Vertikaalivihreät kaupungit

Kuvitelkaa tulevaisuuden kaupunkia, jossa satakerroksiset vihreät tornit kohottavat vartensa kohti taivaita. Vertikaalinen tarkoittaa pystysuoraa, ja vertikaaliviljely pystysuoraa viljelyä.

Dickson Despommier, vertikaalivihreyden puolestapuhuja on mikrobiologian, yleisen ja ympäristöterveyden professori. Hän sanoo ruokaa tuottavien rakennusten idean tulleen alun perin hänen oppilailtaan vuonna 1999. Idea oli niin hullu, suuri ja mullistava, että sitä piti tutkia.

Despommier kertoo, kuinka he olivat oppilaiden kanssa keskustelleet ruokatuotannosta, ihmisen aiheuttamista ympäristötuhoista ja mahdollisista ongelmien ratkaisuista:
– Ihmisiltä vei 10 000 vuotta oppia kasvattamaan ne lajit ja ne satomäärät, joita nykyään pidämme itsestään selvinä. Siinä sivussa ihminen tuhosi maan, jota työsti. Tuottavat, vakaat ekoalueet muuttuivat puolittain autiomaiksi. Samaan aikaan kehityimme urbaaniksi lajiksi; noin 60 % maailman väestöstä asuu kerroksittain kaupungeissa. Väestö on suojattu asuntoihin, mutta ruoantuotanto on puhtaasti sään armoilla: tulvat, kuivuus, hurrikaanit; kaikki tällainen tuhoaa miljoonia tonneja ruokaa vuosittain. Joten pohdimme, eikö ruoantuotantoa voisi suojata samoihin paikkoihin missä ravinnontarvitsijat ovat. Ja niin syntyi idea vertikaaliviljelystä.
Vertikaalifarmi (VF) on talo, jossa asutaan ja joka tuottaa ruokaa asukkailleen. Koska talo on suljettu ekoyhteisö, se kykenee ympärivuotiseen ruoantuotantoon. Yksi ainoa sisätiloissa oleva eekkeri vastaa 4-6 ulkotiloissa olevaa eekkeriä, riippuen viljeltävästä lajikkeesta. Mansikkaa kyetään tuottamaan sisäeekkerillä saman verran kuin kolmellakymmenellä ulkoeekkerillä.

Vertikaalifarmin sato ei ole riippuvainen samoista tekijöistä kuin ulkoviljely; kuivuus, tulvat ja tuhoeläimet eivät tee haittaa. Viljelyn siirtyessä sisätiloihin ulkona ollut viljelymaa voidaan palauttaa luonnolle.

Despommierin mukaan kaikki VF-ruoka on luomua, koska lannoitteita, kasvinsuojeluaineita tai tuholaismyrkkyjä ei tarvita. Musta ja harmaa vesi kierrätetään hyötykäyttöön, joten ympäristökuormitus tippuu minimiin. Sisäviljelyssä ei käytetä myöskään fossiilisia polttoaineita; ei traktoreita, ei puimureita eikä kuljetusta. VF-viljely kierrättää maatumisesta syntyvän metaanin ja muuttaa sen energiaksi. Mitään ei heitetä hukkaan; talot ovat kestävän kehityksen urbaaneja keitaita. Mallia voidaan soveltaa myös pakolaisleireillä ja edesauttaa kotiutumisen ohella toimeentuloa. VF-viljely voisi luoda paljon uusia työpaikkoja.

Myös juomavesi kiertää ja puhdistuu talon sisäisessä ekosysteemissä -sitä riittää kaikille-, joten ei ole poissuljettua, että juomavedestä tai viljelymaasta käytävät sodat ja konfliktit loppuvat siihen, haaveilee Despommier.

Utopiaako? Kyllä, jos jätetään mahdollisuus kehittämättä, kokeilematta. Onneksi joidenkin maiden päättäjät ja visionäärit ovat lyöneet voimavaransa yhteen. Tällä hetkellä vertikaalifarmitaloja (VF) on ainakin Kiotossa, Japanissa ja Hollannissa.

Valcent Products Inc. (VerticropTM) on Robert Kennedy Jr:n yritys, joka kehittää ja tuottaa vertikaaliseen viljelyyn tarvittavaa teknologiaa. Sitä pidetään ekoteknologian pioneerina sen tekemän perustutkimuksen ja kehittämistyön takia. Valcent sanoo kokeiden osoittaneen sisäviljelyn tuoton voivan olla jopa 20 kertaa ulkoviljelyä suurempi, mutta kustannukset ovat ulkoviljelyä huomattavasti pienemmät. Vettä Verticrop käyttää vain 5 % siitä, mitä ”tehotuotanto”.

Verticrop-menetelmän yksiköitä voidaan soveltaa käyttöön missä päin maailmaa tahansa, jopa alueilla, joita on totuttu pitämään viljelyyn kelpaamattomina.

Yksiköt ovat myös skaalattavissa alueen/ ostajakunnan kokoon soveltuviksi. Euroopassa Valcentin markkinointia hoitaa Valcent EU Ltd.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat