Henkilökuva: Michel Chossudovsky

Michel Chossudovsky on taloustieteilijä ja emeritusprofessori Ottawan yliopistossa. Hänet tunnetaan vapaakaupan kiivaana vastustajana ja kutsuu järjestelmää uuskolonialismiksi. Hän on arvostellut myös Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen hän on nostanut esille USA:n  Al Qaedalle ja bin Ladenille aikoinaan antaman tuen. Hän on kirjoittanut kirjoja, muun muassa ”Köyhyyden globalisointi” ja ”Sota ja globalisaatio”.

Työura

Chossudovsky on Centre for Research on Globalizationin (CRG) johtaja. Järjestö tutkii mm. globalisaatiota ja sen vaikutuksia talouteen ja ihmisoikeuksiin. Hän on myös toiminut vierailevana luennoitsijana Länsi-Euroopan, Latinalaisen Amerikan ja Kaakkois-Aasian maiden yliopistoissa. Hän on myös toiminut eri hallitusten taloudellisena neuvonantajana sekä konsulttina kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:n kehitysyhteistyö verkostossa (UNDP), Afrikan kehityspankissa, Kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa ja maailman terveysjärjestö WHO:ssa.

Hänen teoksiaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja hän on kirjoittanut artikkeleja mm. Le Monde diplomatiqueen.

 

 

Takaisin pääjuttuun.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat