Mitä paljastuu pankkiirien ruumisröykkiöiden alta?

Tämä on varmasti yksi tärkeimmistä tekemistäni tutkimuksista. Jos olen oikeassa, kaikkia meitä saattaa pian kohdata vakava, kenties jopa lamauttava isku henkilökohtaiseen talouteen. Tähän sisältyisi elinikäisten säästöjen ja varallisuuden takavarikointi sekä tuntemamme rahatalouden loppu. Eräs johtopäätöksiäni tukevista todisteista on mystisesti kuolleiden pankkiirien ketju ympäri maailman sekä kadonnut Wall Street Journalin toimittaja, joka työskenteli Dow Jones –uutishuoneessa katoamisensa aikoihin.

Jos ruumiit olisivat pisteitä paperilla, ne yhdistämällä muodostuisi pahaenteinen kuva maailmanlaajuisesta talousmaailman rikollistoiminnasta, jollaista ei ole aiemmin nähty. Sen pitäisi varoittaa meitä kaikkia siitä, että olemme jonkin niin suunnattoman suuren kynnyksellä, että se tulee järisyttämään tuntemaamme talousmaailmaa luita ja ytimiä myöten. Se näyttäisi osoittavan suurten pankkien ja hallitusten, vakoiluverkostojen ja median rikoskumppanuuden.

Vaikka alla luetellut omituiset ja salaperäiset kuolemat alkavat vasta tammikuun 2014 lopulla, niitä on muitakin. Ja niitä tulee vielä lisää, kertovat talousmaailman lähteet. Tutkimusteni mukaan nämä eivät ole vain sattumanvaraisia traagisia itsemurhia, vaan järjestelmällistä sellaisten yksilöiden vaientamista, jotka olisivat voineet paljastaa kaikkein korkeimmalla tasolla tapahtuneen rahatalouden petoksen. He olisivat voineet kertoa hallituksen virastojen ja työntekijöiden osallisuudesta kaikkien aikojen suurimmassa globaalin varallisuuden varkaudessa.

Usein elämän sanotaan imitoivan taidetta. Menehtyneiden talousmaailman johtajien tapauksessa kuolema kenties imitoi teatteria, tai tarkemmin elokuvaa The International, joka tuli teattereihin tasan viisi vuotta sitten.

Media kertoo näiden parhaassa iässään olleiden miesten ennenaikaisten kuolemien olevan joko itsemurhia tai traagisia onnettomuuksia. Eliitin kontrolloima media kertoo meille, mihin uskoa, huolimatta olosuhteiden epätavallisuudesta ja epätodennäköisyydestä sekä selitysten epäuskottavuudesta. Tämä on tunnusomaista korkean tason rikollisuudelle ja erään Yhdysvaltain tiedusteluviraston ponnisteluille maailmanlaajuisen rahanpesun pitämiseksi salassa.

Tietenkin on tärkeää, että aihetta lähestytään kunnioituksella kuolleiden perheitä kohtaan. On annettava heidän surra lähimmäistensä menetystä rauhassa. On kuitenkin myös erittäin tärkeää, että totuutta talousmaailman tapahtumista ei pimitetä meiltä, sillä mekin tulemme olemaan uhreja.

 

Kuolleiden ja kadonneiden aikajana

Seuraavassa on lueteltu aikajärjestyksessä epämääräisissä olosuhteissa kadonneet ja kuolleet. Nämä nimet ovat vain viimeisimmistä tapauksista. Niitä löytyy lisää viime vuodelta ja aiemminkin.

Tammikuun 11. 2014
Kadonnut: David Bird, 55, Wall Street Journalin pitkäaikainen reportteri, joka työskenteli Dow Jones –uutishuoneessa, lähti kävelylle New Jerseyn asunnostaan lauantaina 11.01.2014 ja katosi jälkiä jättämättä. Bird raportoi öljy- ja raaka-ainemarkkinoista, jotka sattuivat olemaan senaatin kotimaan turvallisuuden tutkinnan alakomitean (PSI) tutkittavana epäiltynä hintojen manipuloinnista.

david-bird
David Bird.

Tammikuun 26. 2014
Kuollut: Tim Dickenson, joka toimi englantilaisen Swiss Re AG:n viestintäjohtajana, löydettiin kuolleena toistaiseksi määrittelemättömissä olosuhteissa.
Kuollut: William Broeksmit, 58, entinen Deutsche Bankin vanhempi johtaja, löytyi hirttäytyneenä kotoaan ilmeisesti itsemurhan tehneenä. Huomattavaa on se, että Deutsche Bankia tutkitaan epäiltynä 12 miljardin dollarin tappioiden salaamisesta talouskriisin aikana ja mahdollisesti valuutanvaihdon peukaloimisesta. Syytökset ovat hyvin samankaltaisia kuin Deutsche Bankin viimevuonna sopimat syytteet Libor-korkojen manipuloinnista.

Tammikuun 27. 2014
Kuollut: Karl Slym, 51, Tata Motorsin toimitusjohtaja löytyi kuolleena Shangri-La –hotellin neljännestä kerroksesta Bangkokissa. Poliisin mukaan hän ”on saattanut” tehdä itsemurhan. Hän oli majoittunut vaimonsa kanssa hotellin 22. kerrokseen ja oli Bangkokissa osallistuakseen johtokunnan kokoukseen.

Tammikuun 28. 2014
Kuollut: Gabriel Magee, 39, JP Morganin Lontoon pääkonttorin varapääjohtaja kuoli ”pudottuaan” yrityksen Euroopan 33-kerroksisen pääkonttorin katolta Lontoon Canary Wharf –alueella. LinkedIn-profiilinsa mukaan Mageen työnä oli ”kiinteäkorkoisten arvopapereiden ja korkojohdannaisten järjestelmien suunnittelun, kehitystyön ja käytön teknisen arkkitehtuurin valvonta”.

suicide-bankersHuomattavaa on JP Morganin suhteen, että se on Deutsche Bankin tavoin tutkittavana mahdollisesta valuuttakurssien peukaloinnista ja saman senaatin alakomitean (PSI) tutkinnan alaisena syytettynä Yhdysvaltojen ja Lontoon raaka-ainemarkkinoiden manipuloinnista. Wall Street Journalin Pam Martens paljasti tarkkanäköisesti Mageen kuoleman ensimmäisiin raportteihin liittyvät selvät peukaloidut ja käsikirjoitetut yksityiskohdat artikkelissaan 09.02.2014:

Lukuisten Gabriel Mageen kuoleman tutkintaa lähellä olevien lähteiden mukaan lähes mikään hänen kuolemastaan raportoitu ei ole ollut oikein. Tämä vaikuttaisi johtuvan alkujaan Lontoon poliisin julkaisemasta huonosti laaditusta lehdistötiedotteesta, joka saattoi johtua heikosta viestinnästä poliisilaitoksen ja JP Morganin välillä, tai kenties joku on tarkoituksella vääristellyt asioita. Mitkään todisteet eivät toistaiseksi viittaa kuoleman olleen itsemurha. Itse asiassa eräs todisteista viittaa vahvasti juuri päinvastaiseen. Magee oli lähettänyt edellisenä iltana sähköpostia tyttöystävälleen Veronicalle sanoen olevansa lähdössä toimistolta ja näkisi tämän pian.”

Martensin keräämistä todisteista päätellen vaikuttaa todennäköiseltä, että Magee kohtasi kuolemansa jo tunteja aiemmin, eikä vasta aamuna, jolloin ruumis löytyi. Pohtiessaan mahdollisuutta, että Magee kuoli sittenkin lehtitietojen mukaan, Pam Martens tarjoaa omat näkemyksensä:

Jos Mageen tietoon tuli, ettei kaikkia syyllisyyttä todistavia sähköposteja, pikaviestejä tai videokonferenssitaltiointeja luovutettukaan senaatin tutkijoille tai puolustusministeriön syyttäjille, se saattaa jo olla riittävä syy hänen ennenaikaiseen kuolemaansa.”

Tarkasteltaessa Mageen kuolemaa osana laajempaa jatkumoa on vaikea olla epäilemättä vilunkipeliä ja median manipulointia.

Tammikuun 29. 2014
Kuollut: Mike Dueker, 50, joka oli ollut töissä Russell Investmentillä viisi vuotta, löytyi kuolleena läheltä Tacoma Narrows Bridge –siltaa Washingtonin osavaltiossa. Dueker ilmoitettiin kadonneeksi 29.01.2014. Poliisin mukaan hän ”on saattanut” hypätä kaiteen yli ja kuollut pudottuaan 15 metriä. Poliisi pitää kuolemaa toistaiseksi itsemurhana.
Ennen uraansa Russel Investmentissä Dueker toimi St. Louisin Keskuspankin varapääjohtajana ja taloustutkijana 1991–2008. Samalla hän toimi yhtiön kuukausittaisen julkaisun Monetary Trendsin päätoimittajana ja Journal of Business and Economics Statisticsin toimitussihteerinä.

Marraskuussa 2013 New York Times raportoi Russell Investmentsin olevan yksi useista sijoitusyhtiöistä, jotka oli haastettu oikeuteen kuultavaksi mahdollisesta New Yorkin eläkerahastoihin liittyvästä kynnysraha-huijauksesta (pay-to-play).

Mike Dueker.
Mike Dueker.

Helmikuun 3. 2014
Kuollut: Ryan Henry Crane, 37, oli JP Morganin Global Equities Groupin toimitusjohtaja. Erityistä huomiota herättää se, että Crane valvoi kaikkia kaupankäyntialustoja ja työskenteli läheisesti JP Morganin Lontoon toimiston äskettäin kuolleen Gabriel Mageen kanssa. Cranen ja Mageen tapausten väliset yhtäläisyydet ovat kiistämättömiä ja herättävät epäilyksiä. Kuolinsyytä ei ole vielä selvitetty, sillä ruumiinavauksen toksikologista selvitystä odotellaan vielä.

Helmikuun 6. 2014
Kuollut: Richard Talley, 57, oli vuonna 2001 perustamansa American Titlen toimitusjohtaja. Talley ja hänen yrityksensä olivat juuri valtion vakuutustarkastajien tutkinnan alaisena. Talleyn löysi kuolleena hänen Coloradon kotinsa autotallista perheenjäsen, joka hälytti viranomaiset. Talleyn kerrotaan kuolleen ”itse aiheutetuista” seitsemästä tai kahdeksasta naulapyssyn aiheuttamasta vammasta päähän ja vartaloon.

 

Valheen laaja verkosto

Ymmärtääkseen kunnolla valheen sekä pankkiirien ja hallituksen rikollisuuden suunnattomuuden täytyy katsoa ajassa taaksepäin. Meidän täytyy ymmärtää, miten Clintonin kaudella kongressi katkaisi rahalaitosten lailliset rajoitteet ja niitä koskevia sääntöjä muutettiin. Meidän täytyy ymmärtää, miten rohkeita ja laaja-alaisia nämä rikokset olivat ja miten ne suunniteltiin tekemään voittoa tuhoamalla keskiluokka. Kaikki tämä on osa suurempaa suunnitelmaa muodostaa yksi globaali talous ”tappamalla” Yhdysvaltain dollari ja sen seurauksena tuhoamalla koko keskiluokka. Tämän takana on kansainvälisesti ajatteleva joukko vaikuttajia, jotka toimivat hallituksen kaikilla tasoilla ja sektoreilla. Seuraukset tulevat rampauttamaan pahasti Yhdysvaltojen lisäksi koko läntisen maailman.

Jo vuosikymmeniä sitten alkanut kehitys on muuttunut yhä näkyvämmäksi Obaman hallinnon aikana. Ehkä tämä on juuri sitä läpinäkyvyyttä, jota Obama lupasi äänestäjilleen, sillä mitään muuta läpinäkyvää ei Barack Hussein Obaman politiikassa ole. Niille, jotka eivät ole ehdollistuneet valvottuun ja ohjailtuun valtamediaan, alkaa totuus hiljalleen muodostua. Totuus on se, että olemme eläneet valtaisan suuressa pyramidihuijauksessa. Suurimpia uhreja ovat tavalliset kansalaiset. Kuten yllä oleva lista kuolleista pankkiireista paljastaa, valtaeliitti tarvitsee kuitenkin vielä lisää aikaa ennen kuin heidän rikostensa laajuus voi paljastua. He tarvitsevat lisää aikaa siirtääkseen loputkin keskiluokkaisten amerikkalaisten varallisuudesta omiin kirstuihinsa. Ajoitus on kaikki kaikessa ja temppu toimii vain, kun kaikki valmistelut on tehty ennen suurta hämäystä. Vasta kun aika on oikea, tulevat itsenäisen ajattelukyvyn menettäneet amerikkalaiset ymmärtämään huijauksen laajuuden. Tämä tulee pakottamaan heidät alistumaan ja hyväksymään talousmaailman uudelleenjärjestelyn, joka tulee lopulta orjuuttamaan meidät kaikki yhden globaalin talouden valtaan. Väitän tämän olevan syynä viimeaikaisiin lukuisiin kuolemiin, sillä traagisen ja ennenaikaisen kuoleman kohdanneet ihmiset olivat sellaisessa asemassa, että tiedoillaan ja löydöillään he olisivat voineet paljastaa pahantahtoisen suunnitelman viimeistään oikeuden edessä. Tämä tietysti vahingoittaisi suuresti globalistien taloudellisia suunnitelmia.

On suorastaan älykkyyttämme loukkaavaa, miten vapaasti media saa toistella virallisia selityksiä, jotka leimaavat kuolemat itsemurhiksi, varsinkin, kun ottaa huomioon epätavalliset olosuhteet lähes jokaisessa tapauksessa. Tämän jo itsessään pitäisi soittaa jokaisen järkevän hälytyskelloja, tai ainakin niiden, jotka kiinnittävät vähänkään huomiota kokonaiskuvaan. Media on huijauksessa joko osallisena tai sitten täysin talouseliitin vietävissä. Vaikka valtamedia on monilla osa-alueilla välillä avuton ja tumpelo, niin edes kaikkein taitamattomin journalisti tai mediayhtiö ei voi olla täysin sokea räikeälle kehitykselle. Ainoa asia, mitä he voivat tehdä, on salata totuus.

 

Pisteiden yhdistämistä

Ymmärtääkseni paremmin tapahtumia kysyin selitystä eräältä talousasioiden lähteeltäni. Hän on tarkasti ennustanut useita asioita, jotka tapahtuvat juuri nyt, mukaan lukien tiettyjen talousalan vaikuttajien kuolemat. Itse asiassa hän ennusti jo kokonaista viikkoa aikaisemmin sellaisten yksilöiden ”siivousoperaation”, jotka olivat vakava riski eräille ”liian-suuria-kaatumaan-tai-vankilaan” -kokoluokan pankeille ja pankkiireille. Totta puhuakseni suhtauduin alkuun epäilyksellä hänen ennustuksiinsa, sillä tällaista tapahtuu vain elokuvissa, tai niin ainakin tottelevainen ja kontrolloitu media on minulle kertonut.

Ystäväni tunnetaan vaihtoehtoisessa mediassa talousasioiden ”sissinä” nimellä V, The Guerrilla Economist, ja hän on antanut lukuisia hälytyksiä muun muassa Steve Quaylen sivustolle ja on tuttu vieras myös Hagmann & Hagmann Reportissa. Hänen aikaisemmat ennustuksensa ovat olleet paikkansapitäviä ja hän on ansainnut täyden kunnioitukseni. Olin kuitenkin yllättynyt ja luulin hänen seonneen tilapäisesti, kun hän vihjasi lähetyksessämme kahdesti, marraskuun 20. ja tammikuun 10. päivä, tulossa olevasta ”suursiivouksesta”, jossa tietyt pankit lakaisevat tieltään kaikki heidän globalistiagendaansa uhkaavat tahot. Hän kuvaili minulle vielä erikseen tulevia tapahtumia käyttäen vertauksena elokuvaa The International. Täytyy sanoa, että useiden ruumiiden ja yhden kadonneen journalistin jälkeen tuo vertaus on osoittautunut hyvin osuvaksi.

jpmorgan

Totuus on se, että JP Morgan ja Deutsche Bank näyttävät olevan siivousoperaation keskiössä. Tammikuussa JP Morgan myönsi hoitaneensa Bernie Madoffin pyramidihuijausta, mutta Eric Holderin johtamana Yhdysvaltain oikeusministeriö kieltäytyi syyttämästä ketään vetoamalla aiempien syyttämättäjättämissopimuksien järjestelyihin. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu.

Maaliskuussa 2013 Senaatin tutkinnan alakomitea (PSI) julkaisi rankasti sensuroidun 307-sivuisen raportin koskien yksityiskohtia JP Morganin taloustoimien omituisuuksista ja tarkoituksellista tärkeiden taloustietojen pimitystä. Merkittävänä tekijänä sopassa ovat ”Lontoon Valaan” Bruno Iksilin toimet hänen pelattuaan muiden rahoilla ”upporikasta ja rutiköyhää”, mistä aiheutui miljardien dollarien tappiot. Dimonin alaiset eivät kuitenkaan ole suostuneet auttamaan senaatin tutkijoita, kukaan heistä ei ole tohtinut todistajaksi tai muuten yhteistyöhön.

Muistattehan Jamie Dimonin tarkoituksenmukaisen vähättelyn hänen väittäessä, ettei ”Lontoon Valaan” rikoksissa ollut mitään ihmeteltävää? Alkuun noin parin miljardin dollarin tappioiksi arvellut vahingot osoittautuivat lopulta monin kerroin suuremmiksi, mutta todelliset luvut pidetään edelleen julkisuudelta salassa. Ja tämä tapahtui useiden rahatalouden johtajien silmien alla – heillä tietysti oli asioista sisäpiiritietoa.

Kun tarkastellaan tätä päivää ja lukuisia mystisiä kuolemia, huomataan, että useat kuolleista työskentelivät talousmaailman rikosten tapahtumakentän laidoilla. Lisäksi on järkevää olettaa heillä olleen arkaluontoista tietoa, joka paljastuessaan olisi voinut keskeyttää hämäyksen, jota ollaan esittämässä ällistyneelle yleisölle. Kansa on lumottu huolellisesti valituilla sanoilla ja puheilla, joita ovat suoltaneet Yellen, hänen edeltäjänsä ja hallituksen virkailijat, joiden tehtävänä on säädellä rahataloutemme jäänteitä.

Säätely ja ohjailu alkavat kuitenkin olla historiaa. Nykyään järjestelmä on käytännössä suurimpien yritysten, rahoituslaitosten, valtion ja tiedusteluvirastojen yhteiskäytössä ja hallinnassa. Instituutiot, jotka ovat ”liian suuria kaatumaan”, toimivat järjestelmässä vailla rajoituksia ja ilman mitään pelkoa sanktioista. Tämä johtuu sairaista järjestelyistä, jotka ovat suorastaan perustuslain vastaisia, sillä pankit toimivat rahoittajina CIA:lle ja muille tiedustelu- ja poliisiviranomaisille.

 

Kytkökset JP Morganin, CIA:n ja NYPD:n välillä

Kenties yksi parhaiten pidetyistä salaisuuksista, ainakin tavalliselta amerikkalaiselta kansalta, on suurimpien pankkien ja Yhdysvaltain kehittyneimmän tiedustelujärjestelmän tiivis yhteistyö. Monet varmasti yllättyvät kuullessaan, että juuri pankit, jotka saattoivat Yhdysvallat konkurssin partaalle 2008, ryöstivät amerikkalaiset ja jatkavat edelleen talousrikoksiaan, ovat läheisissä väleissä CIA:n kanssa ja lisäksi valvovat koko eteläistä Manhattania yhteistyössä CIA:n ja NYPD:n (New Yorkin poliisilaitos) kanssa. Nimittäin suurimmilla pankeilla, kuten JP Morganilla ja Citigroupilla, on omat työasemat ja valvontamonitorit ala-Manhattanin valvontakeskuksessa osoitteessa Broadway 55, keskellä New Yorkin talouden keskusta.

The dashboard for the New York Police Department's 'Domain Awareness System' (DAS) is seen in New York

Petos- ja korruptiotutkimusten keskiössä olevilla suurpankeilla on oma tuhansien kameroiden verkosto, jota käytetään yhteistyössä NYPD:n valvontakameroiden kanssa valvontakeskuksessa, joka rakennettiin veronmaksajien varoilla. Eteläisen Manhattanin jokainen sentti on jatkuvassa kameravalvonnassa poliisilaitoksen lisäksi JP Morganin ja muiden eliittiin kuuluvien laitosten toimesta. Kannattaa miettiä tarkkaan, mitä kaikkea tällainen järjestely tarkoittaa ja mahdollistaa.

JP Morgan Chasella on muiden pankkien ohella ollut jo pitkään läheiset kytkökset CIA-keskustiedustelupalveluun. Nykyään raja talouttamme ja sen tulevaisuutta hallitsevien pankkien sekä poliisi- ja tiedusteluvirastojen välillä on kadonnut. Molempia osapuolia hyödyttävä suhde sallii CIA:n käyttävän rahoituslaitoksia erilaisten laittomienkin globaalien operaatioiden rahoittamissa. Vastaavasti pankit saavat jatkuvasti ”ammattimaista apua” omiin turvallisuusasioihinsa, olivat ne sitten missä päin maailmaa tahansa. Erittäin kyvykkäät ja koulutetut CIA:n agentit työskentelevät nykyään rahoituslaitosten verkostossa, jonka instituutiot ovat olleet törkeiden rikosten keskiössä. Rikoksiin lukeutuu rahojemme kavaltaminen pankkitileiltä ja eläkerahastoista.

Tätä kannattaa oikein pysähtyä miettimään hetkeksi. Suurpankit toimitusjohtajineen, jotka ovat syösseet Yhdysvallat romahduksen partaalle ja poikkeustilaan sekä osallistuneet erilaisiin rikoksiin (joista lähes koskaan ei ole annettu vankeustuomioita!), toimivat nyt käsi kädessä CIA:n kanssa. Sen lisäksi he työskentelevät yhteistyössä NYPD:n kanssa valvontakeskuksissa tarkkaillen ja tallentaen kansalaisten jokaisen liikkeen – mukaan lukien mahdollisten vihollistensa. Kamerat eivät tietenkään ole aivan tavallista kuluttajamallia. Ne ovat hyvin tarkkoja ja niillä pystyy tarkentamaan esimerkiksi kirjan tai paperilappusen tekstiin. Valvontakeskuksesta löytyy erittäin kehittyneet ohjelmistot kasvojen tunnistukseen ja muuhun visuaalisen datan yhdistämiseen ja koostamiseen. Teknologiset mahdollisuudet lisääntyvät päivä päivältä.

Kaiken kukkuraksi järjestelmä kerää tietoa koko ajan ja tallentaa sitä luoden profiileja ihmisistä ja ryhmistä arkipäiväisissä toimissaan. Tärkeää on myös ymmärtää, että järjestelmä luo tiedostoja myös ”ongelmatapauksista” ja –ryhmistä, kuten Occupy Wall Street, joka käyttää perustuslaissa jokaiselle suotua oikeutta osoittaa mieltään esimerkiksi eliittiä ja heidän toimiaan vastaan. Mielenosoittajia siis valvovat sekä poliisi, että juuri ne pankit ja rahalaitokset, joita vastaan he mieltään osoittavat, ja tämä kaikki tapahtuu poliisin ja CIA:n hyväksynnällä ja avustuksella.

NYPD Occupy-aktivistien kimpussa.
NYPD Occupy-aktivistien kimpussa.

Mietitäänpä mahdollisen ilmiantajan ahdinkoa, jos hän haluaisi paljastaa suurpankeissa rehottavan rikollisuuden. Rikoksista epäilty instituutio voi valvoa jokaisen ilmiantajan jokaista askelta, missä he käyvät, keitä he tapaavat ja mitä he kantavat mukanaan tapaamisiin. Heitä voidaan seurata kotiin, työpaikalle, jopa psykiatrin vastaanotolle tai johonkin pahamaineiseen paikkaan ja kaikki tieto voi olla arvokasta kiristysaineistoa.

Kenties ilmiantajalla ei kuitenkaan ole mitään salattavaa eikä häntä voi taivutella olemaan paljastamatta tietojaan; tällöin tapaus siirretään talonsisäisen turvallisuusosaston hoidettavaksi, jotka sattumoisin ovat entisiä CIA-agentteja. Tämän rinnalla elokuva Firma vaikuttaa lasten leikiltä.

Tämä ei ole pelkkää spekulaatiota. On olemassa todisteita. New Yorkin kansalaisoikeuksien järjestö (NYCLU) on dokumentoinut tiheän ja alati kasvavan valvontaverkoston ala-Manhattanilla ja koko kaupungissa. He ovat todenneet, että kansalaisoikeuksia rikotaan joka minuutti ja sen lisäksi kerääntynyttä valvontamateriaalia jaetaan vapaasti poliisin, tiedusteluvirastojen ja yksityisten rahoituslaitosten välillä.

Eliitin omistamat suuryritykset valvovat ja seuraavat mahdollisia poliittisia vastustajiaan, kuten mielenosoittajia. Ne seuraavat journalisteja, jotka haluavat päästä totuuden jäljille pankkien korruptiosta haastatellessaan ilmiantajia. Pankit saattavat seurata reaaliajassa ilmiantajien haastattelua poliisin tai CIA:n työntekijän istuessa vieressä. Kuten NYCLU on todentanut, jokainen edellä mainitun kaltainen tapaus on todennäköisesti tallennettu tietokantaan ja kaikki kerääntyvä tieto on vapaasti poliisiviranomaisten sekä pankkien saatavilla.

Suurpankkien, poliisin ja tiedusteluvirastojen suorittama yhteinen valvonta ja yhteistyö ei rajoitu vain Manhattanille tai edes Yhdysvaltoihin, vaan sitä tehdään myös Lontoossa ja muissa suurkaupungeissa, joissa on suuria kansainvälisten suurpankkien ja rahoituslaitosten keskittymiä.

Reaaliaikainen valvonta ja poliisin ja tiedusteluvirastojen läheinen yhteistyö talouseliitin kanssa antaa rikoksista epäillyille suuryrityksille mahdollisuuden toimia tarvittaessa ”ennaltaehkäisevästi”. Kaikki tapahtuu ”kansallisen turvallisuuden” verukkeella, kun todellinen syy vaikuttaisi olevan pankkiirien eristäminen mahdollisista ongelmista, joita heidän rikollisen toimintansa paljastuminen voisi aiheuttaa.

Ja älkäämme unohtako, että me veronmaksajat maksamme tämän kaiken.

Lukiessamme pankkiirien itsemurhista meidän pitäisi kenties miettiä Broadway 55:ssä sijaitsevan poliisin ja pankkien yhteisen valvontajärjestelmän kykyjen lisäksi epätervettä yhteistyötä pankkien ja CIA:n välillä. Meidän tuskin kannattaa odottaa näkevämme valtamediassa erikoisraportteja valvontakeskuksesta tai suurpankkien pronssiplakaatteja omien työasemiensa kohdalla, sillä valtamedia on pitänyt kuuliaisesti oman osansa vaikenemissopimuksesta. Pari vuotta sitten valvontakeskuksessa järjestettiin lehdistötilaisuus ja valokuviakin otettiin. Kuten Wall Street On Paraden sinnikäs journalisti Pam Martens kuitenkin totesi artikkelissaan, kontrolloitu valtamedia jätti käyttämättä tilaisuuden paljastaa totuus ja julkaista valokuvia Broadway 55:n salaisesta valvontakeskuksesta.

Tässä paljastettu on vasta jäävuoren huippu. Suuryritysten eliitti on CIA:n, NYPD:n ja muiden virastojen avustuksella ja yhteistyöllä ulottanut lonkeronsa salaisesti ja tehokkaasti kaikkeen mitä me teemme. Operaation hedelmät käytetään heidän globaalin talousagendansa edistämiseksi ja opposition vaientamiseksi.

Onko siis mahdollista että alati kasvavat ruumisröykkiöt ovat yhteisen valvontaoperaation satoa? Vastausta ei löydy ainakaan valtamediasta. Suurpankit ovat päättäneet pysyä hiljaa jopa tuomioistuimen edessä, eikä niitä ole vielä rangaistu oikeuden halventamisesta. Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkä halveksunta kongressia tai näennäistutkimuksia tekeviä virastoja kohtaan. Kyseessä on suurpankkien halveksunta ihmisyyttä kohtaan, meitä kansalaisia, kuolleita uhreja ja heidän perheitään kohtaan. Uhreja ovat kaikki, jotka haluavat palavasti saada tietää totuuden.

Alkuperäinen artikkeli englanniksi osoitteessa HomelandSecurityUs.com.

3 kommenttia

  1. http://revisionistit.wordpress.com/2014/03/05/geheimakte-selbstmord-huippujohtajien-kuolemat-sveitsissa-2013/

    Jotkut murhasarjat tuntuisivat liittyvän myös mafian invaasioon. Putinin itämafia ja nämä italialaiset ym. mafiat ostavat valtavilla rahoillaan koko ajan lisää ja poliitikot ovat niiden puolella. Poliitikot estävät poliisia kitkemästä järjestäytynyttä rikollisuutta. Siksi poliisi ei koskana pysty etsämään huumekauppaa.

    Tuosta jo huomataan, että koko maailman järjestäytynyt rikollisuus on myös näiden poliitikkojen isäntien eli banksterien pyörittämää. Miksi mafia ottaa yhteiskunnat haltuun? Ilmeisesti laillisen menon vallitessa talmudistieliitti joutuu aina sietämään tai ainakin niin kauan kun ei olla ihan kommunismissa muitakin liikemiehiä. Mutta kun pankkiireilla on kaikki mikä on ja koko ajan lisää, niin loppuja voidaan hallita täysin mafian avulla. Mafian pauloissa olevat toimijat eivät käytännössä omista oikeasti mitään. Ja ylin kerros on omien miesten hallussa.

    Mafian kautta tämä määräävä taho voi myös hallita täysin despoottisesti valtapiiriään. Kyseessä on kuin messiaaninen visio uudesta maailmanjärjestyksestä: ehdoton herruus.

    Siksi kohta koko Eurooppa on mafian omistama.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Rikollista huume- ym. rahaa pyörii jo enemmän pörsseissä kuin laillista. Tietenkin taloutta voi hallita ja horjuttaa vielä helpommin kuin normaalin banksterivallan kautta. Tai lisäksi. Tietenkin rikollisten valtavat omaisuudet ja muu talousvalta yhtyneenä median, pankkien ym. omistuksen ja kaiken vaikutusvallan täysimääräisstä ja vielä enemmän käyttäminen poliitikkoihin ja yhteiskuntaan tarjoaa melko täydellisen otteen yhteiskunnasta. Tämä ote ei juurikaan enää pysy edes katseilta syrjässä. Loppuin ajat taitavat olla käsillä.

    J.P: Morgan on aina ollut Rothschildien pääväline USA:n puolella ja globaali toimijahan se on.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat