Maremmano-abruzzese – valkoinen laumanvartijarotu

Olen kasvattanut jo 24 vuotta italialaista laumanvartijarotua nimeltään maremmano-abruzzese (m-a). Vuosien varrella olen tuonut yli 20 koiraa Italiasta ja kasvattanut 15 pentuetta. Italiassa olen vieraillut useita kertoja ja perehtynyt työkoirien kasvatukseen ja koiran työtapoihin. Tällä hetkellä minulla on kotonani kuusi valkoista ihanaa maremmano-abruzzesea.

Maremmano-abruzzese on laumanvartijakoira, jolla on edelleen vankka elävä käyttöperinne kotimaassaan Italiassa. Siellä ne kulkevat isoilla aitaamattomilla alueilla lampaidensa kanssa, eivätkä reagoi ohittaviin autoihin, ihmisiin, tai ratsastajiin. Lampaidensa lähelle ne eivät vieraita laske, vaan asettuvat tyylikkäästi tulijan ja laumansa väliin, pitäen haukunnallaan tunkeilijan kauempana. Jos tulija kunnioittaa koiran varoitusta, ei ole minkäänlaista pelkoa, että se etenisi hyökkäykseen.

Maremmano-abruzzesen vartiointi perustuu haukkumalla loitolla pitämiseen ja suden saalistuskäyttäytymisen hämäämiseen. On hyvin harvinaista, että se edes taistelisi fyysisesti niiden kanssa. Osalla laumoista on vielä paimen mukanaan, mutta koirat osaavat viedä myös itsekseen lampaat päiväksi laitumelle ja tuoda ne auringonlaskun aikaan takaisin iltalypsylle. Rotua on myös viety muihin maihin, joissa lampaankasvatus on tärkeä elinkeino. Koiria käytetään myös vartioimaan vuohia, alpakoita, hevosia, lehmiä ja kanoja. Niitä on paljon myös kotipihojen vartijoina.

Olen itse hyvin kiinnostunut maremmano-abruzzesen rodunomaisesta käyttäytymisestä, ja pyrin käyttämään sellaisia sukulinjoja jalostuksessani, joissa luotettavuus ja uskollisuus olisivat mahdollisimman hyvin esillä.  Pentujen ohella minulta kysytään myös aikuisempia koiria tiloille vahdeiksi. Varttuneempikin koira tottuu helposti eri kotieläimiin, vaikka se ei olisi niitä pentuna tavannutkaan.

Ihmisten parissa elävän m-a:n on oltava luonteeltaan avoin ja sosiaalinen. Tasapainoisen koiran kynnys aggressioon on hyvin korkealla – se ei ole arka, ei edes pidättyväinen. Tällainen koira hyväksyy omistajansa kanssa helposti vieraat ihmiset asuinalueelleen ja sen hallinta on helppoa.  M-a on nopea oppimaan, ja sille voi helposti opettaa arkipäivän askareiden lomassa tarpeelliset hyviin tapoihin kuuluvat käytösasiat.

Takaisin pääjuttuun

1 kommentti

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen artikkeli vähemmän yleisesti tunnetusta, mutta ilmeisen pätevästä rodusta. Hoitaa hommansa ja tykkää työstään.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat