Lääketeollisuus valvoo itse itseään

Rokotteet ja reseptilääkkeet näyttävät olevan pykälien ulottumattomissa.

Lääkkeiden markkinointia säätelee lääkelain lisäksi lääketeollisuuden omat eettiset ohjeet.

Lääkemainoksen vähimmäistiedoista tulee selvitä lääkkeen nimi ja lääkeaineen nimi, mikäli lääke sisältää vain yhtä vaikuttavaa ainetta sekä lääkkeen käyttöaihe.

Lisäksi mainoksesta tulee käydä ilmi tarpeelliset tiedot lääkkeen oikeaa ja turvallista käyttöä varten sekä lääketurvallisuuden kannalta merkittävät varotoimet, yhteisvaikutukset ja haittavaikutukset.

Mainoksen täytyy myös kehottaa tutustumaan pakkausselosteeseen tai pakkauksessa olevaan käyttöohjeeseen sekä myyntiluvan haltijan, maahantuojan tai markkinoijan nimi.

Lääketeollisuuden omissa eettisissä ohjeissa määrätään, että ”Markkinoinnissa ei saa viitata kliiniseen tutkimukseen siten, että viittaus antaa virheellisen kuvan tutkimuksen lopputuloksesta, laajuudesta tai merkityksestä. Lääkemarkkinoinnissa ei saa ilman erityisiä perusteluja käyttää sanaa ´turvallinen´ tai lausua, että valmisteella ei ole haittavaikutuksia tai että sen käyttöön ei liity vaaraa riippuvuudesta.”

”Lääkkeestä markkinoinnin yhteydessä annettavan informaation tulee olla luotettavaa, eikä se saa sisältää sellaista sanallista tai kuvallista esitystä tai muuta tehokeinoa, joka on omiaan johtamaan harhaan.”

Reseptilääkkeiden markkinointi on kielletty EU-tason normilla ja Suomen laissa, mutta markkinointikieltoa valvomaan on viranomaisresurssia nykyään alle puoli henkilötyövuotta.

Viranomaisresurssien puutetta korvaamaan on kehitetty itsevalvontakäytäntö, jossa lääketeollisuus valvoo itse itseään.

Lääketeollisuudella on Lääketeollisuus ry:n kautta kilpailuviraston poikkeusluvalla kartelli (markkinoinnin itsesääntelyelin), jossa säädellään, missä rajoissa reseptilääkkeiden markkinointi on hyväksyttävää. Eräänlainen yksityinen ”oikeusistuin”, eli valvontakunta sekä tarkastusvaliokunnat I ja II kartellin sisällä käytännössä korvaavat viranomaisvalvonnan.

Valitustapauksessa, jossa esimerkiksi reseptilääkkeiden markkinoinnista kannellaan, lähettää lääkelaitos Fimea kirjeen lääkeyritykselle ja pyytää heidän näkemystään, jonka jälkeen yleensä asia katsotaan selvitetyksi, eikä muihin toimenpiteisiin ryhdytä.

Rokotusinfo ry:n Jyrki Kuoppala kuvaa asiaa seuraavasti: ”Käytännössä viranomainen katsoo lähes poikkeuksetta, että reseptilääkkeiden markkinoinnissa ei ole kyse reseptilääkkeiden markkinoinnista, vaan lääkefirman sananvapauden piiriin kuuluvasta lääkeinformaatiosta. Ja tätä eivät markkinointia koskevat pykälät koske.”

Rokotemarkkinointiin Fimea ei taas yleensä juurikaan puutu, koska markkinointia ja rokotekampanjoita hoitaa Suomessa pääasiassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), joka on Sosiaali- ja terveysministeriön alainen viranomaistaho. THL:aa eivät sido myöskään Lääketeollisuus ry:n säännöt. THL:n rokotetutkimusta rahoittavat pääasiassa rokotteita valmistavat lääkeyhtiöt.

 

Takaisin pääjuttuun

 

 

Lähde:

http://www.laaketeollisuus.fi/Banners/Eettiset%20ohjeet%20(ID%2018674).pdf

1 kommentti

  1. Käyppä tsekkaamassa netistä mikä on” maailman menestynein lahko.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat