2 kommenttia

  1. Kirjoitus on siinämäärin virheellinen ettei nato missäänimessä aja todellisten-amerikkalisten eli intiaanien etua. Ei nato muutenkaan aja niiden etua jotka ovat muuttaneet Amerikkaan, vaan niiden etua jotka ovat uskonnolla opettaneet germaneille olevansa Jumalan valittuja, eli siis juutalaisten. Olen ennenkin jo maininnut juutalaisten rodullisen kompleksin. He eivät ole puhdasrotuisia aasialaisia, vaan ovat sekoittuneet germaaneihin, tätä tosiasiaa he eivät voi sietää ja hyväksyä. Siksi juutalaisten kumppanit eli vapaamuurarit ovatkin perustaneet mormoonien uskonnon, joka väittää että juutalaiset olisivat muka alkuperäisiä amerikkalaisia. Tämähän on tietysti mahdotonta, ovathan juutalaiset germaanien ja aasialaisten sekoituksia, mutta intiaanit ovat puhdasrotuisia aasialaisia. Jopa juutalaisten uskonnon mukaan ei voi olla juutalainen, ellei ole puhdasrotuinen;

    Viides Mooseksen kirja;
    23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.

    Kuinka monta todellista-juutalaista siis on olemassa?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat